Mieheni kertoi telakoituneensa saunaillassa
Mieheni tuli juuri kotiin saunaillasta. Hän kertoi minulle, että on "telakoitunut" siellä kaverinsa kanssa. Eli olivat asettaneet kalunsa vastakkain ja sitten vuorotellen vetäneet esarit toisten päälle.
Mitä tästä pitäisi ajatella? Olen järkyttynyt.
Kommentit (884)
Olimme tänään anoppilassa syömässä ja en päässyt kunnolla kyselemään tarkennusta mieheltäni. Kotimatkalla sitten kun lapset nukahtivat, sain kysyttyä ja niistä kiveksistä mies ei ollut ihan varma. Mutta katsekontakti oli kuulemma ollut, kun olivat saaneet niin hienon sillan aikaan, että olivat pystyneet tekemään sellaisen heilurin.
En tiiä, on se ihan hyvä isä. Ettei viitsisi tuon vuoksi laittaa vaihtoon. Mut että kyllä tää hämmentää. Testeihin pitää varmaan mennä.
AP
Kyllä tämä ihan normaalia toimintaa on etenkin miesvoittoisissa opiskelijaporukoissa. Yleensä vaatii alle vähän "röpöä", että kehtaa ensimmäistä kertaa kaverille ehdottaa. Yleensä se tunnelma siitä kuitenkin sitten renotutuu ja turha jännitys laukeaa.
Ei tällä ole homoilun kanssa mitään tekemistä. Ihan tavallisia heteromiehiä ollaan kaikki oltu ja tullaan olemaan. Kyse on miehisestä yhteenkuuluvuudesta, ja se on asia jota naisille on turha edes yrittää opettaa.
Kullin peräreikään laittamiselle ei meidän porukoissa ole ollut mitään omaa "koodinimeä", niinpä sitä joskus naisihmiset ovat suorastaan vaikuttaneet järkyttyneiltä, kun on asiasta puhuttu suoraan sen oikealla nimellä.
Ja ihmetteleekö joku vielä, miksi suuryritysten johdossa ei näy naisia? Terveisiä muuten RUK:in kurssikavereille!
Hommahan on niin, että siinä koskettaessa sinetöidään myös asiasta ulkopuolisille puhuminen. Jos puhuu se riitti pitää toistaa uudestaan. Itä-Suomessa tuo häntäily on kyllä eri sanalla, en muista mutta eroja on alueellisia kuten vihdalla ja vastalla.
anustunkeutumisella on ollut jo vuosia nimenä kuntaliitos! Jos mies on mennyt kuntaliitosneuvotteluihin, on niihin automaattisesti saunaillassa kuulunut ikään kuin symbolinen liitos, jossa isomman kunnan edustajat yhtyvät pienempään ja antavat samalla esimakua tulevasta. Kyseessä ei todellakaan ole mitään seksuaalista!
saunailloissa liittyisi jotenkin alkoholiin niin siinäkin sanonnassa voi tulla teille naisille yllätys.
Nämä alueelliset erot sanoissa ja niiden merkityksissä ovat joskus aiheuttaneet hauskoja kommelluksia esim. Tampereen ja Lappeenrannan teekkareiden yhteisissä saunailloissa. Mutta eipä siitä sen enempää...
Oletteko joskus muuten ihmetelleet Otaniemen teekkareiden TV-kanava OUBS:in tunnuslausetta "Plug it in, baby"? Niinpä...
Muistan vielä itsekin elävästi, miten kaverini 6-vuotiaana näytti päiväkodin leikkimökin takana kuinka esinahka vedetään terskan päältä pois. Jotenkin siinä molemmilla sitten välähti mielessä samaan aikaan että mitä seuraavaksi tapahtuu.
Mielestäni naiset suhtautuvat miestensä kaluihin pakkomielteisesti. Parisuhteessa elävä nainen pitää miehensä kullia ikään kuin omana omaisuutenaan, johon muut eivät saa kajota. Turha sitä on vaimolle yrittää selitellä, mitä on kavereiden kanssa tehty parin kaljan jälkeen, ei se kuitenkaan ymmärtäisi.
jota olen seurannut. Mä en jaksa enää nauraa..kun mahaan koskee
Vaikka mies olenkin, niin näitä telakkahommia olen aina vähän kummeksunut. Saunaillassa se menee tietysti ihan luonnollisesti, kun ilman housuja joka tapauksessa ollaan. Mutta esim. metsästysporukan kanssa onnistuneen kaadon jälkeen tai vaikka kalareissulla se tuntuu jotenkin väkinäiseltä. Vähän niinkuin se, että sitä viinaa pitää juoda aina kuin mahdollisuus.
Telkkahommailut kavereiden kesken pitäisi pitää harvinaisena herkkuna, ihan niinkuin se "mukin ulkoiluttaminen". Muuten menee maku koko touhusta.
