Elämä kellumassa - lopullinen ero edessä?

Hei



Tarinani, jos siihen tulisi kommentteja tai jos se toimisi jollain tapaa vertaistukena tms.



Olemme M37 ja N36, olleet yhdessä n. 16vuotta. Suhteemme on alusta asti ollut suhteellisen auvoisaa ja molemmilla ollut tunteita, että kuulumme toisillemme, eli jollain tapaa sellainen kohtalollinen tunne. Toki ajoin sitä nyt ajatteli vaikka mitä, mutta mitään suurempia kriisejä tai kolmansia pyöriä ei suhteessamme ollut. Naimisiin menimme kesällä 2003, eli liittoa takana nyt n. kahdeksan vuotta. Ainoa lapsemme syntyi talvella 2006.

Aloitimme rakentaa ok-taloa loppuvuodesta 2007, jolloin lapsemme oli vielä vauva ja äitinsä hänen kanssaan kotona. Minä eli käytännössä elämäni töissä ja sitten tuolla rakennuksella. Rakennusprojektimme loppuvaiheessa olin jotenkin henkisesti aivan hukassa. Rupesin miettimään, että rakastanko vaimoani ja lapseni äitiä. Yhtäkkiä huomasin, että pelkäsin tilannetta ja omia ajatuksiani. Rupesin vakavasti miettimään, että mitäs jos emme olisikaan toisimme "oikeita" ja syyttelin itseäni omista tunteistani tai oikeastaan niiden pahasta laimenemisesta. Rupesin iltaisin surffailemaan netissä parisuhdepalstoilla etsimässä kirjoituksia vastaavista tilanteista ja sitten suomi24-keskustelupalstan kautta eksyin osin uteliaisuuttani katsomaan, millaisia naisia siellä on. Surffailin profiileja ja sitten niistä eräs kolahti sillä tapaa, että tein itselleni oman profiilin, jotta pääsin "sanomaan" hänelle, että pidin kovasti hänen profiilistaan/olemuksestaan. No vaikkei varsinainen tarkoitukseni ollut, niin siitä sitten jäätiin koukkuun, eli kirjoittelemaan ja chattaamaan. Tätä jatkui viikko ja ajauduin sekä toisaalta jollain tapaa halusinkin tavata hänet. Siinä sitten ihastuttiin toisiimme ja välillä ajattelin asiaa jo vakavamminkin. Tässä kohtaa kerroin vaimolleni, että suhteemme/aviomme on maistunut minulle kuluneelta purukumilta ja pitkän aikaa ja en ole enää täysin varma, mitä haluan tulevaisuudelta. Vaimoni meni tästä aivan sekaisin ja tavallaan vedin maton hänen altaan. Tilanne oli niin paha, etten voinut kuvitellakaan, että olisin siihen perään voinut sanoa, että minulla on tunteita toista kohtaan, koska pelkäsin osin sitäkin, että vaimoni satuttaisi itseään tms.

Tuo toinen nainen rupesi kuitenkin n. 1½kk tuttavuuden jälkeen luonnollisesti vaatimaan, että mun pitäisi jo päättää, että haluanko hänet vai perheeni, eli olin selkä seinää vasten. Tässä kohtaa olin kuitenkin sen verran järkevä, että valitsin perheeni, vaikka luopuminen hänestäkään ei hyvältä tuntunut. Olin jotenkin entistä sekaisemmin. Koska tuo s24 oli tullut tutuksi, niin jatkoin siellä oloa, olin koukussa. Tapasin tuon jälkeen vielä pari naista sitä kautta kunnes pääsin eroon tuosta sivustosta. Elettiin siis aikaa, jolloin rakennusprojektimme oli loppusuoralla. Juuri sisäänmuuton kynnyksellä sanoin vaimolleni, että haluan jäädä asumaan rakentamisen aikaiseen vuokra-asuntoomme. No siihen jäinkin - kahdeksi yöksi, kunnes muutin yhteiseen kotiimme. Tunteeni häntä kohtaan eivät ollee tulleet varmemmiksi, mutta päätin yrittää jo senkin takia, koska tiesin, miten lujasti hän minua rakastaa ja miten tärkeä olen hänelle.

Kului noin puolisen vuotta ja tilanteeni parani, eli ilmeisesti olin pääsemässä tunne-kriisistäni eroon ja tunsin onnen tunteita suhteestamme/liitostamme. Samoihin aikoihin olin parin viikon reissussa, jonka aikana tuli jopa kova koti-ikävä. Reissusta palattuani olin hyvin onnellinen kun näin hänet, oli jotenkin auvoinen olo. Halailimme, suutelimme ym, kunnes muutaman päivän päästä huomasin, että vaimolla oli toinen kännykkä. Hän oli laivareissulla tavannyt miehen ja olivat siitä jatkaneet yhteydenpitoa parisen viikkoa. Kun tämä tuli ilmi, niin olin aivan rikki. Vaimoni kuitenkin uskoi tunteitteni vilpittömyyteen häntä kohtaan ja olin sellainen kuin hän oli pitkään toivonut, joten tuo toinen mies jäi lähes samantien - tai siis he eivät tavanneet ja tietynlainen viestittely loppui seinään.

