En tajua miten nykyajan lääketieteen kehityksen myötä synnytyksiä ei saada inhimillisiksi

repeämiä synnytyksissä, nimenomaan siis vakavia kolmannen ja neljännen asteen repeämiä, kuin Suomessa.

jotka ommeltu kiinni.

ihmeelliseltä kuulosta tuo kieltäminen. Itse olen saanut kaiken haluamani kivunlievityksen ja hyvin on sujunut. On kysytty kaikki toiveet ja noudatettu niitä. Toki etuna se, että molemmat synnytykset oli päiväaikaan ja anestesialääkärin saaminen oli helpompaa. Sekin on ymmärrettävä, että jos yhtä aikaa on monta leikkausta, monta synnytystä ja esim. monivammapotilas ensiavussa ja elvytystilanne teholla, ei anestesialääkäri heti ehdi sinänsä tervettä, luonnollista tapahtumaa ensimmäisenä hoitamaan. Toki heti kun ehtii mutta hengenvaarassa olevat menevät hetkeksi edelle, se nyt on vaan realiteetti.

mutta pyysin ekassa synnytyksessä, kun olin 3-4 cm auki, tokassa ehdin olemaan 5-6 cm auki ja kolmannessa olin täysin auki, mutta ei vielä ponnistuttanut. Anestesialääkäri seurasi silloin tilannettani ja piikitti, kun olin melkein menossa kipushokkiin ja epäilin itse, että menin rohkeudessani jo liian pitkälle.



Olin rohkea pelkopotilas, eikö? Kehuivat jopa, kun selvisin jokaisesta synnytyksestäni vain yhdellä annoksella puudutetta. Ponnistin sopivassa vaiheessa. Viimeinen puudutus taisi kyllä olla spinaali, mutta tuntui samalta kuin epiduraali.



Viimeinen puudute tuli tositarpeeseen myös. Vauvan päänasento oli aluksi hankala. Ehdin olemaan täysin auki kaksi tuntia, ennenkuin aloin ponnistaa. Onneksi vauva siirtyi itse parempaan tarjontaan tuona aikana. En olisi selvinnyt tuota kahta tuntia ilman puudutetta!



Ponnistukset olivat nopeita vaihdellen 5-10 min.



4.

omissa 5 synnytyksessäni kivut ovat olleet ihan hirveät ja pahin oli se missä en kerennyt saamaan epiduraalia. Ekassa pyysin totaalispinaalia mutta eivät antaneet.

ihmeelliseltä kuulosta tuo kieltäminen. Itse olen saanut kaiken haluamani kivunlievityksen ja hyvin on sujunut. On kysytty kaikki toiveet ja noudatettu niitä. Toki etuna se, että molemmat synnytykset oli päiväaikaan ja anestesialääkärin saaminen oli helpompaa. Sekin on ymmärrettävä, että jos yhtä aikaa on monta leikkausta, monta synnytystä ja esim. monivammapotilas ensiavussa ja elvytystilanne teholla, ei anestesialääkäri heti ehdi sinänsä tervettä, luonnollista tapahtumaa ensimmäisenä hoitamaan. Toki heti kun ehtii mutta hengenvaarassa olevat menevät hetkeksi edelle, se nyt on vaan realiteetti.

joka ei edellytä anestesialääkärin paikallaoloa, joka on vaaraton äidille ja lapselle ja jonka ansiosta synnytyksestä tulee inhimillinen. Kätilöliitolle moinen on ihan liikaa.

Niinpä menin kipushokkiin. Vauva oli lopulta pakko leikata, koska olin käytännössä tajuton enkä enää reagoinut kätilön huutoihin ja siihen, että hän läpsi minua kasvoille yrittäen herättää. Oli tunne, että kävin hyvin lähellä kuolemaa vain siksi, että kätilö ei halunnut kivunlievitystä minulle, koska hän on niin hyvä ammattilainen, että vauvat syntyvät muutenkin.

Kärsikööt ne ihan vapaasti, jotka haluaa. Miksi kieltää sillä verukkeella muilta kivuton synnytys?

Oletan aina ja edelleen vaikka synnyttäisin viisi kertaa että kivut kuuluu synnytykseen niinkuin moneen muuhunkin asiaan. ihminen joka HALUAA kivun lievietyksen kuuluisi se tietysti saada jos katsotaan se sopivaksi ja suht riskittömäksi



mutta minusta synnytysolosuhteet muuten ovat sairaalassa monesti epäedulliset. ollaan monta samassa huoneessa. joillain vain verho välissä. on ikävää kirkasta loisteputkivaloa ja ikävää synnytysasentoa. ennen vanhaan lapset syntyivät hämärässä saunassa ja ihan yhtä puhtaasti ja terveenä. nykyään saa pelätä sairaaloissa mrsa:aa bakteereja ja kaikkea muuta

Uskomatonta, jon näin on.



