Mieheni lapsi kuoli, lapsen äiti ei halua mua hautajaisiin
Tämän naisen argumentti on se, että poikansa teki itsarin vanhempiensa eron seurauksena, jota tämä nainen pitää minun syynä. Mieheni mukaan kaikki heidän väliltä oli kuollut jo ennen kuin aloimme seurustella. Onko äidillä siis muka oikeus kieltää isän avovaimoa osallistumasta hautajaisiin??
Kommentit (338)
Se, että olet kämppäkaveri jollekin vainajan sukulaiselle ei tee susta vielä vainajan lähipiiriin kuuluvaa.
Eli siis en saa olla mieheni tukena lapsensa hautajaisissa koska äitinsä oli mustasukkainen ja syyttää edelleen erosta ja nyt myös lapsen kuolemasta minua?
jotenkin tuntuu kohtuuttomalta. Pidin minäkin tästä pojasta kovasti, ja olen suunnattoman järkyttynyt. Luulen vaan, että 14v:n itsemurha liittyy jo johonkin ihan muuhun kuin vanhempien eroon.. ap
Toivottavasti olet porvoosta. Itsekkyyden huippu olla noudattamatta lapsensa menettäneen äidin toiveita!
Oli kyse mustasukkaisuudesta tai mistä tahansa. Sinun paikkasi ei nyt ole hautajaisissa. Olen pahoillani, ymmärrän kyllä, että olet järkyttynyt sinäkin. 14-vuotiaan itsemurha on kamala ajatuksenakin.
koska äitinsä oli mustasukkainen ja syyttää edelleen erosta ja nyt myös lapsen kuolemasta minua? jotenkin tuntuu kohtuuttomalta. Pidin minäkin tästä pojasta kovasti, ja olen suunnattoman järkyttynyt. Luulen vaan, että 14v:n itsemurha liittyy jo johonkin ihan muuhun kuin vanhempien eroon.. ap
Täysin törkeää kysellä täällä edes tällaisia. Selkeästi tärkeämpää hänelle kuin suru järkyttävällä tavalla keskenjääneestä elämästä on se, että hän kokee exän pääsevän näpäyttämään. Sinähän et edes ole vaimo, vaan naisystävä. On aivan mahdollista, että lapsi päätyi itsemurhaan osittain vanhempiensa eron takia, missä sinä olet osapuolena. Turha sitä on kieltää. Lapsethan maksavat usein kalleimman hinnan, kun aikuiset sekoilevat.
Tässä on kysymys pojan hautajaisista ja äidin toiveesta miten hautajaiset järjestetään.
Poika on jo kuollut eikä tule enää teitä häiritsemään, joten anna olla ja jätä hänen äitinsä rauhaan edes hautajaispäivänä. Sulla on koko loppuelämä aikaa ilkkua kyseiselle äidille, mutta anna hänelle edes tämä yksi päivä. Tämä on varmasti äidin elämän vaikeimpia päiviä lapsen kuolinpäivän lisäksi.
Siis mitä idiootteja täällä oikein kommentoi?
Ei ne ole mitkään äidin hautajaiset vaan yhtä lailla isänkin ja jos isä haluaa uuden vaimon sinne tuekseen, paskat äidin mielipiteestä.
Millä oikeudella äidin suru olisi suurempi kuin isän?
Te olette oikeesti niin ällöttäviä että mua kuvottaa. Niitä samoja ämmiä jotka ei anna isien tavata lapsiaan eron jälkeen.
Hän kieltää sinua tulemasta.
Tämä on tosiaan nyt väärä aika ja paikka alkaa mitään valtataistelua. Jos sulla olisi yhtään oikeudentajua tai kykyä ajatella asiaa jonkun toisen kannalta niin tajuaisit asian itsekin.
Voihan mies jäädä kotiinkin. Se olisikin varmaan ap:lle kaikkein paras ratkaisu.
Olen tuon kuolleen lapsen äidin ystävä ja kerron hänelle mitä täällä kirjoittelet. Sympatiaa et tule koskaan saamaan osaksesi, halveksin sinua sydämeni pohjasta.
Niin tyypillistä minäminäminä -ajattelua :( Kunnioita surevan toivetta!!!
Siis mitä idiootteja täällä oikein kommentoi? Ei ne ole mitkään äidin hautajaiset vaan yhtä lailla isänkin ja jos isä haluaa uuden vaimon sinne tuekseen, paskat äidin mielipiteestä. Millä oikeudella äidin suru olisi suurempi kuin isän? Te olette oikeesti niin ällöttäviä että mua kuvottaa. Niitä samoja ämmiä jotka ei anna isien tavata lapsiaan eron jälkeen.
Ja voihan se isä ottaa sinne mukaan jonkun toisen satunnaisen panon, jos lohtua kaipaa.
