Lue keskustelun säännöt.
Miten te jaksatte minuuttiaikataulua/tehoelämää koko ajan, joka päivä ilman taukoa?
11.11.2011 |
Liikuntaketjussa todettiin että liikkumattomuus on vain valintakysymys ja aiemmin viikolla lapsiperheiden arkiaamuketjussa ihmiset ehtii mitä vaan.
Astianpesukoneet tyhjennetään minuutissa, pyykkihuolto vie maksimissaan 5 minuuttia, asunnot on siivottu tunnissa, suihkussa menee 5minuuttia ja pukeutumiseen ja meikkaamiseen ehkä 3minuuttia jne jne Miten te jaksatte mennä täydellä teholla koko ajan? Vaikka yritän, pyykkitelineiden tyhjentämiseen ja pyykkien viikkaamiseen menee minulla 15-30min/kerta; astianpesukoneen tyhjennykseen ehkä 5min jos sen pääsee tekemään keskeytyksettä ja ruoanlaittoon tuhrautuu helposti vähintään 40min vaikka tekisi mitä pikaruokaa.
Ja ne liikuntahetket; jo pelkkiin matkoihin liikuntapaikkaan menee minulla 10min ajoaikaa ja 5min riisumis/pukeutumisaikaa --> 45min liikuntakertaan menee vähintään 1h 15min ja siinä saa jo juosta. Iltalenkki klo21 aiheuttaa sen ettei uni tule, mutta aamulla väsyttää kahta kauheammin. Kissanviikset että liikunta piristäisi!
Vaikka kuinka yritän jaksaa tehdä koko ajan jotain; kaipaan sitä että vain istun vaikka netissä tai katson telkkaria. Miten te muut jaksatte?
Kommentit (31)
En yksinkertaisesti ole koskaan osannut vain olla ja lerjua päivästä toiseen. Minulla on 4 lasta ja kaikilla on myös useita harrastuksia. Itse opiskelen työn ohessa ja pyrin käymään vielä salilla muutaman kerran viikossa. Silti minulla on aikaa mielestäni ihan liikaakin lerjua koneella ja töllöttää telkkaa. Meillä lapset viettävät paljon aikaa kavereiden kanssa, eivätkä kaipaa aikuista leikittämään. Kaikki ovat jo tosin koululaisia, joten arki rullaa sen suhteen mukavasti. Isommat hoitavat pienempiä tarvittaessa ja auttavat kotitöissä, kuten myös mieheni. Minulle esim. äitiyslomat/hoitovapaat on olleet ahdistavia kun on vain joutunut olemaan kotona ja olenkin aina palannut aika pian töihin. Olen myös opiskellut aina äippälomien aikana. Moni ihmettelee aina energiaani, mutta itse en osaa olla ilman puuhaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehtisin kyllä, mutta en jaksa tai viitsi.
yhteistä aikaa. Vanhempani eivät suorittaneet vaan löhösivät sohvalla illat ja katsoivat telkkaria. Minusta olisi ollut tosi kiva saada äiti matkaan lenkille tai hiihtämään tai luistelemaan. Murkkuiässäkin olisin kaivannut äitiä yhteisille iltalenkeille, että olisin saanut jutella sen kans monista asioista. Mutta telkkari ja sohva vei ajan.
Itse liikun lasten kanssa ja teen paljon yhteisiä juttuja. Koti on välillä kuin pommin jäljiltä ja pyykit on kasassa silittämättä. Mutta jätän ne siihen ja lähden vaikka luistelemaan nuorteni kanssa niin kauan kuin he minut vielä ottavat matkaan. Tytön kanssa kuljemme läheisellä koululla kansalaisopiston järjestämässä musiikkipitoisessa jumpassa.
