5v. koiran lopettamisen syy: "me ei vaan jaksattu sitä enää" (WTF?!?)

vitsi mitä jeesustelijoita nämä "vietkö lapsesikin piikille jos ei enää huvita"-tyypit.



Näin VOI todella tapahtua: On koiran ottanut ja sen jälkeen tapaa elämänsä miehen ja haluaa lapsia eikä koiralle ole enää aikaa samalla tavalla. Mitä neuvoisitte: odota 10 v kunnes koira kuolee ja aloita lasten teko vasta +40 v iässä? HALOO, oletteko ihan todella sitä mieltä?? Vai jätä lapset tekemättä, että jaksat hoitaa paremmin koiraa? IHANKO TODELLA OLETTE SITÄ MIELTÄ?



Koira on eläin, vaikka rakas sellainen. Itse en jättänyt lapsia tekemättä, vaikka mulla olikin koira. Ja koira on nyt toistaiseksi sijoitettu hoitoon ystävän luo. Kolmen lapsen ja koiran hoito oli minulle liian rankkaa. Tarkoitus ei ole tappaa itseä työllä ja velvoitteilla.

eläimen tulevaisuudesta jos ei itse enää jaksa/pysty hoitamaan. Etsiä hyvä koti ja jos ei löydy niin piikille sitten. Onhan se surullista, en itse pystyisi lopettamaan tervettä, nuorta eläintä myöskään, mutta ratkaisevaa on se ettei koira tuosta kärsi. Moni tosiaan pitää vanhuudensairasta koiraa kärsimässä ja monet eläimet lähtevät huonoihin koteihin- mieluummin siis piikki. Eläimiä lopetetaan myös ihan ruuaksi (erona vain IHMISEN TUNNE-ELÄMÄ ja suhtautuminen) Että vaikka en itse voisi tehdä, niin kyllä tuon ratkaisun voi nähdä myös vastuullisena sellaisena. Itse tiedän monta perhettä joissa koiran rotu tai ylipäätään ottaminen on ollut virhearvio- ja joissakin koira on siksi "mennyt pilalle". Luulenpa että kaikesta huolimatta koirat elävät tänä päivänä hyvän elämän verrattuna entisaikojen "koiran osaan"

Ja kauniimpia, ja suloisempia, ja hellyydenkipeitä, ja veikeitä, ja kuninkaallisia, ja ihania ...

Oli syytä tai ei, niin kyllä eläinlääkärin pitää lopettaa eläin jos omistaja näin haluaa. Se on eläinlääkärin velvollisuus.



Sinänsä olen samaa mieltä siitä, että törkeä temppu koiranomistajilta.

lapsen vanhemmat vaikka kuolevat ja lapsi joutuisi mahdollisesti kiertämään kodista kotiin ja elämään ilman niitä oikeita vanhempia, tappaisitteko lapsennekin ihan vain säästäksenne heitä kärsimyksiltä? Eikö se kuitenkin olisi mahdollista elää ihan onnellista elämää vaikka kärsimys olisikin tietysti myös mahdollista? Tällä viittaan niihin ihmisiin jotka mieluummin tappavat koiransa kun "ei se kuitenkaan ikinä unohtaisi kun on niin yhden omistajan koira." Onpa teillä suuret luulot itsestänne. Lapsikin voi pärjätä mainiosti vaikka menettäisi äitinsä ja isänsä ja te luulette että koira ei sopeutuisi menettäessään tuollaisen omistajan joka ei koirastaan edes oikeasti välitä.

koko käsitteen "piikille vieminen" voisi lopettaa koska se tuntuu olevan helppo ja hyväksyttävä kiertoilmaus tappamiselle. "Vein koiran piikille kun en enää sitä jaksanut hoitaa" vt. "Tapoin koirani kun en enää sitä jaksanut hoitaa." Jälkimmäinen on totuus, ensimmäinen voisi olla hyväksyttävä tapa puhua ehkä eutanasiassa kun koira on hyvin sairas ja omistajan syy tappamiseen on OIKEASTI empatia koiraa kohtaan.