Ei se isän suru siitä miksikään muutu, vaikka sillä olisi rivillinen naisia tanssimassa ripaskaa virsien tahdissa. Jos ei aikuinen mies oman lapsensa kuolemaa kestä ilman, että on muija vieressä, niin kannattaisiko sen mennä terapiaan?
tapahdu ettei tätä olisi tosi helppo asianomaisten tunnistaa. Etenkin kun ap on antanut niin hyviä tuntomerkkejä. Ja toivottavasti niin myös tapahtuu.
Siis mitä idiootteja täällä oikein kommentoi?
Ei ne ole mitkään äidin hautajaiset vaan yhtä lailla isänkin ja jos isä haluaa uuden vaimon sinne tuekseen, paskat äidin mielipiteestä.
Millä oikeudella äidin suru olisi suurempi kuin isän?
Te olette oikeesti niin ällöttäviä että mua kuvottaa. Niitä samoja ämmiä jotka ei anna isien tavata lapsiaan eron jälkeen.
Ap ei kuitenkaan ole vaimo vaan AVOPUOLISO. Et tiedä, kuinka kauan ovat seurustelleet. Ap ei maininnut kertaakaan, että mies nimenomaan haluaisi hänet sinne ex-puolisonsa toivetta vastoin. Ap antoi kuvan, että HÄNEN pitää päästä hautajaisiin, koska suree myös lasta (ja varmasti sureekin).
Ja jos tilanne olisi toisinpäin, olisin aivan samaa mieltä. Äidin avopuolisoakaan en kehottaisi menemään, jos isä sitä vartavasten pyytäisi.
Käytkö kaikkien tuntemiesi ihmisten sukulaisten hautajaissa vai valitsetko ne, joissa voit loukata eniten?
Jos lapsi todella tappoi itsensä sinun vuoksesi, niin ehkä olisi kaikille parasta, että et mene hautajaisiin rienaamaan ja näyttämään, että koska isä valitsi minut niin poika valitsi kuoleman.
Okei...Siis tässä ketjussa avovaimo muuttui satunnaiseksi panoksi mutta muutenhan se on ihan ok tyyli elää parisuhteessa koska papin aamen ei muuta mitään. En voi muuta kuin nauraa teidän tyhmille jutuillenne.
Siis missä sanottiin että äiti yksin järjestää hautajaiset?
Kuten kommentoitte, ne on oojan hautajaiset ja sinne saa totta vie mennä ihan jokainen joka haluaa!!!!!!!!!
ap ajattelee itseään. Suksi ap vittuun. Kiitos.
Siis mitä idiootteja täällä oikein kommentoi?
Ei ne ole mitkään äidin hautajaiset vaan yhtä lailla isänkin ja jos isä haluaa uuden vaimon sinne tuekseen, paskat äidin mielipiteestä.
Millä oikeudella äidin suru olisi suurempi kuin isän?
Te olette oikeesti niin ällöttäviä että mua kuvottaa. Niitä samoja ämmiä jotka ei anna isien tavata lapsiaan eron jälkeen.Ap ei kuitenkaan ole vaimo vaan AVOPUOLISO. Et tiedä, kuinka kauan ovat seurustelleet. Ap ei maininnut kertaakaan, että mies nimenomaan haluaisi hänet sinne ex-puolisonsa toivetta vastoin. Ap antoi kuvan, että HÄNEN pitää päästä hautajaisiin, koska suree myös lasta (ja varmasti sureekin).
Ja jos tilanne olisi toisinpäin, olisin aivan samaa mieltä. Äidin avopuolisoakaan en kehottaisi menemään, jos isä sitä vartavasten pyytäisi.
Siis äidin avopuolisoakaan en kehottaisi menemään, jos isä nimenomaan toivoisi että hän EI menisi!
Mutta entäs isä? Minkä helvetin takia äidillä on täysi oikeus päättää, se lapsihan on aivan yhtä paljon sekä ISÄN, että äidin. Mitäs jos ISÄ haluaakin, että uusi, lapsen kanssa hyvin toimeen tullut puoliso tulee mukaan kunnioittamaan lapsen muistoa? Huomaa, että vastaajat on kaiken tietäviä täydellisiä äitejä, joiden mielestä mies on vaan siittiösäiliö, jolla ei ole mitään oikeutta lapseensa... Huoh...
tv. ISINtyttö
Kuinka sä kehtaa edes MIETTIÄ tällaista asiaa, ja spekuloida jollain teidän suhteenne tai heidän suhteensa sisällöllä ja yrittää tunkea mukaan hautajaisiin tällaisessa tilanteessa? Sulla ei selvästi ole mitään kunnioitusta ketään kohtaan, ei edes sitä kuollutta, itsemurhan tehnyttä lasta. Haluat vaan mukaan esiintymään, että tässähän mä nyt olen, katsokaa kaikki. Etkö yhtään häpeä asennettasi ja itseäsi? Ja totta tosiaan, sinuna miettisin ihan uusiksi nämä mihin mulla onkaan oikeus-asiat. Mieti tosi tarkkaan.