Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miehen lapsi on alkanut ottaa aivoon!
01.11.2011 |
Tai siis käytöstavat tai oikeammin niiden puute.
Lapsen äiti on sitä mieltä, että kaikesta pitää kysyä lapsen mielipide. Eli jos ollaan lähdössä jonnekin, pitää lapselle tehdä selväksi milloin mennään, mihin mennään ja kenen kanssa mennään jne jne. Kyseessä 13 vuotias. Lapsi sitten päättää, haluaako lähteä vai ei ja pakottaa ei saa.
Toinen vielä enemmän risova asia on tervehtiminen. Kun hän tulee meille, ei osaa sanoa hei kun näkee. Kun meille tulee vieraita hänen meillä ollessaan, ei osaa sanoa hei kun vieraat tulevat eikä edes vastaa kun hänelle sanotaan hei.
Hän ei myöskään puhu vieraille mitään; tuttuja ovat eikä puhu edes toisille lapsille.
Äidin selitys on, että ei tarvitse kun on ujo. Samaan hengenvetoon julistaa kuinka lapsi on sosiaalinen.
En kehtaa enää emnnä mihinkään kylään lapsen kanssa, koska hän ei tervehdi tai jos tapaa vieraita ihmisiä, ei osaa esitellä itseään.
En voi ymmärtää, että lapsi on kasvatettu tuollaiseksi.
Ilmeisesti täytyy alkaa huomauttamaan häntä tuossa asiassa. Jos ei vastaa tervehdykseen, lienee parasta sanoa, että etkös osaa hei sanoa.
Samaten taidamme alkaa varaamaan matkoja ja vain ilmoitamme, että tällaista on tulossa ja jos ei kiinnosta matka ja seura, jääköön pois.
Hölmöintä tässä kaikessa on se, että lapsen äiti on snaonut, että lapsi saa päättää. Kuitenkin kun ilmoitamme äidille, että olemme lähdössä jonnekin, hänen vastaus on, että hänen pitää jutella lapsen kanssa. Miksi? Jos kerran lapsi saa päättää, mitä se äiti siihen sönklää?
Kommentit (30)
totta kai häneltä kysytään lähteekö hän mukaan matkalla tai vierailulle, hemmetinmoinen meteli meillä nousisi jos ilmoittaisin sunnuntai aamuna että nyt mummolaan ei mutinoita.
Ja tottakai keskustellaan 13v äidin kanssa voiko hän lähteä matkalle, 13v on kuitenkin vielä lapsi, muttei pikkulapsi hän on MURKKU joka välillä taantuu pikkulapsen tasoa alemmas.
Mutta ilmeisesti et ole itse ollut murkku tai sitten olet niin vanha että et enää muista miltä tuntuu kun riepotellaan äidille ja isälle ja tapaamaan "sukulaisia" jotka eivät ole sukulaisia, voisko olla 13-vuotiasta yksinkertaisesti VITUTTAA koko elämä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta eiköhän se ole lapsen isän asia opettaa tuollaiset asiat lapselle,jos äiti ei opeta.
Mietin, että miksi SINÄ alat mitään lapselle opettamaan?
Kyseessä ei ole sinun lapsesi.
Jos lapsen isä ei opeta eikä kasvata, niin ei sitten. Anna olla. Tämmöset asiat tavallaan eivät kuulu sinulle, tai ainakaan ne eivät ole sinun murheitasi.
Pääset helpommalla, kun nostat kätesi pystyyn ja jätät nämä asiat biovanhempien hoidettavaksi. Puhun ihan kokemuksesta.
Eli nyt sinä välität, ottaisit vastuuta, ja iloakin lapsesta, mutta se ei onnistu, koska kasvatusnäkemykset eivät kohtaa eikä sitä oikein annetakaan sinulle.
Koska välität, se suututtaa.
Lakkaa välittämästä.
Helpommin sanottu kuin tehty. Mutta kun työstät: ei ole minun lapsi, ei kuulu minulle. Olen taustalla suhteessa tähän lapseen. Koksa kukaan ei edes halua sinun vastuunottoasi tai kasvatusosuuttasi. Älä tee sitä sitten.
Matkat ja reissut: kyllä tuon ikäiseltä oikeasti kysytään, kiinnostaako. Varsinkin, jos on vaihtoehto jäädä vaikka sinne äidille tai mummolaan tai jonnekin.
