Onko ihastuminen aina vain sitä, että alapäät huutavat toisiaan?

Jos olisi, niin miten niin monet rakastuu oikeasti ja haluaa vielä viettää loppuelämänsä sen ihastuksen kanssa?

Jos olisi, niin miten niin monet rakastuu oikeasti ja haluaa vielä viettää loppuelämänsä sen ihastuksen kanssa?

mutta voiko ihastua ilman alapäiden vetovoimaa?

Toki voi tavata vaikka saman sukupuolen edustajan, josta pitää kamalasti. Mutta eihän siinä ole tätä magnetistmia ja vetovoimaa. Onko tämä säpinä aina alapään juttua?

ap

Ihminen on eläin, jolla on kaikkein vanhimpiin aivojen osiin vankasti koodautunut tarve lisääntyä. Siksi ihminen tunnistaa aivojen ei-tietoisilla osilla partnerit, joiden kanssa tehdylle lapselle tulisi hyvä geeniyhdistelmä. Aivot järjestävät niin, että erittyy tiettyjä hormoneja, jotka saavat aikaan fysiologisia reaktioita, kun tämä ihminen on lähettyvillä. Se voi tuntua pelkästään alapäässä, mutta kyllä sen yläpää järjestää ;) Mutta ei se tarkoita, että se olisi tietoista.

Kyllä kokonaisuus on aina se joka määrää, seksihän voi olla vaikka kuinka surkeaa molemmille ja silti ollaan tosi rakastuneita.

johonkin ihmiseen voi ihastua kans kun on tutustunut siihen paremmin, voi tulla oivallus siitä, kuinka mahtava ja ihana joku ihminen on.

johonkin ihmiseen voi ihastua kans kun on tutustunut siihen paremmin, voi tulla oivallus siitä, kuinka mahtava ja ihana joku ihminen on.

Omalla kohdaltani voin kertoa, että rakastumiseen meni 6 vuotta. Kaksi sieluiltaan samasta puusta veistettyä ja toimivista työkaverikemioista syntyi loppujen lopuksi rakkaus :)

Nyt voin sanoa, että rakastan, kaipaan ja haluan

Kyllä kokonaisuus on aina se joka määrää, seksihän voi olla vaikka kuinka surkeaa molemmille ja silti ollaan tosi rakastuneita.

Ihminen on eläin, jolla on kaikkein vanhimpiin aivojen osiin vankasti koodautunut tarve lisääntyä. Siksi ihminen tunnistaa aivojen ei-tietoisilla osilla partnerit, joiden kanssa tehdylle lapselle tulisi hyvä geeniyhdistelmä. Aivot järjestävät niin, että erittyy tiettyjä hormoneja, jotka saavat aikaan fysiologisia reaktioita, kun tämä ihminen on lähettyvillä. Se voi tuntua pelkästään alapäässä, mutta kyllä sen yläpää järjestää ;) Mutta ei se tarkoita, että se olisi tietoista.

Mun aivoni ei sitten valinnut sopivaa puolisoa näköjään. Mä en usko mihinkään aivokemiaan. Kyllä se on sitä että molemmilla tekee mieli yhtäaikaa.

Pidemmän päälle intohimo on tärkeintä. Ei kukaan jaksa vuosikausia ihmistä, jota kohtaan ei tunne intohimoa! Eli alussa alapäät huutavat aina toisiaan, jos toisesta kiinnostuu. Jatkossa se huuto on välttämättömyys. Joka väittää liittonsa olvan hyvä ilman intohimoa valehtelee. Itse toki voi olla sitä mieltä, mutta kumppani ei. Se ei vaan viitsi sanoa kaipaavansa muutakin, kun puoliso hehkuttaa onnellista liittoa. Toinen kärsii intohimon puutteesta ja pakottaa itsensä seksiin mitäänsanomattoman kumppanin kanssa :(

että lapsuuden trauma löytää vastaparinsa ja hälytyskellot soi, mutta pariskunta luulee niitä hääkelloiksi. Tommy Hellstenin sanoin.

että lapsuuden trauma löytää vastaparinsa ja hälytyskellot soi, mutta pariskunta luulee niitä hääkelloiksi. Tommy Hellstenin sanoin.

