mitä tehdä kun puolison sukulaiset pyytävät jatkuvasti rahaa
Haluaisin kysyä teidän ajatuksia siitä, miten pitäisi suhtautua puolison sukulaisten jatkuvaan rahan pyytämiseen. Vähintään kerran viikossa joku mieheni sukulainen tai ystävä soittaa hänelle ja pyytää rahaa milloin mitäkin tarkoitusta varten. Usein he vielä lähettävät pelkän viestin, jossa pyytävät miestäni soittamaan takaisin mahdollisimman pikaisesti. Tällaisen viestin saatuaan mies on tietysti huolissaan siitä, että jotain tapahtunut ja soittaa tietysti takaisin ( ja puhelinlaskut nousevat pilviin).
Meillä ei hirveästi rahaa ole, koska mies on opiskelija ja minä aitiyslomalla. Olemme tehneet sopimuksen, että mies pitää huolta ainoastaan omasta äidistään ja lähettää noin 50 euroa kuussa hänelle. Tämä käy minullekin vallan mainiosti. Ongelma onkin se, että mieheni potee huonoa omaatuntoa siitä, ettei pysty koko sukuaan auttamaan. Mieheni mukaan se on hänen velvollisuutensa vanhimpana poikana. Minusta tällainen velvollisuus tuntuu täysin kohtuuttomalta. Sisaruksia ja sisaruspuolia on kymmenen ja siihen vielä tädit ja serkut ja muut ystävät päälle, niin en ymmärrä, miten hyvä palkan pitäisi olla, jotta mies pystyisi kaikkia heitä auttamaan. Pelkään, että Suomen työmarkkinoilla ja veroilla ei koskaan...
Minusta tuntuu myös, etteivät rahaa pyytävät sukulaiset ymmärrä taloudellista tilannettamme. He olettavat automaattisesti, että koska mieheni on Euroopassa, hänellä on rahaa. Kun hän on joskus jollekin sukulaiselle, joka on ollut epätoivoisessa tilanteessa, lähettänyt jotain ylimääräistä, on pyytelijöitä heti ilmaantunut lisää. En olisi niin varma, onko kaikilla pyytelijöillä niin huutava pula kuitenkaan rahasta, jos heillä on kännykät yms. olemassa. Minun on tietysti mahdotonta tietää, mikä on heidän taloudellinen tilanteensa, mutta joskus tuntuu myös siltä, että he yrittävät hyväksikäyttää sitä, että mieheni ei osaa sanoa ei ( tästä piirteestä on toki hyötyäkin joskus :) ... ).
Erikoiselta minusta tuntuu myös se, että siskot pyytävät rahaa mieluummin mieheltäni kuin isältään, jolla kuitenkin rahaa on enemmän kuin miehelläni. Äiti ja isä eivät asu yhdessä, joten sen takia äidistä yritämme pitää huolta. Ja muutenkin minusta on luonnollista, että autamme, jos meillä joskus on rahaa, mutta kohtuus kaikessa.
En tiedä, miten uskallamme edes suunnitella reissua mieheni kotimaahan, jos puoli sukua odottaa siellä rahaa tuliaisiksi...
Kommentit (10)
Ainakin Afrikassa tuntuu olevan aika yleinen käsitys, että Euroopassa ollaan kuin taivaassa. Kärjistetysti sanottuna (ja tottahan se tavallaan onkin).
Mies on keronut millaistia käsityksiä hänelläkin on ollut ennen Eurooppaan tuloa (hän on sentään aina asunut ja elänyt hyvin " länsimaisesti" ). Valkoiset ihmiset eivät haise koskaan, he eivät käytä rikkinäisiä tai likaisia vaatteita. Euroopassa ei varasteta. Kaikki eurooppalaiset ovat rikkaita. Eurooppalaiset syövät paljon lihaa (no on tottakin, tosin itse en lihaa syö). Ja yhtenä hassuimmista; eurooppalaiset tupakoivat, koska Euroopassa on kylmä ja tupakointi lämmittää.
