taidan olla vähän epäreilu anopille..
Olemme viettäneet mieheni kanssa 2 joulua yhdessä, kummatkin vanhempieni luona. Tänä jouluna vanhempieni luokse on tulossa kumpikin sisaruksistani perheineen ja lisäksi sukulaisperhe australiasta. Vanhempani kutsuivat meidätkin sinne jouluksi ja keskusteltuamme mieheni kanssa päätimme mennä.
Viime vkonloppuna anoppi sitten mainitsi että kai me nyt tulemme miehen siskon luokse jouluksi, jonne myös he ovat menossa. Olivat jo sanoneet siskolle, että mekin tulemme sinne, "kun viime vuonna emme olleet heidän kanssaan". Sisko ei ole asiasta meille mitään sanonut. Totesin anopille, että meitä ei ole kutsuttu siskon luokse ja meillä on jo muita suunnitelmia. Anoppi pahoitti mielensä ja sanoi ettei nyt perheen kesken tarvitse mitään kutsuja esittää.. että sisko on jo kaiken suunnitellut jne..
Nyt miehenikin sitten miettii, että olisihan se reilua mennä välillä hänenkin vanhempiensa luokse.. paitsi että hehän ovat itse poissa. Minusta ei ole sopivaa mennä jonkun toisen luokse ilman kutsua, vaikka anoppi niin kuvitteleekin. Lisäksi haluaisin mennä omien vanhempien luokse, koska siellä olisi sitten siskoni ja ulkomaanserkkuja, joita harvoin näkee..
Olipas pitkä sepustus.. mutta siis kysymykseen.. olenko epäreilu miniä? mitä te tekisitte vastaavassa tilanteessa?
Kommentit (28)
Meilläkin miehen äiti vieläkin yrittää vinkua meitä jouluksi heille, vaikka olen sanonut, että ainoa oikea joulu on minun kotonani ja olen tottunut niihin tapoihin ja me emme lähde korvikejouluja viettämään.
Tottakai he tahtovat että oma lapsi puolisoineen viettää joulunsa heidän kanssaan. Tuossa välissä pitää vaan sitten luovia. Me ratkaistiin asia ilmoittamalla, että me ollaan nyt oma perheemme ja vietetään joulua omassa kodissamme omassa porukassamme. Anopit tietysti mököttivät ja leikkivät marttyyreita muutaman joulun, mutta kyllä se siitä. Ne tottuu.
viettämään vaimon äidin luo sitä ainoaa joulua. Pimpantuskissa mies on valmis tekemään mitä tahansa. Näin se vain menee.
jos olette jo 2 aiempaa joulua olleet sinun perheesi luona.
Ihmettelen, että miten miehesi suostuu sun pomotteluusi jatkuvasti.
Meilläkin miehen äiti vieläkin yrittää vinkua meitä jouluksi heille, vaikka olen sanonut, että ainoa oikea joulu on minun kotonani ja olen tottunut niihin tapoihin ja me emme lähde korvikejouluja viettämään.
Tottakai he tahtovat että oma lapsi puolisoineen viettää joulunsa heidän kanssaan. Tuossa välissä pitää vaan sitten luovia. Me ratkaistiin asia ilmoittamalla, että me ollaan nyt oma perheemme ja vietetään joulua omassa kodissamme omassa porukassamme. Anopit tietysti mököttivät ja leikkivät marttyyreita muutaman joulun, mutta kyllä se siitä. Ne tottuu.
Hänen miehelleen nimittäin!
Itse olen kyllä luultavasti vain helpottunut jos mahdollinen tuleva miniäni ei halua tulla meille jouluksi. Tietysti on ikävää jos ei poikakaan tule mutta alan jo nyt asennoitumaan niin, että menetän poikani kun hän avioituu.
Onneksi on myös tytär! Hän tulee perheineen jouluksi meille tai ainakin kutsuu meidät omaan kotiinsa.

Miehille tulisi ennen naimisiinmenoa opettaa, että oman sukusi tulet kokonaan väärine tapoineen ja mielipiteineen hylkäämän, ja vaimosi sukua rakastaman kuin omaasi. Koska tahdon-sanan jälkeen, vaimosi on jumalasi ja hänellä on ainoat oikeat perinteet ja paljon parempi suku ja perhe. Ja äidistäsi tulee välittömästi saatanasta seuraava.. Ja jos näin ei käy, niin pesää ei tule ja saattaapa erokin tulla!
mutta en minäkään kyllä kutsumatta minnekään mene.
Siis jos mieheni äiti alkaisi nyt napisemaan että "kai tekin nyt tulette sinne "Matin" luokse, kun sinne ollaan mekin menossa" niin sanoisin että en ole menossa kun ei ole "Matti" meitä sinne kutsunut.
Ja jos on joulun vietosta kyse niin kyllä mun mielestä se kutsu pitää esittää siinä marraskuun alussa, viimeistään.
No mutta. Onneksi olemme nyt miehen kanssa päättäneet että emme ravaa enää missään sukulaisissa juhlapyhinä. Joulun pitäisi käsittääkseni olla rauhoittumisen aikaa, eikä sen aikaa että juostaan hiki hatussa, lahjat kainalossa ja stressisuoni otsassa pullottaen sukulaisien luota toiselle.
Miehen veljen vaimo ei tuota päätöstämme ymmärtänyt, mutta olkoonsa. Eiköhän meillä ole oikeus viettää sellainen joulu, millaisen haluamme.
mutta en minäkään kyllä kutsumatta minnekään mene.
Siis jos mieheni äiti alkaisi nyt napisemaan että "kai tekin nyt tulette sinne "Matin" luokse, kun sinne ollaan mekin menossa" niin sanoisin että en ole menossa kun ei ole "Matti" meitä sinne kutsunut.
Ja jos on joulun vietosta kyse niin kyllä mun mielestä se kutsu pitää esittää siinä marraskuun alussa, viimeistään.No mutta. Onneksi olemme nyt miehen kanssa päättäneet että emme ravaa enää missään sukulaisissa juhlapyhinä. Joulun pitäisi käsittääkseni olla rauhoittumisen aikaa, eikä sen aikaa että juostaan hiki hatussa, lahjat kainalossa ja stressisuoni otsassa pullottaen sukulaisien luota toiselle.
Miehen veljen vaimo ei tuota päätöstämme ymmärtänyt, mutta olkoonsa. Eiköhän meillä ole oikeus viettää sellainen joulu, millaisen haluamme.
Mulla ei ole sukulaisia. Tai siis en tiedä onko niitä, eikä kyllä kiinostakaan. Vanhempani kuolivat kun olin taapero, en muista heitä, eikä heidän kummankaan sukulaiset ole minua halunneet nähdä tai muistaa. Adoptiovanhempani ovat mulkkuja, ja heitä en halua tavata vaikka henkeäni uhattaisiin.
Ja ymmärrän kyllä. Mutta reilua olisi viettää välillä joulua myös miehen perheen kanssa, jos vielä yhteisiä lapsiakin on! Meillä on tehty niin, että joka toinen joulu mun vanhemmilla, joka toinen miehen. Tää on ollut reiluinta meidän mielestä. No, meillä kyllä sitten vielä on ongelmana se, että mun vanhemmat ovat eronneet, joten sekin pitää sitten vielä aina sumplia. Mutta mä en ymmärrä, miksette ole aiemmin menneet anoppilaan joulua viettämää? Onko miehes joku tossu?