Kuinka paljon seksiä perheessä, jossa pieniä lapsia?
Meillä on 2 alle 2vuotiasta lasta ja pari koiraa. Olen äitiyslomalla ja hoidan kaikki kotityöt lapset mukaan lukien. Mies käy töissä, mutta työajat oavt kovin epäsäännölliset. Hän saattaa lähteä aamulla 7-9 välissä ja palata kotiin 17-18 aikaan. Joskus myös joutuu olemaan yön poissa kotoa.
Miehen tullesa kotiin hän hoitaa esikoisen iltapuurteet ja nukkumaan klo 19. Sen jälkeen mies menee koneelleen ja minä hoidan pienemmän lapsen, joka menee nukkumaan 22-23.
Omaa aikaa ei ole kuin todella harvoin.
Mieheni valittaa minulle seksin vähyydestä, enkä sitä kielläkkään. Ei vaan tee mieli!
Olen väsynyt, vailla omaa aikaa ja tuntuu, että minun tulee tyydyttää liian monen tarpeet itse saamatta juurikaan mitään.
Olen sanonut miehelleni, että lähtökohtaisesti parempi flaksi voisi käydä jos viettäisimme edes aikaa yhdessä, hän tekisi seksiin aloitteen aikaisemmin eikä puolen yön jälkeen.
Mieheni haluaa seksin aikana täyden huomion ja valittaa jos joskus harvoin en ole ollut ihan täydellä mukana. Kierron kautta uhkailee erolla tai pettämisellä. "Muualta saisi helpommalla tai ilman seksilelua olisi vaikea pysyä uskollisena".
Olen sitä mieltä, että tämä kuuluu asiaan, että vähäinen seksi tässä elämänvaiheessa ei ole mitenkään epänormaalia.
Mitä mietteitä tämä herättää?
Kommentit (49)
törkeetä uhatta pettämisellä, vaikka tosi moni pettääkin. kiva kiitos äidin duunista!
onneks olkoon, lapsi menee nukkumaan klo 19.00. meillä ei koskaan ikinä kukaan ole mennyt nukkuaan ennen klo 21.00
t. viiden lapsen äiti, jonka mies petti, kun perheessä oli 3 alle 4-vuotiasta
Tosi asiatonta puhua tällä palstalla seksistä, häpeä!
En nyt jaksa kirjoittaa enempää, mutta halusin, että tiedät, että joku ymmärtää. Meillä ihan samanlaiset kuviot. En tiedä mitä tehdä...
vaikka hammasta purren
perherauha nimessä
näin se vaan on
En nyt jaksa kirjoittaa enempää, mutta halusin, että tiedät, että joku ymmärtää. Meillä ihan samanlaiset kuviot. En tiedä mitä tehdä...
Mä tässä haluaisin tietää mitä muka voin tehdä asialle jos pelkkä pipari ei riitä vaan seksiä pitää harrastaa intohimoisesti ja pitkään, kehuen kuinka on niin ihanaa ja voi kun tuntuu hyvältä?
Oishan se hienoa kertoa lapsille jos isompina kysyisivät syytä eroon, että isi ei ymmärtäny, että meinaan nääntyä taakkanai alla ja jalat eivät auenneet.
n. 1-2x viikossa. Meillä neljä lasta, joista kolme alle kouluikäistä, nuorin vauva. Ensin menee nukkumaan klo 20 mennessä 3- ja 5-vuotiaat, sit 12-vuotias menee klo 21 nukkumaan. Vauva laitetaan nukkumaan 20-21 välillä. Joten klo 21 eteenpäin talo on hiljainen ja vanhempien oma aika alkaa.
vaikka hammasta purren
perherauha nimessä
näin se vaan on
Antaisin jos pystyisin, mutta kyllä se mies huomaa jos mua ei kiinnosta kun paikat on kuivat kuin saharan autiomaa.
n. 1-2x viikossa. Meillä neljä lasta, joista kolme alle kouluikäistä, nuorin vauva. Ensin menee nukkumaan klo 20 mennessä 3- ja 5-vuotiaat, sit 12-vuotias menee klo 21 nukkumaan. Vauva laitetaan nukkumaan 20-21 välillä. Joten klo 21 eteenpäin talo on hiljainen ja vanhempien oma aika alkaa.
Kuulostaa hyvälle, tuollaista minäkin haluan vaan kun mieheni viettää enemmän aikaa virtuaalimaailmassa ja odottaa, että innostun pelkästä seksistä vailla mitnkäänlaista keskustelua tai mitään yhteistä tekemistä.
