Olenko ainoa perhe-elämään täysin kyllästynyt?

mutta pakkohan se on jaksaa kun on itsensä tähän jamaan saattanut. Sama kyllästyminen se oli varmaan minunkin äidilläni viiden lapsen kanssa, mutta ei niitä lapsia vaan jätetä.



Sinnittelen siis vielä.

Nyt nautin elämästäni kolmen lapsen kanssa.

mikään vaihtoehto. Tuskin pystyt elämään kuin heitä ei olisi. Mee nukkumaan. Älä siivoa huomenna.

Hei,



Minä olen täysin kyllästynyt ja todella turhautunut tähän kaikkeen. Et siis ole ainoa.Olen ajatellut monesti lähteä ja jättää kaikki siis poistua hiljaa takavasemmalle. Mutta en voi. En kuitenkaan halua lähteä lasteni elämästä lopullisesti, en kuitenkaan halua jättää tätä kurjuutta kun tarkemmin ajattelen. Ja kun ajattelen lapsia, eivät he ole valinneet tähän maailmaan syntyä vaan se on minun ja mieheni valinta. He tarvitsevat minua, joten olen heitä varten vaikka olen välillä äärettömän kyllästynyt. Kuitenkin kurjassa arjessa pilkottaa vielä valo ja ilo. Sen ilon voi varmasti löytää jokainen. Ihana kun uskalsit nostaa aiheen esille se varmasti koskettaa monia. Voimia sinne arjen keskelle ja pieniä enkelin sipaisuja.

Tiiän ton tunteen, se jyllää juuri nyt ja on kokemusta myös siitä lähtemisestä, tosin vähän erikaaviolla, erotessa sovimme lasten lähivanhemmuudesta toisin kun "tavallisesti".



Jos sulla on ollut sanotaan nyt viimeset kuukaudet samanlaisia kun mulla, en ihmettele.



Vittu pesulle ei pääse rauhassa. Nukkua.. millon viimeeksi oon nukkunu yli 4h putkeen, kerran kesällä ehkä??????

Omaa aikaa ei ole.

Kotityöt on omalla niskalla enimmäkseen.

Mies alkoi opiskelijaksi *naps* ja perheen ainoot tulot on mun tulot, ei merkittäviä säästöjä -etenkin kun juuri iski remppalaskua maksuun.

On niin julmetun loppu olo. Ja mikä parasta, toisella on yllinkyllin aikaa pelailla ja puuhailla omiaan. Ei se täys holtiton ole, ja varmaan aika normaali heppu, mutta alkaa olla tän järven rannat aika lähellä...tai lammen..tai lätkön.. tai autiomaan sateen jälkeinen pisara.....



Ja täs pitäis suunnitella häitä. Saisin ihan itte, ei oo ees vuotta enään aikaa jälellä... muttakun ottaa niin kupoliin, kun ei ole OMAA aikaa ja ei saatana voi välillä harjata hiuksiaankaan suihkun jälkeen kun pitää saada tehtyä jotain akuutimpaan. On se varmaan tosi paljon, jos toinen hoitaa vauvaa sen aikaa kun akka kokkaa sapuskan, ellei sitä oo joutanu tekemään sillon kun vauva nukkuu. Ja vittu ku sinne kupoliin ei mee, ettei tuo nuku sisällä juuri minkäänlaisia unia ja pitäis joko olla autolla tai sitten vaunuilla liikkeessä että nukkus. Niin ja siihen sitten päälle leikki-ikänen joka ei syö ja on huolestuttavan laiha ja sen ruokailun vahtaaminen ja suunnittelu.. ei moro vaan.



Mut ap, jos sä vaan vaikka ottasit ja varaisit ittelles eka parin viikon (kuukauden) ulkomaanmatkan (aasia on aika halpaa kun rinkan kaa menee)ja kattosit sen jälkeen tilannetta uusiksi. Teet lähtiessä vaan selväksi, et mikä on mielen päällä ja kuinka vakavaa se on.



Mies tossa EILEN kerto, vähän kauhistellen, et joku mies oli just ollu melkeen vuoden vauvan kaa kotona, kun akka vaan oli lähteny. MNikä helvetin ihme se on jos tällästä elämää joutuu elämään, et vaan lähtee. Parempi se lähteminen on ja nyrpistely kukkahattutädeillä, kun se, että menettää malttinsa ja raivon vallassa tekee lopun jaksamisen tarpeesta (eli siis näitä lehdissä silloin tällöin välähtäviä surmia)

Lapsesi ja miehesi tulevat aina ihmettelemään, mihin se äiti katosi. Syyllistävät itseään, eivät oikein voi surrakkaan, ikävä on silti kova. Julmaa sanoisin.

tuo että jos vaan lähtisi parin viikon reissulle jonnekin kauas. Se olisi hyvä irtiotto, saisi lepoa ja aikaa ajatella asioita ilman että kuitenkaan rikkoisi siltoja takanaan.