PS. Olen hetero, vaikka jotkut täällä muuta väittävätkin että telakkatouhuja vieroksuvat ovat kaikki homoja.
mies lähtenyt enää kavereittensa kanssa saunailtoihin sen jälkeen kun kuulin mitä siellä tapahtuu!! Hyi teitä miehet!
menee makuuhuoneessa? Epänormaali mies ihan selvästi!
Mun mies aina sanoo että saunailtoihin hän ei lähde.
Nyt tiedän syynkin. kaikkia miehiä ei tuollainen kiinnosta.
tätä telakoitumista hirvenkaadon jälkeen. Hänen jahtiporukassa kun punaiset lakit ja liivit päällä on ollut tapana siinä hirven äärellä KAIKKIEN ryhmän miesten telakoitua vuorotellen toistensa kanssa kaatoryyppy siemaisten. Ja kummasti ne maanomistajatkin haluaa tulla siihen mukaan vaikka oman osansa hirvestä muuten saavat ja muuten ei kyllä jahdin aikana näy.
anustunkeutumisella on ollut jo vuosia nimenä kuntaliitos! Jos mies on mennyt kuntaliitosneuvotteluihin, on niihin automaattisesti saunaillassa kuulunut ikään kuin symbolinen liitos, jossa isomman kunnan edustajat yhtyvät pienempään ja antavat samalla esimakua tulevasta. Kyseessä ei todellakaan ole mitään seksuaalista!
Ihan hyvä mies muuten, mutta kun on tämä telakointi. Välttelen nykyään kirjastokäyntejä, kauppareissuja ja jopa vanhempainiltoja koulussa ja päikyssä. Vaikka etukäteen sovitaan säännöt, niin ei, siellä ovat telakoitumassa heti kun selkänsä kääntää. Viime kesänä yritimme etelään lomalle, ja voi sviddu, heti koneessa yritti telakoitua stuertin kanssa, siellä koneen vessassa. Mies lupaa ja vannoo, mutta kaipa tämä on addiktio. Onneksi ei juo eikä uhkapelaa. Mutta telakoituminen vie hermot minulta.
Aluksi suhtauduin huumorilla. Nyt tämä harrastus on lähtenyt niin sanotusti lapasesta ja mies haluaa telakoitua kavereidensa lisäksi muuallekin. Kauppareissut ovat haastavia. Toisaalta tämä on meille kiva yhteinen harrastus. Tue miestäsi, luovuutta.
vaan hyvät naiset menkö miehiltänne kysymään näistä asioista! Varmasti he kieltävät että ei ole tällaista koskaan tapahtunut, kun tilanne on niin kiusallinen. Ihan varmasti JOKAINEN ARMEIJAN KÄYNYT mies tietää nämä asiat, aivan kuin senkin että kuinka monta kertaa (3) kaveria voi vemputtaa niin että kyse ei vielä ole runkkaamisesta.
Nämä ovat miesten kesken ihan tuttua puuhaa olleet jo vuosisatojen ajan. Syytän tv-ohjelmia, kuten Jackass ja Duudsonit, siitä että kaikki pitää tehdä julkisesti ja ison shown kanssa.
[iTelkkahommailut kavereiden kesken pitäisi pitää harvinaisena herkkuna, ihan niinkuin se "mukin ulkoiluttaminen". Muuten menee maku koko touhusta.
[/quote]
Mikä ihmeen "mukin ulkoiluttaminen"? Oon ihan pihalla...
No tuo tarkoittaa sitä että miehesi on homo! Sun kannataa ruveta katselemaan itsellesi kunnon miestä joka ei telakoidu kuin naisten kanssa!! Se ei siitä enää parane se on mennyttä nyt! Kerran homo aina homo!
Minun mielestä tässä haloossa on kyse siitä, että ihminen on nykyään niin vieraantunut luonnollisesta suhteesta omaan kehoonsa. Ottakaapa vaikka selvää Papua-Uuden-Guinean alkuperäisheimojen rituaaleista. Meidän silmiimme ne saattavat näyttää oudoilta, mutta ei niissäkään ole mitään seksuaalista. Ihan samoin kuin tämä mitä tehdään saunaillassa, on kyse ryhmäidentiteetin vahvistamisesta.
Sanotaan, että Kekkosen aikana kaikki valtion asioita koskevat tärkeät päätökset tehtiin saunassa. Se ei ole ihan tuulesta temmattu juttu.
ja riisuttu pois seksuaalisuudesta. Telakoituminen on veljeyttä korostava perinneriitti ja siinä ei ole mitään seksuaalista. Samoin metsästysriiteillä vahvistetaan metsästysonnea.
Kuinkas monta päivää ne siittiöt elää kehon ulkopuolella? Eli jos mies on telakoinut "pip"-pelikavereidensa kanssa aikaisemmin illasta ja kotona nusaistaan ilman ehkäisyä.
Jos joltakin "pip"-pelikaverilta on päässyt touhutippa oman miehen heppiin, niin mistä voi olla varma, että juuri oman miehen siittiö on hedelmöittänyt sinut? OMG!
Anteeksi viestin sekavuus, olen niin järkyttynyt pelkästä ajatuksesta.