Melkein 2-vuotias ei ota mitään käskyjä kuuleviin korviinsa, jäähyt ei toimi jne.

Kuvaa vain persoonallisuus- ja temperamenttieroja. Nyt en ole pariin kuukauteen nähnyt lasta, tuo pelokas tottelu oli ikävaiheilla 1-1,5v. Ihan kuin yö ja päivä nuo lapset. Toinen vielä toisti että ei saa, rikki ja toinen pikkumarakatti vaan jatkoi touhuaan toisen katsellessa epäuskoisesti ;p

Huoh.

ap

Minusta ap lapsesi kuulostaa normaalilta ja vilkkaalta lapselta, joka luottaa sinuun, niin että uskaltaa uhmata. Kuten olet huomannut, pelkkä kielto ei riitä, vaan vanhemman tehtävänä on ohjata lapsi mielekkääseen tekemiseen. Positiivisella huomiolla saa paljon parempia tuloksia aikaan. Usein kannattaa antaa se huomio ensin ja sitten pääsee niihin omiin hommiin hetkeksi. Tuo ystävän lapsen käytös kuulostaa kyllä oudolta. Lapsihan vaikuttaa pelkäävän äitiänsä. Jos tuo kuvaus on totta, niin oletko varma ettei äiti lyö? Minusta tuo uhmaaminen on 2 veen normaalia käytöstä. Jos ei ole uhmakausi menossa, niin lapsi tekee halutut asiat iloisesti tai leikin varjolla. Kolmen äiti

Anna sen purkaa energiaansa tiskaamiseen, siivoamiseen, pyykkien lajitteluun. Ei sillä ole merkitystä, että homma ei loppupelissä toimi ja kaikki jää kesken vaan sillä, että sitoutat lapsen perheeseen. Se kamala Wahlgren lapsikirjoineen antaa erittäin hyviä vinkkejä siihen, miten lapsen tuossa iässä kannattaa toimia. Ei sillä väliä, että kupit ja lautasen ovat miten sattuu tai että tiskialtaassa pestään myös muoviukkeleita. Pääasia, että lapsi tekee töitä perheen hyväksi.



Meilläalapset lajittelivat nappeja uudestaan ja uudestaan. Heistä se oli hyvin tärkeää ja siitä oli helppo antaa kehuja.

Aiheutat vaan pysyvää vahinkoa lapsellesi. Ja itse hermostut kahta kauheammin.

Etkö oikeasti tiennyt, millaisia 2vuotiaat ovat, kun lapsia rupesit tekemään?

Millaisia jäähyjä itse vanhemmille lapsille pidät jos ne pienempää vahingoittavat? Ongelma pinen laittamisessa jäähylle on juurikin se että lapsi ei ymmärrä/opi siitä mitään, mutta ei lapsi siitä vahingoitu. Se on totta että aikuisen hermot siinä menee ihan turhaan.

Meillä jäähyt rupesivat toimimaan heti kun lapsi ei enää pitänyt niitä hauskana lekkinä. "liian pienenä" vain nauroi ja juoksi jäähymatolta pois jne. olisi voinut tätä "leikkiä" jatkaa vaikka tuntitolkulla. Yhtäkkiä tajusi että jäähylle meno on rangaistus. Itki ja pisti vastaan (toki myös yritti karata). Sen jälkeen tarvitsi vain pysyä rauhallisena ja jämäkkänä ja pian jäähyt toimivat hyvin.

Tähän ikään en osaa kyllä mitään vinkkejä antaa. Koita kestää! Jotkut vaan ovat haastavampia kuin toiset.