Tai itse asiassa ei ole mikään pakko lähteä kauas. Lähdet vaan henkisesti kauas johonkin ihan vieraaseen ympäristöön etkä ole yhteydessä kotiin moneen päivään.

hermolepoa. Ja jos on kotiäiti niin töihin, pääsee helpommalla jos tuossa tilanteessa on henkisesti. Karatkaa urheilemaan, elokuviin tai minne vaan ainakin joka toinen ilta niin kauan että helpottaa.

että minkä on ristikseen ottanu niin sen kantakoot. Kyllä sitä on turha kauhistella sitä valvomisen ja työn määrää mitä lapsista tulee. Kyllä me kaikki tiiettiin ku niitä alulle ähärättiin. Koitetaan sentäs olla aikusia ja ottaa aikusen vastuu. Väsyny saa olla ja omaa aikaa pitää ottaa mutta kadota ei voi. sellasella ei mielestäni ole mitään tulevaisuutta ainakaan katoajan omassa elämässä. Ajatelkaa ny vähän ees mitä kirjotatte!

miksi niitä lapsia pitää hankkia enemmän kuin yksi?

Jos olet kotiäitinä ties kuinka monetta vuotta niin tee muutos elämääsi äläkä jätä koko elämääsi taaksesi. Parinkin viikon loma alkuun varmaan auttaisi pään selvittämisessä ja huomaisit ehkä että sulle tulee jopa ikävä lapsia - ja ehkä jopa miestä?? Lähde lomalle ja mene töihin äläkä elä vain perheelle. Mutta älä häviä kokonaan.

Ei lähteminen ole paras vaihtoehto. Ihan ensi alkuun järjestä itsellesi lepoa ja omaa aikaa. Lapset viikoksi esim. mummolaan hoitoon jos mahdollista. Uskon, että asiat kirkastuvat kun saat aikaa ajatella ja rentoutua. Älä missään tapauksessa tee mitään peruuttamatonta.

yritä ottaa muutama päivä aikaa itsellesi, käy läpi asioita. Tee lista asioista mitkä eivät toimi ja mihin haluat muutosta ja millaista. Sitten otat asiat puheeksi miehesi(?) kanssa ja annat hänen ymmärtää, että olet todella poikkirättipoikki. Se aika on vain otettava itselle, kukaan ei välttämättä tule sitä hopeatarjottimella tarjoilemaan. Yrittäkää löytää ratkaisuja, jotka tyydyttäisivät kaikkia osapuolia.



Kadota et voi. Olet lastesi äiti ja varmasti ihan järkevä sellainen. Sen tuskan kanssa et varmastikaan pystyisi elämään, jos hylkäisit lapsesi.



Mulla on yksi lapsi, ja juuri omat voimavarani tiedostaen en halua enempää lapsia. Haluan mahdollisimman paljon aikaa itselleni, ystävilleni ja uralleni.

Siivoa ensin suusi sinä pienten lasten riehuja äiti äläkä lisäänny enää!



Toisekseen opettele arkielämän/lastenhoidon taitoja, jotta selviytyisit ilman VITTU-sanaa! Kokeneena voin sanoa että kyllä noista selviytyy jos on taitoja vai jäikö ne hankkimatta kun piti pamahtaa paksuksi!



Kolmanneksi osaatko tehdä lapselle maistuvaa ruokaa? Vai onko lapsesi niin jännittynyt ja hermostunut perhe-elämästänne ettei kykene syömään? Tämä vastaus sinun kielelläsi!



Oikeasti uskon kirjoituksestasi, että olet välittävä äiti ja haluaisit parasta perheellesi. Delegoi isukille enemmän töitä ja mene itse ulos joka päivä YKSIN! Jollet ole Kiinan keisari kyllä pitäisi onnistua!