Ja vähintääkin ilmoitetaan, että ollaan menossa paikkaan X. Päätös siitä tuleeko mukaan vai ei, on sitova. Etenkin siis jos siihen liittyy maksaminen ja varaaminen. Ja siitä sitten pidetään, ja se on isän ja äidin välinen asia,. toivottavasti miehesi tajuaa sitten tämän, ettei äiti ja tytär ala vedättää.
Kysymys kuuluukin mitä se isukki tekee ja ajattelee? Eikös se kuulu isukin olla aktiivinen ja kasvattaa omaa lastaan? Mitäs sinä siinä sönkläät?
Onneksi mulla on kolme ihanaa lapsipuolta, joilla on käytöstavat ja joita tarvittaessa voin myös opastaa.
Lapset ei kyllä sanele minkään perheen pelisääntöjä tai menoja, mutta 13-vuotias voi kyllä ikänsä puolesta tosiaan jäädä seurasta pois, jos ei huvita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onneksi mulla on kolme ihanaa lapsipuolta, joilla on käytöstavat ja joita tarvittaessa voin myös opastaa.
Lapset ei kyllä sanele minkään perheen pelisääntöjä tai menoja, mutta 13-vuotias voi kyllä ikänsä puolesta tosiaan jäädä seurasta pois, jos ei huvita.
tuon ikäisenä jokaiseen kyläreissuun mukaan, vaan jäin monesti kotiin kavereiden kanssa touhuamaan. Ja kyllä sitä yleensäkin on tapana kertoa kaikenikäisille ihmisille vähintään, että minne ollaan menossa ja milloin. Vai meinaako ap, että 5 min enne lähtöä tokaistaan, että nyt lähdetään risteilylle?
t.lähi-äitipuoli
Sitä todellakin saa mitä tilaa. Kaikki lapsethan ovat ääliöitä ja vielä otat murheeksi jonkun muun ääliö lapsia...ja virlä ihmettelet täällä !? Kuinka tyhmiä ihmiset oikeasti on !!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sekä UUSPERHEEN että molempien vanhempien pitää kasvattaa ja olla samoilla linjoilla.
Ei ole ERIKSEEN isän tehtävä kasvattaa. Ap, kun otit miehen, otit myös lapsen. Aikuistu ja ala elämään YHTEISTÄ elämää. Miksi myrkytät perhettä ja parisuhdetta näin itsekkäällä asenteella.
Opettakaa lasta niinkuin hän olisi yhteinen. Hän on lapsi, kokenut eron ja sinä vaan mariset kuin kakara.
Sinä olet se ongelma. ei lapsi.
Etteikö kasvatus olisi yhteinen asia? AP on perheen äitinä vastuussa myös kasvatuksesta. Uusperhe on siis perhe siinä missä muutkin. Neuvotelkaa exän kanssa kasvatusasiat ja sovittakaa ne teille omilla mausteilla mutta pitäkää johtolanka.
Yhtä helvettiä on nykylasten elämä kun aikuiset paneskelevat sinne sun tänne. Älkää tehkö lapsia ensimmäiseen suhteeseen, säästäkää toiseen niin ei tule näitä haasteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
itsekäs asenne?
Olemme ydinperhe ja meillä on alsten osattava tervehtiä ja esitellä itsensä; on opetettu siitä asti kun oppivat puhumaan. Kuuluu ihan peruskäytöstapaan.
Ei 13 v voi päättää, miten perhe matkustaa! Kuten ap sanoi, jääköön pois jos ei kiinnosta. Ei meillä kyllä lapset määrää matkustusasioita vaan aikuiset.
itsekäs asenne?
Olemme ydinperhe ja meillä on alsten osattava tervehtiä ja esitellä itsensä; on opetettu siitä asti kun oppivat puhumaan. Kuuluu ihan peruskäytöstapaan.
Ei 13 v voi päättää, miten perhe matkustaa! Kuten ap sanoi, jääköön pois jos ei kiinnosta. Ei meillä kyllä lapset määrää matkustusasioita vaan aikuiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
itsekäs asenne?
Olemme ydinperhe ja meillä on alsten osattava tervehtiä ja esitellä itsensä; on opetettu siitä asti kun oppivat puhumaan. Kuuluu ihan peruskäytöstapaan.
