Tyhmä kysyy: Miksi Suomi tarvitsee lisää vierastyövoimaa,
kun meillä on paljon työttömiä ja meillä on paljon nuoria, joilla ei ole opiskelupaikkaa? Eikö olisi kannattavampaa kouluttaa omia nuoria aloille, joissa tarvitaan työvoimaa, sen sijaan, että he makoilevat kotona? En ole koskaan ymmärtänyt, miksi tarvitsemme ulkomaista työvoimaa, jos omillakaan ei ole työtä tai koulutuspaikkoja. Mistä paine ulkomaisen työvoiman tarpeeseen johtuu?
Kommentit (61)
vieläkään ymmärrä, sillä esim. yhteishauissa jäi vaille koulutuspaikkaa 30 000 nuorta. Heistä on valtaosa ylioppilaita ja kun he ovat hakeneet opiskelupaikkaa, heillä on selvästi motivaatiota opiskella. Miksei heitä kouluteta, jotteivat he syrjäydy? Miksi vierastyövoima on parempaa? Koulutettuina ja työssä nuo nuoret tuottaisivat yhteiskunnalle, nyt on vaara, että heistä osa jää yhteiskunnan elätiksi.
Ihmisten urahaaveet ja työmarkkinat on kaksi ihan eri asiaa. Esimerkiksi viestintäalalle hakee moni, vaikka töitä ei kaikille riitä. Esimerkiksi siivoojista on huutava pula, mutta alan koulutus ei vedä yhtään.
Työmarkkinoilla myös vaaditaan tänä päivänä enemmän kuin aiemmin. Ei ole enää samalla tavalla sellaisia töitä, joita voisi tehdä ilman koulutusta ja jossa ei vaadittaisi paljoa. Ennen näitäkin oli, esimerkiksi raksalle pääsi apumieheksi ihan vaan kysymällä.
haluaa aina olla pätkätyöläinen? Vinkutaan, että esim. hoitoalalle ole tulijoita ym.
Vakityöpaikkoja ihmiset haluaa, eikä mitään ketjuttamista. Paha suunnitella mitään tulevaisuutta, kun nykypäivänä kunnat/kaupungit harrastavat tuota!
Ottakoon sitten niitä töihin niitä ulkomaalaisia, jotka tuohon alentuvat. No nehän niitä omaisianne sitten hoitavat.
niin että sillä eläisi.
Vierastyövoima sopii siivous, kaupan alalle, rakennusmiehiksi, teurastomoihin, marjanpoimintaan, turkistarhoille jne.
Kokoomukselle ja EKlle sopii kahdet työmarkkinat.
Samalla kun on ulkomaalaisia tekemässä töitä halvemmalla rapautetaan liittojen asemaa ja saadaan myös suomalaisten työoloja heikennettyä.
ja melkoinen rasisti. Mieheni on ulkomaalainen, mutta saa ihan samaa palkkaa kuin työpaikan suomalaiset, samat lomat etc. ja tietenkin kuuluu liittoon. Sinä ja monet muut suomalaiset vain suhtautuvat alentuvasti ja pitävät ulkomaalaisia jotenkin tyhmempinä ja vähempään tyytyvinä.
vieläkään ymmärrä, sillä esim. yhteishauissa jäi vaille koulutuspaikkaa 30 000 nuorta. Heistä on valtaosa ylioppilaita ja kun he ovat hakeneet opiskelupaikkaa, heillä on selvästi motivaatiota opiskella. Miksei heitä kouluteta, jotteivat he syrjäydy? Miksi vierastyövoima on parempaa? Koulutettuina ja työssä nuo nuoret tuottaisivat yhteiskunnalle, nyt on vaara, että heistä osa jää yhteiskunnan elätiksi.
Ihmisten urahaaveet ja työmarkkinat on kaksi ihan eri asiaa. Esimerkiksi viestintäalalle hakee moni, vaikka töitä ei kaikille riitä. Esimerkiksi siivoojista on huutava pula, mutta alan koulutus ei vedä yhtään. Työmarkkinoilla myös vaaditaan tänä päivänä enemmän kuin aiemmin. Ei ole enää samalla tavalla sellaisia töitä, joita voisi tehdä ilman koulutusta ja jossa ei vaadittaisi paljoa. Ennen näitäkin oli, esimerkiksi raksalle pääsi apumieheksi ihan vaan kysymällä.
seksikkäiden alojen palkkoja. Luulisi, että olisi kannattavampaa, että nuori olisi töissä kuin makaisi kotona.
Pätkätyö systeemi on kaiken pahan alku ja juuri. Et voi ostaa asuntoa, kun et tiedä, onko jakoa näkyvissä. perheenperustaminenkin on vaikeaa. Olisi parempi, että meitä hoitaa kielitaitoiset ja koulutetut ihmiset, eikä jotkut puolikieliset halpatyöläiset.
Jos palkkataso olisi järjellinen, ns. paskaduuneillekin olisi tekijöitä suomalaisista.
