Lue keskustelun säännöt.
9 vuotias on sekaisin kuin seinäkello - alkaa voimat loppumaan!
15.11.2011 |
Huutaa aivan silmittömästi hermostuessaan kuin palosireeni. Käy käsiksi, lyö, hakkaa, kiermurtelee lattialla, raivoaa, yrittää hajottaa paikkoja ja kun hänelle antaa rangaistuksen siitä, haluaa kuolla, tappaa itsensä, kadota, hakkaa päätänsä ja kuristaa itseään.
Muuten aika kiltti tyttö, joka on reipas, koulu menee hyvin ja paljon kavereita.
Voimat loppuu ja tulen hulluksi. Tänään oli kanssani toipilaana kotona. On siis jo terve. Päivällä sai kaksi kohtausta. Molemmat yli tunnin, nyt raivosi nukkumaan mennessään puolitoistatuntia ja nyt makaa aivan puhki sängyssään. Nukkuma-aika meni melkein tunnilla yli.
Tulen hulluksi ja pelkään, että lähtee parin vuoden kuluttua laitokseen, koska en pärjää enää.
APUA!
Kommentit (145)
sinuna ap, lopettaisin sen perheneuvolassa ravaamisen ja menisin muualle. Onhan sulla oikeus
saada lapselle apua ja hoitoa!
Kokeile ruokavalion muutosta.
Kokeilisin myös sitä vyöhyketerapiaa.
Hymistely ei auta.
Varmaan aivoista johtuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo voi lähteä kotioloista. Tai hankalat jutut koulussa, muussa elämässä purkautua tuolla tavoin. Lapsi voi hakea huomiota noilla raivokohtauksilla. Silläkin paljon merkitystä miten aikuinen reagoi noihin, antaako käsitellä myös negatiivisia tunnetiloja. Jos aina tulee rangaistus negatiivisista tunnetiloista, niin se saattaa vaan villiinnyttää käytöstä entisestään.
Sain aivan samanlaisia kohtauksia lapsena, ja en halua pelotella mutta nuo voi olla psykoosin ensioireilua. Omat vanhemmat ohitti noi olankohauksella tai huusi että älä viitsi kiukutella. Opin että en saa näyttää mitään tunteita, ja piilotin nuo kohtaukset hakkaamalla itseäni eri esineillä tai huutamalla tunteja kun kukaan ei ollut kotona. Yläasteella lensin vihdoin ja viimein suljetulle kun sekosin ihan täysin.
Nykypäivänä lapsia kasvatetaan viemällä psykiatrille ja laittamalla kemiallisesti hiljaiseksi. Ehkä voisit vaikka uhata että jos ei ole hiljaa viedään osastolle.
Epävakaa persoonallisuushäiriö, adhd, vai olisiko ysivuotiaalla sittenkin kaksisuuntainen. Oivoi..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei, teen juuri ihmistutkielmaa aiheesta ”Yhdeksännen vuoden taite ihmiselämässä”. Tästä ei paljon puhuta enkä itsekään tiennyt aikoinaan tämän olemassa oloa, ihmettelin vain, miksi niin ihana pikkutyttöni nyt käyttäytyy niin kummallisesti.
En tiedä auttaako yhtään ymmärrys siitä, että lapsessa tapahtuu tässä ikävaiheessa muutoksia, jotka liittyvät hänen yksilöllisyytensä vahvistumiseen. Vaikka lapsi edelleen elää mielikuvitusmaailmassaan ja on lapsi, hän on kuitenkin jättämässä taakseen ’pikkulapsuuden’ ja alkaa tiedostaa, että on oma erillinen yksilönsä tässä maailmassa. Kyseessä on pikemminkin lapsen sisäinen kriisi, jota hän ei välttämättä itsekään ymmärrä ja siksikin voi purkautua hurjana käytöksenä, ovien paiskomisena, huutamisena, vastaan väittämisenä jne. Aivan kuten murrosikäkin, tämäkin on ohimenevä ilmiö.
Tony Dunderfelt kirjassaan ”Elämänkaaripsykologia” kirjoittaa, että tässä iässä lapsi osoittaa, mitkä hänen mielipiteensä ja oikeutensa ovat. Kriittisyys suuntautuu opettajien, vanhempien ja auktoriteettien lisäksi myös häneen itseensä. Saattaa seistä peilin edessä tutkimassa ulkonäköään ja arvostella itseään. Kyseessä on yksilöitymisprosessi, jossa oma sisäinen maailma voimistuu.
Vanhempien rooli on tosi tärkeä (ja vaikea), pitäisi antaa riittävää etäisyyttä, mutta kuitenkin olla ottamassa huudot vastaan ja tarjota läheisyyttä, yhdessä tekemistä ihan arkisissakin asioissa kuten ruoalaitto, leipominen, pihan hoito, askarteleminen jne.