Eli rahan jatkuva pyytäminen johtunee siitä luulosta, että teillä on täällä mittaamattomat omaisuudet. Kun yritätte selittää, ettei ole rahaa, on perheen vaikea ymmärtää sitä (ja ehkä ajattelee että olette ahneita).
meillä myös sama tilanne. Mieheni(turkkilainen) on yrittäjä suomessa /ei ravintola bisnestä kylläkään) & tienaa ihan mukavasti tai suht hyvin että on autot & asunnot & muut. Hän avustaa vanhempiaan & sisariaan sadoilla euroilla/ kk & erityistapauksissa enemmänkin esim äiti sairas jne...Joskus myös minusta tuntuu kohtuuttomalta että Suomessa olevan (nuorimman lapsen) pitää elättää suurinpiirtein koko suku (johon siis kuuluu vanhempien lisäksi 6 sisarusta & heidän lapsensa jne..) Mulla ei ole mitään avustamista vastaan mutta useamman kerran hyvistä tuloista huolimatta on tullut tilanteita, jossa liian suurten avustuslähetysten takia ei olekaan ollut rahaa maksaa kaikkia laskuja eräpäivään mennessä. Mä olisin enemmänkin kohtuuden kannattaja.... Mieheni vanhemmilla on käsitys suurinpiirtein että raha todellakin kasvaa puussa..enkä syytä siitä heitä tai pidä huonompana päin vastoin arvostan yli kaiken..mutta joskus olisi kuitenkin tervettä ajatella ensin omaa perhettä...tässä tullaan tietenkin tähän perhekäsitteeseen mikä käsitetään ydin perheeksi ...
Mieheni äiti kävi Suomessa taannoin & meininki oli se että piti ostaa koruja ja kelloja jopa videokameraa yms kaikille! mä varovasti yritin toppuutella mieheni ostovillitystä & vastaus oli suurinpiirtein että ostan mitä haluan & että äiti on tärkeä & pakko muistaa kaikkia sukulaisia kotona koska ne on köyhiä..en todellakaan tiedä onko tilanteelle mitään tehtävissä. mieheni kouluttaa veljiensä poikia & säännöllisesti lähettää koulurahaa myös heille. asia on mielestäni hieni, mutta joskus tuntuu että paineet ovat liian kovat kerätä kuukausittain rahaa milloin mihinkin+ sitten sairastelut joihin tarvii rahaa....mukava huomata kuitenkin että muitakin mietityttää tämä...
Tosin jonkin verran muitakin syitä on. Eivätkä pyytäjät aina olleet sukulaiset kotimaasta vaan tänne Suomeen muuttaneet maan miehet. He halusivat matkustaa 20.000 markan-50.000 markan taskurahan turvin kotimaahan ja kinusivat mieheltäni rahaa. Alussa sitä tuli annettua/lainattua. Mieheni omat sukulaiset ovat rikkaita, joten köyhyyteen ei hänen äidilleen lähetetty rahaa, mutta kun äiti tarvitsi uuden auton, niin meidän osuutemme oli 1.500 dollaria. Tällaisen esimerkin mainitakseni.
Meidän perheessä mitalin toinen puoli on se, että siinä vaiheessa vielä ameriikan sukulaiset saattoivat lähettää rahaa meille päin. Se aiheutti sen, että luotin siihen, että jos meille tulee rahapula, niin aina sieltä saa rahaa. Sitten kävikin ilmi, että miehelleni sieltä pyytäminen ei olekaan päivän selvä asia. Koska mieheni sukulaiset ja tuttavat olivat pyytäneet rahaa niin avoimesti, luulin, että se toimisi avoimesti toisinkin päin. Kun olimme olleet yhdessä muutaman vuoden, niin sukulaiset eivät ymmärtäneet, miksi korkeasti koulutettu suomalainen voisi mahdollisesti tarvita rahaa: sekä USAssa että Ghanassa kun koulutuksen arvostus näkyy myös palkassa.