Kiitos vastauksista, osalla on selvästi omakohtaista kokemusta vilkkaan taaperon kanssa toimimisesta. Ero ystäväni samanikäiseen lapseen on kuin yöllä ja päivällä. Toinen tuijottaa heti silmät lautasen kokoisina ja vetäytyy pelokkaana tilanteesta, kun äitinsä kieltää että ei saa tehdä jotain. Omani riekkuu kahta kauheammin vastaavassa tilanteessa ja testaa kuinka pitkälle voi mennä ja nauttii kissahiirileikistä. Nauratti kun kaveri sanoi että hän on vaan alusta asti kieltänyt jotkut jutut - ahaaa no olipas hienosti hoksattu ;))) Sitä on niin vaikea käsittää vaikka vierestä seuraisi jos ei ole omakohtainen tilanne. Meillä ulkoillaan paljon, joka päivä vähintään 2 kertaa lähdetään johonkin ja ainakin toinen ulkoilu on nimenomaan lapsen ehdoilla ulkoilua, kuten puistoilua tai juurikin se metsäretki. Asumme metsän vieressä, joten käymme usein ihmettelemässä oravia, lintuja, sammalta ja kuusia. Vähän päivästä riippuen nämä retket onnistuvat joko ihan ok tai sitten eivät ollenkaan. Mitään vaikutusta lapsen temperamenttiin niillä ei kyllä ole, vaikka olen samaa mieltä tuosta ärsyketulvasta että se ei ainakaan ole hyväksi. Meillä ei ole leluja pöydässä kun syödään ja vasta viime aikoina lapsi on saanut tutustua Muumeihin, jotka on toistaiseksi ainoa juttu mitä joskus katsotaan telkkarista. Tuo jäähyasia mietityttää, sillä sitä olen yrittänyt käyttää tilanteiden rauhoittamiseen silloin kun en voi heittää haalareita riiviön niskaan ja häipyä ulos. Täytyy ehkä kokeilla niiden jättämistä pois. Kotia meillä on karsittu paljon, lukkoja ja ilmastointiteippiä on joka paikassa.. Keskityn siihen etten kiellä kieltämisen vuoksi vaan ainoastaan silloin kun se on välttämätöntä. Muuten saisin kieltää ihan koko ajan ja eihän sellaisella mitään tehoa ole. Vierailut ovat vaikeampia, kun silloin joutuu kieltämään ihan koko ajan, kun enhän voi antaa tuhota toisten koteja. Eilen olin aivan nääntynyt vierailun jälkeen. Tiedän ettei kaikki ymmärrä, kun ihan parhaimpiin ystäviinikään ei aina tajua ja antaa näitä "kiellät vaan, kyllä se meilläkin toimii" -vinkkejä. Nyt lapsi on nukkunut hyvin ja on tosi iloisella päällä ja aamupäivä on mennyt hyvin. Vähän valoisampi fiilis. Lapsi on mestari aistimaan tunnetiloja, ja heti jos olen itse tuskanhiessä, hänen käytöksensä riistäytyy entisestään, kuten eilen. ap

Lapsi oli juuri samanlainen kuin sinun lapsesi eli äidin sanoin temperamenttinen eikä usko mitään, yltyy vain kielloista. Koska kyseessä oli hätätilanne eikä hoitajaa tai hoitopaikkaa siihen saumaan saatu mistään, suostuin ottamaan lapsen meille "päivähoitoon" lähes samanikäisen oman seuraksi. Omani taas oli kuten ap:n ystävän lapsi eli jo pienenä perheeseen sitoutettu, oman paikkansa laumassa ymmärtävä ja kiltti (mitä sillä nyt sitten halutaankin sanoa).

Kaksi viikkoa meillä ja tuo ystävän lapsi oli muuttunut. Enää hän ei riekkunut ja purkanut energiaansa remuamiseen ja kissahiirileikkeihin, vaan siivosi oman lapseni kanssa innolla tai silitti kylmällä silitysraudalla pyyheliinoja. Tietysti voi sanoa, että meillä kasvatettiin pelolla, niinhän AV:lla aina sanotaan, kun lapsesta paljastuukin hirviön sijaan ihminen. Joka tapauksessa lapsen isä oli sitä mieltä, että vaimon joutuminen sairaalaan oli heille monella tavalla ilon aihe. Lopulta syntyi terve vauva ja samaan aikaan esikoisesta oli tullut kiljukaulan sijaan kiva tyyppi.

Saman perheen sisällä voi olla hyvin erilaisia persoonia, vaikka sisarukset todennäköisimmin on sitoutettu perheeseen ihan samoin metodein.



Ja lapset on usein erilaisia vieraiden ihmisten seurassa. Joten tavallaan se vieras hoitaja kasvattaa pelolla, sillä eihän lapsi siellä vieraan luona uskalla riekkua niin rennon tuttavallisesti kuin kotona.

toimii vieraassa paikassa eri tavalla kuin tutussa ja turvallisessa kodissa? Lapset ovat hyvin vieraskoreita, vain lähimmille uskalletaan näyttää ne vaikeatkin puolet.