Lisäksi ainakin tällä hetkellä työttömyysprosentti on sellainen, että reserviä on...
Sinänsä en tosin vastusta maahanmuuttoa, koska se on minusta väestörakenteelle ja kv-kanssakäymisellekin eduksi, mutta ei sitä väkeä nyt tuomalla tarvitse tänne rahdata.
Pätkätyö systeemi on kaiken pahan alku ja juuri. Et voi ostaa asuntoa, kun et tiedä, onko jakoa näkyvissä. perheenperustaminenkin on vaikeaa. Olisi parempi, että meitä hoitaa kielitaitoiset ja koulutetut ihmiset, eikä jotkut puolikieliset halpatyöläiset.
Pätkätyö systeemi on kaiken pahan alku ja juuri. Et voi ostaa asuntoa, kun et tiedä, onko jakoa näkyvissä. perheenperustaminenkin on vaikeaa. Olisi parempi, että meitä hoitaa kielitaitoiset ja koulutetut ihmiset, eikä jotkut puolikieliset halpatyöläiset.
Jos jotkut ylhäisestä suomalaisesta syntyperästä ja taivaallisen valkoisista hiuksista huolimatta ovat pätkätöissä ja huonosti palkattuja ja toiset taas ulkomaalaisina vakityössä ja normaalipalkkaisia ja omistusasunnon ja perheen hankkineena niin mikä on vikana? voiko mitenkään tai milloinkaan olla niin että toinen vain osaa ja toinen ei? Vai onko ulkomaalainen AINA se työoloja polkeva puolikielinen?
Täällä perättiin parempia palkkoja vähemmän seksikkäille aloille, josta olen ihan samaa mieltä. Ei minua haittaisi siivoojien kympin tuntipalkka ollenkaan, jolloin palkalla voisi jopa elääkin. Todellisuutta on kuitenkin myös se, että suhtautuminen työhön on muuttunut radikaalisti. Ennen tehtiin mitä tahansa työtä, ettei joutunut elämään sosiaaliavustuksilla, se oli kunnia-asia. Nykyään työstä haetaan muutakin: sen halutaan olevan palkitsevaa ja antoisaa henkisestikin. Milläs teet siivoojan työstä sellaista, vaikka palkka olisikin hyvä?
Pätkätyöt kun syntyvät sijaisuuksista ja suurin osa pitkistä sijaisuuksista syntyy nimenomaan perhevapaiden takia. Kun niitä ei enää myönnetä eli äitiysloman sijaan tulee irtisanominen, vähenevät pätkätyöt.
haluaa aina olla pätkätyöläinen? Vinkutaan, että esim. hoitoalalle ole tulijoita ym. Vakityöpaikkoja ihmiset haluaa, eikä mitään ketjuttamista. Paha suunnitella mitään tulevaisuutta, kun nykypäivänä kunnat/kaupungit harrastavat tuota! Ottakoon sitten niitä töihin niitä ulkomaalaisia, jotka tuohon alentuvat. No nehän niitä omaisianne sitten hoitavat.
Naisvaltaisen alan perhevapaat sen aiheuttavat.
vieläkään ymmärrä, sillä esim. yhteishauissa jäi vaille koulutuspaikkaa 30 000 nuorta. Heistä on valtaosa ylioppilaita ja kun he ovat hakeneet opiskelupaikkaa, heillä on selvästi motivaatiota opiskella. Miksei heitä kouluteta, jotteivat he syrjäydy? Miksi vierastyövoima on parempaa? Koulutettuina ja työssä nuo nuoret tuottaisivat yhteiskunnalle, nyt on vaara, että heistä osa jää yhteiskunnan elätiksi.
Ihmisten urahaaveet ja työmarkkinat on kaksi ihan eri asiaa. Esimerkiksi viestintäalalle hakee moni, vaikka töitä ei kaikille riitä. Esimerkiksi siivoojista on huutava pula, mutta alan koulutus ei vedä yhtään. Työmarkkinoilla myös vaaditaan tänä päivänä enemmän kuin aiemmin. Ei ole enää samalla tavalla sellaisia töitä, joita voisi tehdä ilman koulutusta ja jossa ei vaadittaisi paljoa. Ennen näitäkin oli, esimerkiksi raksalle pääsi apumieheksi ihan vaan kysymällä.
Ja aloituspaikkoja on yli 70 000. Syynä opiskelupaikkapulaan on se, että aloitetaan ja keskeytetään. Tai että pääkaupungista ei kyetä edes Lahteen asti opiskelemaan.
Olen samaa mieltä: erilaiset perhevapaat tulee lailla kieltää
Vierailija - 29.11.11 11:22 (ID 13813018)
Pätkätyöt kun syntyvät sijaisuuksista ja suurin osa pitkistä sijaisuuksista syntyy nimenomaan perhevapaiden takia. Kun niitä ei enää myönnetä eli äitiysloman sijaan tulee irtisanominen, vähenevät pätkätyöt.
tavis duunarin palkka tulisi laskea noin 500ekk tasolle kuten Italiassakin on.