Millainen ihminen muutenkin kykenee tappamaan huvikseen?

koko käsitteen "piikille vieminen" voisi lopettaa koska se tuntuu olevan helppo ja hyväksyttävä kiertoilmaus tappamiselle. "Vein koiran piikille kun en enää sitä jaksanut hoitaa" vt. "Tapoin koirani kun en enää sitä jaksanut hoitaa." Jälkimmäinen on totuus, ensimmäinen voisi olla hyväksyttävä tapa puhua ehkä eutanasiassa kun koira on hyvin sairas ja omistajan syy tappamiseen on OIKEASTI empatia koiraa kohtaan.

Millainen ihminen muutenkin kykenee tappamaan huvikseen?

Ellet ole niin ole sitten hiljaa.

lapsen vanhemmat vaikka kuolevat ja lapsi joutuisi mahdollisesti kiertämään kodista kotiin ja elämään ilman niitä oikeita vanhempia, tappaisitteko lapsennekin ihan vain säästäksenne heitä kärsimyksiltä? Eikö se kuitenkin olisi mahdollista elää ihan onnellista elämää vaikka kärsimys olisikin tietysti myös mahdollista? Tällä viittaan niihin ihmisiin jotka mieluummin tappavat koiransa kun "ei se kuitenkaan ikinä unohtaisi kun on niin yhden omistajan koira." Onpa teillä suuret luulot itsestänne. Lapsikin voi pärjätä mainiosti vaikka menettäisi äitinsä ja isänsä ja te luulette että koira ei sopeutuisi menettäessään tuollaisen omistajan joka ei koirastaan edes oikeasti välitä.

Eläimille ei ole kovinkaan helppoa löytää hyvää kotia, ihmiset kohtelevat helposti eläimiään huonosti. Olen joutunut luopumaan muutamasta eläimestä ja olen tuntenut suurta syyllisyyttä ja huolta siitä, ymmärretäänkö niitä ja saavatko ne uudessa kodissa hyvää hoitoa. Se ei ole mitenkään itsestäänselvää, läheskään kaikki ihmiset eivät oikeasti ymmärrä eläimiä ja niiden tarpeita! Eläin voidaan laittaa uudelleen kiertoon taas seuraavalle jne- ja se on kärsimystä. Ja mitä tulee lasten ja vaikka koiran vertaamisella toisiinsa niin sun päässäsi ei taida olla ihan kaikki kunnossa. Vanhempansa menettänyt lapsi voi selviytyä ihan hyvin, mutta kyllä se aika syvät arvet jättää. en menis kyllä koiraan vertaamaan. Ihmettelen myös sitä että onko täällä kaikki vegaaneja- vai miten on kun eläimiä julmasti tehokasvatetaan ja teurastetaan ihan vaan siksi että sä voit mussuttaa niiden lihaa???? Kalaraukat, pikku broileriressukat, lehmät, possut- ajattele kuinka moni on kuollut SINUN vuoksesi!!!

on paljon järkevämpi ratkaisu lopettaa koira kuin pistää se kiertämään maailmaa, jos sille ei riitä aikaa. Lopetus ei satu. Mutta sitten on eri asia, jos vaan yksi sunnuntai kyllästyy nousemaan tihkusateeseen ja tilaa ajan, että saa kääntää kylkeä sängyssä, yrittämättäkään löytää parempaa ratkaisua. Sellaisen ihmisen ei pidä ottaa koiraa.



Itse olen vienyt koiran piikille kolmesti, syyt diabetes, haiman vajaatoiminta ja diabetes (apen koira).



Neljännellä kerralla koira ei millään sopeutunut kerrostaloon ja tein todella puoli vuotta töitä löytääkseni sille hyvän kodin. Piikkiäkin jo harkitsin, koska koira ei ollut onnellinen, eikä minulla ollut vaan vuorokaudessa tarpeeksi tunteja sen tarpeiden tyydyttämiseen. Minulle kerrottiin väärää tietoa isän rodusta ottaessani pennun. Sillä olikin voimakas pystykorvavietti. Talitintitkin piti haukkua.



Sain sen hyvään kotiin tutun tutulle maatilalle ja ehtona oli, että se saa olla siellä vapaana pihalla, se haukkuu teeret eikä räkytä navetan takana ketjussa "onnellisena". Kaikenlaisia soittajia oli, eikä rakasta eläintä halua luovuttaa tuntemattomalle tuosta vain, sitä haluaa että sillä on asiat justiinsa oikein. Jos kotia ei olisi löytynyt, olisin valinnut piikin. Sen uuteen kotiin lähtö oli melkoinen itkun hetki, mutta saan sieltä säännöllisesti joulukortin ja kuvan...Se on onnellinen.