Dunderfelt luennollaan antoi vinkin 30 sekunnin säännöstä (puhuttiin kylläkin aikuisista): Kaikenlaisissa erimielisyys, viha, kiukku yms. -tilanteissa anna toisen sauhuta puoli minuuttia (joka tilanteessa tuntuu ikuisuudelta, kokeilimme), sen jälkeen koita rauhoittaa tilanne. No lasten kanssa helpommin sanottu kuin tehty, mutta voisiko kokeilla sopia lapsen kanssa, että huuda nyt puoli minuuttia sen verran hiljaisesti ettei naapurista tule valituksia ja sitten keksitään jotain muuta. Puolen minuutin jälkeen antaa lapsen paiskoa vaikka pehmolelua johonkin (tikka)tauluun, keksiä hänen kanssa yhdessä, mihin voisi raivon purkaa, muovailusaven muotoiluun, tai johonkin rakentavaan ehkä fyysiseenkin tekemiseen, imuroimiseen, punnerruksiin, lankuttamiseen, menee kyykkyyn 20 kertaa? Onhan se hänelle itselleenkin rasittavaa kun ei ehkä pysty jäsentämään omaa oloaan.
Siirryn nyt tutkielman pariin. Voima&tsemppihalaus täältä ja jaksamista!
Anne
Ketju on aloitettu 9 vuotta sitten, joten kyseessä oleva tyttö on nyt 18-vuotias. Olisi mielenkiintoista tietää, mitä hänelle kuuluu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, miten teillä nykyään menee, miten tyttö kasvanut ja kehittynyt?
En jaksa lukea koko ketjua, joten sori jos toistan jo tulleita neuvoja.
Itse yrittäisin tehdä suunnitelman raivokohtauksen varalle niinä rauhallisina hetkinä. Jos lapsi pystyisi kertomaan, mitä ennakko-oireita raivokohtauksella on, niin sitten voisitte yhdessä keksiä jonkun keinon pysäyttää tuleva raivo ennen kuin lapsi on läpipääsemättömässä tilassa.
Tämä vaatisi sitä, että raivokohtausta edeltäneet hetket pitäisi käydä tarkkaan läpi ja kirjata lapsen ajatukset esimerkiksi sarjakuvan muodossa paperille. Sitten kun on käynyt tarpeeksi kohtauksia lapsen kanssa läpi, voisi valita jonkun tietyn tunteen tai ennusmerkin, joka sinun tai lapsen pitäisi tunnistaa. Kun tunnistus tapahtuu, niin joku yhdessä sovittu katkaisu tilanteelle.
Useampi asia on voinut edeltää raivokohtausta. Jos tietäisi mikä tunnetila tai ajatus on edeltänyt raivokohtausta, niin siinä kohtaa seuraavalla kerralla peli tulisi saada poikki. Tämän ns. intervention keksiminen voi olla haastavaa, mutta se voi olla vaikka lempibiisi, joka soitetaan stereoista ja tanssitaan yhdessä. Oleellista on, että se tapahtuu oikeaan aikaan ennen raivokohtauksen tuloa ja lapsi tietää etukäteen miksi se tehdään ja on suostunut siihen.
Jos lapsi tunnistaa tunteen x-joka usein tulee ennen raivokohtausta, hän sanoo koodisanan kirahvi ja te molemmat juoksette talon ympäri paljain
jaloin (oli kesä tai talvi).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapselleni samoja haasteita toisen vanhemman päihteiden käytön takia.
Pyysin apua lastensuojelusta ja yhdeksän vuotias lapsi sijoitettiin laitokseen. Ei terapiaa, ei toimintaa, pelkät kiinnipidot ja pehmustettu huone. Puhelimen sai pitää ja soitti minulle kiinnipidon jälkeen itkien. Todella avuton olo.
Pyysin siirtoa edes lähemmäs kotia jollei kotiin pääse. Siirrettiin puolentoista vuoden päästä lähemmäs kotia. Kiinnipitoja ei enää ollut, joten paikasta oli tuo kiinni.
Pitkän taistelun jälkeen sain lapsen kotiin ja lopputuloksena opittu huumeiden käyttö ja epäluottamusta aikuisia kohtaan.
Älkää pyytäkö julkiselta apua. Tänään juuri huostattiin ystäväni lapsi, jonka lääkitys oli hetken väärä ja ylilyönti kotona tapahtui.
Sossu löysi jo vapaan paikan laitoksesta ja sinne laitetaan.
Surullista.
Vierailija kirjoitti:
säännöllisen epäsäännöllisesti lappuja postiluukusta naapureiltamme, joten MEILLÄ TULEE RANGAISTUS ihan suorasta huudosta. Muuten tulee lähtö kodista. Itkeä saa, tyynyä saa hakata ja raivo saa tulla ulos. Huutaa täysillä ei saa. Muuta en keksi. Lapsi nimittäin voi kirkua minuutteja putkeen.