Kiitos vastauksista, osalla on selvästi omakohtaista kokemusta vilkkaan taaperon kanssa toimimisesta. Ero ystäväni samanikäiseen lapseen on kuin yöllä ja päivällä. Toinen tuijottaa heti silmät lautasen kokoisina ja vetäytyy pelokkaana tilanteesta, kun äitinsä kieltää että ei saa tehdä jotain. Omani riekkuu kahta kauheammin vastaavassa tilanteessa ja testaa kuinka pitkälle voi mennä ja nauttii kissahiirileikistä. Nauratti kun kaveri sanoi että hän on vaan alusta asti kieltänyt jotkut jutut - ahaaa no olipas hienosti hoksattu ;))) Sitä on niin vaikea käsittää vaikka vierestä seuraisi jos ei ole omakohtainen tilanne. Meillä ulkoillaan paljon, joka päivä vähintään 2 kertaa lähdetään johonkin ja ainakin toinen ulkoilu on nimenomaan lapsen ehdoilla ulkoilua, kuten puistoilua tai juurikin se metsäretki. Asumme metsän vieressä, joten käymme usein ihmettelemässä oravia, lintuja, sammalta ja kuusia. Vähän päivästä riippuen nämä retket onnistuvat joko ihan ok tai sitten eivät ollenkaan. Mitään vaikutusta lapsen temperamenttiin niillä ei kyllä ole, vaikka olen samaa mieltä tuosta ärsyketulvasta että se ei ainakaan ole hyväksi. Meillä ei ole leluja pöydässä kun syödään ja vasta viime aikoina lapsi on saanut tutustua Muumeihin, jotka on toistaiseksi ainoa juttu mitä joskus katsotaan telkkarista. Tuo jäähyasia mietityttää, sillä sitä olen yrittänyt käyttää tilanteiden rauhoittamiseen silloin kun en voi heittää haalareita riiviön niskaan ja häipyä ulos. Täytyy ehkä kokeilla niiden jättämistä pois. Kotia meillä on karsittu paljon, lukkoja ja ilmastointiteippiä on joka paikassa.. Keskityn siihen etten kiellä kieltämisen vuoksi vaan ainoastaan silloin kun se on välttämätöntä. Muuten saisin kieltää ihan koko ajan ja eihän sellaisella mitään tehoa ole. Vierailut ovat vaikeampia, kun silloin joutuu kieltämään ihan koko ajan, kun enhän voi antaa tuhota toisten koteja. Eilen olin aivan nääntynyt vierailun jälkeen. Tiedän ettei kaikki ymmärrä, kun ihan parhaimpiin ystäviinikään ei aina tajua ja antaa näitä "kiellät vaan, kyllä se meilläkin toimii" -vinkkejä. Nyt lapsi on nukkunut hyvin ja on tosi iloisella päällä ja aamupäivä on mennyt hyvin. Vähän valoisampi fiilis. Lapsi on mestari aistimaan tunnetiloja, ja heti jos olen itse tuskanhiessä, hänen käytöksensä riistäytyy entisestään, kuten eilen. ap

Lapsi oli juuri samanlainen kuin sinun lapsesi eli äidin sanoin temperamenttinen eikä usko mitään, yltyy vain kielloista. Koska kyseessä oli hätätilanne eikä hoitajaa tai hoitopaikkaa siihen saumaan saatu mistään, suostuin ottamaan lapsen meille "päivähoitoon" lähes samanikäisen oman seuraksi. Omani taas oli kuten ap:n ystävän lapsi eli jo pienenä perheeseen sitoutettu, oman paikkansa laumassa ymmärtävä ja kiltti (mitä sillä nyt sitten halutaankin sanoa). Kaksi viikkoa meillä ja tuo ystävän lapsi oli muuttunut. Enää hän ei riekkunut ja purkanut energiaansa remuamiseen ja kissahiirileikkeihin, vaan siivosi oman lapseni kanssa innolla tai silitti kylmällä silitysraudalla pyyheliinoja. Tietysti voi sanoa, että meillä kasvatettiin pelolla, niinhän AV:lla aina sanotaan, kun lapsesta paljastuukin hirviön sijaan ihminen. Joka tapauksessa lapsen isä oli sitä mieltä, että vaimon joutuminen sairaalaan oli heille monella tavalla ilon aihe. Lopulta syntyi terve vauva ja samaan aikaan esikoisesta oli tullut kiljukaulan sijaan kiva tyyppi.

toimii vieraassa paikassa eri tavalla kuin tutussa ja turvallisessa kodissa? Lapset ovat hyvin vieraskoreita, vain lähimmille uskalletaan näyttää ne vaikeatkin puolet.

