"Vahinkovauva" ja vanhemmuus
Raskaus voi joskus alkaa, vaikka sitä ei olisikaan suunniteltu. Ehkäisy saattaa pettää, tai on luotettu ”varmoihin päiviin”. Niin sanotut vahinkovauvat voivat olla yhtä ihania yllätyksiä kuin tarkoin suunnitellut raskaudetkin.
Yllätysraskauteen saattaa liittyä kuitenkin riski, kun äiti ei tiedä odotuksesta. Esimerkiksi päihteet voivat olla mukana kuvioissa, ja niiden käyttö huolettaa jälkeenpäin. Myös tunteet tulevaa kohtaan voivat olla ristiriitaiset.
Tässä ketjussa voi jutella ja kysellä kaikesta, mikä liittyy yllätysraskauteen. Keskustelussa mukana Liisa ja Maarit Elämä On Parasta Huumetta ry:stä.
Kommentit (23)
teidän lapset on? Miten lähipiiri on suhtautunut, jos vauva on tullutkin hieman "yllättäen"?
Mutta ihan positiivisin mielin pääsääntöisesti-
kauhistuttaa elämänmuutos ja epäselvät isyysasiat, mutta vauvaa rakastan jo nyt. Uskon että en olisi osannut ikinä "päättää" oikeaa hetkeä vauvalle, joten jos ei olisi tullut nyt vahingossa, ei ehkä olisi tullut koskaan.
Tervetuloa vauva, toivottavasti sinä saat myös isän..!
vauva voi toki olla yhtä odotettu ja toivottu kuin suunniteltukin. Mitä enemmän on epävarmoja tekijöitä, sen hankalampia tilanteita voi silti olla edessä. Vauvan tulo on iso elämänmuutos aina, mutta positiivinen suhtautuminen auttaa paljon! Toivottavasti isyysasiat selviää :) Tsemppiä odotukseen!
jännitti ja pelotti tulevaisuus.. suhteemme kuitenkin kypsyi raskauden aikana niin, että menimme naimisiin ja nyt yhteiseloa takana viisi vuotta. ei kaikki "vahingot" johda välttämättä huonoihin lopputuloksiin :)
Lapset on erittäin suunniteltuja, lapsettomuushoidoilla saatuja. Kolmatta haluttaisiin ja ollaan muutama vuosi odoteltu ominpäin tulevaksi. Sanotaanko nyt näin että meille ei vahinkovauvaa taida koskaan voida tulla.
Moni etsii ja pohtii kauan "sitä oikeaa" kenen kanssa perustaa perhe ja keneen sitoutua, ja sitten asiat vain ratkeavat kuin itsestään. Elämä tarjoaa meille hienoja juttuja, joista toiset tulevat vahingoksi naamioituneina. Onnea teille!
niin meistä tuli äiti ja isä. Alun järkytyksen jälkeen vauva oli toivottu ja odotettu. Lähipiiri ei edes tiedä hänen olevan suunnittelematon, olimmehan jo vakiintunut, yli 30v. pariskunta, joiden odottikin kohta lisääntyvän. Ja nyt meillä on jo muuten kolme lasta, kun huomattiin että lapset on meidän juttu ;) Myöhemmin ollaan puhuttu, että kyllä tuo meidän "vahinko" oli oikeastaan aika hyvä ja ihana.
Yhteinen "kriisi" voi myös lähentää. Ei se aina ole sanottua, että pitkään yhdessä ollut pari selviäisi paremmin odotuksesta ja vauva-ajasta. Tämä riippuu varmaan elämäntilaneesta ja molempien osapuolien suhtautumisesta. Teillä ilmeisesti mies oli alusta asti hyvin mukana?
Minusta on typerää, jos joku kuvittelee että vauva voi olla suunniteltu. Se on suuri lahja eikä se välttämättä tule, vaikka kuinka suunnittelisi.
Jokainen aikuinen kuitenkin tietää, että seksissä on raskaaksitulon mahdollisuus, aina. Sikäli outo keskustelu, kun ei ole kuitenkaan mikään demi-palsta kyseessä, vaan aikuisten naisten.
Lapset on erittäin suunniteltuja, lapsettomuushoidoilla saatuja. Kolmatta haluttaisiin ja ollaan muutama vuosi odoteltu ominpäin tulevaksi. Sanotaanko nyt näin että meille ei vahinkovauvaa taida koskaan voida tulla.