Olen ihan loppu. Pelkään miehen sanovan itsensä irti töistä, kun sillä aina uhkailee.Kotihoidontuella itse nuorimman kanssa kotona.. mies ei tee mitään kotona, vaikka pyytää. Kaikki jää minun huolekseni, kun mies ei osallistu mihinkään eikä tee mitään. Siitäkin kuulen valitusta, kun olen koko ajan niin väsynyt. Ei kai mikään ihme, kun 2 lasta joista toinen murrosikäinen ja nuorimmaisellakin uhma. Olen joutunut luopumaan kokonaan omista haluistani ja toiveistani, koska niillä ei tässä perheessä enää ole väliä.

Sanoin miehellekin eilen,että joku päivä minun päässä vielä napsahtaa ja jätän lapset hänelle kadoten pysyvästi kaikkien elämästä. Ei mies siltikään usko. Olenhan kotona ja siksi on kummallista, että väsyttää.



Ps. Nro 6 kirjoitus kuulosti tutulta. Hänen kirjoituksestaan kun osaa poimia asian irti, niin en usko meitä tässä jamassa olevia äitejä olevan kovin vähääkään.

tämä jeesustelu, ettei sais kiroilla, jos on ylikuormitettu! Niin kuin kiroilemattomuus tekisi kenestäkään parempaa äitiä. Kirosanat on VOIMASANOJA, tarkoitettu helpottamaan oloa tukalassa tilanteessa ja -tunteessa. Jos kiroilu yhtään helpottaa elämää, niin se on aika pieni paha, jos toinen vaihtoehto on esim. perheensä hylkääminen.



Tsemppiä naiset, vaatikaa itsellenne vapaa-aikaa, pakottakaa miehet hoitamaan lapsia ja lähdette vaan vaikka ulos. Niin usein kun tarvitsee, että saa ajatella hetken omia ajatuksiaan ja vapautua vaatimuksista. Itselleni auttoi paljon asioiden oivaltamisessa Mervi Juusolan Äidin voimakirja, jonka täältä AV:lta bongasin. Älkää suostuko epäreiluun ajankäyttöön ja työnjakoon, koska se on kuitenkin koko perheen etu et äiti voi hyvin. Ei nainen ole ainoa jonka lasten takia täytyy uhrautua. Ja tosiaan töihin meno on TAATUSTI helpotus, siellä aikuista seuraa, tauot ja valmis ruoka. Etsikää ratkaisuja ja kertokaa sille ukolle mitä mielessä liikkuu, ei saa tehdä ratkaisuja toiselle kertomatta, vaikka kuitenkin ratkaisunsa tekisi terveesti ja itsekkäästi, kun sitä tarvitsee.



Sellainen ei tiedä mitä perhe-elämä voi raskaimmillaan olla, joka jeesustelee että vastuunsa pitää kantaa. Kas kun elämäntilanteet ja perhe-elämät vaihtelevat noin kovasti.

Olen ihan loppu. Pelkään miehen sanovan itsensä irti töistä, kun sillä aina uhkailee.Kotihoidontuella itse nuorimman kanssa kotona.. mies ei tee mitään kotona, vaikka pyytää. Kaikki jää minun huolekseni, kun mies ei osallistu mihinkään eikä tee mitään. Siitäkin kuulen valitusta, kun olen koko ajan niin väsynyt. Ei kai mikään ihme, kun 2 lasta joista toinen murrosikäinen ja nuorimmaisellakin uhma. Olen joutunut luopumaan kokonaan omista haluistani ja toiveistani, koska niillä ei tässä perheessä enää ole väliä. Sanoin miehellekin eilen,että joku päivä minun päässä vielä napsahtaa ja jätän lapset hänelle kadoten pysyvästi kaikkien elämästä. Ei mies siltikään usko. Olenhan kotona ja siksi on kummallista, että väsyttää. Ps. Nro 6 kirjoitus kuulosti tutulta. Hänen kirjoituksestaan kun osaa poimia asian irti, niin en usko meitä tässä jamassa olevia äitejä olevan kovin vähääkään.

Tajusin että vika ei ole minussa tai lapsissa, vaan miehessä joka ei tehnyt mitään muuta kuin murjotti ja valitti seksinpuutetta. Olin ihan robotti lopulta ja aamulla ensimmäiseksi herätessä toivoin että olisi ilta että pääsisi nukkumaan (tai yrittämään nukkumista). Menin juttelemaan psykalle, sain masennuslääkkeet ja tajusin että miehen toiminta vie elämänhaluni. Erosin, enkä ole hetkeäkään katunut ja elämä, vaikka ei ruusuilla vieläkään jorata, maistuu ihan erilaiselle.

ettei paljon tarvita, niin tulee se lopullinen niitti jlloin jaksaminen loppuu.