Kiitos vastauksista, osalla on selvästi omakohtaista kokemusta vilkkaan taaperon kanssa toimimisesta. Ero ystäväni samanikäiseen lapseen on kuin yöllä ja päivällä. Toinen tuijottaa heti silmät lautasen kokoisina ja vetäytyy pelokkaana tilanteesta, kun äitinsä kieltää että ei saa tehdä jotain. Omani riekkuu kahta kauheammin vastaavassa tilanteessa ja testaa kuinka pitkälle voi mennä ja nauttii kissahiirileikistä. Nauratti kun kaveri sanoi että hän on vaan alusta asti kieltänyt jotkut jutut - ahaaa no olipas hienosti hoksattu ;))) Sitä on niin vaikea käsittää vaikka vierestä seuraisi jos ei ole omakohtainen tilanne. Meillä ulkoillaan paljon, joka päivä vähintään 2 kertaa lähdetään johonkin ja ainakin toinen ulkoilu on nimenomaan lapsen ehdoilla ulkoilua, kuten puistoilua tai juurikin se metsäretki. Asumme metsän vieressä, joten käymme usein ihmettelemässä oravia, lintuja, sammalta ja kuusia. Vähän päivästä riippuen nämä retket onnistuvat joko ihan ok tai sitten eivät ollenkaan. Mitään vaikutusta lapsen temperamenttiin niillä ei kyllä ole, vaikka olen samaa mieltä tuosta ärsyketulvasta että se ei ainakaan ole hyväksi. Meillä ei ole leluja pöydässä kun syödään ja vasta viime aikoina lapsi on saanut tutustua Muumeihin, jotka on toistaiseksi ainoa juttu mitä joskus katsotaan telkkarista. Tuo jäähyasia mietityttää, sillä sitä olen yrittänyt käyttää tilanteiden rauhoittamiseen silloin kun en voi heittää haalareita riiviön niskaan ja häipyä ulos. Täytyy ehkä kokeilla niiden jättämistä pois. Kotia meillä on karsittu paljon, lukkoja ja ilmastointiteippiä on joka paikassa.. Keskityn siihen etten kiellä kieltämisen vuoksi vaan ainoastaan silloin kun se on välttämätöntä. Muuten saisin kieltää ihan koko ajan ja eihän sellaisella mitään tehoa ole. Vierailut ovat vaikeampia, kun silloin joutuu kieltämään ihan koko ajan, kun enhän voi antaa tuhota toisten koteja. Eilen olin aivan nääntynyt vierailun jälkeen. Tiedän ettei kaikki ymmärrä, kun ihan parhaimpiin ystäviinikään ei aina tajua ja antaa näitä "kiellät vaan, kyllä se meilläkin toimii" -vinkkejä. Nyt lapsi on nukkunut hyvin ja on tosi iloisella päällä ja aamupäivä on mennyt hyvin. Vähän valoisampi fiilis. Lapsi on mestari aistimaan tunnetiloja, ja heti jos olen itse tuskanhiessä, hänen käytöksensä riistäytyy entisestään, kuten eilen. ap

Lapsi oli juuri samanlainen kuin sinun lapsesi eli äidin sanoin temperamenttinen eikä usko mitään, yltyy vain kielloista. Koska kyseessä oli hätätilanne eikä hoitajaa tai hoitopaikkaa siihen saumaan saatu mistään, suostuin ottamaan lapsen meille "päivähoitoon" lähes samanikäisen oman seuraksi. Omani taas oli kuten ap:n ystävän lapsi eli jo pienenä perheeseen sitoutettu, oman paikkansa laumassa ymmärtävä ja kiltti (mitä sillä nyt sitten halutaankin sanoa). Kaksi viikkoa meillä ja tuo ystävän lapsi oli muuttunut. Enää hän ei riekkunut ja purkanut energiaansa remuamiseen ja kissahiirileikkeihin, vaan siivosi oman lapseni kanssa innolla tai silitti kylmällä silitysraudalla pyyheliinoja. Tietysti voi sanoa, että meillä kasvatettiin pelolla, niinhän AV:lla aina sanotaan, kun lapsesta paljastuukin hirviön sijaan ihminen. Joka tapauksessa lapsen isä oli sitä mieltä, että vaimon joutuminen sairaalaan oli heille monella tavalla ilon aihe. Lopulta syntyi terve vauva ja samaan aikaan esikoisesta oli tullut kiljukaulan sijaan kiva tyyppi.

