Ystävän "onnittelu" sanat kun kuuli että menemme naimisiin..

Mut me oltiinkin tavattu jo 17-vuotiaina. Siinä sit opiskeltiin ja vietettiin opiskelijaelämää, biletettiin ja reissailtiin. Kun gradut oli tehty ja duunit hankittu, me pidettiin sukulaisille ja frendeille ne hääjuhlat. Ja parin vuoden päästä tuli eka lapsi.

Tää oli ihan tietoista - ei me mitenkään vängätty tai vatvottu niitä naimajuhlia - 10 vuotta vaan meni niin pian eikä parikybäsenä vielä mitään naikkuja mietitty. Ainakin tiedettiin, mitä saatiin ;-) Toisin kuin nämä jotkut tuttavat, jotka kiirehtii kolmessa tai alle vuodessa naimisiin ja kun arki koittaa, ollaan heti eroamassa. Mut hei - kaikki omalla tavallaan ja peace.

En ymmärrä minäkään näitä jotka ryntää heti naimisiin koska "avioliitto on ainoa oikea parisuhdemalli" ja sitten niitä avioliittoja ehditäänkin hankkia elämänsä aikana useampia kappaleita.

En kyllä ymmärrä niitäkään jotka hampaita kiristellen väkisin pysyy yhdessä, kun papin aamen on sanottu. On ollut niin kiire yhteisten vällyjen alle, ettei asiaa ole ehtinyt pohtia ja sitten kun tajuaakin että tulipa tehtyä paska päätös vaan eipä voi enää mitään. En esim. usko että uskossa olevat ihmiset (jotka avioeroa ei vaan voi ottaa) on aina niin onnellisia liittoissaan.

"Tyhmästi sanottu, mutta miksi olette olleet 10v yhdessä ja vasta

nyt menette naimisiin?"



"kyllähän se voi olla jonkun mielestä hauskaa, että olette niin pitkään ollut yhdessä ja nyt sitten naimisiin."



Kukahan sen päättää milloin on oikea aika mennä naimisiin? Jokainen varmaan itse? Minusta on ihan hienoa että ihmiset on noin kauan yhdessä ja kun on koettu elämää jo jonkin verran ja rauhassa tutustuttu niin sitten tehdään se iso päätös. Aika moni kun seurustelee vuoden tai kaksi ja kiireellä naimisiin kunnes sitten tulee ero.. Joo joka tyylillä voi onnistua ja ero tulla milloin vaan, mutta mun mielestä ehdottomasti kannattavampaa noin kun laukata heti alttarille.. Mikä kiire sinne naimisiin pitäisi olla?



Mikäs siinä jos se toisia naurattaa tai kummaksuttaa muiden valinnat, mutta pitäisi kunnioittaa muita ja antaa jokaisen tehdä omat valinnat, teidän ei ole sen oikeampia kuin toisin tekevienkään.

ja ostaa talon ja on yhdessä 10-15 vuotta ja sitten pidetään mammuttihäät.....ja erotaan vuoden sisällä siitä.

Näitä tuttuja on yllättävän paljon.

Mut me oltiinkin tavattu jo 17-vuotiaina. Siinä sit opiskeltiin ja vietettiin opiskelijaelämää, biletettiin ja reissailtiin. Kun gradut oli tehty ja duunit hankittu, me pidettiin sukulaisille ja frendeille ne hääjuhlat. Ja parin vuoden päästä tuli eka lapsi. Tää oli ihan tietoista - ei me mitenkään vängätty tai vatvottu niitä naimajuhlia - 10 vuotta vaan meni niin pian eikä parikybäsenä vielä mitään naikkuja mietitty. Ainakin tiedettiin, mitä saatiin ;-) Toisin kuin nämä jotkut tuttavat, jotka kiirehtii kolmessa tai alle vuodessa naimisiin ja kun arki koittaa, ollaan heti eroamassa. Mut hei - kaikki omalla tavallaan ja peace.

En ymmärrä minäkään näitä jotka ryntää heti naimisiin koska "avioliitto on ainoa oikea parisuhdemalli" ja sitten niitä avioliittoja ehditäänkin hankkia elämänsä aikana useampia kappaleita. En kyllä ymmärrä niitäkään jotka hampaita kiristellen väkisin pysyy yhdessä, kun papin aamen on sanottu. On ollut niin kiire yhteisten vällyjen alle, ettei asiaa ole ehtinyt pohtia ja sitten kun tajuaakin että tulipa tehtyä paska päätös vaan eipä voi enää mitään. En esim. usko että uskossa olevat ihmiset (jotka avioeroa ei vaan voi ottaa) on aina niin onnellisia liittoissaan.