Meillä esikoinen on alle puolivuotias, eikä seksiä olla harrastettu kertaakaan hänen syntymänsä jälkeen, eikä nyt ihan viime päivinä sitä ennenkään. Mies valittaa elämänsä vaikeutta, kun hän ei saa seksiä. Itse olen vakavasti sairas, hoidan vauvan - enkä saa seksiä minäkään. Joitakin kertoja olen jo suostunut 'hommiin', mutta sitten mies on niin kiimoissaan, että pitää saada äkkiä. Se taas ei nyt minulle sovi, synnytyksen jälkeen vähän mietityttää, että miten se homma menee, ja sen lisäksi nykyään pitää taas käyttää kondomia. Näin ollen mies on tyydytetty esim. käsin, minä en ole saanut mitään.
Puhuin hänelle asiasta ja viimeksikin lupasi pyhästi, että hoidetaan homma äkkiä niin hän sitten illalla yrittää uudestaan, kun ei ole niin hätä. Kuinka ollakaan, kun mies saa tarpeensa tyydytettyä, asia unohtuu. Ei oikein sitten kiinnostakaan seksi hänen kanssaan, kun miestä ei tunnu kiinnostavan muu kuin oma tyydytyksensä. Tottakai parisuhde kärsii tästä. Äsken olin suihkussa, mies tuli ovelle vonkaamaan ja muotoili sitten mietteensä tyyliin 'sinä maksat tästä'. Että hienosti menee, elämme elämämme parasta aikaa jne.
Oishan se hienoa kertoa lapsille jos isompina kysyisivät syytä eroon, että isi ei ymmärtäny, että meinaan nääntyä taakkanai alla ja jalat eivät auenneet.
Jaa. Eli se että mies halusi sinua , vaimoaan, kääntyykin yhtäkkiä toisin päin? Vittu mikä ämmä
Oishan se hienoa kertoa lapsille jos isompina kysyisivät syytä eroon, että isi ei ymmärtäny, että meinaan nääntyä taakkanai alla ja jalat eivät auenneet.
Jaa. Eli se että mies halusi sinua , vaimoaan, kääntyykin yhtäkkiä toisin päin? Vittu mikä ämmä
Mielipide tämäkin. Mutta oishan se hienoa jos kumppani jaksaisi odottaa parempia aikoja uhkailujen sijaan. Saatika, että kuulisin joskus häne sanovan " tee jotain kivaa lauantaina mä hoidan lapset"
Pointti oli se, että olit käöntämässä eroa miehen syyksi
Oishan se hienoa kertoa lapsille jos isompina kysyisivät syytä eroon, että isi ei ymmärtäny, että meinaan nääntyä taakkanai alla ja jalat eivät auenneet.
Jaa. Eli se että mies halusi sinua , vaimoaan, kääntyykin yhtäkkiä toisin päin? Vittu mikä ämmäMielipide tämäkin. Mutta oishan se hienoa jos kumppani jaksaisi odottaa parempia aikoja uhkailujen sijaan. Saatika, että kuulisin joskus häne sanovan " tee jotain kivaa lauantaina mä hoidan lapset"
Voihan se olla sit niinkin, että mä olen tässä ihan hirvee kun en jaksa hoidella miestäni hoidettuani ensin kaikki kotityöt, lapset (ai niin saanhan mä apua noin tunnin vuorokaudessa toisen lapsen kanssa), koirat. Ja tosiaan kun se mies siirtyy suoraan tietokoneeltaan sänkyyn ja olettaa, että käyn ihan kuumana.
...että on aika tööt kun ollut koko päivän lasten käytettävissä ja sitten pitäisi vielä "nukuttaa" mieskin. Meillä ei mies tähän kyllä painosta, ymmärtää tilanteen, kun on kolmas vauva, että ei imetysaikana hirveesti onnaa. Toisaalta surullista että läheisyys hiipuu. Meillä ollut tässä muutenkin streassaavaa menneet vuodet, molemmat kai väsyneitä. Mua harmittaa kans se, että mies roikkuu jollain tietsikalla ja telkun edessä koko illan ja ei mitään olla koko päivänä puhuttu toisillemme ja sitten pitäsi yhtäkkiä innostua sängyssä! Mukavamapaa se olis jos olis yhdessä niiitä arkihommiakin hoidettu niin sitten niitä petihommiakin voisi yhdessä jaksaa.