Jos pelkopotilas saa puudutteen aina halutessaan ja toinen äiti kertoo, että ei puudutettu, kun oli jo liian paljon auki, niin ei vaikuta uskottavalta, etteikö puusutetta olisi voitu antaa myös tälle toiselle äidille!

lapsivuodekuumeeseen, kun ei tiedetty että lapsenpäästäjän pitäis pestä kädet. Kuolleisuus synnytyksissä on paaaaljon pienempi kuin kultaisina saunasynnytysaikoina. Ja saako siinä lauteilla mielestäsi tosi optimaalisen synnytysasennon? Itse preferoin kyllä sänkyä.

Ap on oikeassa, että kivussa ei ole mitään sankarillista ja lääketieteen tehtävä on lievittää sitä.



Edistystä kyllä on tapahtunut valtavasti: äidit ja lapset enää harvoin kuolevat synnytyksessä. Ilman lääketiedettä synnytykseen liittyisi aina vakava kuolemanvaara.

että kivunlievitystä on ja sitä saa.

Ihan ensimmäisenä, ne jotka siihen pystyy, kannattaa oikeasti pohtia sitä synnytyskipua ennen synnytystä. Itse olin nuorempana sitä mieltä, että en halua moista edes kokea, mutta jotenkin mammajoogan ja muiden kautta aloin suhtautua kipuun siten, että tuossa tapauksessa se ei riko.



Siis että synnytyskipu ei ole viesti siitä, että jokin olisi pielessä ( kuten jos on vaikka jalka poikki), vaan se kertoo siitä, että synnytys etenee.



Toinen asia kivunlievityksissä on sekä äidin että lapsen turvallisuus. Ne lääkkeet menee istukan kautta vauvaan. Puudutteet myös. Ne vaikuttavat vauvaan, mm. kykyyn imeä, ja ystäväni lapsen syke romahti pieleen menneen epiduraalin takia. Epiduraali voi myös vaikuttaa lapsen pään asentoon ( kun äiti ei tunne kipua, vaan just vaikka nukkuu makuullaan, lapsi asettuu väärään asentoon)ja synnytys vaikeutuu, joudutaan käyttämään imukuppia, tulee pahempia repeämiä jne.





Siis pähkinänkuoressa: epiduraali synnytyksessä lisää riskiä pahempiin repeämiin ja sektioon ihan tilastollisesti tarkasteltuna.



Myös se, että synnytykseen ei puututa lääketieteellisesti auttaa elimistöä tuottamaan synnytyksessä hyödyllisiä hormoneja, adrenaliinia ja oksitosiinia, jotka edistävät synnytystä ja siitä toipumista.



Mulla on kolme lasta, joiden synnytyksessä olen käyttänyt vain ilokaasua. Synnytysten jälkeen olen ollut "elämäni voimissa", ja olo on ollut sellainen, että voisi vaikka maratonin juosta.



Olen sitä mieltä, että synnytysvalmennuksen pitäisi olla oikeasti synnyttämään valmentamista ( oikeanlaista hengitystekniikkaa, sopivia asentoja, sopivaa liikkumista jne. opettavaa), eikä pelkkää epparisaksien esittelyä ja eri puudutteista kerrontaa. Jo siksi, että jos jokin synnytyksessä tai sen kivunlievityksessä menee pieleen, synnyttäjällä olisi jotain keinoja, joihin turvautua, eikä ehkä niin helpolla ajautuisi panikoimaan.



Noin muuten olen sitä mieltä, että totta kai synnytyksestä pitää tehdä mahdollisimman kivuton niille, jotka siitä sellaisen haluavat. Toin vain esille toisenlaisenkin näkökulman, se on melkoisen voimauttavaa ihmiselle, että selviää niinkin hurjasta tapahtumasta kuin synnytys omilla voimillaan. Kaikki eivät sellaista edes kaipaa, mulle se oli paras vaihtoehto.