Ei 13 v voi päättää, miten perhe matkustaa! Kuten ap sanoi, jääköön pois jos ei kiinnosta. Ei meillä kyllä lapset määrää matkustusasioita vaan aikuiset.
kun odottaa lapsen osaavan tervehtiä.
Aika pieniltä kuulostavat ap:n ongelmat. Itse olen kolmen biologisen lapsen sekä kahden lapsipuolen äiti(puoli). Lapsipuolet asuvat meillä pysyvästi ja näkevät satunnaisesti äitiään.
Molemmat -varsinkin vnhempi- lapsipuolista on todella vaikea. Uskallan käyttää ihan suoraan tätä sanaa. Heidän äitinsä ehti laiminlyödä sen verran, että aluksi kyläreissuilla en saanut hävetä lasten hiljaisuutta tai sitä ettei tervehdi. Minä sain hävetä sitä, että minua lyötiin, purtiin, raavittiin ja kirottiin. Nyt tilanne on jo helpompi.
Lisäksi joudun ottamaan vastuuta, sillä biologinen äiti ei ole kuvioissa. Koko ajan meillä asuvia lapsia ei voi erotella meidän ja ei-meidän lapsiin tai kohdella eri tavalla. Lapsia hoidetaan vuoronperään töiden vuoksi, joten omalla hoitovuorolla pitää otta 100% vastuu.
Olen joutunut kestämään sellaisia vihan, pettymyksen, epäonnistumisen ja häpeäntunteita äitipuolena, että vähemmästäkin olisi kasvanut aikuisena. Nyt en edes viitsi aloittaa keskustelua siitä, mitä lapset ovat joutuneet kokemaan. Se on sitten toinen tarina. Suhteellisuudentajua hyvät äitipuolet!! Ja kuvitelkaa, kuinka paljon enemmän vaatisi se, jos lapset asuisivat teillä jatkuvasti. Ja huoltajuuden menettänyt äiti arvostelisi sinua parhaansa mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuhkimo-sadussa ilkeä äitipuoli kiusaa miehensä tytärtä ja ajaa häikäilemättä omien lastensa etuja. Kun äitipuoli paukkaa taloon, Tuhkimo joutuu palvelijan asemaan, eikä mikään hänen elämässään ole enää kohdallaan.
Vaikka Tuhkimon taru satua onkin, on äitipuoli-sanassa oikeassakin elämässä edelleenkin pikkaisen ikävä sävy, vaikka uusperheet alkavatkin tätä nykyä jo olla suhteellisen arkinen ilmiö.
Kirjassaan ”Äitipuolen käsikirja” Maija Rauhala tarttuu aiheeseen, josta on uusperheiden tavallisuuden huomioon ottaen kirjoitettu yllättävän vähän. Kirjassa kokenut äitipuoli antaa käytännön vinkkejä naisille, jotka totuttelevat elämään miehensä rinnalla uusperheen arkea.
”Äitipuoleksi ryhtyminen on sydämen avausharjoitus”, Rauhala kirjoittaa. Toisen lasta voi ajan myötä oppia rakastamaan. Ajan kanssa myös lapsi oppii luottamaan uuteen äitipuoleen – kiirehtimällä ja pakottamalla kukaan ei tule uusperheessä onnelliseksi. Aika on uusperheen paras kaveri.
”Äitipuolen on annettava lapsille ennen kaikkea aikaa ja jaksettava uskoa, että ajan myötä kaikki järjestyy. Lapsia ei saa kiirehtiä eikä pakottaa eikä yrittää ostaa heidän suosiotaan. He näkevät pienimmänkin falskiuden läpi”, Rauhala lainaa 43-vuotiasta Ainoa Vauva-lehden keskusteluryhmästä.
Lapsi voi kokea lojaliteettiristiriitaa
Mutta mitä teet käytännössä, alun hankalissa tilanteissa, kun tuntuu siltä, että miehesi lapsi inhoaa sinua?
Rauhalan mukaan vihamieliselle lapselle on hyvä kertoa, että et ole hänen äitinsä etkä ole aikeissa viedä äidin paikkaa, mutta olet tullut hänen ja hänen isänsä elämään jäädäksesi. Ole siis jämäkkä ja vältä tungettelua. Varsinkin avioeron kokenut lapsi voi pelätä kiintymistä. Mistä hän tietää, jos sinäkin sitten yhtäkkiä katoat!
