Luulin, että menin naimisiin miehen kanssa mutta mies onkin keskenkasvuinen kakara!

Sanoin miehelle äsken kaikki ensimmäisen viestin asiat ja pari muutakin. Ei sanonut mulle mitään. En tiedä mitä mieltä on. Mua on vaan nyt niin kauan piinannut se että mä huolehdin kaikista mutta kukaan ei huolehdi musta. Kohta tulee se piste kun en enää jaksa. -ap

ja pistä se pesemään itse pyykkinsä. Ala käyttää sen kenkiä roskiksena.



Nämä vinkit saivat meillä miehen kunnioittamaan yhteisiä sääntöjä. Eli pesen pyykin, jos se viedään koriin ja roskatkin vien, jos niitä ei jätetä lojumaan ympäriinsä.



Vielä en ole keksinyt, miten mies ymmärtäisi luutun käyttötarkoituksen.

Miehille tuntuu oikeasti olevan mahdottomuus laittaa ne pyykit pyykkikoriin ja vaihtaa se vessapaperirulla ihan itse niin että toisi uuden tilalle. Keittiön tai vessan pyyhkeitä ei ole meillä mies kertaakaan vaihtanut, eikä lakanoitakaan. Pyykkiä tuo sentään joskus harvoin pesee oma-aloitteisesti.



Myös monet ihan tavalliset siivousjutut tuntuvat olevan miehelle mahdottomuus. Eivätkö ne oikeasti näe vaikka että keittiön lattia on ihan likainen ja vaatisi imurointia? Tai että vessanpönttö on lähinnä oksettavan näköinen (kiitos seisaaltaan pissaajien) ja sen voisi siksi siivota? En edes halua kuvitella minkä näköistä täällä olisi, jos minäkään en siivoaisi.



Ei sinänsä haittaa, ettei mies siivoa sen enempää. Oma-aloitteisuutta vain kaipaisin, hommat kyllä sujuvat jos huomautan, mutta en aina halua huomauttaa. Tiskejä tuo tiskaa aina välillä, onhan sekin jotain. Itse tykkään siivoamisesta, mutta tykkäisin vielä enemmän jos toinenkin siivoaisi omat jälkensä edes suunnilleen.

ääliön valitsi sulle aviomieheksi. Hänen täytyy olla yhtä tyhmä kuin miehesi.

Mieheni on kotioloissa kuin teinipoika ja itseni tunnen hänen äidikseen. Kirjoittelin tuossa äsken ihan vaan itseäni kiusatakseni paperille ylös asioita joista saan jatkuvasti miehelle sanoa. ... Välillä tuntuu että mieheltä puuttuu maalaisjärki kokonaan.

Mä inhoan sitä että joudun sanomaan asioista, jotka ovat itsestäänselviä. Inhoan itseäni joka kerta kun avaan suuni ja parhaani mukaan yritän ystävällisesti sanoa. Sitten kun tämä ystävällinen huomauttaminen ei selvästikään auta, niin sitten mulla aukeaa sanainen arkku ihan holtittomasti. Alkuaikoina mies ei ollut ihan noin "paha" ja minä tietenkin umpirakastuneena suljin silmäni kaikelta negatiiviselta. Onko tämmöistä miestä mahdollista saada oppimaan elämään siivosti vai onko loppuelämä miehen jälkien siivoamista? Miten opetan lapset siisteiksi kun mies toimii päinvastaisena esimerkkinä?

opettakaa lapset (varsinkin pojat) korjaamaan jälkensä, siivoamaan, pesemään pyykkiä, tekemään ruokaa jne. Auttaa kummasti kun jo nyt lapset korjaa omansa pois ja tietää ettei eletä kuin pellossa.

Melko mahdotonta saada siistiksi. Toisia ihmisiä ei vaan kertakaikkiian häiritse millään tavalla tuollainen sikailu. Näin se vaan on. Voi kun itsekin osaisi saman, mutta ei. Kyllä vituttaa välillä ja rankasti.

Lähtisin ellei olisi lapsia.

tai keräät ne miehen likapyykit lattioilta ja heität vaikka jätesäkkiin sen kaappiin.



Piilotat vessapaperirullan sisälle lapun tai jätskitikun, jossa lukee. "minä haluan roskiin" tai sitten alatte käyttää niitä huuhdeltavia rullia.