Ei pidä tuomita aina hätäiseen. Koirasta luopumiseen voi olla taustalla ihan oikeita syitä.

Koira on sellainen yhden naisen koira, että ikävöisi ikuisesti, jos jollekin antaisi, eikä leimautuisi niinkuin palveluskoiran pitää leimautua... Entä, jos ap:n tuttavatkin ovat huomanneet, että koira kärsii ajanpuutteesta, ja katsoneet, että sen on parempi kuolla, kuin kokea "hylkääminen"?

Minäkin luulin niin. Itselläni oli aikoinaan palveluskoira, jonka kanssa harrastin aktiivisesti ja joka oli näin jälkikäteen ajateltuna mulle lapsen asemassa. Sitten tuli lapsi ja lapsen kasvaessa koirasta tuli järkyttävän mustasukkainen. En uskaltanut ottaa lapsen kanssa riskejä vaan etsimme sille uduen kodin. Etukäteen pelkäsin, että koira ei sopeudu ja ikävöi kovasti, mutta suru tulikin minulle, kun koira lähti uuden omistajan mukaan onnellisena, taakseen katsomatta! Koira sopeutui uuteen kotiin ja jakamattomaan huomioon täydellisesti ja sai vielä monta onnellista vuotta.

jos ei löydy uutta kotia aika piakkoin. En jaksa enää. Rakki on sysätty minun vastuulle ja minulla ei aika riitä. Kohtelen koiraa jo niin huonosti, että samassa taloudessa meitä kahta ei tulla enää kahta viikkoa pidempää näkemään.

Minä sananmukaisesti tuskailen tämän kysymyksen kanssa...



Meillä on nuori, parhaassa iässä oleva koira. Meillä ei ollut lapsia kun koiran hommasimme. Pohdimme asiaa pitkään ja otimme myös lapsien hommaamisen huomioon. Asia piti olla selvä ja koira tuli taloon.



Nyt meillä on 4kk -ikäinen pieni vauva. Mutta ongelmat alkoivat. Äiti ei yksinkertaisesti jaksa hoitaa koiraa vauvan ohella. Minä olen töissä ja joudun tekemään välillä pitkää päivääkin. Hoidan koiran ruokinnat ja vien aamu- ja iltalenkeille. Otan myös koiran aina mukaan kun menen vaunulenkeille. Äiti ei vain jaksa koiraa. Ymmärrän häntä täysin. Pienikin lisävaiva on vaiva ja koira kiistämättä on sellainen. Äitillä terveydellisiä asioita, jotka pahentavat tilannetta. Ne ovat vakavia.



Koira on ollut hoidossa muualla ja nytkin menossa. Ne eivät vain auta kuin hetkelliseksi. Sama ongelma on taas edessä pian koiran paluun jälkeen.



Minulla itsellä ei ole ollut sosiaalista elämää melkein viiteen kuukauteen. Harrastuksista luovuin ja kavereita en ole nähnyt. Koira on siis minun ainoa kaverini ja keskustelukumppani. Minulle siis henkisesti erittäin tärkeä. Itseasiassa en tiedä, miten selviän ilman koiraa. Parikin viikkoa on ihan...



Mutta... Jos äiti ei vain jaksa. Minun pitää laittaa asiat tärkeysjärjestykseen ja sitä ei tarvitse miettiä. Koirasta täytyy luopua sillä tuleva koiran hoidossa olo vain viivyttää päätöstä.



Minä en pysty elämään ajatuksen kanssa, että rakas koirani meni esimerkiksi lopullisesti vanhemmille. En kestä ajatusta, että se tulisi iloisena ottamaan vastaan ja se pettymys kun lähtisimme, eikä sitä taaskaan otettaisi mukaan. En myös millään pysty kestämään ajatusta, että se menisi vieraaseen paikkaan. En vain kestäisi ajatusta, että siellä se vieraassa paikassa vipeltää, enkä varsinkaan kestä ajatusta, kun joutuisin miettimään miten sitä hoidetaan vieraassa paikassa!



Enkä kestä ajatusta koiran tappamisesta. MUTTA siitä uskoisin toipuvani edes jossain vaiheessa. Tietäisin sen olleen lopullista ja ettei sitä saa peruttua... Minulla on ollut aikaisemmin koiria. Ne kuolivat sydänvikaan ja vanhuuteen. Kuoleman sureminen siis loppuu jossakin vaiheessa...