Meillä mies ei enää vastaa puheluihin, jotka tulevat lapsuuden ystäviltä tai kaukaisilta serkuilta omasta kotimaasta. Sisaret asuvat Yhdysvalloissa, joten he eivät koskaan rahaa ole pyytäneetkään ja heidän kanssaan voi aina jutella niitä näitä.
Meillekin oli tuttua tuo " kerjääminen" . Toisaalta miehen vanhemmat (nyt jo kuolleet) ymmärsivät aikanaan hyvin, ettei mieheni opiskeluaikana ollut mikään rikas, vaikka asuikin maassa, jossa on verrattain hyvä elintaso. Perheen auttamisen olen hyväksynyt, mutta siinäkin on rajansa. Esim. vanhempien sairasteluun ja talon korjaamiseen annoin ilomielin, mutta sisarusten bisnessuunnitelmista neuvoteltiin tarkemmin. Rahat on lähetetty könttäsummina, koska lähettäminen tulee niin kalliiksi, ettei kannata lähettää usein pieniä summia.
Mieheni on vetänyt rajan ydinperheeseensä. Kukaan ei voi syyttää, jos ensisijaisesti huolehtii vanhemmistaan. Matkoilla olemme sitten saattaneet antaa rahaa/lahjoja kaukaisimmillekin sukulaisille tai ystäville. Olemme myös kertoneet Suomen hintatasosta ja ihan rehellisesti siitä, mitä auttaminen on joskus vaatinut, esim. opintolainan nostamista. Tiedän ihmisiä, jotka räpsivät itsestään valokuvia hienon omakotitalon ja auton edessä ja lähettävät kuvia sitten sukulaisilleen näyttääkseen, kuinka hyvin menee. Talo ja auto eivät vain ole omia... Tämä sitten luo paineita muillekin.
En näe muuta ratkaisua kuin että asiasta keskustellaan ja kerrotaan rehellisesti myös sukulaisille, mikä tilanne on. Vaikka sitten maineen menettämisen uhalla.
tosin nykyää miehen perheelle on mennyt perille että euroopassa asuvallakin voi olla köyhää. Meillä on pikemminki niin päin että he ovat lainanneet meille rahaa, mut siis huom, lainanneet joten joskus pitäis maksaa velat vielä takasikin.
Mun mielestä sun kannattaa tehä selväks että lähettää sen 50 euroa kuussa perheelleen eikä yhtää sen enempää. Ja heille on tehtävä selväks että teillä ei ole varaa lähettää sitä rahaa kokoaikaa. Kyllä ne sen vielä tajuavat.
tosin meillä tilanne niin että mies edelleen usassa perheensä (vajaa 50v nuorekkaan äitinsä, kohta kolmekymppisen siskonsa ja kaksikymppisen veljensä) kanssa vanhimpana poikana elättämässä, minä tyttäremme kanssa suomessa. talovelka on puoliksi miehelläni eli suomeen ei niin vaan muutetakaan:(
myös kaikki talon rempat menevät hänen kukkarostaan esim viime jouluna oltiin just koitettu päästä meidän lentolipuista rahabalanssiin niin äiti päätti uusia koko alakerran ikkunat (reilu $1500). miehelleni oli puhunut vain yhdestä ikkunasta... tänä kesänä päätti uusia ilmastoinnin (taas lentomaksujemme lisäksi). samalla pitäisi riittää rahaa koulun lopettamiseen, olemme kumpikin opiskelijoita ja usassa koulumaksut aika huimia ja -ai niin- onhan meillä jo omakin tytär;)
mulla meinasi kyllä viime kesänä jo vähän ärsyttääkin kun anoppi alkoi huomautella että tuhlaan rahoja kun pari kertaa viikossa syötiin tortilla PUOLIKSI ulkona, hintaa alle 5$ kerta;) itse kyllä vyöt ja hatut ja korvikset ja korot jne aina yhteensopivat ja shoppailemassa joka viikonloppu (joskus useamminkin). kaikkiin " sukulaisten" kissanristiäisiin ympäri usaa pitää lentää ja ostaa aina uusi (useimmiten raakasilkki) puku. meidän puolitoista leveä patjasänky ikivanha, jouset melkein läpi ja anoppi kyllästyi omaan jumbp size makkariKALUSTOONSA kun yksi lipaston laatikko jumitti ja osti uuden sängyn pätyineen, peilipöydän, lipaston jne. kukakohan nekin päätyy kiertokautta korvaamaan kun äidillä rahat vähissä..