Harvoin löhöän sohvalla mätänemässä vaan mieluummin lähden lasten kanssa vaikka pulkkamäkeen.
kun vanhemmat suorittaa elämää. Meille lapsille ei läsnäoloa pahemmin liiennyt, vaikka vanhemmat olisivat kotona olleetkin. Loputtomat kotityöt ja puuhaaminen söi vanhemmilta kyvyn kuunnella lasta aidosti, niin että lapsen tunteille ja ajatuksille olisi oikeasti riittänyt tilaa ja aikaa. Toki meidän kanssa puhuttiin kun syötiin ja siinä sivussa puuhailujen lomassa, mutta ei aikuisilla ollut sen suurempaa kiinnostusta sille, mitä meille oikeasti kuului ja mitä oikeasti ajattelimme. Pääasia kun oli, että kaikki hoitui.
SIksipä olen valinnut elämän, jossa ei tarvitse koko aikaa mennä aikataulun mukaan, vaan aikaa riittää myös lasten kohtaamiselle ja vain sille spontaanille olemiselle. Vaikka tekemistä toki olisi minuuttiaikataulun edestä, ja nyt saa kamppailla sen kanssa, että jotkin asiat ovat kodinhoidossa esimerkiksi vähän hunningolla. Priorisointi tekee aina vähän kipeää.
LIika kiire ja suorittaminen kyllä kostautuu ihmissuhteissa ennen pitkää.
kun pilkot siinä jakkupuvussasi sitä salaattia illan ja katat pöytää.
Monella lapseni kavereista on juuri tällaisia vanhempia. Heistä ei näy kuin selkä siellä lieden äärellä ja vielä kireämpi selkä kodinhoitohuoneessa kun viikataan lakanoita millin tarkkuudella. Sitten valitetaan, ettei ole omaa aikaa ja ei huomata, ettei ole sitä aikaa lapsillekaan.
Toisilla on rennompi ote ja tekevät kotityöt hieman huolettomammin niin jää aikaa riisua se jakkupuku pois ja ottaa omaa aikaa ja piristyä liikunnasta ja viettää aikaa lasten kanssa.
Jos minä saisin valita niin ottaisin äidin, joka tekee mahalihaksia lattialla minun leikkiessä vieressä kuin leikkisin yksin ja äiti suu tiukalla viivalla tekee salaattia ja ruokaa tunnin töiden jälkeen. Se hienosti katettu pöytä ja silitetyt pikkarit ei yksinäistä lasta paljon lohduta.
En seiso koskaan 40 minuuttia lieden ääressä esimerkiksi. Yritän puuhastella pakolliset hommat nopeaa pois alta, että riittää aikaa lempiharrastukseeni eli liikuntaankin.
Eli töistä tullessa panen kiehumaan jotain helppoa ruokaa. Kun se hautuu, saatan nakata pyykit koneeseen ja samalla katan pöydän ja juttelen lasten kanssa ja kerään ne edelliset pyykit pois ja äkkiä viikkaan ne. Kun ruoka on valmis, on periaatteessa sen päivän kotihommat tehty. Siinä ei mene kauaa kun jossain vaiheessa iltaa nakkaan pyykit koneesta narulle.
Kun tulen kotiin niin nakkaan päälyvaatteet pois päältä ja rojahdan lattialle tekemään mahalihaksia ja venyttelemään. Lapset useasti tulevat jumppaamaan matkassa ja meillä on tosi kivaa yhdessä. Tällaista liikuntaa ehdin harrastamaan 3 iltaa viikossa.
Mä en millään saa yhtäaikaisesti pestyä ja pilkottua salaattiaineksia, katettua pöytää ja hoidettua pyykinlajittelua. Eikä töistä tullessa klo17:20 oikein jakkupuvussa vedetä vatsalihaksia yhtä eikä kymmentä; ensisijaisesti lapsille on saatava ruoka pöytään.