Mä oon laitellut ulko-oveen hyväntuulisia lappuja, joissa joku pohtii, vieläkö ehtis viedä roskat tms.



Meillä ainakin ukolle menee perille hyväntahtoinen vihjailu paremmin.



Joululahjaksi vessaharja.

Mun mielestä siivoaminen ja siististi eläminen pitäisi olla niitä asioita jotka joko tulee luonnostaan tai sitten ne tehdään ihan vaan halusta auttaa toista. Mies välillä sanoo ettei ehkä halua olla tässä lopun elämää kun aina tulee sanomista (aika harvoin jaksan oikeasti sanoa mistään, sit kun sanon sanonkin kyllä kaikesta...). Musta on järkyttävää että mieheni on ennemmin valmis miettimään edes teoriassa eroa kuin koittaa elää siististi. Jos saisin yhden toiveen mieheni suhteen, toivoisin ettei mun ikinä enää tarvis sanoa sille mistään näin typerästä. Saisin senkin energian käyttää lasten eikä miehen kasvattamiseen. Kiitos tuesta mammat :) kiitos kun sain avautua.

...paitsi että mulla ei ole miestä vaan nainen.

Elämisen ongelmakohtia ovat 1. Siivoaminen (imurointi, omien roskien kerääminen ympäri kämppää pois kuleksimasta) 2. Astianpesu - meillä sentään on nykyään tiskikone, mutta ei, kaikki pöydille ja vaikka lattioille jos ei muualle mahdu ja 3. Pyykit. Aina pitkin lattioita lapsenkin likaiset vaatteet. Pissasta märkä ulkopuku lojui eteisen lattialla ainakin pari päivää. Kun se kuivui, sitä käytettiin taas!!!

Et vaan kerää miehen jäljiltä mitään. Jätät omat paskaiset vaatteesi keskelle lattiaa, istut paljaalla pehvalla sohvalle, jätät tyhjät purkit jääkaappiin, jne. Meillä mieheen tepsi tämä. Aloin vaan elää kuten hänkin, pellossa.

Samaa yritin ennen lapsen syntymää. Ei mitään vaikutusta :( Tyytyväinen se mokoma vaan oli, kun en nalkuttanutkaan! Pakkohan se lopulta oli siivota, kun oli muutaman viikkoa rämpinyt polviaan myöten paskassa...

Yritän aina sanoa, että "ei tunnu kivalta, kun itse yrittää pitää siistinä ja onkin aina näin sekaista" tms. Koitan siis etten olisi mikään Justiina kaulimen kanssa motkottamassa.

Meillä on ihan sama mitä sanoo, mistä sanoo, miten sanoo. Vaimoke itse on mulle tolkuttanut, että hänelle PITÄÄ huomautella asioista, että ei hän muuten pistä tikkua ristiin. No, kun sitten huomautan, niin vittusaatana mikä kamala akka olenkaan! Muuta en osaa tehdäkään kuin valittaa joka asiasta, ensimmäiseksi aamulla (klo 13:30 "voisitko viedä roskat?") ja viimeiseksi illalla (klo 21:00 "voisitko huomenna viedä ne roskat?") ja siitä sitten seuraakin pari päivää niskojen nakkelua ja mökötystä. Helpompi vaan viedä ite ne roskat.

On myös toinen asia josta emme näytä olevan samalla aaltopituudella tämän siisteysasian lisäksi. Meillä on välillä rahasta tiukkaa

...ja minun vaimokkeeni menee ja ostaa netistä kissoille uuden raapimispuun, kaverille pari joululahjaa puoli vuotta etuajassa ja varalta vielä uudet tuplarattaat, vaikka laskettuun aikaan oli vielä monta kuukautta ja vaunuja ennestäänkin kahdet. Nytkin oon tässä saanut muutaman viikon hokea melkein joka päivä, että ÄLÄ OSTA MITÄÄN, kun mulla on tilillä 70€ ja hänellä ehkä satanen, ja lisää rahaa tulossa 2 viikon kuluttua ja siinä välissä olisi se laskettu aikakin!

Ja lopuksi:

Mä inhoan sitä että joudun sanomaan asioista, jotka ovat itsestäänselviä. Inhoan itseäni joka kerta kun avaan suuni ja parhaani mukaan yritän ystävällisesti sanoa.

ihmiset on erilaisia. Ja kun kaksi erilaista ihmistä pistetään samaan asuntoon niin lopputulos on tuo: ne eri tavat kolisee ja sitten riidellään KUMMAN TAVAT on ne oikeat.

