Karppajaperhettä uhattu huostaanotolla! ??
Kommentit (175)
En kutsuisi kuvailemallasi tavalla ruokailevia kasvissyöjiksi. .
tasan kutsun sellaisia ihmisiä kasvissyöjiksi jotka ei syö lihaa, oli niillä sitten ihan miten paska ruokavalio tahansa! Ja mielestäni on nimenomaan tärkeä puhua huonon kasvissyönnin vaaroista nyt kun paljon nuoria tyttöjä on sille siirtynyt ja osa takuulla siitä syystä että haluavat laihduttaa itsensä ihan nälkiintyneiksi. Ei minusta aatetta ja ihmisten terveyttä edistä millään tavalla se että ongelmat lakaistaan maton alle ja messutaan ettei YKSIKÄÄN kasvissyöjä ole KOSKAAN mokannut.
Jos jonkun uskovaisen toiminta ei miellytä, asia poistetaan päiväjärjestyksestä toteamalla ettei se ole "oikea" uskova.
Pitkäaikaistutkimuksia karppiruokavalion vaikutuksesta kasvavaan lapseen ei ole.
Ursula Schwab keksii väitteensä kasvuhäiriöstä ihna omasta päästä. Mitään tutkimustuloksia ei ole.
ravitsemussuositukset koostuvat elintarvikkeista ja niiden määristä. Ihminen voi periaatteessa syödä ihan oikeita elintarvikkeita, mutta liikaa tai liian vähän. Monille ruoan määrän tajuaminen on vaikeaa ja sitten ihmetellään, miksi lihoo vaikka syö omasta mielestään suositusten mukaisesti.
pääsit viimeinkin asiaan. Ei siis syödä ravitsemussuositusten mukaisesti vaikka näin kuvitellaankin.
Vika ei siis edelleenkään ole ravitsemussuosituksissa.
Ursula Schwab keksii väitteensä kasvuhäiriöstä ihna omasta päästä. Mitään tutkimustuloksia ei ole.
etteikö joku olisi voinut karpata lapsensa kasvuun häiriöitä joita tää kyseinen ihminen on joutunut setvimään?
kirjoittaa miten sairaanhoitajatuttu on kertonut lapsista joille ei ole annettu juuri mitään hiilaria ja siitä on seurannut ikäviä asioita. Mutta täähän on täysin mahdoton ajatus, hys hys.
"Ja totta, sairaanhoitajatuttavalta kuulin, että on ollut tapauksia, että lapselle ei ollut syötetty käytännössä mitään hiilihydraattipitoista onnettomin seurauksin eli jotain perää noissa kauhukarppijutuissakin voi olla."
Ja tämä siis karppien omasta keskustelusta.
Ei siis syödä ravitsemussuositusten mukaisesti vaikka näin kuvitellaankin. Vika ei siis edelleenkään ole ravitsemussuosituksissa.
Eikös tähän pitäisi ennenminkin puuttua kuin 6% vähemmistön satunnaisiin karppilapsiin, joita on ehkä olemassa yksi, siis Ursula Schwabin mukaan. Huomatkaa, asiasta ei ole Schwabin lisäksi antanut mitään lausuntoa kukaan muu. U.S ei muöskään ole sellaisessa asiantuntija asemassa, että häntä kuunneltaisiin huostaanottokysymyksissä. Mistä Schwab on siis saanut tietonsa? Nuo ovat salassapidettäviä asioita.
Ylipainoisia ja II-tyypin diabeetikkoja on kohta puolet väestöstä vaikka meillä on maailman parhaat ravitsemussuositukset, jotka perustuvat tuhansiin tutkimuksiin. Ihmiset eivät noita suosituksia kuitenkaan noudata. Kansanterveydellisesti olisi paljon merkityksellisempää palauttaa suositusten piiriin nämä vastoin suosituksia syövät ylipainoiset. Huostaanotolla voisi uhata pikemminkin suositusten vastaisesti ruokailevia, siinä tulisi samalla kaikki karpitkin uhatuiksi.
Huomatkaa, asiasta ei ole Schwabin lisäksi antanut mitään lausuntoa kukaan muu.
karppien todella agressiivista käytöstä naista kohtaan keskusteluissa. Ihan takuulla on saanut pari tappouhkausta.