Minun sympatiat on kyllä näiden äitien puolella täysin. Turha on kenenkään jeesustella, että "olisit miettinyt ennen kuin lapsia teit"...ei kukaan voi elämäänsä tietää eteenpäin millaiseksi se tulee muodostumaan...



Olen välillä ollut itsekin ihan lopussa lasten hoidon ja kotona olemisen seurauksena. Ei ollut tukiverkostoa ja talous oli todella tiukalla, mies paljon töissä ja lapset valvoi ja toinen söi huonosti ja paljon sairastelivat lapset myöskin.



Eli tiedän tasan tarkkaan miten RASKASTA ja TOIVOTONTA se elämä voi välillä olla. En juurikaan nauttinut noista kotivuosista pienten lasten kanssa...melkeen sanoisin, että odotin kauhulla aamuja kun uusi päivä oli taas alkamassa.



Otin pieniä irtiottoja arjesta esim. siten, että miehen tullessa töistä lähdin suurinpiirtein samalla oven avauksella ulos ja sanoin etten jaksa nyt yhtään. Saatoin kierrellä kauppakeskuksessa useamman tunnin ja poikkesin ihanaan kahvilaan. nautin olostani ja koetin hetkeksi unohtaa perheeni :) Monsti palasin kotiin kun mies oli laittanut lapset nukkumaan, jolloin sain hetken vielä katsella rauhassa tv:tä.



Kannustaisin teitä muitakin ihan lopussa oleviä äitejä tekemään miehellenne hyvin selväksi, että voimat on oikeasti loppu ja sitämyten elämänilo kadonnut. Sopikaa vaikka kaksi iltaa viikosta teidän omaksi ajaksi, jolloin mies hoitaa täysin lapset ja te saatte tehdä mitä vain...ilman perhettä!



Nyt lapseni ovat 5 ja 8 ja voin sanoa, että tilanne on helpottanut. Nautin lasten kanssa olosta. Jaksan touuta yhdessä kaikenlaista, olen palannut hiljattain myös töihin. olen todella kiitollinen miehelleni, että pystyin täysin luottamaan hänen kykyynsä selvitä lasten kanssa, jolloin saatoin ottaa irtiottoja arjesta. Nuo irtiotot oli kuin tekohengitystä. tuntuu ettei ne silloin antanut yhtään lisää voimaa, mutta ne auttoi pitämään minut nipin napin pinnalla, niin loppu olin :(



Tsemppiä ja voimia teillä äideille, jotka olette avoimesti raskaasta tilanteestanne kertoneet. Arvostelijoiden kommentit voitte jättää kokonaan huomiotta...he eivät tiedä mistä tässä ketjussa oikeasti puhutaan. On ihan eri asia olla väsynyt kuin ihan lopussa!!!

Ilmeisen tavallista on nykyään, että koti- ja perhe-elämä vie kaikki mehut ja ilon elämästä. Töissäkäyntiä suosittelen kaikille viimeistään siinä vaiheessa, kun lapsi on 1,5 -vuotias. Kotona puutuu, rahaa on vähemmän ja kotityöt jäävät kotona olijan harteille.



Olen itsekin välillä aivan tylsistynyt ja kyllästynyt harmaaseen arkeen. Aamulla ylös klo 6.30, lapselle vaatteet, itselle vaatteet, päiväkotiin, töihin, juoksemista paikasta toiseen töissä, lapsi päiväkodista, kotona klo 18.00 koko perhe, kotitöitä, lapselle ruokaa, lapsi pesulle ja nukkumaan. Ja seuraavana päivänä sama uudestaan. Viikonloppuisin siivoamista, lapsen kanssa leikkimistä ja yrityksiä paikata viikolla kertynyttä univajetta.



Olemme mieheni kanssa koettaneet ratkoa tätä "arkiongelmaa" mm. palkkaamalla lastenhoitajan hakemaan lapsemme päiväkodista muutamana päivänä kuussa. Tällöin voimme käydä leffassa, uimassa, ostoksilla jne. Lisäksi ostamme silloin tällöin siivouspalveluita.

koti yksinkertaisena. Eli ei hanki sinne liikaa tavaraa. Itse olen huomannut tämän tavaran tressaavan ja väsyttävän. Enää en edes lue mitään mainoslehtiä ja niistä on päästävä heti eroon. En edes lue tämän palstan lukuisia mainoksia. Olen oppinut tosi taitavaksi:)



Asia on niin et jos pää on selvä on energiaakin muuhun puuhaan vaikka lapsen kanssa!