Olenko ainoa perhe-elämään täysin kyllästynyt?

Enää en edes lue mitään mainoslehtiä ja niistä on päästävä heti eroon.

kun laittaisit luukkuun "ei mainoksia" -kyltin, vai onko liian rankkaa? Turhaa jätettä tulee, kun kiikutat mainokset suoraan paperinkeräykseen ,kun voisit olla suoraan vastaanottamattakin niitä!!

Täällä auttoi tuo oman ajan löytäminen... ollaan oltu lähes yhdeksän vuotta ja pari lasta ja oma asunto ....

vuosi pari taakse päin alko tuo kyllästyminen kaikkeen mikä liittyi perheeseen tai lapsiin...silti vaan jaksoi jotenkin kunnes päätin ettei näin vaan voi mennä enää ja rupesin pitämään yhteyksia enemmän ystäviini j< sitä kautta taas juoksemaan baareissa ja illanistujaisissa...

valitettavasti sitä kautta tunsin ainoastaan eläväni...ns sekoilua kesti varmaan sen puolivuotta/vuoden jonka takia miltei menetin parisuhteeni/lapset sekä kodin mutta olen tyytyväinen että tuli koettua tuo ajanjakso koska sain oman elämäni taas takaisin... tajusin asioita mitä lasten myötä olin unohtanut...

Nyt kaikki on hyvin taas paitsi että liikun ja nään ystäviäni useasti... Koen että olen parempi äiti ja tyttöystäv.... Toivottavasti sait pointtini :)

ei kukaan muu aseta teille niitä paineita kuin te itse.



Juuri tämän takia kehottaisin nuoria naisia aina vauvakuumeissaan harkintaan, että jaksavatko oikeasti. Ja ennen lapsia tulisi sen miehen kanssa oikeasti sopia että mitä sitten tehdään jos voimat loppuu.



Aikuisen ihmisen merkki on kantaa vastuunsa, ei paeta sitä.

Haukkumaviestejä varmasti satelee, mutta ensisijaisesti haluaisin tietää onko kukaan muu niin kyllästynyt perhe-elämään, että olisi valmis jättämään kaiken taakseen? Olen itse niin loppu elämään päivästä toiseen kolmen lapsemme, mieheni, kodin jne. tarpeita toteuttaen, että en jaksa enää. Siksi olen pätynyt siihen että muutan pois ja en ole perheeseeni enää missään yhteydessä. Tiedän että tämä on kamalaa, mutta en näe muuta vaihtoehtoa. Tunnetko ketään joka olisi tehnyt tällaisen kamalan teon? Mitä siitä seurasi?

Olen mies. Ja olen vilpittömästi sitä mieltä että jos vaimon täytyy päästä pois niin tuen häntä siinä päätöksessä, mutta.. Jos hän kaipaa vaan rietastelua niin ei sen takia tarvi erota. Jos hän haluaa vaan olla yksin ja päättää omista asioista niin hommataan hänelle yksiö johon hän voi sulkeutua hetkiksi. Jos tosiaan on niin että hän ei voi katsoa perhettä ollenkaan niin ei sille vaan minkään voi.

Veikkaan kuitenkin että ikävä yllättäisi viikossa ja tulis takaisin. Mutta ei ketään voi pitää vankilassa.

ja päälliskauppana mies joka katsoo että hänen ei kuulu eikä tarvitse osallistua siivoukseen koska hän ei työnsä takia ehdi paljon kotona ollakaan.



Nyt vihdoin olen niin kyllästynyt että ero on vireillä, uskon että pystyn elämään lasten kanssa tasapainoisempaa arkea. Nyt on koko ajan odotus että mies tekisi osansa, vaikka tiedän jo ettei kuitenkaan tee. Eikä kyse siis ole mistään "kumpi vei viimeksi roskapussin"-tyylisestä ongelmasta vaan kokonaisvaltaisesta itsekkyydestä ja piittaamattomuudesta jonka johdosta minä kuormitun liikaa.

Kolme lasta ja mies ja koti on mullakin, mutten silti ole unohtanut itseäni. En ole vain äiti ja vaimo, olen myöskin nainen ja ystävä ja sisko jne.

Kolme lasta ja mies ja koti on mullakin, mutten silti ole unohtanut itseäni. En ole vain äiti ja vaimo, olen myöskin nainen ja ystävä ja sisko jne.

On sukua jne, mutta mistä aika? Aamulla toivoo ekana, että voi kun pääsisi jo nukkumaan. Mies ei auta, ei ole tukiverkkoa, puistosta ei ole tullut tuttavia. On se helppo sanoa, että "mene ja tee asialle jotakin".

Oikeasti tälläiseiden kommenttien lähettäjät eivät ymmärrä mitä se voi olla, kun parisuhteessa hoidat kaiken eikä muuhun ole mahdollisuutta. Elämäntilanteet ovat niin erilaisia ja jos olisi mahdollisuus itsensä miettimiseen niin olisihan se nyt hyvä ihminen jo käytetty eikä tilanne olisi tämä!!

- 16

ollut ja olen tälläkin hetkellä toivottoman väsynyt ja loppu. Ja meillä mies sentään osallistuu edes jonkun verran. Tosin täytyy sanoa etten katselisi päivääkään sellaista miestä, joka ei pistä tikkua ristiin kotona. Palkkaisin siinä tapauksessa siivoojan ja laskun maksaisi mies kunnes alkaa tekemään osuutensa.



Mutta univaje on sellainen juttu, että se vetää mielen matalaksi ihan jokaiselta. Pahimpina hetkinä olen miettinyt lähtöä kokonaan, mutta asiaa tarkemmin mietittyäni en sellaista voisi tehdä. Sen sijaan olen miettinyt yksiön vuokraamista, jonne voisi mennä huilaamaan ja ensiapuna viikonloppua hotellissa. Nukkuisin vaan ja rentoutuisin.



Meillä on kaksi huonosti nukkkuvaa lasta ja erityisesti vauvavuodet ovat olleet todella rankkoja. Elämä tuntuu välistä ihan toivottoman rankalta ja kamalalta. Pahimpina väsymyksen hetkinä ei jaksa edes ajatella mitään pois lähtöä kotoa, joku ostoskeskuksissa notkuminen on vaan ylivoimainen ajatus. Ei kiinnosta yhtään se meteli ja ihmismäärä. Joku oma yksiö olisi kyllä ihana. Voisi vetäytyä sinne, nukkua ja levätä. Olen joskus miettinyt jopa eroa miehestä jotta saisi joka toisen viikon olla rauhassa vaikka joka toinen viikko olisikin sitten rankkaa yksinhuoltajana.



Onko ap kirjoittanut yhtään viestiä ensimmäisen jälkeen? Mitä ajatuksia nämä viestit ovat herättäneet?

Täälläkin rankkaa. 3 lasta, uusioperhe. Vauva valvottanut 10 kk :/ Olen todella väsynyt. Hyviä päiviäkin on ollut, vielä 4 kk sitten puuhasin paljon lasten kanssa mutta nyt kai keho pyytää nukkumaan univelkoja takaisin, perhe-elämä kyllästyttää.. Muuttaakin pitäisi tässä välissä.
Mut on pelastanut kuntoilu, mutta nyt ei ole viikkoon päässyt kun on muutto ja vauva valvottaa kahta kauheammin :/

Up

Kuka tahansa perheellinen vaihtaisi paikkoja perheettömän kanssa. Mutta sitä pitää vain kestää.