joskus tuntuu ettei me ikinä saada omaa elämää asettumaan. talolainaakin ainakin vielä 10 vuotta. eli ei omasta kodista niin pitkään haaveillakaan. ehdotin jo välillä, että ottaisimme vaan ison lainan ja maksaisimme miehen puolikkaan talolainasta pois, voitaisiin sitten aloittaa oma elämä eikä aina jouduttaisi maksamaan kaikkia remontteja, uudistuksia jne mutta se ei kuulemma tule kysymykseenkään, olisi aivan liian tylyä.
no, miehelläni on sama ongelma mistä täällä jo puhuttiin, että ei pysty sanomaan ei. eikä itse asiassa sanomaan suoraan äidilleen ja siskolleen jotka kuitenkin kumpikin ovat ihan hyvä palkkaisissa töissä, että samaan aikaan kun he shoppailevat lähes tauotta ja lomailevat useamman kerran vuodessa, me olemme tipahtaneet velkakierteeseen.
no, onneksi itse pian valmistun niin voin sitten tarjota miehelleni ilmaisen elatuksen luonamme että saadaan oma perheemme kasaan:)
onko teillä muilla muuten nuo elätettävät itse töissä vai vielä koulussa?
Mieheni sukulaiset eivät pyydä rahaa eikä kukaan ole tulossa Suomeen asumaan luoksemme. Ei sen puoleen, en ole mieheni sukulaisia koskaan tavannutkaan enkä edes puhunut heidän kanssaan.
Emme ole avustaneet miehen perhettä tai sukulaisia lainkaan rahallisesti, olen kyllä sanonut sen olevan ok siinä vaiheessa kun oma taloutemme on vakaa (nyt minä töissä mies vielä opiskelee). Ja missään nimessä appiperhe ei saa mennä oman perheemme (no meitä on vain me kaksi toistaiseksi) edelle.
Anoppi oli reilu 2 vuotta sitten Euroopassa miehen veljen luona käymässä ja viimeistään sillon oppi ymmärtämään että eläminen täällä ei ole helppoa ja kaikki maksaa hirveästi. Mutta ei appivanhemmat olekaan koskaan pyytäneet rahaa. Pyytävät meitä vaan käymään luonaan :)
Tuli mieleen vielä yksi outo juttu. Mieheni mielestä meidän pitäisi auttaa taloudellisesti myös minun äitiäni. Esimerkiksi kun olemme kylässä äitini luona mieheni mukaan meidän pitäisi vähintään maksaa ruokakaupan laskut ja mieluummin antaa rahaakin. Kuitenkin äitini on normaalisti palkatussa ammatissa, asuu omistusasunnossa eikä ottaisi rahaa vastaan minulta. Tätä taas mieheni ei ymmärrä vaan pitää minua epäkohteliaana. Olen yrittänyt selittää, ettei rahan antaminen vanhemmille sukulaisille ole ainakaan meidän suvussa niin tavallista, mutta mies ei ainakaan vielä ole ymmärtänyt. Olenkin nauranut, että saa kyllä ostaa äidilleni niin paljon lahjoja kuin haluaa, mutta rahan antaminen ei ole tarpeen.
Muuten oli kiva kuulla teidän kommentteja ja varoituksia... Jatkamme lottoamista!
Täällä kanssa yksi opiskelija-åippälomalainen ja opiskelija mies...