Näinhän se on. Mitä tutummalta toinen ihminen tuntuu, sitä kovempaa pitäisi juosta karkuun :-):

Minä olen Hellstenini lukenut ja oppinut itsestäni paljon vuosien varrella. Olen sitä mieltä, että olen pienet ja isot traumat aika lailla käsitellyt. Ainakin ne traumat, joista olen tietoinen, ja paljon on tietoisuuteen noussut asioita tiedotamattomalta tasolta.

Toivon, ettei tämä ole hälytyskelloja. Vaan ihan seksuaalista...vai liittyykö seksuaalisuutenkin traumat jotenkin?

ap

...että voimakkaassa ihastumisessa on kyse monen asian cocktailista, ja toiset asiat vaikuttavat enemmän kuin toiset. Yksilöllistä, ja riippuu myös siitä kohteesta ja elämäntilanteesta.



1) Fyysinen vetovoima. Aistimme tiedostamatta toisen lähettämät feromonit. Toisen geeniperimä sopii omaamme. Lisääntyminen kiinnostaa. Mielenkiinto syttyy. Tekee mieli koskettaa toista ja päästä iholle. Myös tietyt puhtaasti fyysiset piirteet viehättävät, meillä on jokaisella oma "miesmakumme", ja mistä se sitten on syntynyt en tiedä, luultavasti jo varhain lapsuudessa.



2) Psyykkinen tarvitsevuus. Tarvitsemme jotain. Rakastumisen tunnetta, huomiota, välittämistä. Jostain syystä juuri tuo toinen tuntuu olevan oikea sellaista tarjoamaan - tai sitten on sitä vain mielikuvituksessamme. Mutta kun ihastuu johonkuhun jonka on tuntenut jo jonkin aikaa, uskon että tämä tekijä voi vaikuttaa paljonkin. Oletteko kuulleet sanontaa "meidän traumamme sopivat yhteen" - jonkun kanssa pääsee käsittelemään juuri niitä asioita joita tarvitsee. Tässä mielessä voi olla, että samanlainen ihminen viehättää tai sitten ihan vastakohta.



3) Järkisyyt. Kunpa järkisyillä olisi suurempi valta mieleen ja seksuaalisuuteen, mutta kovin suuri se ei ole. Kuitenkin... jos emme oikeasti halua suhdetta, ihastumme helposti varattuihin miehiin, ja kun on oikeasti valmis suhteeseen sitä ihastuu sellaiseen jonka kanssa perheen perustaminen olisi mahdollistakin.

...jäin vielä miettimään, että kyllähän mikä tahansa noista kolmesta tekijästä voi olla sellainen joka vaikuttaa pitkälle tulevaisuuteen, vielä ensi-ihastuksen jälkeenkin. Mutta suurimmat riskit otetaan ehkä tuolla psyykkisen tarvitsevuuden puolella. Tuleeko ihastuttua sellaiseen ihmiseen, jonka kanssa arki ei onnistu?

...että minun neuvoni ap:lle on: tartu hetkeen. Ota onnea irti sieltä missä sitä mahdollisesti olisi. Lähde treffeille. Ota selvää. Ymmärrä kuitenkin, että et voi tietää miten tässä käy. Älä silti jätä tulevaisuuden huolissasi ja "onko tämä nyt oikein" -murheissa kokonaan elämättä.

Ehkä kyse on ennemminkin siitä, että toinen vastaa tai vetoaa joihinkin psyykkisiin tarpeisiin. Ajattelen vieläkin lämmöllä vuosien takaista ihastumistani/rakastumistani, jonka kanssa tuli todellakin se kliseinen tunne, että toinen ymmärtää sanoittakin. Ties vaikka itse vain halusin ajatella niin, mutta siltä se tuntui.



Sain häneltä juuri sitä, mitä sillä hetkellä olin vailla: huomiota, välittämistä, aikaa, rauhaa, rehellisyyttä. Sain kokea, että osaan vielä ihastua, innostua ja tuntea kevyttä, kuplivaa onnea. Tunsin itseni ehjäksi. Fyysisesti emme menneet poskelle pussaamista pidemmälle.



Emme koskaan sanoneet rakastavamme toisiamme, vaikka kyllähän se aika selvää oli ja tuli joissakin tapauksissa ilmi. Juuri siksi, kun siitä ei puhuttu, se tunne oli vahvimmin läsnä. Mutta kun ei tunnusta rakastuneensa eikä ole "virallisesti" yhdessä, ei tarvitse koskaan erotakaan.



Seurustelin silloin tahollani miehen kanssa, josta tuli aviomieheni. Toisinkin olisi voinut käydä, mutta en kadu valintaani.