Lue keskustelun säännöt.
Mä en kestä kaverini vierailuja enää, kun hänellä on 3 energistä lasta!
17.11.2011 |
Tulevat välillä kylään. Kaveria olisi ihana nähdä, mutta ei nämä meidän tapaamiset ole enää laisinkaan mukavia. Ei pystytä edes kuulumisia vaihtaa, kun hänen lapsensa mekastavat, rääkyvät, tappelevat tai leikkivät niin kovaäänisesti, että mitään asiaa ei saa puhuttua loppuun saakka, joitakin ei voi edes aloittaa.
Kaverikaan ei ehdi edes keskittyä mihinkään mitä hänelle puhuu, olen huomannut monta kertaa, että hän ei muista enää sanaakaan jostain asiasta, jota olen hänelle kertonut, vaikka asia olisi kohtuullisen "painavakin". Ilmeisesti hänellä ei vaan yksinkertaisesti riitä "kapasiteettia" kuunnella (muistaa kuuntelemaansa) kun hän samalla yrittää komentaa lapsiaan/syöttää yhtä/vaihtaa yhdelle vaippaa/lohduttaa/yms. siinä samalla.
Ennen hänellä ei tällaista muistamisongelmaa ilmennyt.
Vierailujaan odotan jo nykyään pelkästään kauhulla, yhtäkkiä kun avaan hänelle ja lapsilleen oven, kotiimme tulvii ihan järkyttävä melu ja mekastus, kaveri puhua palpattaa (huutaa, jotta melun yli kuuluu) jotakin lastensa kuulumisista/tekemisistä ja hosuu siinä kymmentä asiaa lastensa vuoksi samalla aikaa. Mä yritän tarjoilla kahvia ja lapsille jotakin ja siivoan samalla lenteleviä kakunpalasia pöydän alta ja oion mattoja yms. Yritän kertoa jotain omista kuulumisistani väliin, mutta ne eivät metelin vuoksi kuulu tai keskeytyvät monia kertoja jo yhden asian aikana.
Enää en jaksakaan edes kertoa mistään mitään. Keskityn kuuntelemiseen (jotta kuulisin jotain) ja jälkien siivoamiseen ja huokaisen helpotuksesta, kun tämä perhe lähtee ovesta ulos, ja ihana rauha ja hiljaisuus laskeutuu takaisin kotiini. Ja olen ihan uuvuksissa.
(ja ei, en ole lapseton, mutta näiden vierailujen jälkeen olen aina entistä vakuuttuneempi, että tähän yhteen jää meidän lapsilukumme)
Kommentit (28)
http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/2/viestiketju/1504277/huhhuh_olipa…
ootas kun yritän löytää sen... kaverini lapset ovat paitsi meluisia myös todella sottaisia ja olen ihan hajalla noiden visiittien jälkeen (kuten myös moni tavarakin..)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minä olen kolmen äiti ja just äänekkään ja puuhakkaan.. jostain syystä kuitenkin se on sen kaverin hiljaisen ja kiltin aikaansaannosta, että meillä on tv-taso, vauvakeinu ja lasten keittiö rikki... juu, ei kutsuta niitä hiljaisia enää kylään, nämä remuroopet osaavat ainakin olla rikkomata ja tahallaan sotkematta...
minä olen kolmen äiti ja just äänekkään ja puuhakkaan.. jostain syystä kuitenkin se on sen kaverin hiljaisen ja kiltin aikaansaannosta, että meillä on tv-taso, vauvakeinu ja lasten keittiö rikki... juu, ei kutsuta niitä hiljaisia enää kylään, nämä remuroopet osaavat ainakin olla rikkomata ja tahallaan sotkematta...
Lapset ovat erilaisia ja tarvitsevat siten erilaista kasvatusta. Mielestäni selitys huonolle käytökselle ei voi olla se, että molemmat on samaan tyylin kasvatettu ja tuolle toiselle ei vaan homma mennyt perille. Sille toiselle pitää sitten kokeilla jotain muita keinoja tai opettaa asiat useampaan kertaan. Ymmärrän ketjun aloittajaa täysin. Itselläni on 2 lasta, mutta en todellakaan kestä huutamista, sotkemista ym.
että ei lasten vilkkaus ja uteliaisuus ole kasvatuksesta kiinni. Mulla on kaksi lasta, joista toinen on todella vilkas ja utelias, toinen taas hyvin rauhallinen. Ja ihan samalla tavalla on molemmat kasvatettu. Kyläilyt on toisinaan hyvinkin rasittavia, kun tämä vilkas ja utelias olisi tutkimassa joka paikkaa, liikkuu nopeasti, ja puhuu paljon.