Ja justhan tuossa joku kukalie hoitsu puhuu monikossa lapsista joitten kasvu on häiriintynyt totaalisesta hiilareitten puutteesta. Että tuskinpa niin hyvä tuuri on ollut että ne kaikki puhuu yhdestä ja samasta lapsesta.
70-luvulla oli virallisena suosituksena antaa kolmikuiselle vauvalle appelsiinimehua. Just. Antaako kukaan nykyisin vauvoille appelsiinimehua? Toivottavasti ei.
Nykyinen virallinen ravintosuositus sisältää liikaa huonoja hiilihydraatteja ja liian vähän hyviä rasvoja. Vielä 10 vuotta sitten kananmuna oli maailman epäterveellisin ruoka. No, kyllähän se sellaiseksi muuttuu, kun se sekoitetaan sokeriin ja valkoisiin jauhoihin, jolloin se muuttuu virallisterveelliseksi pikkupullaksi, jonka voit syödä iltapäiväkahvin kanssa.
Suomessa on valtava ylipaino-ongelma. On sydän- ja verisuonisairauksia, on korkeita kolesteroliarvoja, nivelsairauksia, II tyypin diabetesta ja vaikka mitä. Nämä taudit löytyvät ravintosuositusten mukaisesti syöneiltä ihmisiltä.
Me olemme karppaajaperhe. 3-vuotias lapsemme karppaa myös, toki hän syö hiilihydraatteja enemmän kuin vanhempansa. Hän syö lihaa, etenkin kalaa ja riistaa, luomukasviksia, punaista maitoa, oliiviöljyä, kasviksia, hedelmiä, täysjyväviljatuotteita, manteleita, pähkinöitä. Sen sijaan hän ei syö mitään mäkkäripaskaa tai lisäaineilla kyllästettyjä karkkeja.
Sopii tulla sossun kylään. Sen jälkeen lähtee kantelu EU:n ihmisoikeustuomioistuimeen.
Me emme todellakaan ole karppaajaperhe emmekä silti syö mitään mäkkäripaskaa tai lisäainekarkkeja.
Mistähän on peräisin karppaajien käsitys, että ns. sekasyöjät syövät pelkkää pullaa, hampurilaisia, karkkeja ja pizzaa? Kenties omasta karppausta edeltävästä ruokavaliosta? No ei ihme, jos on karppauksella vointi parantunut - meillä, jotka olemme osanneet syödä tervejärkisesti aina, ei ole mitään tarvetta mihinkään karppaamiseen. Peruna, riisi, pasta tai leipä järkevän ruokavalion osana ei ole pahaksi lapsille eikä aikuisille.
Huomatkaa, asiasta ei ole Schwabin lisäksi antanut mitään lausuntoa kukaan muu.
karppien todella agressiivista käytöstä naista kohtaan keskusteluissa. Ihan takuulla on saanut pari tappouhkausta.
Tästä vähän enemmän näyttöä, kiitos. Schwab on levitellyt tiedotusvälineissä sellaista tietoa, jota hänen ei lain mukaan ole kuulunut saada haltuunsa. Luuletteko te, että sosiaalitoimi tiedottaa aina Ursulaa lastensuojeluilmoitusten syistä? Pikemminkin, Ursula on nettikeskustelujen pohjalst keksinyt koko jutun. Tutkija, lähteet kehiin.
[iJa justhan tuossa joku kukalie hoitsu puhuu monikossa lapsista joitten kasvu on häiriintynyt totaalisesta hiilareitten puutteesta. Että tuskinpa niin hyvä tuuri on ollut että ne kaikki puhuu yhdestä ja samasta lapsesta.
[/quote]
Joku kukalie hoitsu. Tässäpä vasta luotettava lähde. Onkohan sama kuin Ursulan käyttämä.
kirjoittaa miten sairaanhoitajatuttu on kertonut lapsista joille ei ole annettu juuri mitään hiilaria ja siitä on seurannut ikäviä asioita. Mutta täähän on täysin mahdoton ajatus, hys hys.