Joskus äitipuoli voi törmätä ”lojaliteettiristiriitaan”. Lapsesta voi tuntua siltä, ettei hän saa pitää äitipuolesta. Vaikka keksisit mitä kivaa, lapsi on ynseä. Myös oikea äiti voi tukea asetelmaa, koska hän pelkää että viet lapsen rakkauden. Lapsi vaistoaa äitinsä pelon, eikä uskalla sen takia kiintyä äitipuoleen, Rauhala kirjoittaa.
”Lasten uskollisuutta on joskus vaikea hyväksyä”, kirjoittaa 49-vuotias Heli samassa keskusteluryhmässä. ”Olen välillä tuntenut itseni todella epäonnistuneeksi, kun olen yrittänyt järjestää mieheni lapsille jotakin kivaa, eivätkä he kiitä tai sano, että oli mukavaa. Heidän oma äitinsä ei koskaan vie heitä minnekään, ja kun me viemme, saattaa pojalle olla tärkeintä ostaa jotakin pientä äidille. Olen välillä vihainen, koska äiti saa kaiken rakkauden ja huomion, mutta isää lapset eivät huomioi mitenkään”, Heli kirjoittaa.
Tue lasta
Ruoka ja äidinrakkaus kuulunevat samaan pakettiin, ja äitipuolen on ehkä hyvä olla tuputtamatta lapselle heti omia ruokailutottumuksiaan. Tee lapselle sellaista ruokaa, mistä hän pitää.
Jos lapsi ei halua syödä pöydässä, anna asian vain olla. Lapsella saattaa olla huonoja muistoja siitä, miten vanhemmat aina riitelivät ruokapöydässä. Ei siis ihme, ettei ruoka maistu!
Rauhala neuvookin, että anna lapsen syödä siellä missä hän puuhailee, vaikkapa television tai tietokoneen ääressä. Pikkuhiljaa voit sitten totuttaa häntä takaisin ruokapöytään aterioimaan muun perheen kanssa. Tärkeintä on, että lapsi syö.
Jos esimerkiksi viikonloppulapsella tulee kamala ikävä äitiä, asiaan kannattaa suhtautua maltillisesti. Rauhala ei suosittele lapsen palauttamista äidille, koska silloin lapsi saa vääränlaisen viestin. Lapsi voi alkaa uskoa, ettei isän luona olekaan turvallista nukkua. Lapsen ei myöskään pidä saada sitä käsitystä, että tapaamisten alkaminen ja päättyminen ovat hänen vallassaan. Jos lapsen antaa soittaa äidille, tulos saattaa olla kahta kauheampi. Äiti voi alkaa itkeä kuullessaan lapsensa itkevän ja sitten lapsi alkaa itkeä vielä enemmän.
Tilanteessa ei muu auta kuin panna jäitä hattuun ja yrittää rauhoitella lapsi itse. Rauhala neuvoo:
1. Anna lapsen kokea tunteensa. Älä komenna häntä olemaan hiljaa tai tuntemaan jotakin muuta.
2. Varo menemästä mukaan lapsen tunteeseen. Pysy rauhallisena, vaikka näet, kuulet ja koet, että lapsella on hätä. Et pysty auttamaan häntä, jos hätäännyt.
3. Tunnista lapsen kokema tunne ja anna sille nimi. Mene hänen viereensä kasvot lähellä hänen kasvojaan ja sano rauhallisella äänellä: ”Minusta tuntuu siltä, että sinulla on kova ikävä äitiä.” Jos tunnistat muita tunteita, nimeä ne.
4. Anna tunteille lupa: ”On oikein, että on ikävä äitiä, kun on isän luona. Se kertoo, että rakastat äitiä hyvin paljon. Äiti ja isäkin rakastavat sinua.”
5. Toista lapsen viesti. Kertaa rauhallisesti sanasta sanaan, mitä lapsi sanoo: ”Kuulin sinun sanovan, että haluat äidin luo.” Todennäköisesti hän vaihtaa pian kysymykseen tai etsii syliä koettuaan, että häntä on kuultu.
6. Vastaa lapsen kysymyksiin. Purettuaan tunteensa hän alkaa ehkä käsitellä tilannetta älyllisesti ja haluaa tietää, miksei hän pääse äidin luo.
