Onko muita, jotka elää saman katon alla "perheenä", mutta molemmilla omat elämät?

meillä mies on narsisti ja aina töissä- elän omaa elämää lasten kanssa

Saan sitä lapsilta, mutta sitten kun he kasvavat, tiedän etten voi elää ilman. Kosketusta. Miksi olet 2 päättänyt jäädä narsistimiehen luo?



Ap

Kun ollaan yhtä aikaa kotona miehen kanssa, kumpikin vaan äksyilee ja tiuskii, ja ihan joka asiasta syntyy erimielisyyttä. Lasten kanssa kumpikin viihtyy oikein hyvin.



Rakkaus ja hellyys on jäänyt jonnekin, enkä niitä nyt osaa kaivata, rakkaus lapsiin riittää. Jossain vaiheessa voi olla että joku syrjähyppykin voisi tulla mieleen, jos sitä nyt enää kellekään kelpaisikaan.



Avioliitto voi toimia myös taloudellisena ja lasten kasvattamisen sopimuksena, eikä intohimoon ja seksiin perustuvana. Mutta ehkä tämä asia pitäisi miehen kanssa vielä puhua selväksi, joskus tuntuu siltä että hän joko luulee että meillä vielä on joku rakkaussuhde tai sitten että me kohta erotaan. Kai sitä voi elää näinkin, saman katon alla, kodista ja lapsista huolehtien, mutta ei rakastavaisina?



Vai pitääkö muka erota, hajottaa koti, kuljettaa lapsia vuoroviikoin kodista toiseen ja olla onneton?

Itsekin monta kertaa miettinyt, että ei asiat eroamalla parane ainakaan lapsilla. Omista asioistakaan en olisi niin varma. Olen itse eroperheen lapsi, ja nähnyt muutenkin tarpeeksi erolapsia, etten ihan vähällä halua omilleni samaa.



Toisaalta säälin omia lapsiani, kun miten he osaavat sitten muodostaa käsityksen parisuhteesta, kun vanhemmilla on niin erilliset elämät, vaikka muodollisesti ollaan perhe. Ja kiukutellaan toisillemme silloin kun ollaan yhdessä.



En tiedä. Perheterapiaan miestä ei saa. Uskon, että voisin häneen vielä hyvinkin rakastua, muistan oikein hyvin millainen hän oli silloin, kun lapset oli juuri syntyneet, ja hän useimmiten hyväntuulinen...



Itkettää, kun kaikki on muuttunut niin, noh, käytännölliseksi... Vaikka toisaalta nautin, kun elän omaa elämääni työssä ja lasten kanssa ihan tyytyväisenä, ja niin kai mieskin. Eikä lapsetkaan varmasti hirveästi kärsi tästä tilanteesta... Mutta onhan tämä surullista tällainen kuitenkin.



Ap

..lapset ne tämän liiton liima olivatkin. Ei me kahdestaan tulla toimeen. Ei ymmärretä toisiamme, kun tulkit puuttuvat välistä. Mies ei kuuntele (ei ole koskaan kuunnellut) minua, mutta lapsia kyllä. Ei se ollut ongelma, en edes huomannut sitä, kun tässä aina pyöri joku lapsista, joka saattoi sanoa sen saman asian uudestaan niin silloin se meni perille.



Kyllä me taidettiin molemmat mennä naimisiin perheen perustamisen takia. Nyt ei ole enää oikein mitään kunnollista syytä olla yhdessä. Ei olla vielä erottukaan, kun ei siihenkään ole riittävän hyvää syytä. Eri makuuhuoneissa on nukuttu siitä lähtien kun ensimmäinen lapsi muutti pois.

Surullista eniten siinä mielessä, että nämä palstat, kirjat, lehdet kaikki tuntuvat esittävän ja olettavan että se perinteinen perheyhteys, jossa kaikki kääntyy lopulta parhain päin, olisi se ainoa tavoiteltava malli. Ja sitten jos ei suju, niin erotaan, ja vähän aikaa kärsitään ja sitten löytyy uusi onni ja taas on idylli kunnossa.



Tuntuu tosiaan siltä, että onko kaikilla muilla asiat tosiaan ihanasti, tai vastaavasti sitten ihan päin persettä kun tuttavapiirissäkin erotaan jatkuvasti.



Minäkin olen eroperheestä, ja vaikka se silloin lapsena olikin vanhemmiltani ymmärrettävä ratkaisua (taustalla väkivaltaa ja alkoholi-ongelmia), kärsin siitä tavallaan vieläkin, etenkin kun lasten suhteet isovanhempiin nyt tässä tilanteessa ovat vähän kinkkisiä. En haluaisi omille lapsilleni katkeruutta, uusperheongelmia ja isovanhempia jotka omien ihmissuhdekuvioidensa vuoksi eivät pysty olemaan lastenlasten kanssa.



Kaikkeen ei voi vaikuttaa, mutta kai perhettä ja kotia voi yrittää pitää pystyssä vaikka vanhemmilla olisi erilliset elämät? Vai pitääkö tosiaan erota saadakseen oikeuden omaan aikaan, työiltoihin, matkoihin ystävien kanssa yms. joita meillä nyt harrastetaan?

Ennen kai oli ihan tavallista, että ei oltu niinkään onnellisia, vaan pärjättiin ja kenties oltiin tyytyväisiä - niin kuin itsekin tavallaan, vaikka sitä suurta rakkautta tästä liitosta ei löydykään, muuten kaikki on ihan hyvin.