lapsi muuttui. Äiti oli aina vedonnut siihen, että lapsi on vilkas ja lapsen temperamentti nyt on sellainen, että aina sattuu ja tapahtuu. Kummallisesti jo kahdessa viikossa temperamentti katosi ja lapsi ihmistyi silmissä. Myös kotona.

Osa äideistä haluaa hankalan elämän. He saavat hankalia lapsia. Johonkin toiseen perheeseen syntyessään samasta lapsesta olisi tullut ihan kiva.

toimii vieraassa paikassa eri tavalla kuin tutussa ja turvallisessa kodissa? Lapset ovat hyvin vieraskoreita, vain lähimmille uskalletaan näyttää ne vaikeatkin puolet.

Kiitos vastauksista, osalla on selvästi omakohtaista kokemusta vilkkaan taaperon kanssa toimimisesta. Ero ystäväni samanikäiseen lapseen on kuin yöllä ja päivällä. Toinen tuijottaa heti silmät lautasen kokoisina ja vetäytyy pelokkaana tilanteesta, kun äitinsä kieltää että ei saa tehdä jotain. Omani riekkuu kahta kauheammin vastaavassa tilanteessa ja testaa kuinka pitkälle voi mennä ja nauttii kissahiirileikistä. Nauratti kun kaveri sanoi että hän on vaan alusta asti kieltänyt jotkut jutut - ahaaa no olipas hienosti hoksattu ;))) Sitä on niin vaikea käsittää vaikka vierestä seuraisi jos ei ole omakohtainen tilanne. Meillä ulkoillaan paljon, joka päivä vähintään 2 kertaa lähdetään johonkin ja ainakin toinen ulkoilu on nimenomaan lapsen ehdoilla ulkoilua, kuten puistoilua tai juurikin se metsäretki. Asumme metsän vieressä, joten käymme usein ihmettelemässä oravia, lintuja, sammalta ja kuusia. Vähän päivästä riippuen nämä retket onnistuvat joko ihan ok tai sitten eivät ollenkaan. Mitään vaikutusta lapsen temperamenttiin niillä ei kyllä ole, vaikka olen samaa mieltä tuosta ärsyketulvasta että se ei ainakaan ole hyväksi. Meillä ei ole leluja pöydässä kun syödään ja vasta viime aikoina lapsi on saanut tutustua Muumeihin, jotka on toistaiseksi ainoa juttu mitä joskus katsotaan telkkarista. Tuo jäähyasia mietityttää, sillä sitä olen yrittänyt käyttää tilanteiden rauhoittamiseen silloin kun en voi heittää haalareita riiviön niskaan ja häipyä ulos. Täytyy ehkä kokeilla niiden jättämistä pois. Kotia meillä on karsittu paljon, lukkoja ja ilmastointiteippiä on joka paikassa.. Keskityn siihen etten kiellä kieltämisen vuoksi vaan ainoastaan silloin kun se on välttämätöntä. Muuten saisin kieltää ihan koko ajan ja eihän sellaisella mitään tehoa ole. Vierailut ovat vaikeampia, kun silloin joutuu kieltämään ihan koko ajan, kun enhän voi antaa tuhota toisten koteja. Eilen olin aivan nääntynyt vierailun jälkeen. Tiedän ettei kaikki ymmärrä, kun ihan parhaimpiin ystäviinikään ei aina tajua ja antaa näitä "kiellät vaan, kyllä se meilläkin toimii" -vinkkejä. Nyt lapsi on nukkunut hyvin ja on tosi iloisella päällä ja aamupäivä on mennyt hyvin. Vähän valoisampi fiilis. Lapsi on mestari aistimaan tunnetiloja, ja heti jos olen itse tuskanhiessä, hänen käytöksensä riistäytyy entisestään, kuten eilen. ap

