Miten hyvin tunnet ekaluokkalaisesi?

Törmäsin tässä tilanteeseen jossa ekaluokkalaiseni ystävän äiti on täysin sokea oman lapsensa persoonallisuudelle. On ystävä ja läheinen lapselleni tämä tyttö, ja ystäväpiiriä riittää, mutta nyt suhteet ovat solmussa ja sain kaverin äidiltä puhelun jossa omani on pomottaja, kiusaaja ja hylkääjä. Näitä asioita on erinäisissä yhteyksissä tullut viimeisen parin viikon jakson aikana tullut esiin ja viimeinen tikki oli kun tyttöni vieraili kolmannen, yhteisen ystävän luona yksin.



Siis kaverisuhteet menee niin että ystävä ja tyttöni ovat molemmat johtajia ja haluaisivat että leikitään heidän leikkejään. Tyttöni on vanhempi ja kuulemma päättää siksi että on vanhempi, mikä ei sovi tälle ystävälle (eikä hänen äidilleen) Äitinsä on sitä mieltä että tyttönsä on sellainen että joustaa useinmiten, mutta meillä seuratuista leikeistä tiedän että ei pidä paikkaansa ja useampi tuttavaäiti on aiemminkin tuonut esiin että tämä ystävä on joustamaton. Jos ei leikitä kuten hän haluaa tuskin leikitään ollenkaan. Ja nyt se on kääntynyt kiusaukseksi koska tyttö ei "pääse" leikkiin, ei siis halua leikkiä sitä mitä muut vaan leikkisi sitä mitä haluaisi muiden leikkivän kanssaa. Kukaan ei kiellä tulemasta mukaan.



Koko syksy on mennyt tämän tytön pillin mukaan, mutta kun kaverisuhteet muuttuu alkaa kiusauspuheet. Ja en kiellä ettei oma tyttöni olisi ollut myös ilkeä kaveria kohtaan, mutta karkuunjuoksemista on ollut huomattavasti enemmän aiemmin toisinpäin.



Ongelma ei musta olekaan se että mitä tytöt nyt tekee, tilanne on ollut minusta ns. normaalia kuplintaa kaverisuhteissa, mutta kaverin äiti ärjyy nyt aika kovaa. Eikä oikeasti näe sitä että millaista peliä oma tyttärensä pelaa ja kuinka osaa manipuloida ja johtaa. Äiti ei osaa ottaa kritiikkiä tyttärestään, kun kolme muuta juoksi eskarissa yhtä karkuun, piilotteli ja vakoili pihalla niin meni sen piikkiin että "se nyt vaan on hitaampi juoksemaan se yksi kuin muut". Mun tytär, joka ei ole enkeli mutta ei nyt jutun paholainenkaan on saanut kiusaajan leiman, ja minä aika pahat ripitykset.



Mä saan varmaan monta vastausta että "itse et vaan näe mitä oma tyttös tekee". Voin säästää vaivaa siis tunnustamalla että en toki tiedäkään kaikkea enkä saa kuulla, mutta sen verran tiedän että kaikki panettelu ei pidä paikkaansa, ja olen valmis hyväksymään ttä lpseni on sanonut ja tehnyt ilkeästi toisilleen. Sellaisia ne valitettavasti usein ovat, kärpästenherroja. Pelottavaa musta on että se ystävän äiti on täysin ulkona tyttärensä käytösestä, sillä tyttö on todella joustamaton leikkipuuhissa, hiljainen ja kiltti aikuisille, tottelevainen ja osaava, mutta uhmakas ja nokkela, kiinnostava kaveri. Ihailtu ja piirin pyörittäjä, vaan onko mitään tapaa saada äiti ymmärtämään? Vai pitäisikö ja voisiko kaverisuhteista puhua koulussa opettajalle?