Minun mies on huomattavasti tarkempi kuin minä. Hän huomauttelee jatkuvasti kun jätän vaikka tuolille parin päivän vaatteet, tyhjät vessapaperinrullat kylppäriin, astiat odottamaan että laitan ne koneeseen. Kyllä minäkin siivoan, mutta siinä välissä en jaksa olla kovin tiukkis. Lapsena kasvoin siivoustyrannin tyttärenä ja nyt en enää halua omassa kodissani olla tarkan syynin alaisena.



Pointti on tämä: jos liikaa valitat etkä edes yritä anna toiselle tilaa olla sellainen kuin hän on VIKOINEEN kaikkineen niin helposti saattaa tulla sellainen olo ettei omassa kodissa voi olla kuin kotonaan. Ja SE on rasittavaa.

Ei erilaiset siivousnorit tee vähemmän tai enemmän aikuisia. Tee sellainen lista miehesi hyvistä puolista ja katso kuvaako se aikuista ihmistä.

ja sääntönä, että älä koskaan milloinkaan laita pytyn kantta alas, koska pienemmillä pojilla tulee edelleen tulipalokiirepissoja eli kansi aina ylhäällä. Ap kuullostaa todella itsekkäältä, mutta suurin osahan on.

eiköhän noi ap:n mainitsemat asiat tulisi olla ihan selviä asioita. ei toista kuormiteta turhaan omalla välinpitämättömyydellä ja sotkuillaan. lapsiperheissä äidillä on monta muutakin asiaa tehtävänään kuin aikuisen ihmisen jälkien siivoaminen.

ihmiset on erilaisia. Ja kun kaksi erilaista ihmistä pistetään samaan asuntoon niin lopputulos on tuo: ne eri tavat kolisee ja sitten riidellään KUMMAN TAVAT on ne oikeat.

Minun mies on huomattavasti tarkempi kuin minä. Hän huomauttelee jatkuvasti kun jätän vaikka tuolille parin päivän vaatteet, tyhjät vessapaperinrullat kylppäriin, astiat odottamaan että laitan ne koneeseen. Kyllä minäkin siivoan, mutta siinä välissä en jaksa olla kovin tiukkis. Lapsena kasvoin siivoustyrannin tyttärenä ja nyt en enää halua omassa kodissani olla tarkan syynin alaisena.

Pointti on tämä: jos liikaa valitat etkä edes yritä anna toiselle tilaa olla sellainen kuin hän on VIKOINEEN kaikkineen niin helposti saattaa tulla sellainen olo ettei omassa kodissa voi olla kuin kotonaan. Ja SE on rasittavaa.

Ei erilaiset siivousnorit tee vähemmän tai enemmän aikuisia. Tee sellainen lista miehesi hyvistä puolista ja katso kuvaako se aikuista ihmistä.

Ymmärrän toki että olemme miehen kanssa tässä suhteessa erilaisia. Sitä en ymmärrä että en muka sen takia saisi vaatia aikuista ihmistä siivoamaan omat jälkensä edes suunnilleen tai ylipäätään elää hygieenisesti. Kivittäkää vaan, mutta mun mielestä tässä on ainoastaan kyse miehen piittaamattomuudesta ja itsekkyydestä. -ap

Kuitenkin toisen kunnioituksen puutteesta, eli menkää terapiaan, kun puhuminen ilman ammattilaista ei kerta tuota tulosta. Sun mies ei tajua, miltä susta tuntuu ja kuinka isosta ongelmasta oikeasti on kyse.



Ja vielä kaikille tiedoksi, ei kaikki miehet ole tuollaisia, joten ei yleisestä, jooko? Myös sun miehelle ap jonkun olis hyvä kertoa, että on oikeasti olemassa siistejä, osallistuvia ja muita huomioon ottavia miehiä, jotka osaavat siivota ja vaihtavat jopa oma-aloitteisesti lakanat! Ja ne ovatkin ne aidosti miehekkäät miehet!