Lapsi oli juuri samanlainen kuin sinun lapsesi eli äidin sanoin temperamenttinen eikä usko mitään, yltyy vain kielloista. Koska kyseessä oli hätätilanne eikä hoitajaa tai hoitopaikkaa siihen saumaan saatu mistään, suostuin ottamaan lapsen meille "päivähoitoon" lähes samanikäisen oman seuraksi. Omani taas oli kuten ap:n ystävän lapsi eli jo pienenä perheeseen sitoutettu, oman paikkansa laumassa ymmärtävä ja kiltti (mitä sillä nyt sitten halutaankin sanoa). Kaksi viikkoa meillä ja tuo ystävän lapsi oli muuttunut. Enää hän ei riekkunut ja purkanut energiaansa remuamiseen ja kissahiirileikkeihin, vaan siivosi oman lapseni kanssa innolla tai silitti kylmällä silitysraudalla pyyheliinoja. Tietysti voi sanoa, että meillä kasvatettiin pelolla, niinhän AV:lla aina sanotaan, kun lapsesta paljastuukin hirviön sijaan ihminen. Joka tapauksessa lapsen isä oli sitä mieltä, että vaimon joutuminen sairaalaan oli heille monella tavalla ilon aihe. Lopulta syntyi terve vauva ja samaan aikaan esikoisesta oli tullut kiljukaulan sijaan kiva tyyppi.

lapsi muuttui. Äiti oli aina vedonnut siihen, että lapsi on vilkas ja lapsen temperamentti nyt on sellainen, että aina sattuu ja tapahtuu. Kummallisesti jo kahdessa viikossa temperamentti katosi ja lapsi ihmistyi silmissä. Myös kotona. Osa äideistä haluaa hankalan elämän. He saavat hankalia lapsia. Johonkin toiseen perheeseen syntyessään samasta lapsesta olisi tullut ihan kiva.

[quote author="Vierailija" time="27.11.2011 klo 10:28"]Energinen lapsi tosissaan imee äidistä paljon energiaa. Ja sitten kun äiti on väsynyt lapsi touhuaa ja kiukkuaa enemmän. Se taas väsyttää äitiä lisää, minkä jälkeen lapsi reagoi olemalla vaikeampi, mikä taas väsyttää äitiä....

Tuosta kierteestä on hyvin vaikea päästä irti. Hetkeksi se voi onnistua, kun äiti oikein tsemppaa ja saa joltain apua. Mutta parin päivän tsemppaamisen jälkeen äiti jo väsyy tsemppaamiseen, lapsi reagoi siihen, ja kierre taas alkaa.

Mutta konkreettisa neuvoja: Kuten muutkin sanovat, niin jäähy ei toimi noin pienellä. Se alkaa pelaamaan jostain 3-vuotiaasta eteenpäin. Ja kieltoja ei moni vielä usko.

Yritä karsia kiellettävät asiat kotona minimiin. Siivoa koti niin, että lapsen tekemisiä ei tarvi varoa. Portit ja lapsilukot kuntoon. Huonekasvit pois. Kirjahylly pultataan seinään, jos pelätään sen kaatumista. Tuoleja voi käännellä nurin. Oviin laitetaan lukkoja. Ja niin edelleen. Siis ihan radikaaleja ei-tyylikkäitä toimenpiteitä, ettei tarvi koko ajan olla kieltämässä.

Ja lapsen kanssa kyläilyä kannattaa vältellä. Tuollaisen 2-vuotiaan kanssa ei kannata lähteä minnekään kutsuille. Paljon kivempaa on kaikilla, kun lapsi jää isän kanssa kotiin ja äiti nauttii rauhallisista kutsuista. Lapsi ehtii opetella kyläilyä sitten myöhemminkin, kun sillä on järkeäkin päässä.

Ja sitten ne vähät kieltämiset mitä jää jäljelle hoidetaan jämäkästi kieltäen ja perässä juosten. Ne jaksaa paljon paremmin, kun kiellot on vähennetty vain ehdottoman pakollisiin juttuihin.

[/quote]

siis ootko ihan tosissasi? Ei mennä kylään? Laosi siis pidetään täysin raivatussa kodissa.... Mitenhän se lapsi sitten oppii asioita...