Mutta taisi minunkin kaveri loukkaantua kun tuli kertomaan kuin suurta valtionsalaisuutta, että menevät miehensä kanssa naimisiin. olivat asuneet kai yli 10 vuotta yhdessä.

Vastasin, että no jo on aikakin. Kaveri veti herneet nenään. yritin sitten sovitella, että ei kai se nyt mikään ihme ole, että te naimisiin menette, kaikkihan sen on tienneet kun olette asuneet yhdessä niin kauan.

kaveri suutti vielä enemmän:)

Olisi kai pitänyt näyttää yllättyneeltä ja hämmästyneeltä ja halata innoissaan, että vihdoin sait miehesi nalkkiin, onnea siitä, sitkeä olet ollutkin.

olisi ollut ihan käsittämätön ajatus että oisit vain sanonut; Onnea!

Mutta niinhän se on että kun on lusikalla annettu niin kauhalla vaikea ottaa...

Vaan juuri sitä, että ap on kihertänyt kuin neitsytmorsian ja odottanut, että kaikki saa kohtauksen hänen kihlauksestaan ja nyt hän on kaikkien keskipiste ja koko kaveripiiri kohisee tästä uutisesta.



Niin se vain menee, että ei pitkään avoliitossa asuneen parin kihlaus paljon ketään enää hetkauta. Ei edes sellaistan parien, joilla on lapsia.



Se romanttisuus näkyy vain parissa, joka menee naimisiin ennen kuin on perustanut perheen ja asunut avoliitossa kymmeniä vuosia.



Mutta hassuinpia on kieltämättä ne parit, jotka menee salaa naimisiin kun nainen odottaa lasta. Sitten muutaman vuoden päästä laihdutetaan hulluna ja sitten pidetään häät ja käydään kirkossa siunaututtamassa itsensä, että saa sen prinsessapuvun päälle ja tekokynnet ja käydä meikissä ja leikkiä prisessaa. Muka leikitään häitä, vaikka ollaan oltu jo monta vuotta naimisissa.

Mutta jos tosiaan ei paljon ole sitä kapasiteettia siellä nupissa, niin kai se sitten on kamalan vaikeaa, ja se suuri suu louskuu kuin itsestään tuottaen kaikkea tyhmää ja ikävää kommenttia ilmoille. Ja ihmiset senkun kaikkoaa louskuttajan luota...

jos ei tule mieleen mitään muita syitä "myöhäiselle" naimisiinmenolle... Kuten esim. se, että joillekin häät ovat sellainen juhla, johon halutaan panostaa. Itse olen mennyt naimisiin "kaikessa hiljaisuudessa", mutta tiedän monia, joille juuri se hääjuhla on ollut iso ja tärkeä juttu, johon on haluttu panostaa. Ainakin pääkaupunkiseudulla ihan "perushäät" (n. 70 vierasta, ei gourmet, mutta semijuhlava ruoka. tila, orkesteri/dj., puku ym.) tarkoittaa useamman tonnin panostusta. Harvalla kaksikymppisellä on siihen varaa.

Ja toisekseen; kaikki eivät ole samanlaisia kuin sinä (news flahs). Esim. minä mietin kyllä pitkään naimisiinmenoa, mutta ennemminkin siksi, että olen luonteeltani pohdiskeleva ihminen, ja myös, koska olen nuorempana tehnyt muissa asioissa päätöksiä, jotka vaikuttivat tuolloin hyviltä ja vastuullisilta, mutta eivät välttämättä olleet hyviä enää 10 vuoden päästä.

En siis ainakaan itse lykännyt naimisiinmenoa siksi, etten olisi rakastanut miestäni ja halunnut aidosti olla loppuelämääni hänen kanssaan, vaan siksi, että halusin mennä naimisiin silloin, kun siihen on varaa, ja kun se tuntuu molemmista hyvältä ja oikealta päätökseltä.

Onko se jollain tavalla HYVÄ asia, että kaikki päätökset tehdään nopeasti, vaikka hyvin tiedetään, että kaksikymmpisen sielunmaisema voi olla hyvinkin erilainen kuin kolmekymppisen? Ja jos, niin miksi? Kaipaisin vähän perusteluja sille, miksi nopea päätös naimisiinmenosta olisi jokin merkki siitä, että päätös olisi myös hyvä ja oikeista syistä tehty.