Lopullista päätöstä ei ole tehty mutta pelkään pahinta...



Se pahuksen helppo ihmisten syyllistää toisia keskustelupalstoilla puolelta tai toiselta! Ette voi tietää, millaisten asioiden kanssa päätöksien tekijät joutuvat painimaan. On helppo sanoa, että koiran tappaja on hirviö tai, että koiria on liikaa. Hyvä, että taas päästiin yhdestä.



Näissä asioissa jotkut ihmiset, esim minä joutuu käsittelemään suunnattoman isoja asioita ja päätökset ovat suuria ja laajamittaisia!



"ison asian kanssa painiva"

lopetti pentunsa kuukauden jälkeen, kun se söi huonekaluja. Muuten kiltti koira. Huh.

ja miten paljon tässäkin ketjussa ollaan tätä puolusteltu!! oksettaa.

Minä sananmukaisesti tuskailen tämän kysymyksen kanssa...

Meillä on nuori, parhaassa iässä oleva koira. Meillä ei ollut lapsia kun koiran hommasimme. Pohdimme asiaa pitkään ja otimme myös lapsien hommaamisen huomioon. Asia piti olla selvä ja koira tuli taloon.

Nyt meillä on 4kk -ikäinen pieni vauva. Mutta ongelmat alkoivat. Äiti ei yksinkertaisesti jaksa hoitaa koiraa vauvan ohella. Minä olen töissä ja joudun tekemään välillä pitkää päivääkin. Hoidan koiran ruokinnat ja vien aamu- ja iltalenkeille. Otan myös koiran aina mukaan kun menen vaunulenkeille. Äiti ei vain jaksa koiraa. Ymmärrän häntä täysin. Pienikin lisävaiva on vaiva ja koira kiistämättä on sellainen. Äitillä terveydellisiä asioita, jotka pahentavat tilannetta. Ne ovat vakavia.

Koira on ollut hoidossa muualla ja nytkin menossa. Ne eivät vain auta kuin hetkelliseksi. Sama ongelma on taas edessä pian koiran paluun jälkeen.

Minulla itsellä ei ole ollut sosiaalista elämää melkein viiteen kuukauteen. Harrastuksista luovuin ja kavereita en ole nähnyt. Koira on siis minun ainoa kaverini ja keskustelukumppani. Minulle siis henkisesti erittäin tärkeä. Itseasiassa en tiedä, miten selviän ilman koiraa. Parikin viikkoa on ihan...

Mutta... Jos äiti ei vain jaksa. Minun pitää laittaa asiat tärkeysjärjestykseen ja sitä ei tarvitse miettiä. Koirasta täytyy luopua sillä tuleva koiran hoidossa olo vain viivyttää päätöstä.

Minä en pysty elämään ajatuksen kanssa, että rakas koirani meni esimerkiksi lopullisesti vanhemmille. En kestä ajatusta, että se tulisi iloisena ottamaan vastaan ja se pettymys kun lähtisimme, eikä sitä taaskaan otettaisi mukaan. En myös millään pysty kestämään ajatusta, että se menisi vieraaseen paikkaan. En vain kestäisi ajatusta, että siellä se vieraassa paikassa vipeltää, enkä varsinkaan kestä ajatusta, kun joutuisin miettimään miten sitä hoidetaan vieraassa paikassa!

Enkä kestä ajatusta koiran tappamisesta. MUTTA siitä uskoisin toipuvani edes jossain vaiheessa. Tietäisin sen olleen lopullista ja ettei sitä saa peruttua... Minulla on ollut aikaisemmin koiria. Ne kuolivat sydänvikaan ja vanhuuteen. Kuoleman sureminen siis loppuu jossakin vaiheessa...

Lopullista päätöstä ei ole tehty mutta pelkään pahinta...

Se pahuksen helppo ihmisten syyllistää toisia keskustelupalstoilla puolelta tai toiselta! Ette voi tietää, millaisten asioiden kanssa päätöksien tekijät joutuvat painimaan. On helppo sanoa, että koiran tappaja on hirviö tai, että koiria on liikaa. Hyvä, että taas päästiin yhdestä.

Näissä asioissa jotkut ihmiset, esim minä joutuu käsittelemään suunnattoman isoja asioita ja päätökset ovat suuria ja laajamittaisia!