Olemmehan me tältäkin palstalta lukeneet, miten KAIKKI karppaajat syövät ääriterveellisesti ja pelkästään luomu- ja lähiruokaa (kasviksetkin saadaan luomuna ja lähinä, myös talvisin... ;)) Mitään lisäravinteitakaan ei karppaajat tarvitse, mitä nyt heidän ikioma gurunsakin niitä kaupittelee.
Luuletteko te, että sosiaalitoimi tiedottaa aina Ursulaa lastensuojeluilmoitusten syistä? Pikemminkin, Ursula on nettikeskustelujen pohjalst keksinyt koko jutun. Tutkija, lähteet kehiin.
ehkä siltä on pyydetty tapauksissa lausuntoa. Ei ne sossussakaan varmasti voi mututuntumalta päättä huostaanotosta ruokavalion perusteella, varmaankin siihen tarvitaan jokin asiantuntijalausunto.
Joku kukalie hoitsu. Tässäpä vasta luotettava lähde. Onkohan sama kuin Ursulan käyttämä.
on karppifoorumilla vuosia kirjoitellut. Mutta hyvä on. Karpit ovat ensimmäinen ihmisryhmä koko ihmiskunnan historiassa, joka ei voi tehdä virheitä.
Tästä vähän enemmän näyttöä, kiitos.
seurata karppausaiheisia nettikeskusteluja. Niistä on helppo vetää se johtopäätös, että karppausruokavalio paitsi kuihduttaa aivot, myös tekee harjoittajansa äärimmäisen aggressiiviseksi. Fanaattinen uskonlahko mikä fanaattinen uskonlahko kaikin tavoin.
ravitsemussuositukset koostuvat elintarvikkeista ja niiden määristä. Ihminen voi periaatteessa syödä ihan oikeita elintarvikkeita, mutta liikaa tai liian vähän. Monille ruoan määrän tajuaminen on vaikeaa ja sitten ihmetellään, miksi lihoo vaikka syö omasta mielestään suositusten mukaisesti.
pääsit viimeinkin asiaan. Ei siis syödä ravitsemussuositusten mukaisesti vaikka näin kuvitellaankin.Vika ei siis edelleenkään ole ravitsemussuosituksissa.
Et vain ole tajunnut.
14
Joku kukalie hoitsu. Tässäpä vasta luotettava lähde. Onkohan sama kuin Ursulan käyttämä.
Mutta kuulostaako tämä koko viesti mielestäsi jotenkin karppivastaiselta?
"Aika mielenkiintoinen keskustelu. Vegaanien lapsia tuodaan jatkuvasti sairaalahoitoon vakavien aliravitsemusoireiden vuoksi. Hollannista ja Briteistä, josta on pitkät aikasarjatat hyvinvointiyhteiskunnan vegetareista ja vegaaneista osoittavat selväst että vegetaristi ja vegaaniäitien lapset syntyvät pienempinä kuin sekaravintoa syövien äitien, vauvoilla on myös korkeampi verenpaine synyessään (elimistö suojelee aivoja viimeiseen asti pumpaamalla henkensä edestä ravinteita ihmisruuumiin viimeisenä uhrattavaan elimeen ). Silti en ole koskaan missään nähnyt vakavasti esitettävän, että vege-lapset pitäisi huostaanottaa vaikka vammat (esim. pienempi koko, heikentynyt älykkyys) ovat pysyviä. :cry:
hyvä tietysti, että puhutaan siitä kuinka vaarallista mikä tahansa äärimmilleen viety dieetti lapsille voi olla. Ja totta, sairaanhoitajatuttavalta kuulin, että on ollut tapauksia, että lapselle ei ollut syötetty käytännössä mitään hiilihydraattipitoista onnettomin seurauksin eli jotain perää noissa kauhukarppijutuissakin voi olla. Kauheinta on että ihmiset vielä uskovat noudattavansa ihanne-terveys-dieettiä (kuka mitäkin)."
Ylipainoisia ja II-tyypin diabeetikkoja on kohta puolet väestöstä vaikka meillä on maailman parhaat ravitsemussuositukset, jotka perustuvat tuhansiin tutkimuksiin. Ihmiset eivät noita suosituksia kuitenkaan noudata.
paljon terve järki päätä pakottavan.
Sen sijaan jättäisin mieluummin perunan pois ja kaikki pitkälle käsitellyt viljatuotteet.
14