No, pidetään peukkuja että kolmas tulisi yllärinä! Kuten jo aiemminkin mainitsin, niin kriisi voi yhdistää, onko teillä puolison kanssa käynyt niin? Ja tuo on ihmeellistä, miten toiset tulee hyvin helposti raskaaksi ja toiset ei.
Minusta on typerää, jos joku kuvittelee että vauva voi olla suunniteltu. Se on suuri lahja eikä se välttämättä tule, vaikka kuinka suunnittelisi.
Jokainen aikuinen kuitenkin tietää, että seksissä on raskaaksitulon mahdollisuus, aina. Sikäli outo keskustelu, kun ei ole kuitenkaan mikään demi-palsta kyseessä, vaan aikuisten naisten.
Olen samaa mieltä. Lapsi ovat aina lahja, josta useimmat ovat kiitollisia, vaikka eivät sellaista olisi pukilta toivoneetkaan.
Itsestäni tuntuu tärkeältä puhua ääneen vahinko/yllätysraskauksista, sillä sellaisia saattaa tulla naisille ja miehille ikään katsomatta. Ehkäisy, jopa sterilisaatio voi pettää. Joskus myös on voinut olla lapseen saanti vaikeuksia yhden henkilön kanssa, ja toisen kanssa niitä ei ole.
Minusta on typerää, jos joku kuvittelee että vauva voi olla suunniteltu. Se on suuri lahja eikä se välttämättä tule, vaikka kuinka suunnittelisi.
Jokainen aikuinen kuitenkin tietää, että seksissä on raskaaksitulon mahdollisuus, aina. Sikäli outo keskustelu, kun ei ole kuitenkaan mikään demi-palsta kyseessä, vaan aikuisten naisten.
Kuten jo Liisa mainitsikin, niin tosiaan käytettynäkin ehkäisy voi pettää. Ja verrattuna Demiin, täällä voisi ehkä vähän enemmän avata tuntemuksia ym. mitä yllätysraskaus herättää...
Jos vauvaa ei ole suunnitellut, sellaisen ilmaantuminen saattaa haastaa sekä omat voimavarat että esim. vaatia työtehtävien uudelleenjärjestelyä.
Haluaisin kysyä niiltä, joilla on omakohtaista kokemusta yllätyksellisistä raskauksista ja niistä syntyneistä vauvoista: onko ollut helppoa sopeuttaa elämä vauvan tarpeisiin? Onko ollut yksinkertaista löytää tukiverkkoa, jolla autetaan omaa jaksamista ja elämää?
mutta toisaalta oli suunnitelmissa parin vuoden päästä yrittää tulla raskaaksi, joten vauva oli mun puolesta oikeinkin tervetullut jo hieman aikaisemminkin. Mieheni suhtautui myös aika hyvin, mutta käytännössä vauva (tai nyt jo isompi) on pääasiassa mun hoidettavani. Tuntuu, ettei mies ole niin lapsi-ihmisiä, vaikka touhuaakin taaperon kanssa. Jos olisimme odottaneet "sitä oikeaa hetkeä" meillä ei varmaan vieläkään olisi lasta, vaikka ollaan yli 30-vuotiaita.
Opiskelut venähti parilla vuodella enkä ehtinyt luoda minkäänlaista työuraa ennen perhettä, mutta itseäni se ei haittaa. Eli elämän sopeuttaminen vauvalle sopivaksi oli helppoa. Olimme miehen kanssa seurustelleet jo 8 vuotta. Mitään tukiverkkoa meillä ei ole (paitsi puhelimen välityksellä), mutta ollaan pärjätty ilmankin. Nyt on toinen lapsi "tilauksessa" :)
Yllätysraskautumisen jälkeen lapsi oli kyllä hyvin toivottu ja odotettu raskausajan.
Oli se järkytys, aivan kamala. Miesystävä ei kestänyt, vaan laittoi välit poikki. Järkyttävintä oli se, kun tajusin yksinäisen odotuksen surullisuuden. Olin ajatellut aina, ettei minusta oikein ole äidiksi, mutta sitten kun olin raskaana, olisin halunnut sen olevan myönteinen asia.