Ehkä se on sitten tämä nykyaika, joka odottaa meidän olevan onnellisia rakkaudenäyteisissä liitoissamme - ja jos niin ei ole, niin omaa onnea vaan etsimään ja eroamaan.



Onko teillä 7 parisuhde kuitenkin, vai elättekö ihan kulississa vain? Tarkoitan hellyyttä tai edes seksiä?



Meillä hellyyttä ei ole kuin todella harvoin - seksiä joskus... Sivusuhdetta en jaksa ajatellakaan, en vaikka toisinaan olen kovin rakkaudenkipeä. En vain jaksaisi enää tämän yhden suhteen lisäksi vielä toista suhdetta. Ei. Miehenikin sanoo, että ei häntä muut kiinnosta. Vaan enpä tunnu kiinnostavan minäkään.

Me olemme päätyneet siihen, ettei meillä ole toistaiseksi tarvetta erota. 5 huoneessa pystyy mainiosti elämään rinnakkain ilman, että on koko ajan käsi kädessä. Molemmilla on omaa aikaa ja omia menoja ja ylitöitä, eikä kumpikaan ole toiselle esteenä mihinkään.



Yhdessä käydään sukulaisten luona se vähä mitä käydään,toimitaan lasten tukikohtana sekä matkustetaan (matkoilla meidän suhde on aina ollut parhaimmillaan). Mutta molemmat matkustavat myös muissa kokoonpanoissa. Itse asiassa me on tehty näin koko ajan jo silloinkin, kun lapset asuivat kotona, vaikka ei ihan niin tiheään (kun oli lasten takia oltava enemmän paikalla).



Jos joku hullaantuminen tulee niin siihenhän tällainen ehkä sitten kaatuu. Mutta kyllä kai periaatteessa tämä voisi kestää sivusuhteenkin. Silloin kai tätä sanottaisiin kulissiavioliitoksi, mutta ei kai se oikeasti olisi sen enempää kulissi kuin nyt.

Ap, no ei ole seksiä meillä ollut aikoihin, hellyyttäkin aika satunnaisesti.



Sivusuhde ajatuksella aina leikittelen, mutten niin paljon että ryhtyisin sen eteen jotain aktiivisesti tekemään. Jos kohdalle tulisi (todella suuri JOS), niin varmaan tarttuisin tilaisuuteen.



Lapset on kuitenkin niin tärkeitä ja ihania, ja voin luottaa siihen että miehenikin rakastaa heitä yli kaiken. En haluaisi mitään uusperhejuttuja, joissa lapseni eivät jonnekin olisi toivottuja ja jäisivät ilman huomiota.



Tuttavapiirissä on näköjään näissä tilanteissa päädytty eroon, usein terapioiden ja vaikka minkä jälkeen. Ja nyt sitten enemmän tai vähemmän kärvistellään noissa eron jälkeisissä jutuissa, huoltajuusriidoissa, uusien puolisojen kiinnostuksen puutteesta, lasten lomista, rahasta - riitelykään ei sitten näköjään siihen eroon lopu.

että tämä järjestely ei olekaan mistään muinaisilta ajoilta. Että löytyy muitakin, jotka näkevät tällaisen suhteen edut, jossa rakkaus on kuollut, tai ainakin jossain kovin piilossa.



Voin hyvin kuvitella, että kaikesta huolimatta silti jatkan miehen kanssa elämääni sittenkin kun lapset ovat jo kasvaneet - onhan hän kuitenkin turvallinen ja tuttu. Vaikka tosiaan, en tiedä kuinka helposti joku hullaannus voisi viedä mennessään, jos ei olisi enää lapsiakaan ajateltavana...

Kumpikin tekee omiaan, jonkin verran leikitään vauvan kanssa yhdessä. Miehellä on oma huone, minä asun vauvan kanssa makuuhuoneessa. Seksiä ei enää ole, mies sitä kyllä silloin tällöin kerjää, muttei saa, koska mitään muutakaan yhteistä ei ole. Pääasiassa tapellaan, niin kuin nyt, kun mies tissuttelee, on vetänyt varmaan 12 tölkkiä olutta tuossa iltansa iloksi..

Voi kun kuulostaa ihan kuin itse olisin kirjoittanut tuon 13/13 lisäyksenä että mies ketkutti ja nyt on monta tonnia omia säästöjä menny kuin pierusaharaan kuin myös miehen puheet omiensa velkojen hoidosta. Lähteä kovin haluaisin muksun kans pois olenhsn hoitanut sen yli vuoden lähes 24/7 nytkin miksen sitten kodissa jossa kukaan ei kolua öisin ympäri pikkuasuntoa ja lemua ja töhri joka paikkaa, rehvakkaasti hauku kaikkia tuntemiani ihmisiä ja kehu itseään kuin olisi ainut mies mies maapallolla. Mutta pelko kuinka lapsen käy jos haluaa yksikseen yht äkkiä hoitoon ottaa hän kun ei välitä turvaistuimistakaan tuon taivaallista röökaa muksun vieressä jollei ole vahtimassa. Joka puolella mustia kädenjälkiä leivistä juustoista lähtien kun ei vaivaudu käsiään kunnolla pesemään. Teinipoikansa ei uskalla olla mistään isänsä kanssa eri mieltä ja välillä valvoo aamutunneille saakka isänsä kiskoessa kaljaa ja tupakkaa vieressä