Muita, jotka aikuisenakin häpeää välillä vanhempiaan?

Muista se ja iloitse siitä, joka kerta kun tunnet häpeää.



Terv. Vuosi sitten vanhempansa menettänyt.

Lihavia, eivät harrasta liikuntaa, piheilevät

miksi minä vanhempiani häpeäisin. He elävät omaa elämäänsä ja minä omaani. Mitä se mulle kuuluu miten asiansa hoitavat. Mä voin hävetä lasteni käytöstä jossain, koska olen siitä ikään kuin vastuussa. En ole vanhemmistani vastuussa, joten ei tartte häpeilläkään.

siskoni taas häpeää vanhempiamme. Yksi mun kaveri häpeää myös aivan selvästi äitiään, vaikka ei sitä suoraan myönnäkään. Sen vaan huomaa, kun jos seurassa kaverin äiti puhuu niin tämä hänen tyttärensä naureskelee äitinsä puheille ja ilmehtii. Eikä tämän kaverin äidin jutut nyt sinänsä ole noloja, mutta on vaan aika rasittava hössöttäessään.

Muista se ja iloitse siitä, joka kerta kun tunnet häpeää.

Terv. Vuosi sitten vanhempansa menettänyt.

tekisin mitä vain jos vain saisin hävetä isääni vielä kerran.

kommentoijat olette harvinaisen tyhmiä. Ensinnäkin teidän vanhemman kuolema ei liity tähän ap:n aiheeseen.



Toisekseen, jotkut vanhemmat on oikeasti niin hirveitä, että heidän kuolemansa on helpotus. Teidän kokemus ei ole se ainut ja oikea kokemus vanhempien menettämisestä.



Nimimerkki kuin miljoonan kilon taakka olisi nostettu harteilta äidin kuollessa, niin kauhealla tavalla hän minua vuosikaudet henkisesti piinasi.

mutta kyllä minä heitä välillä häpeän. Nykyään vähemmän, mutta varsinkin aikaisemmin aika useinkin. Äiti joi todella rankasti monta vuotta. Tunnen kaikki paikkakunnan pulsut, koska ne ovat mun äitini kavereita. Ja toden sanoakseni kyllä se äiti sinne joukkoon sopii/sopi. Kaikki mun kaverit/tutut on korkeasti koulutettuja ja suurin osa ns. paremmista perheistä.



Kyllä mä häpeän/tuntuu pahalta kun näen miten tutut esim äitiini suhtautuu kun eivät tiedä että on äitini tai kun tulee puheeksi tukiverkot ja joudun sanomaan että en voi pyytää äitiä auttamaan, koska en tiedä tuleeko paikalle selvinpäin jne. Kuitenkin kyseessä on minun äitini, jonka kuolemaan en ole koskaan toivonut vaika välillä hävennyt olenkin. Nykyään äidillä menee onneksi paljon paremmin ja lapsiakin olen välillä antanut hoitaa. Yön yli en kuitenkaan uskalla antaa.