Kaksivuotias on vähän pieni tottelemaan joka asiassa, ja tuossa iässä on todella se vaihe, jolloin oma tahto kehittyy - siksi sitä kutsutaan uhmaiäksi.

Lapsilla on lisäksi oikeasti eroja siinä, kuinka joustavia he ovat, ja kuinka paljon he haluavat tehdä oman päänsä mukaan asioita. Vinkkaan nyt kirjasta, josta oli minulle apua, vaikka se sopiikin paremmin isomman lapsen kanssa toimimiseen.

Minulla on aktivinen ja omapäinen (joustamaton) esikoinen, jonka kanssa vanhemman auktoriteettiin ja rangaistuksiin perustuva lähestymistapa ei toiminut, sitten yhtään: Jos on lapsi joka ei _osaa_ joustaa, eivät pelkät komennot ja kiellot ja rangaistukset tehoa, lähinnä niillä saa vielä kovempaa vastaan vänkäävän lapsen. Sen sijaan lapselle pitää opettaa keinoja, joilla hallita omaa turhautumistaan: tunteiden säätelyä ja joustamista. Niitä voi opetella ja opettaa ihan samalla lailla kuin jotain lukemista ja kengännauhojen sitomista. 

Kannattaa lukea tästä aiheesta Ross Greenen kirja Tulistuva lapsi. Alkuperäinen teos on nimeltään The Explosive Child.  Kirjailijan nimellä googlaamalla löytyy myös aiheesta englanninkieliset nettisivut, joissa ohjeita yms. 

Olet antanut lapsellesi vallan ja pelkäät lapsen kohtaukisa. Et ehkä itsellesi myönnä tätä asiaa, mutta lapsi vaistoaa sen ja käyttää sitä hyväksi. Uhmaikäisen kanssa on pakko olla tiukkana - se ei ole aina kivaa kummallekaan, mutta jos homman aikoo saada toimimaan myöhemminkin, on korkea aika palauttaa valta ja vastuu aikuiselle.

Ketju on jo vähän vanha, mutta suosittelen kuitenkin Liisa Keltikangas-Järvisen kirjaa Temperamentti, se osoittaa hyvin, että normaalin käsite on hyvin venyvä, ja se antaa itseluottamusta.

Joo, temperamentti vaikuttaa, mutta joissain tapauksissa (ap:sta en tiedä) äidin toimintakaan ei juuri edesauta rauhoittumista ja tottelemista. Äiti on rakastava ja asettaa rajojakin, mutta on vähän sellainen höselö kuin lapsetkin. Älä tee sitä ja älä tee tätä, mutta ei valvo kuitenkaan. Siinähän sitten lapset yllyttävät toisiaan erilaisiin temppuihin, kun äiti ei valvo. JOS äiti huomaa lasten tekevän kiellettyä, suutahtaa, mutta samaan syssyyn naureskelee iloisena, että on ne vintiöitä ja sanoo taas mitä ei saa tehdä ja keskittyy muuhun. Ja kun niillä lapsilla on energiaa, niitä pitää riehaannuttaa juoksemaan, ja kun lapset väsyvät, he muuttuvat usein levottomiksi, eivät unisiksi, ja sittenhän täytyy taas kuluttaa sitä loputonta energiaa. Joskus lapsille tekisi ihan hyvää OTTAA SE ENERGIA KÄYTTÖÖN, ei vain purkaa sitä kuin jotain ongelmajätettä. Juoksemiset sun muut ovat tärkeitä nekin, mutta yhtä lailla tosiaan se osallistaminen perheen yhteisiin tekemisiin, niihinkin voi käyttää energiaa. Tämä ei päde kaikkiin lapsiin, mutta aika usein tulee sellainen fiilis, että jos äiti itse lopettaisi kaahottamisen, lopettaisi lapsikin. Eivät KAIKKI rauhalliset ja keskittymiskykyiset lapset ole temperamentiltaan ihan superhelppoja, jotkut on ohjattu siihen ehkä kivisenkin tien kautta.

sama juttu :'( mulla ei ole mitään auktoriteettiä mun 2-vuotiaaseen,vaikka kuinka komennan ja kiellän.lisäksi puree ja tönii päiväkodissa toisia.