"ison asian kanssa painiva"

SINULLE olisi ehkä helpompi viedä piikille, mutta eiköhän koira itse olisi onnellisempi uudessa kodissa kuin "koirien taivaassa".....

Itsekkin olen aiemmin suhtutunut kissoihin ja koiriin noin, että niidenkin pitäisi saada elää vanhaksi. En ole enää niin varma. Maailmassa ja Suomessakin on kuitenkin enemmän kodittomia kissoja ja koiria, kuin hyviä koteja niille. Kun joku lopettaa eläimen ilman turhaa kärsimystä, tarkoittaa se käytännössä sitä, että se ei vie paikkaa joltain muulta kodittomalta eläimeltä joka ehkä sitten saa kodin. Kaikkein parasta olisi tietenkin, että lopetettaisiin se turha pennuttaminen.

Minä sananmukaisesti tuskailen tämän kysymyksen kanssa...

Meillä on nuori, parhaassa iässä oleva koira. Meillä ei ollut lapsia kun koiran hommasimme. Pohdimme asiaa pitkään ja otimme myös lapsien hommaamisen huomioon. Asia piti olla selvä ja koira tuli taloon.

Nyt meillä on 4kk -ikäinen pieni vauva. Mutta ongelmat alkoivat. Äiti ei yksinkertaisesti jaksa hoitaa koiraa vauvan ohella. Minä olen töissä ja joudun tekemään välillä pitkää päivääkin. Hoidan koiran ruokinnat ja vien aamu- ja iltalenkeille. Otan myös koiran aina mukaan kun menen vaunulenkeille. Äiti ei vain jaksa koiraa. Ymmärrän häntä täysin. Pienikin lisävaiva on vaiva ja koira kiistämättä on sellainen. Äitillä terveydellisiä asioita, jotka pahentavat tilannetta. Ne ovat vakavia.

Koira on ollut hoidossa muualla ja nytkin menossa. Ne eivät vain auta kuin hetkelliseksi. Sama ongelma on taas edessä pian koiran paluun jälkeen.

Minulla itsellä ei ole ollut sosiaalista elämää melkein viiteen kuukauteen. Harrastuksista luovuin ja kavereita en ole nähnyt. Koira on siis minun ainoa kaverini ja keskustelukumppani. Minulle siis henkisesti erittäin tärkeä. Itseasiassa en tiedä, miten selviän ilman koiraa. Parikin viikkoa on ihan...

Mutta... Jos äiti ei vain jaksa. Minun pitää laittaa asiat tärkeysjärjestykseen ja sitä ei tarvitse miettiä. Koirasta täytyy luopua sillä tuleva koiran hoidossa olo vain viivyttää päätöstä.

Minä en pysty elämään ajatuksen kanssa, että rakas koirani meni esimerkiksi lopullisesti vanhemmille. En kestä ajatusta, että se tulisi iloisena ottamaan vastaan ja se pettymys kun lähtisimme, eikä sitä taaskaan otettaisi mukaan. En myös millään pysty kestämään ajatusta, että se menisi vieraaseen paikkaan. En vain kestäisi ajatusta, että siellä se vieraassa paikassa vipeltää, enkä varsinkaan kestä ajatusta, kun joutuisin miettimään miten sitä hoidetaan vieraassa paikassa!

Enkä kestä ajatusta koiran tappamisesta. MUTTA siitä uskoisin toipuvani edes jossain vaiheessa. Tietäisin sen olleen lopullista ja ettei sitä saa peruttua... Minulla on ollut aikaisemmin koiria. Ne kuolivat sydänvikaan ja vanhuuteen. Kuoleman sureminen siis loppuu jossakin vaiheessa...

Lopullista päätöstä ei ole tehty mutta pelkään pahinta...

SINULLE olisi ehkä helpompi viedä piikille, mutta eiköhän koira itse olisi onnellisempi uudessa kodissa kuin "koirien taivaassa".....

Samaa mieltä kuin edellinen komppaaja!

Sinä siis veisit nuoren, elinvoimaisen, "parhaassa iässä" olevan koiran lopetettavaksi, ettei sulle itsellesi tule vaan pahaa mieltä? Koet että itse pääset helpommin yli nuoren koiran ennen aikaisesta lopettamisesta kuin sen antamisesta toiseen sukulaisperheeseen. Haloo! Käsittämätön logiikka. Mietipäs pikkuisen tätä umpiegoistista ajatusmalliasi.