Lääkärit ja muut ylimykset saisivat sen 1000ekk.
Palkat tulisi laskea eurooppalaiselle tasolle. Ihmisten pitää tottua alhaisempaan palkkaan ja ulkomainen väki toimii tässä tienraivaajana. Tietenkin yritysten johtajat saavat satojatuhansia kuukaudessa. Niin se on suunniteltu. Kokoomus suunnittelee asiaa ja ajaa asioita Darwinistisesti tervalampeen. Tervalla voideltu yritys on liukkaampi ja kykenevämpi kansainvälisissä suhteissaan. Myös lainahöyhenissä on hyvä pedata.
Rajat pitäisi laittaa vähäksi aikaa kiinni ja antaa aidon markkinatalouden määritellä palkat. Kysynnän ja tarjonnan laki. Kun tarpeeksi kauan dösät on liikkumatta ja kadut siivoomatta, niin aivan varmasti näidenkin töiden palkat nousisi hiljalleen ns. oikealle tasolle.
Etsikää lukuja, tämä on a9ika yksinkertaista matematiikkaa. laskekaa niiden ihmisten määrä jotka jäävät seuraavien 10-20 vuoden kuluessa eläkkeelle. Verratkaa sitä sitten suomalaisten lasten ja nuorten määrään - aivan, ei riitä, ei edes lähelle.
Täällä tehdään niin vähän lapsia että maa ei pysy pystyssä. Varsinkin kun nuo entiset työläiset siirtyvät vanhainkoteihin ja terveydenhuoltoon passattaviksi ja haluavat varakkaina eläkeläisinä käyttää palveluita.
Työvoiman vaatimukset kasvavat ihan uskomatonta tahtia siinä vaiheessa kun nuo suuret ikäluokat ovat eläkkeellä. Ja Suomessa on syntyvyys ollut taantuvassa liikkeessä jo vuosikaudet. Vaikka laitettaisiiin kaikki nuoret työttömät töihin, ei päästäisi edes puoleen vaaditusta. Siksi vierastyövoima on Suomelle tärkeää.
Rajat pitäisi laittaa vähäksi aikaa kiinni ja antaa aidon markkinatalouden määritellä palkat. Kysynnän ja tarjonnan laki. Kun tarpeeksi kauan dösät on liikkumatta ja kadut siivoomatta, niin aivan varmasti näidenkin töiden palkat nousisi hiljalleen ns. oikealle tasolle.
ja sekä vanhukset että lapset siirrettäisiin perheiden vastuulle.
Pian siivoamisesta ei makseta enempää. On totuttu palkkaamaan tuolla hinnalla työntekijöitä. Suomalainen ei tuohon alennu. Tukien varassa pärjää paremmin.
En tiedä kuka tässä hyötyy mitä.
Tuntuisi olevan niinkin ettei koulutuspaikkoihinkaan pääse. Vaikka tilastot kertovat toista. Moni lopettaa kesken. Osa oikeista halukkaista jää saamatta paikkaa, kun alle 25 vuotiaat täyttää koululaitokset ja keskeyttää. Heidän on pakko hakea muuten menee tuet.. Siitä sitten kärsii ne jotka haluaisivat koulupaikan. Kenen alkuperäinen idea oli kiristää alle 25-vuotiaiden tukia ja asettaa heille ehtoja? Koulusta kun voi erota ja jatkaa samalla linjalla. Siinä vaan kärsii osa.
kyllä se syy on ihan siinä, että suomalaiset laiskat nirppanokat haluaa kaiken heti ja nyt itselleen, mutta työnteko ei sen sijaan kiinnosta. Rahat ja kaikki pitäis saada tekemällä ei mitään. Ulkomailta tulevilla taas on erittäin suuri motivaatio tehdä työtä ja he ovat todella ahkeria.
työolot ovat kärsineet. Palkka on surkea. Töitä tarjotaan pätkissä. Tulevaisuus on epäselvä. Ei edistä lisääntymistä ja perheen perustamista.
Ei persuista ollut siihen. Oikea vastaus olisi ollut vasemmisto. Vasemmistolla on oudosti huono maine Suomessa vaikka juuri vasemmiston avulla saatiin Suomeenkin hyvät työolot 70luvulla. Myös monia muita uudistuksia tehtiin.
Nyt kokoomus vetää kaiken vessanpöntöstä ales. Kaiken sen mikä tekee Suomesta Suomen. Vasemmisto on oikea lääke kokoomukselle ei persut. Ei se ulkomaalaisten vika ole että heille tarjotaan huonoa palkkaa, joka muuten on heille hyvä palkka.
Vaan hekin saisivat oikeasti enemmän, jos osaisivat järjestäytyä. Lisää rahaa. Lisää rahaa! Lisää rahaa. Rahat tänen nyt heti! Rahaa!