Olen ahdistunut miesystävän exästä, mikä avuksi?
Tuntuu vähän typerältä tänne kirjoitella mutta kun ahdistaa ja haluaisin kuulla mielipiteitä.
Olen löytänyt elämäni miehen, kaikki on tavallaan hyvin. Saan rakkautta ja suunnittelemme muuttoa yhteen. Molempien lapset edellisistä avioliitoista suhtautuvat puolin ja toisin hyvin (ovat jo isoja).
Minua ahdistaa kuitenkin kovasti miesystäväni suhde exään. Ex soittelee jatkuvasti (useamman kerran viikossa) ja mielestäni tekee asiaa lapsista tai milloin mistäkin. Monesti käy niin että hän saattaa soittaa viimeisenä perjantai -iltana ja ensimmäisenä lauantai-aamuna.
Meillä on ollut tästä riitaa miesystävän kanssa, hän sanoo että on tekemisissä exän kanssa vain lasten asioiden vuoksi. Minä yritän tsempata ja esittää että exän puhelut eivät haittaa mutta hän silti näkee minusta että ne minua vaivaavat. Jättää sen vuoksi kertomatta heidän välisistään puheluista ja tekstiviesteistä minulle, mutta siitä taas minulle tulee sellainen olo että hän valehtelee ja salaa jotain.
Mitä minä teen? Ylireagoinko? Vai olenko tekemässä elämäni virheen kun olemme muuttamassa yhteen?
AP
Kommentit (26)
uskon, että on inhottavaa, mutta se on nyt vaan tätä elämää. He ovat olleet naimisissa ja heillä on yhteisiä lapsia. Halauvat varmasti molemmat puhua toisilleen paljon, Eikä se ole mielestäni väärin vaikka puhuisivat ja näkisivät kuinka paljon tahansa. Heillä on yhteisiä lapsia, oli minkä ikäisiä tahansa.
Kun menee yhteen ihmisen kanssa jolla on pitkä taival toisen kanssa takana ja yhteisiä lapsia, niin siihen pitää varautua, että ex on elämässänne osallisena aina.
... kiitokset vastauksista.
En tosiaan tiedä mitä tehdä. Joku kommentoi jos se on exän eli lasten äidin eroahdistusta. En oikein tiedä mitä se on, ovat eronneet jo 7 vuotta sitten ja tällä exvaimolla on jo uusi perhe ja lapsiakin uuden miehen kanssa.
Vielä sen verran tiedoksi että lapset ovat kummatkin muuttaneet teini-iässä isälleen, en tiedä johtuuko se siitä että äiti on uudessa aviossa ja isä ei ole ollut (olen ensimmäinen jonka kanssa haluaa eron jälkeen muuttaa yhteen, ja mies sanoikin minulle kerran niin kauniisti että kauan kesti ennen kuin löytyi se oikea :-)). Käyvät toki äidillään ja toinen lapsi joka vielä asuu isällään on äidillään joka toinen viikonloppu.
Edelleen kun ajattelen vielä sitä että ex vaimolla pitäisi kaikki asiat olla nyt ok niin mikä ajaa laittamaan viestiä perjantai-iltana puoli yksitoista illalla? Ex miehelle josta on eronnut jo 7 vuotta sitten?
En ymmärrä.
AP
Ja kävikin sitten ilmi että se oli exänsä ja lasten äidin kanssa paneskellut koko sen ajan kun me oltiin yhdessä.
Hei alkuperäinen, olen kokenut täsmälleen samaa. Mies eronnut exästään 4v sitten ja lapset 19 ja 14, ja ex soittaa juuri silloin kuin tahtoo ja milloin mistäkin syystä ja aivan mihin kellonaikaan tahansa. Muun muassa lauantaiaamuisin. Ja miehellä aina puhelin päällä ja aina vastaa tai vähintään soittaa takaisin. Ja selitys aina tuo että "pojam takia".
No poikaa näen jokaviikko, eikä todellakaan pojan asioissa ole niin paljoa soittelemista, mielestäni pitäisi olla ongelmalapsi että noin paljon pitäisi soitella.
Nämä jotka jankuttavat että on hienoa kun eronneet vanhemmat on hyvissä väleissä ja diipadaapaa, puhuvat ihanteidensa puolesta. ON SE OIKEESTI hienoa että ovat väleissä, mutta minulle ei tulisi mieleenkään soittaa omalle exälleni jonka kanssa myös yhteinen 16vee lapsi, ihan milloin sattuu. Yleensä laitan tekstiviestin jossa lyhyesti asia, ja pyydän soittamaan kun sopii.
Täysin lässynlässyä että eronneen lapsellisen pariskunnan pitäisikin pysyä puheluväleissä niin ettei mitään rajoituksia olisi. Minusta ainakin tuntuu kummalliselta noin tiivis yhteydenpito. Olen tämän tilanteen alla tosiaan kyllä taipumassa siihen suuntaan että lopetan suhteen, mutten todellakaan oman huonon itsetuntoni takia vaan nimenomaan siksi, että itsetuntoni on sen verran vahva ettei minun tarvitse jäädä toiseksi miehen EXÄLLE!!!! Olen ansainnut parempaa.
Eli ymmärrän niin hyvin. Antaa näiden idealistien vouhkata, odotellaan sitten että miten erinomaisesti he oman eronsa jälkeen suhteen exäänsä hoitavat. Ehkä hekin tahtoisivat soitella exälleen aamuin illoin? Läheisriippuvaista.
Ei tosiaan ap tarvi tuollaista kestää. Taitaa olla napanuora ainakin eksällä vielä liian tiukalla.
Minusta miehen pitäisi ottaa etäisyyttä! Eli ei vastaa. Kaipa tuo soittaa uudelleen tai laittaa tekstarin, jos on hätä. Ja jos soittaa uudelleen, niin mies voi olla lyhytsanainen tyyliin: "oltiin tässä just nukkumassa, niin mitä asiaa sulla oli?" Muuten soittaa sitten myöhemmin päivällä takaisin. Tämän kun tekee muutaman kerran eli ei vastaa, soittaa selvästi viiveellä takaisin ja mielellään vielä "kiireessä" tyyliin "olen tässä menossa just kauppaan...", niin jo elkaa eksäkin tajuta soittelun olevan häiritsevää.
sen verran omaa naisystävää että sanoo exälle kohteliaasti että ystäviä voivat toki olla mutta exän pitää myös hyväksyä se ettei joka asiassa käänny ex miehen puoleen niin kun seurusteluvaiheessa/avioliiton ajan on ehkä tehnyt. Lapset on tietysti tärkeitä mutta nyt oli kyseessä jo aikuiset lapset joten lapsikorttia on ihan turha tähän vetää. Kyllä siinä on jotain pielessä jos mies/nainen (ne jotka ovat jo eronneet) eivät PYSTY olemaan erossa toisistaan ja ei kyllä pidä odottaa että kukaan "uusi" nainen jaksais tämmöistä katsoa. Jos yhtään kunniottaa itseään niin pitää osata vaatia itselleen rehellisen ja hyvän suhteen ILMAN KOLMATTA PYÖRÄÄ=ex