Mutta täydellisenä tehokoneena sinähän et tälläistä laiskaa elämää ymmärrä....
siitä seurasi vuosien saatossa kauhea stressi, ja kauhistuin kun huomasin, etten ole enää päiväsaikaan laisinkaan LÄSNÄ missään, missä olen ja siinä mitä teen.
Ajatukset pörräs jo seuraavissa tehtävissä ja mietin että miten teen sen ja sen asian ja pohdin mitä kaikkea vielä pitää tehdä.
Sain kyllä paljon aikaiseksi, mutta iltaisin oli sellainen olo että ei muista päivän ajasta oikein mitään. Oli kyllä tip top siistiä jne. mutta lasten kanssa "keskustelutkin" lähinnä sellaista, että samalla kun tein kotitöitä, ajattelin omia seuraavia askareita, ja sitten toistelin lapsille "joo joo", "aijaa", "vai niin". Enkä edes muistanut mitä he olivat sanoneet vai kysyivätkö jotain.
Sekin herätti, kun kuopus sanoi mulle että "älä äiti koko ajan sano että "hmmh" (miten kirjoitetaan sellainen ynähdys?? :D ) vaan vastaa kunnolla!
Nyt olen opetellut olemaan läsnä. Elämään hitaammin, tekemään hitaammin, keskittymään juuri siihen, mitä teen. Se on muuten yllättävän vaikeaa!!! Mutta samalla tosi palkitsevaa, sitä jo muistaakin illalla mitä on tehnyt ja nähnyt ja kokenut ja mitä lapset ovat sanoneet jne.
Enää ei oo tiptop siistiäkään, mutta itse olen rennompi, joten ajoittainen sotkuisuus ei enää edes niin haittaa. Ennen se kirsti hermoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kotona. Töistä lähden hikipäissäni kävelemään lapsen tarhalle,lapsi mukaan ja kauppaan,kotia..ruuan laittoa,postin selaus,pyykkiä,tiskiä,tavarat paikoileen. Huomiselle vaatteet valmiiksi ja eväät töihin + muut kamat..lapsen ruokintaa,ilta pesut jne..tuntuu että vaikka ainoat puuhani olisivat ruuanlaitto,tiskaus,pyykkäys ja yleinen järjestäminen, aikaa menee joka pv 2-3h...enkä osaa elää paskoissa.viikkosiivous kerran viikossa ja hiekkaa ja pölyä on kyllä sillon jo sen verta et huhuijaa...
enkä laske noita minuutteja. Mutta pyykin laittamiseen en saa millään menemään viittä minuuttia enempää. Olen laiskimmista laiskin ja laitan kuivausrumpuun melkein kaikki ja sieltä kaappiin.
Samoin tiskikone on päällä ehkä joka 2. tai 3. päivä ja äkkiäkös sen tyhjentää kun astiat on lajiteltu sinne valmiiksi ainakin suurinpiirtein.
Kerrostalossa asutaan joten ei täällä ole paljon kotitöitä tms remppaa. Tänään olen pessyt vessanpöntön ja kylppärin lattian, olisko tuohon vartti mennyt. Eilen imuroin ja mies laittoi kiukkuisena joitain tavaroita paikoilleen ;)
Minä jaksan erittäin hyvin koska en koe tekeväni juuri mitään :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En seiso koskaan 40 minuuttia lieden ääressä esimerkiksi. Yritän puuhastella pakolliset hommat nopeaa pois alta, että riittää aikaa lempiharrastukseeni eli liikuntaankin.
Eli töistä tullessa panen kiehumaan jotain helppoa ruokaa. Kun se hautuu, saatan nakata pyykit koneeseen ja samalla katan pöydän ja juttelen lasten kanssa ja kerään ne edelliset pyykit pois ja äkkiä viikkaan ne. Kun ruoka on valmis, on periaatteessa sen päivän kotihommat tehty. Siinä ei mene kauaa kun jossain vaiheessa iltaa nakkaan pyykit koneesta narulle.