Tästä meillä jatkui erittäin hyvät ajat, kuukaudet. Rakastelimme esim. pari kuukautta joka päivä. Toki minua ajoin mietitytti tuo hänen ihastuksensa, varsinkin kun sen jälkipuinnissa oli ollut valkoisia valheita. Nyt elettiin siis syksyä 2009. Hyvästä ajasta huolimatta, nuo valkoiset valheet tekivät kuitenkin sen, että ajoin mietin, että ylittikö vaimo tuon miehen kanssa rajat, vai ei, kuten hän sanoi. No sattuipa käymään sitten niin ikävästi, että tuolloin talvella juttelin työpaikan pikkujouluissa naisen kanssa, ketä olin pitänyt viehättävänä jo kymmenisen vuotta. Lähdimme pikkujouluista yhdessä taksilla pois ja suutelimme taksissa. Parisen viikkoa tuon jälkeen hän laittoi minulla mailia ja tästä ajauduimme pari-kolme kuukautta kestäneeseen yhteydenpitoon. Tapasimme tuona aikana kahden kesken vain kerran ja silloinkin kävimme vain syömässä. Tilanteen mahdottomuus kuitenkin teki tehtävänsä ja pääsimme toisistamme eroon. Eletään talvea 2010.

Luonnollisesti tuo näkyi kotona, vaikka en ollut asiasta kertonutkaan, eli vaimoni oli allapäin, että onko huonot ajat taas palanneet. Ja tähän summana en halunnut lähteä romanttiselle parin päivän matkalle hänen kanssaan. tuo kesä 2010 elettiin kuitenkin ihan normaalisti/tasapainoisesti, kunnes vaimoni ilmoitti syystalvella, ettei rakasta minua enää niin palavasti ja ehdottomasti kuin aikasemmin. Yhteiselo jatkui kuitenkin ihan normaalisti, eikä tuostakaan sen enempää puhuttu. Vaimollani oli alkamassa jonkilainen ikäkriisi ja tähän lisänä hänen paras ystävänsä kuoli sairaalan hoitovirheeseen nyt keväällä 2011. Tuo oli vaimoni pahin kokemus tähän asti. Kesämme meni suht kivasti.

Nyt sitten elokuun lopussa hän oli työmatkalle tehnyt tuttavuutta tiettyjä rajoja ylittämättä pitkäaikaisen työkaverinsa kanssa, kenestä hän on joskus sanonutkin, että jos ei olisi naimisissa, niin tuo tyyppi olisi "se". Tapaus kävi minulle ilmi sillä tapaa, että haistoi asian, ja tunkeuduin vaimoni sähköpostiin, josta löysin heidän chat-keskustelua, jossa oli viestejä tyyliin "haluan sinua niin kovasti". Tätä asiaa luonnollisesti kotona käsiteltiin ja vaimoni sanoi, ettei tiedä että onko pelkästää ihastunut häneen, koska kyseessä on muiltakin osin jo hyvin vanha tuttu. Tämä mies siis parisuhteessa tahollaan.

Minun annettii ymmärtään, että tuo homma keskeytettiin tuohon ja menikin noin kuukausi, kunnes jälleen kerran tuota tapahtunutta, suhteemme tilaa puitiin, jolloin hän sanoi minulle, että jos kummallakaan osapuolella ei olisi ollut lapsia, niin homma olisi ollut aika selvä peli. Tuo loukkasi aika kovasti ja tässä kohtaa palasin ajatuksissani tuohon vajaan kolmen vuoden takaiseen ja kerroin silloisesta ihastuksesta/rakastuksesta?, jolloin mun oli myös kerrottava, että olin ollut sängyssä hänen kanssaan. No seuraavan päivänä vaimolla oli kalenrissa työpaina yön yli reissu, jonka yhteydessä he karkasivat tuolta hotelliin sen miehen kanssa ja vaimoni ylitti rajat ensimmäistä kertaa historiamme aikana. Aavistin tuon heti seuraavana päivänä, vaikkei se hänestä mitenkään näkynytkään. Soitin tuon toisen miehen vaimolle ja kysyin, että oliko miehensä ollut kotona yötä, joten asia selvisi siinä ja kotona avattiin suu tapahtuneesta. Tilanne oli siis erittäin paha, mutta mitään suurempaa tappelua tai muutakaan ollut, hetken huutokohtausta lukuunottamatta. Oksentelin pari päivän aikana sekä sain ventilointi-kohtauksia.

Päätimme, että siirrymme ns. avioeron ensimmäiseen vaiheeseen, eli harkinta-aikaan. Käyttäisimme tuo 6kk-1v harkintajan huolella ja tutkailemme mitä haluamme. Vaikka tuosta on nyt vain se pari-kolme viikkoa siis aikaa, niin tämän ajan aikana olemme koko ajan asuneet saman katon alla, joskus keskustelleet, pussailleet, olemme harrastaneet seksiä, sekä toivotamme toisellemme hyvät yötä ja vietämme aikaa yhdessä. Molempien päät ovat tietenkin sekaisin ja vaimo tietty osin vielä rakastunut tuohon mieheen vaikka se juttuna on ohi. Minua kalvaa vaimoni tunteitten epävarmuus ja osin tottakai omieni, sekä on pettäjän ja petetyn tuska päällä. Tilanne nyt vain on sellainen, että elettävä päivä, viikko kerrallaan. Välillä on parempia päiviä, välillä huonompia ja en ollenkaan tiedä mihin tulevaisuus vie. Jollain tapaa haluaisin tästä vielä onnen löytää ja ottaa koko viimeisen kolmen vuoden tapahtumat jonkilaisena kasvuprosessina. Kolme vuotta on kuitenkin aika lyhyt aika 16v suhteesta, joka on aikasemmin toiminut kuin junan vessa.