Meillä kaksi alle 3-vuotiasta lasta ja se oma aika on iltaisin. Mies menee mielellään koneelle istumaan tms ja yhteistä tekemistä/keskustelua ei juurikaan ole. Sitten pitäisi seksiin syttyä milloin vaan. Väsymys tietytsi vie veronsa myös. Tsemppiä, toivotaan, että asiat järjestyy...
17 ja18 juurikin näin, seksiä kyllä pitäis saada, mutta minä en saa edes kunnon keskustelua. Tuntuu, että pitäisi olla kone seksinkin saralla. Jos kysyn työpäivästä ni se on aina "ihan ok" tai "siinähän se".
Miehen mielestä hänen sosiaalisuutensa minua kohtaan kasvaa kun saa seksiä ja mulla taas ihan päinvastoin. Mä olen kans ihan finaalissa tuon läheisyyden antamisen kanssa. Lapset saa tosi paljon ja sit mies hyökkää sängyssä aina iholle.
Hieman ihmetyttää joidenkin miesten törkeä seksillä uhkailu ja kiristäminen. Juuri tämä "jos et anna, menen vieraisiin" -tyylinen vihjailu.
Meillä ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen ei ollut seksiä (suuseksiä lukuunottamatta) melkein vuoteen. Syynä saamani synnytysvaurio. Senkin jälkeen meni pitkään sellaisella pari kertaa kuussa -tyylillä. En vain jaksanut, olin ihan uupunut puuttuvien yöunien jälkeen.
Mies ei onneksi kertaakaan vihjannut, että olisi minuun tyytymätön, vaikka varmaankin tilanteeseen oli.
Sitten tulin uudelleen raskaaksi ja halujen kanssa on ollut niin ja näin. Hieman keskustelimme siitä, että miten miehille se fyysinen läheisyys voi olla sillä lailla tärkeää, että kun se puuttuu, niin etääntyy henkisesti. Sitten kun taas henkinen läheisyys puuttuu, etääntyy nainen fyysisesti.
Tämän keskustelun jälkeen yritin ottaa mieheni tarpeita enemmän huomioon ja hän minun. Nyt uskoisin tilanteemme olevan ihan hyvä. Seksiä on kerran - pari viikossa, mutta ei aina missään nimessä yhdyntään asti, vaan vaikka suuseksiä.
Nyt lapset ovat 14v-19v ja rakastelu kotona on ihan toivotonta.
Aina joku tulee, menee tai on hereillä.
Kun rakastelemme niin koko ajan pitää toisella korvalla kuunnella onko joku nuorista lähettyvillä. Minä vihaan tuota hissuttelua, en voi rentoutua ja seksi on ihan tylsää :(
Miehesi käytös kuulostaa ikävälle. Auttaisiko sinua itseäsi jaksamaan/pääsemään tunnelmaan, jos miehesi hoitaisi illalla myös isomman lapsen nukkumaan silloin kymmenen aikaan (ja iltapuuhatkin vaikka ym että olet enemmän vapaana). Mua se ainakin auttaa (meillä 1,5v ja just 4-vuotiaat). Eli kerta kaikkiaan niin, että illalla jolloin on luvassa seksiä (joko itse oon ehdottanut tai miehelle oon karusti sanottuna luvannut) niin silloin hän myös hoitaa lasten nukutukset (molemmat n. 21.30 nukkumaan) ja iltapuuhia enemmänkin. Sillä jos mä meen sinne makkariin nukuttaan ni kerta kaikkiaan ei irtoa kympin jälkeen enää mitään tai korkeintaan pikapiparia, niin väsynyt sitä on, saati jos on hoitanut koko illan muutenkin yksin, iltapalahässäkät ja hampaidenpesut ym.
Eli saisitko miehen ottaan itselleen vaikka koko vastuun ja sitten illalla pystyisit olla paremmin mukana...Ja sitten tämmöisten pitempien "sessioitten" (=enempi mukana, intohimoa jne mitä se nyt kellekkin tarkoittaa) ohella ehkä hälle riittäs pikasemmatkin, viikonloppuna lasten päikkäreitten aikaan tai jotain.
Koita nyt saada sille perille se, että a ja o tähän on se, että hän tekee sitten enemmän myös, voit itsekseksi päästä sit enempi tunnelmaan. Pikkulapsiperheessä se seksi vaatii vähä enempi suunnittelua, saati jos siinä pitää olla jotenkin "mukana" vielä enempi.
Tsemppiä, kaksi alle 2-v, kyllä se siitä!!
liittoni kuihtui läheisyyden ja seksin puutteeseen, etäisyys hiipi kaikkialle, ja erosimme.