Meillä miehellä on " onneksi" vain kaksi veljeä, mutta äiti on yh ja vanhimpana veljenä miehellä on siis vastuuta. Tämän ymmärrän. Siispä olemme viimeisen vuoden ajan maksaneet nuorimman veljen koulumaksut. Sitten jo valmistuukin lukiosta ja tämä velvollisuus päättyy. Mutta mielelläni minä ja mieheni haluamme varmistaa, että veli saa mahdollisimman hyvät eväät elämään.
Mutta... Pariin otteeseen olemme lähettäneet rahaa äidille ihan yleistä elämää varten. Mies ei tykkää rahaa lähettää, sillä sanoo, että nälkä kasvaa syödessä. Paikallisille se tuntuu olevan sula mahdottomuus ymmärtää, ettei meillä ole sitä ylimääräistä rahaa millä mällätä. Ei mene kaaliin ei, vaikka mitä tekisi. No nyt kun äiti oli täällä käymässä (minun vanhempani maksoivat lennot), niin toivottavasti selkisi, että ihan peruselämää täällä vietetään. Ongelma on vaan siinä, että paineita tuosta taloudellisesta hyvinvoinnista ja pröystäilystä tulee anopille, jonka vesa on päässyt länsimaahan hyvän elämän pariin, ympäristöstä, tutuilta ja sukulaisilta. Ja anopilla on vaikeuksia/ noloa selittää, ettei hän suinkaan ole rikas, vaikka poika Suomessa onkin.
Kerran paloin minulta ja mieheltä pinna kun oltiin just lähetetty rahaa ja parin viikon päästä tuli soitto, että lisää tarvittaisiin. Mies puhui äidin kanssa puhelimessa ja yritti selittää, ettei meillä ole sitä rahaa mitä lähettää. Ja veli kuulemma taustalla hiljaa kuiski äidille, " että puhu vaan rauhallisesti ja ystävällisesti niin kyllä me sitten sitä rahaa saadaan" ... Kun edelliset oli käytetty pröytäilyyn. Ja kun sitä rahaa ei noin vain ole! Mur.
Sitten joskus kun meillä kummallakin on työpaikka ja vakaa talous (toivossa on hyvä elää), niin totta kai haluaisin hieman anopin " elintasoa nostaa" . Mitään hätää hänellä ei tälläkään hetkellä kuitenkaan ole, enkä oikein näe pointtia siinä, että me täällä syötäisiin pelkkää makaroonia, jotta anoppi voisi ylläpitää imagoa hyvinmenestyvästä pojastaan...
Siinäpä oma valitusvirsi. Vinkkinä voisin sanoa, säännölliset rahalähetykset voivat olla huono juttu. Mies ei halua säännöllisesti mitään lähettää, koska sanoo tosiaan kulujen kasvavan siten kuukausi kuukaudelta. Eli me lähetämme silloin kun ylimääräistä oikeasti on. Itse saa sitten säännöstellä (tai olla säännöstelemättä), aikuinen ihminen kun on.
Voin kyllä kuvitella, miten rasittavaa tuollainen pyytäminen on. Matkaa jos suunnitelette, niin sehän on sitten hyvä paikka näyttää, ettei tässä mitään rikkaita olla. Eli yövytte tietysti niin kun paikalliset ja syötte niin kuin paikalliset. Rahanpyytäjille voitte kertoa tarkasti laaditusta matkabudjetista, jossa ei juuri liikkumavaraa ole. Teille kun oli tärkeää tulla sukulaisia katsomaan, niin roposenne lentolippuihin uhrasitte ja tarvittaessa kerrotte, tulojenne suhteen esim. vuokraan tai lainanlyhennykseen (esim, että meillä puolet tuloista menee vuokraan). Koskaan ei kannata puhua euromääristä sinällään, koska silloin kuulijalta katoaa tyystin kuulo ja suhteellisuudentaju siitä, että Suomessa taksimatka maksaa hiukan enemmän kun yhden euron ja bussimatka kanssa enemmän kuin 5 centtiä...