Lapseni oli sitten syntyessään kovin hento ja myöhemmin osoittautui vaikeasti kehitysvammaiseksi. Joskus olen ajatellut, että on se tavallaan siunaus, ettei lapsi tunne tuskaa isättömyydestään. Sittemmin syntyneet ovat olleet toivottuja ja yritettyjä. Ja terveitä.
Oli se järkytys, aivan kamala. Miesystävä ei kestänyt, vaan laittoi välit poikki. Järkyttävintä oli se, kun tajusin yksinäisen odotuksen surullisuuden. Olin ajatellut aina, ettei minusta oikein ole äidiksi, mutta sitten kun olin raskaana, olisin halunnut sen olevan myönteinen asia.
Lapseni oli sitten syntyessään kovin hento ja myöhemmin osoittautui vaikeasti kehitysvammaiseksi. Joskus olen ajatellut, että on se tavallaan siunaus, ettei lapsi tunne tuskaa isättömyydestään. Sittemmin syntyneet ovat olleet toivottuja ja yritettyjä. Ja terveitä.
Tosiaan joskus isät karkaavat tuosta tilanteesta. Pohditko silloin raskauden jatkamista? Isättömyys sinänsä ei mielestäni ole rankka asia, se riippuu miten asia käsitellään perheesä. Yksikin aikuinen riittää...
naisen on tuosta tilanteesta hiukan hankalampi karata kuin miehen...
...jos tehdään kuten esimerkiksi numero 9 ja OLLAAN KÄYTTÄMÄTTÄ sitä kortsua, vaikka vaan sen kerran. Tossakin olisi hyvin kerinnyt käydä nappaamassa katumuspillerit apteekista.
Suurin osa "yllätyksistä" johtuu muistamattomuudesta ja huolimattomuudesta. Mitään mystistä ehkäisystä huolimatta sattuvaa "vahinkoa" ei olekaan!
Olin seurustellut vuoden kun tulin yllättäen raskaaksi. Ehkäisyn kanssa oli vähän niin ja näin. Jotenkin sitä eli uskossa, että enhän minä voi noin vain voi tulla raskaaksi (vaikka olin silloin jo 24v!). Raskaus ja uuden ihmisen elon aloittaminen tuntui niin suurelta asialta, suoranaiselta ihmeeltä, etten enhän minä huonolla itsetunnolla varustettu ihminen onnistuisi raskaaksi tulossa edes yrittämällä. No, hupsista, vuoden kultua tulin siis raskaaksi. Ensin tuli epäusko. Tein pari testiä ja silti ajattelin että tässä on nyt joku virhe. Pientä veristä vuotoakin kun tuli. Kumppanin kanssa meni silloin huonosti ja oltiin puhuttu erostakin. Kun soitin ja kerroin hänelle raskaustesteistä hän kiroili ja kysyi että abortti ei ilmeisesti ole vaihtoehto. Sanoin et ei, vaikka mietin että mitä setollasta kysyy, tässähän vaan on nyt joku virhe, eihän musta edes tuntunut miltään. Kai raskaana olon täytyisi tuntua elismistössä jotenkin, tai pitäisi kai sitä edes vaistota jos on raskaana. Menin kätilöopistolle seuraavana päivänä ja kerroin kummastellen että raskaustesti näyttää plussaa, mutta veristä vuotoa tulee. Odotin että sanovat että mulla on jokin häiriö. Laittoivat ultraan ja siellähän näkyi jo sydänäänetkin ja kaikki oli hyvin! Olin aivan sekaisin ja mietin vain mitä mulle nyt tapahtuu, kenen elämää elän. Sen jälkeen menin vielä verikokeisiin. Kuulin kun hoitaja soitti labraan ja sanoi että lähettää sinne nyt yhden ÄIDIN! Se sana iski tajuntaan niin että mun maailma järisi sydänjuuria myöden. Sillä hetkellä tajusin että herranjestas, minusta tulee ÄITI. Suunnittelematta, yllättäen (vaikka tosi asia on että ihme että vasta silloin). Tarinan loppu sujuikin sitten onnellisissa merkeissä. Odotin innolla vauvaa, kumppanin kanssa suhde vakiintui. Saimme lisää lapsia (suunnitellusti) ja vietimme jokin aika sitten 10v hääpäivää.
Joo, siis, olen Liisa ja töissä EOPH:lla, kirjoittelen tänään tällä tunnarilla.