tosin sillä erotuksella, että ei se lapsien määrä vaan se kasvatus tai tarkemmin sanottuna sen puute. Yhdellä kavereistani on kolme joista nuorin taapero, mutta ovat aina tervetulleita niin meille kuin muuallekkin. Eräs mamma taas sai ainokaisensa ja lapsi on ollut niin sietämätön ettei edes isovanhemmat jaksa vieläkään hoitaa. Niin ja ei ole enää mikään leikki-ikäinen vaan jo isompi. Lapsi vaatii äitinsä sekä muiden läsnäolevien jakamattoman huomion.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaverilla niitä oli kaksi. Tein päätöksen että en enää kutsu niitä kylään. Mua ei niinkään haittaa niide mekkalointi kun ollaan niillä tai jossain ulkona, mutta meille niillä ei ole enää mitään asiaa, enkä omia lapsia vie niille kyläilemään.
En ole katunut, en vaikka kaverin kanssa ei enää nähdä niin usein. Mä en vaan kestä niitä pikkuriiviöitä, niiden kiusantekoa, narinaa, huonoa käytöstä, ei kiitos!
niiin tutut fiilikset tulee tästä viestistä. Mä olen hieman potenut huonoa omaatuntoa siitä, että alkaa tuntua etten kestä yhden perheen vierailuja kun lapset on niin vauhdikkaita, äänekkäitä ja joka paikassa. Sitten heidän äiti hermostuu heille (ovat oppineet että totella ei tarvitse edes silloin kun äiti huutaa naama punaisena) ja minä hiljaa katson vieressä sitä menoa. Siis itse asiassa kauhulla aina odotan heidän vierailuja.
mulla on myös itsellä kaksi pientä lasta, mutta sellaisia kilttejä ja rauhallisia, joita pitää vahtia heidän vierailun ajan ihan vaan sen vuoksi, etteivät tule kiusatuksi tai pahoinpidellyksi. Viimeksi esim tuon perheen 4 v poika päätti istua meidän 1 v pään päälle... Mun lapset katsoo silmät pyöreänä ja hiljaa sitä kauheeta huutoa ja menoa mikä noista lapsista lähtee.
mutta kyllä kasvatuksesta se kaikki lähtee...
Minulla on oikein hyvä ystävä, joka asuu aika kaukana, joten kun tapaamme, kestävät vierailut monta tuntia. Tilanne oli vielä hankalampi, kun minulla oli esikoiseni, joka oli pienempänä arka ja "väsyi" helposti hulinaan (kuten minäkin!). Kaverin lapset touhottivat jatkuvasti. Olivat siis niin erilaisia temperamentiltaan kuin vain voi. Lapseni oli aivan puhki vierailujen jälkeen. Vuosia myöhemmin hän viihtyy näiden lasten kanssa, ehkä temperamentti hieman tasoittuu iän kanssa. Mutta kauhulla muistelen aikoja, jolloin nämä lapset saattoivat esimerkiksi piirittää lapseni, joka oli aivan itku kurkussa ja pelkäsi. Kävimme toki kerhoissa ym., mutta nämä lapset olivat hyökkäävämpiä kuin muut tuntemamme. Edelleenkin vierailut väsyttävät, mutta onneksi kuopukseni ei ole yhtä arka. Ihmettelen kuitenkin sitä rikkinäisten tavaroiden määrää, joka näiden vieraiden jäljiltä jää. Jos he kotonaan rikkoisivat tavaroita samaa tahtia, ei heillä pitäisi enää olla kuin korkeintaan seinät pystyssä... Vaikka eivät omani mitään enkeleitä ole hekään, kyläpaikoissa he käyttäytyvät paremmin kuin kotona. Onko joillain lapsilla sitten vain päinvastainen logiikka? Aika hurjalta tuntuisi vierailua ennen siirtää noin puolet leluista piiloon, jotta eivät menisi rikki. Ja arvatkaapa vain, sanoisivatko lapseni vieraille, että "äiti siirsi sen ja sen lelun pois, jotta te ette rikkoisi sitä". Vähänkö nolottaisi...
että ei lasten vilkkaus ja uteliaisuus ole kasvatuksesta kiinni. Mulla on kaksi lasta, joista toinen on todella vilkas ja utelias, toinen taas hyvin rauhallinen. Ja ihan samalla tavalla on molemmat kasvatettu. Kyläilyt on toisinaan hyvinkin rasittavia, kun tämä vilkas ja utelias olisi tutkimassa joka paikkaa, liikkuu nopeasti, ja puhuu paljon.