Erityisesti itse jäin aikoinaan kaipaamaan tuota synnytysvalmennusta, kun tuntui tosiaan, että puhuttiin kyllä muista kivunlievityskeinoista paljon, mutta ei kaikesta siitä mitä hengittämisellä tai liikkumisella voi saada aikaan. Onneksi tulin kysäisseeksi 60-luvulla synnyttäneeltä äidiltäni mitä hänelle oli aikoinaan synnytysvalmennuksessa neuvottu. Tuolloinhan ei epiduuraleja paljon ollut tarjolla, ilokaasua vaan lääketieteellisenä kivunlievityksenä. Että äidin opeilla sitten mentiin, ja hyvin meni.

Mä kirjoitin tähän ketjuun aiemmin siitä, että koin epiduraalin jonkin verran vaikeuttaneen mun synnytystä (toisaalta olin tyytyväinen, että sain nukkua hetken, joten tääkään asia ei oo niin mustavalkoinen).



Nro 35 kirjoitti hyvin, olen samaa mieltä. Meille ei ainakaan perhevalmennuksessa kerrottu mitään äidin omista mahdollisuuksista lievittää kipuaan. Mä olen harrastanut jonkin verran joogaa ja vastaavia lajeja, joten mulle kyllä oli selvää, että hengityksellä ja asennoilla voi vaikuttaa paljonkin omaan olotilaan. Se ei ole kuitenkaan kaikille tuttu asia, esim. prenalla ollessani huomasin, että jotkut vaihtuvista huonekavereistani eivät edes kokeilleet mitään omaehtoista kivunlievitystä. Tokihan ihmiset on erilaisia, toisille saattaa se makuuasentokin olla hyvä, mutta mun oli ainakin aina supistuksen aikana pakko pompata sängystä ylös.



Muistaakseni kätilötkin puhuivat enemmän lääkkeellisestä kivunlievityksestä, mulle tarjottiin ihan kaikkea, ja epiduraalikin annettiin kysymättä.



Olen tällä palstalla huomannut, että monet halveksivat "kaiken maailman jumppapalloja ja mammajoogia". Itse sanoisin, ettei kannata olla niin ennakkoluuloinen. Toki kannattaa ottaa kivunlievitystä, jos siltä tuntuu, mutta myös kaikenlaisilla asennoilla, liikkeillä ja hengityksellä voi vaikuttaa omaan olotilaan. Ei mulla ainakaan epiduraali vienyt pahinta kipua (joka oli perseessä!!!) pois ollenkaan, ja sitten en voinutkaan nousta pitkään aikaan pöydältä epiduraalin takia, vaikka olisin just liikkeellä saanut olon helpommaksi.



Sanottakoon vielä tähän loppuun, että olin enimmäkseen tyytyväinen synnytystäni hoitaneiden kätilöjen toimintaan enkä missään nimessä ole kenellekään heistä mitenkään katkera.

Ihan ensimmäisenä, ne jotka siihen pystyy, kannattaa oikeasti pohtia sitä synnytyskipua ennen synnytystä. Itse olin nuorempana sitä mieltä, että en halua moista edes kokea, mutta jotenkin mammajoogan ja muiden kautta aloin suhtautua kipuun siten, että tuossa tapauksessa se ei riko. Siis että synnytyskipu ei ole viesti siitä, että jokin olisi pielessä ( kuten jos on vaikka jalka poikki), vaan se kertoo siitä, että synnytys etenee. Toinen asia kivunlievityksissä on sekä äidin että lapsen turvallisuus. Ne lääkkeet menee istukan kautta vauvaan. Puudutteet myös. Ne vaikuttavat vauvaan, mm. kykyyn imeä, ja ystäväni lapsen syke romahti pieleen menneen epiduraalin takia. Epiduraali voi myös vaikuttaa lapsen pään asentoon ( kun äiti ei tunne kipua, vaan just vaikka nukkuu makuullaan, lapsi asettuu väärään asentoon)ja synnytys vaikeutuu, joudutaan käyttämään imukuppia, tulee pahempia repeämiä jne. Siis pähkinänkuoressa: epiduraali synnytyksessä lisää riskiä pahempiin repeämiin ja sektioon ihan tilastollisesti tarkasteltuna. Myös se, että synnytykseen ei puututa lääketieteellisesti auttaa elimistöä tuottamaan synnytyksessä hyödyllisiä hormoneja, adrenaliinia ja oksitosiinia, jotka edistävät synnytystä ja siitä toipumista. Mulla on kolme lasta, joiden synnytyksessä olen käyttänyt vain ilokaasua. Synnytysten jälkeen olen ollut "elämäni voimissa", ja olo on ollut sellainen, että voisi vaikka maratonin juosta. Olen sitä mieltä, että synnytysvalmennuksen pitäisi olla oikeasti synnyttämään valmentamista ( oikeanlaista hengitystekniikkaa, sopivia asentoja, sopivaa liikkumista jne. opettavaa), eikä pelkkää epparisaksien esittelyä ja eri puudutteista kerrontaa. Jo siksi, että jos jokin synnytyksessä tai sen kivunlievityksessä menee pieleen, synnyttäjällä olisi jotain keinoja, joihin turvautua, eikä ehkä niin helpolla ajautuisi panikoimaan. Noin muuten olen sitä mieltä, että totta kai synnytyksestä pitää tehdä mahdollisimman kivuton niille, jotka siitä sellaisen haluavat. Toin vain esille toisenlaisenkin näkökulman, se on melkoisen voimauttavaa ihmiselle, että selviää niinkin hurjasta tapahtumasta kuin synnytys omilla voimillaan. Kaikki eivät sellaista edes kaipaa, mulle se oli paras vaihtoehto.