Todella itsekäs ihminen taidat olla ja vaimosi toinen vielä itsekkäämpi! Kummallista miten ne jotkut koiralliset jaksavat sitä perhearkea lapsien syntyessäkin ja toiset ovat vaan niin kovin väsyneitä ja jaksamattomia! Vaimosi kannattaisi ensisijassa hakea tilaansa jonkinlainen lääkitys, ei tuo tuollainen ihan normaalia ole. "Äiti ei vaan enää jaksa koiraa..." By-hyy.

Eiköhän se koira ole onnellisempi eläessään täyttä elämää luonnolliseen kuolemaansa asti kuin nuorena kuolleena "koirien taivaassa" piikityksen jälkeen.

Koira on sellainen yhden naisen koira, että ikävöisi ikuisesti, jos jollekin antaisi, eikä leimautuisi niinkuin palveluskoiran pitää leimautua...

Itselläni on kokemus voimakastahtoisesta, suurikokoisesta palveluskoirasta, "yhden naisen koirasta" luopumisesta koiran tultua mustasukkaiseksi vauvasta. Luopuminen oli äärimmäisen tiukka paikka, mutta kun koira alkoi kulkea vauvan ympärillä karvat pystyssä ja sen näköisenä, että jos en olisi vahtimassa, voisi tehdä vauvalle jotakin, ei ollut vaihtoehtoja. Vaikka koira olisi tottunutkin vauvaan, en olisi ikinä pystynyt siihen luottamaan. Niinpä päätin etsiä uuden kodin omalle, juuri minuun leimautuneelle 5-vuotiaalle, terveelle palveluskoiralle. Kun oikea ihminen löytyi ystävän avulla, koira yllättäen lähtikin uuden omistajan mukaan kertaakaan peräänsä katsomatta! Ja eli elämänsä loppuun onnellisena, uuden ihmisen koirana! Se oli kaikille osapuolille paras ratkaisu!

On turha tehdä itsestään tärkeämpää kuin on. Koira kyllä sopeutuu uuteen kotiin.

hän oli kyllä hyvä koira tuttujen kanssa, mutta pääosin haukkui ihmisiä. ei jaksettu kunnolla ulkoiluttaa edes kun lapsi syntyi. piikille vienti ei ollut vaihtoehtona. rotukoira kyseessä.

Minä ehkä luin alkuperäisen kirjoittajan tekstin eri tavalla...



Tuo teksti " on terveydellisiä asioita, jotka pahentavat asiaa. Ne ovat vakavia", viittaisi kyllä siihen, että sinun kommentointisi "hakea lääkitys" taitaa olla haettu ja sillä viitataan juuri tälläiseen lisähaasteeseen heidän perheessä. Toivottavasti ymmärrät, että jos tälläinen on case, juuri sinun kirjoitustapasi saattaa pahentaa ihmisen sairautta? Jos, et, niin ei voi mitään mutta kannattaisi pysähtyä sekunniksi ja miettiä. Toivottavasti ko henkilö ei lue tätä sinun tekstiä. Tämä on varmaan samalla syy, miksei heidän heidän perheessä äiti ei jaksa. Niillä sinun mainostamilla toisilla koiraperheillä ei varmaankaan ole ollut tälläisiä haasteita.



Minun kategoriassa ihminen kuitenkin menee koiran edelle. Vaikka koirista pidänkin ja omistan sellainen.



Alkuperäinen kirjoittaja on siis itsekäs? Tämä on taas minun mielipide ja sinulla on oikeus omiisi mutta onko? Jos minä joutuisin luopumaan koirastani, niin joutuisin asiaa miettimään. Suomessa on nyt jo hirvittävän paljon koiria ilman kotia yhdistyksien jne hoivissa. Miksei näille ole löytynyt sinun mainostamaasi hyvää kotia? Samaan aikaan joutuu lukemaan jatkuvasti koirien huonosta huolenpidosta lehdistä. Minä en esimerkiksi tiedä, miten sen hyvän kodin löytää? Jos koira olisi rotukoira, niin kasvattaja voisi varmaan auttaa mutta sitä tietoa meillä ei nyt ole, onko ko koira sellainen...



Mutta minä nyt luin tekstin näin ja tämä on vain minun mielipide.