Reilu vuosi avoliitoa siipan kanssa takana ja yhteenmuuttaessa sovittiin yhdessä siitä, miten meillä siivotaan ja kuinka usein. Kämppiksistä viisastuneena ja siksi, että a) kumpikaan ei halunnut olla kotitöistä nalkuttava natsi ja b) kuitenkaan elää pellossa. Molemmat myös arvostaa siisteyttä, mies jopa mua enemmän.



Jotenkin meidän on helpompi olla, kun molemmat tietää perjantain olevan siivouspäivä, jolloin tehdään tietyt jutut. Jos silloin on molemmilla menoa, sovitaan etukäteen uusi aika. Jos minä en ole kotona, mies siivoaa ja päinvastoin. Siivoamiseen menee vain vähän aikaa, kun on perussiistiä ja kamaa ei loju kaikkialla.



Oon itse miettinyt tätä myös siltä kantilta, että yhteisen kodin siistinä pitämisellä osoittaa myös kunnioitusta toista kohtaan ja esimerkiksi treenivaatteet pysyy parempina, kun niistä pitää huolta.

Naisen palattua töihin asiat usein jää sille tolalle mille ne on hoitovapaalla/äitiyslomalla päästänyt.



ja meilläkin toistuu

-paperihylsyt lavuaarin reunalla

-vauhtiraidat pöntössä (jos omansa saa pestyä niin ei ainakaan lasten jäljiltä, vaikka kävisi pyllyn pyyhkimässä)

-saa pyykit koneeseen asti, mutta siellä ne sitten odottaa tuntitolkulla että minä huomaan ne ripustaa. Lopputuloksena on ryppyinen pyykki joka vain lisää työmääräni. Tai pyykkiä kuivumassa ympäri kämppää sellaisessa vaiheessa viikkoa kun niitä ei kukaan (=minä) ehdi kerätä kaappeihin.

-käytetyt sukat sängyn vieressä. Siihen jäävät päivittäin ja silloinkin kun herra lähtee reissuun useammaksi viikoksi.

-kerää omat lautasensa pöydästä mutta ei lasten.

-kun lapsi pyytää pöydässä vaikka maitoa lisää, mies on jotenkin täysin kuuro näille pyynnöille.

-tullessaan lasten kanssa kotiin lasten vaatteet jäävät siihen mihin ne riisuvat. Ei pyydä lapsia siivoamaan jälkiään (pieniä vielä) mutta ei siivoa niitä itsekään...

-kokkaa, mutta keittiö on sen jälkeen kuin pommin jäljiltä

-viikkosiivoukseen osallistuminen on edelleen melko ylivoimaista, oma-aloitteisesti ei ole sitä aloittanut koskaan.



12 yhteisen vuoden jälkeen ollaan siinä tilanteessa että omat juttunsa jo hoitaa enimmäkseen (tämäkin on vaatinut koulutusta), mutta 5 vuotta isyyttä ei ole vielä kasvattanut huolehtimaan myös lasten asioista. Koulutus jatkuu...

-Likaiset vaatteet pyykkikoriin, ei kasaan olohuoneen lipaston päälle tai makuuhuoneen lattialle, eikä missään nimessä kaappiin.

-Kun aloitetaan uusi, vanha heitetään roskiin. Tämä pätee wc-paperiin (hylsy roskiin), maitopurkkiin (tyhjää ei jätetä jääkaappiin), hammastahdatuubiin (tyhjä roskiin) jne jne.

-Jos et ole tuonut pyyhettä kylpyhuoneeseen kuivumaan ja se ei ole siellä kun tulet suihkusta, älä hae aina uutta pyyhettä. Hukun pyykkiin.

Mun ei tarvitse noista asioista sanoa edes 11-vuotiaalle pojalleni. Tuliko nuo tavat sinulle jotenkin yllätyksenä? Tarkoitan, että ettekö asuneet yhdessä ennen naimisiinmenoanne?

Miksi kuvittelit että avioliitto muuttaisi mitään?

Tosin vaikutat aivan äärimmäisen rasittavalta nalkuttajalta. Jos olisin sun mies, EN IKINÄ laittaisi enää wc-pytyn kantta alas.

Ei se kodin siisteys ole vain sinun vastuullasi. Ota vain puolet vastuusta, jätä marttyyriasenne, ota rennosti ja katso mitä tapahtuu. Mutta noista wc-pönttöön liittyvistä jutuista on lupa sanoa. Jätä vaikka lappu vessan peiliin!