Olen äärimmäisen turhautunut ja väsynyt. Olen tänäänkin varmaan tunnin käyttänyt siihen, että kehun, lohdutan ja keskustelen lapsen kanssa. Olen kertonut sata kertaa lapselle kuinka hieno hän on ja kuinka rakastan häntä, joten en tosiaan halua hänestä eroon. Teen toisen työpäivän työpäivän jälkeen, että lapsella olisi hyvä olla.
Voimakkaat raivarit ovat olleet lapsella aina. Uhmaikä ei ikäänkuin koskaan kadonnut, kuten muilla lapsilla.
Lapsi vasta on saanut astmalääkityksen, joten siitäkin voi olla kysymys. Täytyy tutkia asiaa lisää.
Sinä, joka keksit viiden kohdan listan, et vielä ansainnut satasta, koska kaiken tuon olen keksinyt jo itsekin, eikä siitä ole apua ;-)
Kiitos hyvistä ehdotuksista. Kaikki luetaan huolella ja mietitään, koska näin on lapsella paha olla, kuten myös minulla.
Epävakaa persoonallisuus? Ei kuulostanut ihan tutulta, lapsella on toki useita traumoja, jotka johtuvat mm. keskosuudesta, hitaasti kehittyneestä äitisuhteesta useiden sairaalahoitojen takia ja yhdestä vakavasta onnettomuudesta. Tiedä häntä..
ap
Saattaa kuulostaa nyt oudolta, mutta kannattaisi ehkä tehdä keliakiatesti sekä otattaa hemoglobiini sekä varastorauta-arvot ym.vitamiinit. Lisäksi suosittelen lämpimästi asentohuimaustestiä asiaan perehtyneen lääkärin luona. Onko näkö tutkittu?
Tässä muutama ehdotus, jotka eivät välttämättä liity, mutta ei myöskään välttämättä tule ensimmäisenä mieleen testata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En nyt jaksanut ihan koko ketjua lukea, mutta kysyisin mikä on isän rooli lapsen elämässä? Onko tapahtunut ero kauan aikaa sitten vai hiljattain?
Ai tämä olikin näin vanha ketju! Olisi kyllä tosiaan mielenkiintoista kuulla, miten nykyään menee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloittajan lapsi on tosiaan jo 18, joten asia ei koske häntä, mutta tuon ikäistä voi vielä pitää kiinni tiukasti sylissä, kun hän raivoaa. Sitten jos uhkaa jollain rangaistuksella huonon käytöksen vuoksi, se rangaistus pitää todella myös toteuttaa, vaikka se tuntuisi äidistä/vanhemmasta kuinka pahalta tahansa, kun lapsi sitten järkyttyy siitä kovasti.
Se on sitä, että lapselle asetetaan rajat. Ja ne tuovat turvallisuutta pohjimmiltaan.
Meillä myös helpottanut kun täyttää kohta 16 vuotta, mutta edelleen on pientä säätöä kiukussa. Ymmärtää jo ettei voi ihan miten vaan riehua mutta voi silti näyttää tunteet.
Lastenkodissa niitä ei opita eikä huosta auta, joten yrittäkää selviytyä ilman julkista apua. Niistä oireet pahenee ja sairastuu koko perhe.
Tsemppiä lasten kanssa ja viettäkää heidän kanssa tavallista arkea. Se auttaa.
On ihanaa olla lapseton :) Monella tutulla on noita erityislapsia ja vanhemmat (useimmat kyllä eronneet) ovat aivan poikki ja epätoivoisia.
Hienoa, saa 19 -vuotias apua ongelmiinsa, vähän myöhässä mutta haitanneeko.
Minä olin tuollainen lapsi. Kun kävin aikuisena terapiassa, selvisi, että kyse oli siitä että yritin ilmaista sisäistä ahdistustani. Elin tunnekylmässä perheessä, jossa tunteita ei ilmaistu (yllätys). En väitä että ap:n tapauksessa kyse samoista asioista. Minua olisi pitänyt opettaa ilmaisemaan kielteisiä tunteita rakentavalla tavalla, niin minusta ei olisi tullut alkoholisoitunutta erakkoa.
Tämä on minun tarinani.
Mikset laita sitä laitokseen?
Teet uuden lapsen tilalle.
kyllä vaan voi tulla tuollaiset kohtaukset "tyhjästä", ilman mitään isoa traumaa taustalla. Syynä voi olla ihan pienikin pettymys, tyyliin en saanut juuri sitä ruokaa jota olin suunnitellut tänään syöväni. Suosittelen kirjaa The Explosive Child (Tulistuva lapsi taitaa olla suomeksi), kirjoittaja Ross W. Greene. Ainakin auttaa tajuamaan mistä on kyse. Meillä on vastaava poika, yksi kolmesta lapsesta, kukaan muista lapsista ei ole tuollainen, ei traumoja tms. Tsemppiä ap:lle, tuo on tosi raskasta.