Kukin tavallaan, mutta onhan tuo nykytrendi aika erikoinen että ensin asutaan yhdessä vuosia, toiset jopa vuosikausia ja sitten mennään naimisiin niin pitkän yhdessäolon jälkeen.

Ihan kuin ei oltaisi varmoja siitä halutaanko oikeasti sitoutua avioelämään, vai haikaileeko sitä ehkä jotain muuta elämäntyyliä? Kylmästi sanottuna, sama periaate kun ottaa auto koeajolle liikkeestä... Itse en suostuisi lähteä kenenkään "koeajo"-vaimoksi, ennen avioliittoa ajatuksella että no, enpä ole varma haluanko sun kanssa oikeasti olla, katsotaan nyt jaksanko mä katella sua vai en mennään naimisiin sit joskus ehkä jos siltä tuntuu...

Vaan juuri sitä, että ap on kihertänyt kuin neitsytmorsian ja odottanut, että kaikki saa kohtauksen hänen kihlauksestaan ja nyt hän on kaikkien keskipiste ja koko kaveripiiri kohisee tästä uutisesta.

Niin se vain menee, että ei pitkään avoliitossa asuneen parin kihlaus paljon ketään enää hetkauta. Ei edes sellaistan parien, joilla on lapsia.

Se romanttisuus näkyy vain parissa, joka menee naimisiin ennen kuin on perustanut perheen ja asunut avoliitossa kymmeniä vuosia.

Mutta hassuinpia on kieltämättä ne parit, jotka menee salaa naimisiin kun nainen odottaa lasta. Sitten muutaman vuoden päästä laihdutetaan hulluna ja sitten pidetään häät ja käydään kirkossa siunaututtamassa itsensä, että saa sen prinsessapuvun päälle ja tekokynnet ja käydä meikissä ja leikkiä prisessaa. Muka leikitään häitä, vaikka ollaan oltu jo monta vuotta naimisissa.

meni naimisiin lapsensa syntymän jälkeen maistraatissa. Raskaana ollessa ei kuulemma voinut mennä, koska ihmiset luulis että pakkoavioliitto raskauden vuoksi (no niin varmaan kun toinen lapsi jo tulossa!) ja noloa olla alttarilla maha pystyssä. No olivat sitten olleet maistraatissa farkuissa, vauva sylissä. Hääjuhlia ei pidetty minkäänlaisia, mutta rouva kävi meikissä, osti itselleen juhlapuvun ja kävivät otattaan itsestään hääkuvat joita jakelivat sukulaisille. :o

...ja risuja sille typerälle kantturalle.

eletty kuin aviopari jo kymmenen vuotta. On lapset ja asuntolainat ja sitten aletaan hössöttämään tyttökavereiden kans vuosisadan häitä.



Se juna meni jo, hei haloo.

saattaa olla ihan ap:n omaa keksintöä...



noissa sanoissahan ei ollut mitään pahaa....olivat vaan erit mitä ap odotti ja nyt on sitten omassa päässään kehittänyt asiasta ongelman

Luulisi, että kun jonkun ystävä menee naimisiin, tätä iloitaan ja juhlitaan aivan samoin kuin jos ystävä olisi mennyt naimisiin jo 10 vuotta sitten.

Miten voi olla vaikeaa iloita ystävän puolesta, jos tämä tekee asiat toisin kuin itse eli menee naimisiin 10 vuoden seurustelun jälkeen, jos itsestä se ainoa oikea tapa on vaikka 2 vuoden jälkeen? Sekö oikeuttaa olemaan välinpitämätön kun se ei ole enää mikään "uutinen"? Onko se 10 vuoden yhdessäolo ollut jotenkin kiveen hakattu ja itsestään selvä asia, että ollaan niin varmoja että naimisiin ne vielä menee ettei voi edes iloita toisten puolesta. Onneksi mulla ei ole noin tympeitä ystäviä jotka ei osaa edes iloita toisten puolesta.



Mitä väliä sillä ajankohdalla on muille kuin asianosaisille? Mitä väliä sillä on teille, antakaa nyt ihmisten mennä naimisiin vaikka kuukauden tai 20 vuoden yhdessäolon jälkeen, mitä se teitä liikuttaa? Miksi ette osaa iloita kuin ihmisten puolesta jotka tekevät asiat samassa aikataulussa kuin te itse?

vanhemmat meni naimisiin kun mulla oli ikää 32-vuotta. Harvoin olen nähnyt yhtä rakastunutta paria häissään. Tosin juhlat oli vain meille lapsille perheineen.

kun kyseessä on jo keski-ikää lähestyvä nainen, kenellä on jo isoja lapsiakin.