kun vauva on kytketty monitoreihin (tai siis siinä vaiheessa se kai on vielä sikiö), ei sieltä petistä nousta etsimään hyvää asentoa vaan ollaan täysin kätilön armoilla. On turha puhua kävelystä tai hyvistä asennoista tai joogasta, kun määräyksenä on maata selällään, että saadaan hyvä käyrä.

Ilman kivunlievitystä syntyy tuhansia lapsia, jotka ovat kärsineet äidin helvetillisten kipujen ansiosta mm. hapenpuutteesta ja siksi saaneet CP-vamman. Kivuissaan henkitoreissaan oleva synnyttäjä ei muista hengittää ja se kostautuu lapselle pahemmin kuin epiduraali. Mieluummin muutama tunti heikkoa imemistä kuin ikuiset vammat.

loppujen lopuksi nousta sieltä sängystä, vaikka mulla oli epiduraali ja vauva kytketty monitoriin.



#37

vaan ihan aikojen alusta asti olemassa ollut normaali, luonnollinen tapahtuma. Miksi ihmeessä normaaliin synnytyksen kulkuun nyt yhtäkkiä pitäisi niin radikaalisti lääketieteen keinoin puuttua? Tervettä ei lääkäri saa paremmaksi, eikä normaalia normaalimmaksi.



T. lääkäri (synnyttänyt itsekin jokusen kerran)

vaan ihan aikojen alusta asti olemassa ollut normaali, luonnollinen tapahtuma. Miksi ihmeessä normaaliin synnytyksen kulkuun nyt yhtäkkiä pitäisi niin radikaalisti lääketieteen keinoin puuttua? Tervettä ei lääkäri saa paremmaksi, eikä normaalia normaalimmaksi.

T. lääkäri (synnyttänyt itsekin jokusen kerran)

2 puolta. Jos mä en olisi saanut lääketieteellistä avustusta synnytykseeni, voi olla että jompi kumpi tai molemmat olisimme kuolleet. Toisaalta olen sitä mieltä, että epiduraalista oli myös haittaa synnytyksessä.

Itse olen näin halunnut. En kiellä etteikö se tehnyt kipeää mutta juuri ajattelin näin kun joku aiemminkin että lääkkeet vaikuttavat kaikkeen. Oksitosiinitippa laitetaan kun laitetaan epiduraali koska supistukset heikkenevät, epiduraali on lisännyt imukuppisynnytyksiä ja lisää virhetarjonnan riskiä. Itse ajattelin että mielummin kestän sen synnytyksen ajan kovaa kipua kun että mahdollisesti synnytys hidastuu(ja vauva kärsii siitä)tai vauva joudutaan kiskomaan ulos(minä repeän). Jos joku lupaisi minulle täysin riskittömän puudutuksen joka ei vaikuttaisi vauvaan eikä synnytyksen kulkuun niin voisin sen ottaa. Tällaista ei ole jos ei lasketa luomukeinoja.



Synnytys ei ole sairaus. Mutta äitiä joka ei sitä kestä tai väsyy pitkässä synnytyksessä tulee toki lääkitä. MUTTA mietin mitä se yleensä on. Mulla kolme mielestäni ihan normaalia synnytystä. Olen huutanut kivusta mutta kipu kuuluu asiaan, se ei tarkoita että mulla on vamma tai vakava sairaus. Ne joilla suht normaali synnytys niin uskon että selviää ilman puudutuksia. En olen nimittäin mikään superihminen vaan ihan tavallinen mamma. Tiedän näitä jotka ottavat epiduraalin varmuuden vuoksi ettei sattuisi yhtään. Ei kannattaisi vaan voisi miettiä asiaa toiselta kannalta. Kipu=normaalia.