lapseni on nähnyt usein kun hänen isänsä saa kohtauksen
joka voi joku kerta johtaa kuolemaan.
Lapsi on 13v ja nykyään hän ahdistuu erittäin kovasti asiasta. Itkee useita tunteja kostauksen jälkeen.
Asia pelottaa häntä varmasti ihan koko ajan.
Puhumme asiasta mutta ei se hälvennä hänen pelkoaan koska emme voi sanoa, ei isä tuohon kuole.
Tämä on ihan hirveetä kidutusta! Lapseni mielenterveys ei varmasti kestä tätä tilannetta :(
Kommentit (11)
Just mahtava vastaus!!!!!!!!!!!!
kun ei aloituksessa taaskaan voitu olla yhtään tarkempia
Toisaalta, mehesi sairaus on osa arkeanne; kaikki siihen liittyvä, kohtaukset, hätä, pelko. On itsestäänselvää, että niiden käsittely on vaikeaa kaikille, varsinkin 13-vuotiaalle. Mutta tuo vaikeuskin on osa teidän arkeanne. On hienoa kun voitte puhua kolmistaan kohtausten aiheuttamista tunteista. Onko isä puhunut omista tunteistaan kuolemasta lapsellenne?
On normaalia ja tervettä pelätä että isä kuolee jos isä voi kuolla kohtaukseen. Lapsi voi myös tunteea syylisyyttä jos innostuu tai ilahtuu jostakin, vaikka kotona on vaikeaa sairautta. Ilo kuuluu silti elämään, koettelemuksissakin.
Nämä ovat hirveän vaikeita asioita, mutta ajattelen niin, että nämä vaikeat asiat ovat kestettävissä kun ne ottaa vastaan sellaisina kuin ne ovat. Jos kiikutatte lapsenne johokin terapiaan viestitätte hänelle, että a) ette itse pärjää tilanteessa, olette heikkoja vanhempia ja että hän on yksin, ja b) hän on sairas kun pelkää ja suree. Ja siitähän ei ole ollenkaan kysymys.
Jaksamista ja kaikkea hyvää teille!
kylmä tosiasia on, että järjestelmällinen ammattiapu auttaa lasta neljäsataa kertaa enemmän kuin av-palstan satunnaiset keksinnöt. Ja että tässä on kyse oikeasta ongelmasta, jota pitää hoitaa oikeilla keinoilla, eikä millään av-besserwisseröinnillä.
miehelläni on? ap
mutta ainakin tuon, että lapsi jo kuitenkin saa ammattilaisen apua ja siitäkin huolimatta kärsii noin pahoin. Ei tietenkään voi luvata, että isä ei kohtaukseensa kuole, ja sitä pelkoakin pitäisi jotenkin opetella käsittelemään, onneksi saatte apua. Kunpa niistä olisi enemmän hyötyä. Pahoin pelkään minäkin, ettei lapsesi psyyke kestä tuota... olen pahoillani!
se idari kakkonen *pahoillaan*
Valmenna lapsesi valmiiksi. Lue sille satuja, joissa bambin äiti/ joku jänis tapetaan. Opetat sille että isillekin joskus käy noin, ja se on ihan allright-normimeininkiä maailmassa, josta ei tarvii ottaa pultseja!
Valmenna lapsesi valmiiksi. Lue sille satuja, joissa bambin äiti/ joku jänis tapetaan. Opetat sille että isillekin joskus käy noin, ja se on ihan allright-normimeininkiä maailmassa, josta ei tarvii ottaa pultseja!
tai kuka nyt onkaan erityisen tärkeä.
Sitten mietitte, että kokisitte vaikka viikottain sen menetyksen pelon. Kamala tilanne, voimia ap.
tiedä mikä sairaus miehelläsi on, mutta olen lapsesta asti nähnyt vaikeasti kehitysvammaisen veljeni pahoja epilepsiakohtauksia, ambulanssia on soitettu jne, eikä se ole jättänyt minuun mitään traumoja vaikka se lapsena pelottavaa olikin
eli viestini on että tue lasta, hyvä että haet apua, mutta luota hänen omiinkin voimiinsa selviytyä
isän kuolemasta :( ap