Ei vaan jaksa, ihan tosi. Se juna tosiaan meni jo. Pitäisi se tajuta morsiamen itsekin.

Luulisi, että kun jonkun ystävä menee naimisiin, tätä iloitaan ja juhlitaan aivan samoin kuin jos ystävä olisi mennyt naimisiin jo 10 vuotta sitten. Miten voi olla vaikeaa iloita ystävän puolesta, jos tämä tekee asiat toisin kuin itse eli menee naimisiin 10 vuoden seurustelun jälkeen, jos itsestä se ainoa oikea tapa on vaikka 2 vuoden jälkeen? Sekö oikeuttaa olemaan välinpitämätön kun se ei ole enää mikään "uutinen"? Onko se 10 vuoden yhdessäolo ollut jotenkin kiveen hakattu ja itsestään selvä asia, että ollaan niin varmoja että naimisiin ne vielä menee ettei voi edes iloita toisten puolesta. Onneksi mulla ei ole noin tympeitä ystäviä jotka ei osaa edes iloita toisten puolesta. Mitä väliä sillä ajankohdalla on muille kuin asianosaisille? Mitä väliä sillä on teille, antakaa nyt ihmisten mennä naimisiin vaikka kuukauden tai 20 vuoden yhdessäolon jälkeen, mitä se teitä liikuttaa? Miksi ette osaa iloita kuin ihmisten puolesta jotka tekevät asiat samassa aikataulussa kuin te itse?

että jos ihminen on omassa liitossaan, elämässään ja nahoissaan edes suht onnellinen, niin ei sillä ole tarvetta ilkeillä muille ja yrittää vääntää puheissaan muiden asioita jotenkin ikävälle tolalle! Niin monesti sen olen jo nähnyt, siis ihan poikkeuksetta tuollaiset ilkeät räksyttäjät asiassa kuin asiassa ovat jotenkin onnettomia ja kapasiteetiltaan tosiaan aika... rajoittuneita. Ei myöskään ole tarvetta puuttua muiden ihmisten asioihin ikävästi, jos omaa fiksuutta ja sydämen sivistystä.

"Onhan se vähän naurettavaa kun on

eletty kuin aviopari jo kymmenen vuotta. On lapset ja asuntolainat ja sitten aletaan hössöttämään tyttökavereiden kans vuosisadan häitä.

Se juna meni jo, hei haloo. "



Heh, mä olen 25-vuotias, avoliitossa 17-vuotiaasta asti. Ei lapsia eikä tule, asunto jo maksettu. Meillä ei ole kiire minnekään, elämä elettävänä ja kukaan ei aikatauluta meidän tekemisiämme. Eipä tässä mikään juna ole mennyt ainakaan mun kohdalla ja aion hössöttää tulevista häistäni sitten kolmenkympin jälkeen ulkomailla niin paljon kuin haluan:)



Mikäs siinä on naurettavaa, että toiset juhlivat vaikka sen vuosikymmenen jälkeen? Toki en hirveästi ymmärrä miksi tehdä lapsia jos ei naimisissa ole mutta jokainen tyylillään, ei kaikki mene koskaan naimisiin. Onko oikeasti noin vaikeaa osata iloita toisten puolesta? Miksi sinusta ei ole ne häät kaiken hössöttämisen arvoiset?



Sinä kun et päätä, milloin on oikea aika kenenkin mennä naimisiin. Naurettavampaa on oma tuomitsevuutesi toisten ihmisten ratkaisuja ja tekemisiä kohtaan. Aivan kuin oma tapasi olisi ainoa oikea.

Vaikka ap olisi ehtinyt mennä naimisiin jo aiemminkin miehensä kanssa.



Tiedän paljon tapauksia, jotka sanovat että nyt ei ole rahaa, aikaa tms. mennä naimisiin. Tehdään lapset, hieno koti ja ehkä jopa ehditään erota ennen kuin hääpäivä koittaa. Siksi minusta on hienoa, kun ap on saanut lyötyä päivän avioitumiseen lukkoon.