Ilta onkin sitten ihan vapaata siinä suhteessa. Jos mies on illalla kotona (tekee paljon iltavuoroja, olen paljon lasten kanssa iltain yksin kotona), kiskaisen lenkkarit jalkaan ja takin päälle ja huitaisen 30min-40minsan lenkin. Ehdin siinä ajassa juosta n. 5-8km ja se riittää minulle oikein hyvin.
Kun tulen kotiin niin nakkaan päälyvaatteet pois päältä ja rojahdan lattialle tekemään mahalihaksia ja venyttelemään. Lapset useasti tulevat jumppaamaan matkassa ja meillä on tosi kivaa yhdessä. Tällaista liikuntaa ehdin harrastamaan 3 iltaa viikossa.
Kun mies on iltavuorossa, lasten katsellessa pikkukakkosta teen kotijumpan. Vajaassa tunnissa ehtii saada itsensä kivasti hikeen ja sykkeen nousemaan.
Sitten vain iltasuihkuun lasten kanssa ja iltapalaa ja lapset nukkumaan ja keittiön siivous ja on aika rojahtaa sohvalle lueskelemaan.
Kai minä olen sitten laiska kun en kyki lieden ääressä tuntia ja seiso pyykkikoneen vieressä kun se pesee pyykkiä ja joka päivä kanna mattoja pihalle. Ei meillä kukaan edes sotke niin paljon, että pitäisi joka päivä töiden jälkeen suursiivous tehdä.
kun vanhemmat suorittaa elämää. Meille lapsille ei läsnäoloa pahemmin liiennyt, vaikka vanhemmat olisivat kotona olleetkin. Loputtomat kotityöt ja puuhaaminen söi vanhemmilta kyvyn kuunnella lasta aidosti, niin että lapsen tunteille ja ajatuksille olisi oikeasti riittänyt tilaa ja aikaa. Toki meidän kanssa puhuttiin kun syötiin ja siinä sivussa puuhailujen lomassa, mutta ei aikuisilla ollut sen suurempaa kiinnostusta sille, mitä meille oikeasti kuului ja mitä oikeasti ajattelimme. Pääasia kun oli, että kaikki hoitui.
SIksipä olen valinnut elämän, jossa ei tarvitse koko aikaa mennä aikataulun mukaan, vaan aikaa riittää myös lasten kohtaamiselle ja vain sille spontaanille olemiselle. Vaikka tekemistä toki olisi minuuttiaikataulun edestä, ja nyt saa kamppailla sen kanssa, että jotkin asiat ovat kodinhoidossa esimerkiksi vähän hunningolla. Priorisointi tekee aina vähän kipeää.
LIika kiire ja suorittaminen kyllä kostautuu ihmissuhteissa ennen pitkää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla menee tähän tehoelämään kaikki aika ja energia. En ennätä iste harrastaa mitään, paitsi tietysti tätä härdelliä ja puutarhanhoitoa.
Sellaista se on perheen äidin elämä.
Nostan hattua niille jotka enntättävät tai jaksavat vielä käydä jossain urheilemassa itse. Minä otan sen pienen hetken mitä jää ja nautin hiljaisuudesta.
että teet asiat silloin kun se sinulle on parasta. Itse olen täysin aamuihminen. Jos purkaisin astianpesukoneen illalla, siihen menisi noin 45 min. Aamulla teen saman työn siinä aamuteen ja -puuron keittelyn ohessa noin 4 minuutissa. Koetan siis tehdä muitakin asioita silloin, kun on hyvä hetki.
Lapseni on 2-vuotias ja otan hänet myös mielellään mukaan. Esim. pyykkien levitys: 2-vuotias ripustaa omat sukkansa (hänestä se on muuten tavattoman hauskaa). Ja annan uusia tehtäviä sitä myöden, kun oppii vanhat. En aio ryhtyä miksikään kodin maagiseksi hengettäreksi, joka tekee kaiken itse.