Avioliitossa myös lesken asema on turvattu, se kannattaa muistaa, kun ikää tulee ja jos ei ole yhteisiä lapsia, vaikkei muu kiinnostaisikaan.

olla innoissaan vanhan parin hääuutisesta. Se juna meni jo sillä tavalla, että häähuuma on eletty ja toiset jäi rannalle ruikuttamaan. Sitten nämä myöhäiset, jotka vihdoin saivat sen miehen kosimaan odottaa, että kaikki olisi yhtä innostuneita kuin oltiin silloin nuorena kun häähuuma oli huipussaan.

Anteeksi vain, mutta ei ihan oikeasti jaksa enää innostua vanhojen parien hääuutisista. Voi sanoa onnea, mutta ei kyllä jaksa innostua muuten.

"Onhan se vähän naurettavaa kun on eletty kuin aviopari jo kymmenen vuotta. On lapset ja asuntolainat ja sitten aletaan hössöttämään tyttökavereiden kans vuosisadan häitä. Se juna meni jo, hei haloo. " Heh, mä olen 25-vuotias, avoliitossa 17-vuotiaasta asti. Ei lapsia eikä tule, asunto jo maksettu. Meillä ei ole kiire minnekään, elämä elettävänä ja kukaan ei aikatauluta meidän tekemisiämme. Eipä tässä mikään juna ole mennyt ainakaan mun kohdalla ja aion hössöttää tulevista häistäni sitten kolmenkympin jälkeen ulkomailla niin paljon kuin haluan:) Mikäs siinä on naurettavaa, että toiset juhlivat vaikka sen vuosikymmenen jälkeen? Toki en hirveästi ymmärrä miksi tehdä lapsia jos ei naimisissa ole mutta jokainen tyylillään, ei kaikki mene koskaan naimisiin. Onko oikeasti noin vaikeaa osata iloita toisten puolesta? Miksi sinusta ei ole ne häät kaiken hössöttämisen arvoiset? Sinä kun et päätä, milloin on oikea aika kenenkin mennä naimisiin. Naurettavampaa on oma tuomitsevuutesi toisten ihmisten ratkaisuja ja tekemisiä kohtaan. Aivan kuin oma tapasi olisi ainoa oikea.

Mutta antaa toisten pitää omanlaisensa juhlat ihan silloin kuin haluavat, vaikka sitten vasta vanhuusiässä. Olette te jotkut kyllä tosi inhottavia, ei olisi ihme, jos miehenne lähtevät vielä joskus jonkun hieman kiltimmän naisen luokse karkuun luotanne.



Ei joku nysvääminen nyt tosiaankaan ole mikään kiva sana, jos puhutaan jonkun pariskunnan jo pitkään kestäneestä keskinäisestä rakkaudesta ja yhteisestä elämästä. Tai vaikka sitten vasta kuukauden kestäneestä, ihan sama. Kateellinen on tai muuten vaan ikävä tyyppi tuollainen "kaveri".

Paljon onnea ap:lle! :) Parempi tuntea toinen ennen kuin menee naimisiin. Itse en ainakaan halunnut hätäillä naimisiin menon suhteen. Oltiin yhdessä yli seitsemän vuotta ennen kuin rauhoituttiin, päätettiin mennä naimisiin ja perustaa perhe. Itseäni ihmetyttää ihmiset, jotka ryntäävät vuoden-parin seurustelun jälkeen alkuhuumassa naimisiin. Mihin nykypäivänä on kiire? Joskus avoliitto oli syntiä ja samoin eroaminen, joten ihmiset sinnittelivät paskassa avioliitossa sitten väkisin. Kukahan siinäkin voitti? Kai se hätäileminen jonkun mielestä on romanttista, mun mielestä huvittavaa. Hätäilijöiden häissä yleensä leikkimielellä porukka lyö vetoa avioliiton kestosta :D

Kukin tavallaan, mutta onhan tuo nykytrendi aika erikoinen että ensin asutaan yhdessä vuosia, toiset jopa vuosikausia ja sitten mennään naimisiin niin pitkän yhdessäolon jälkeen. Ihan kuin ei oltaisi varmoja siitä halutaanko oikeasti sitoutua avioelämään, vai haikaileeko sitä ehkä jotain muuta elämäntyyliä? Kylmästi sanottuna, sama periaate kun ottaa auto koeajolle liikkeestä... Itse en suostuisi lähteä kenenkään "koeajo"-vaimoksi, ennen avioliittoa ajatuksella että no, enpä ole varma haluanko sun kanssa oikeasti olla, katsotaan nyt jaksanko mä katella sua vai en mennään naimisiin sit joskus ehkä jos siltä tuntuu...