7. Ota lapsi syliin, kun hän on siihen valmis.
arkinen ilmiö? Uusperheitä on ollut ihmiskunnan historian aamuhämäristä saakka!!
meillä moikatan vieraita ja niin edelleen. Omakin lapseni on ujo ja meinaa olla moikkamatta sen vuoksi, mutta olen kyllä aina lähes pakottanut sen hein väkeltämään ulos. SItten ihan itse reipastuukin leikkimään muiden kanssa. Niin. Sanoisin, että meillä on tämmöiset säännöt.
JA MITÄ TEKEE TAAS LAPEN ISÄ? Miksi tämä on sinun asiasi miettiä.
Mietin, että miksi SINÄ alat mitään lapselle opettamaan?
Kyseessä ei ole sinun lapsesi.
Jos lapsen isä ei opeta eikä kasvata, niin ei sitten. Anna olla. Tämmöset asiat tavallaan eivät kuulu sinulle, tai ainakaan ne eivät ole sinun murheitasi.Pääset helpommalla, kun nostat kätesi pystyyn ja jätät nämä asiat biovanhempien hoidettavaksi. Puhun ihan kokemuksesta.
Eli nyt sinä välität, ottaisit vastuuta, ja iloakin lapsesta, mutta se ei onnistu, koska kasvatusnäkemykset eivät kohtaa eikä sitä oikein annetakaan sinulle.
Koska välität, se suututtaa.Lakkaa välittämästä.
Helpommin sanottu kuin tehty. Mutta kun työstät: ei ole minun lapsi, ei kuulu minulle. Olen taustalla suhteessa tähän lapseen. Koksa kukaan ei edes halua sinun vastuunottoasi tai kasvatusosuuttasi. Älä tee sitä sitten.Matkat ja reissut: kyllä tuon ikäiseltä oikeasti kysytään, kiinnostaako. Varsinkin, jos on vaihtoehto jäädä vaikka sinne äidille tai mummolaan tai jonnekin.
Ja vähintääkin ilmoitetaan, että ollaan menossa paikkaan X. Päätös siitä tuleeko mukaan vai ei, on sitova. Etenkin siis jos siihen liittyy maksaminen ja varaaminen. Ja siitä sitten pidetään, ja se on isän ja äidin välinen asia,. toivottavasti miehesi tajuaa sitten tämän, ettei äiti ja tytär ala vedättää.
Ole aikuinen ja käyttäydy sen mukaisesti. Sinunkin vastuulla on perheen hyvinvointi, tuolla asenteella et edistä sitä vaan rikot.
Voisin kuvitella, että olisi vaikea muistuttaa tseään ei-biologisen lapsen vihaa kohdatessaan, kuinka hän on vielä lapsi eikä tiedä paremmasta. HUH, kun tuntuu, että omienkin kanssa on helisemässä.
Yritä silti :) Ja myös kivaa tekemstä yhdessä, ettei kaikki ole pelkkää kieltämistä ja taistelua.
Ja taas - missä oli lasten isä, kun lapsia laiminlyötiin....
Aika pieniltä kuulostavat ap:n ongelmat. Itse olen kolmen biologisen lapsen sekä kahden lapsipuolen äiti(puoli). Lapsipuolet asuvat meillä pysyvästi ja näkevät satunnaisesti äitiään.
Molemmat -varsinkin vnhempi- lapsipuolista on todella vaikea. Uskallan käyttää ihan suoraan tätä sanaa. Heidän äitinsä ehti laiminlyödä sen verran, että aluksi kyläreissuilla en saanut hävetä lasten hiljaisuutta tai sitä ettei tervehdi. Minä sain hävetä sitä, että minua lyötiin, purtiin, raavittiin ja kirottiin. Nyt tilanne on jo helpompi.
Lisäksi joudun ottamaan vastuuta, sillä biologinen äiti ei ole kuvioissa. Koko ajan meillä asuvia lapsia ei voi erotella meidän ja ei-meidän lapsiin tai kohdella eri tavalla. Lapsia hoidetaan vuoronperään töiden vuoksi, joten omalla hoitovuorolla pitää otta 100% vastuu.
Olen joutunut kestämään sellaisia vihan, pettymyksen, epäonnistumisen ja häpeäntunteita äitipuolena, että vähemmästäkin olisi kasvanut aikuisena. Nyt en edes viitsi aloittaa keskustelua siitä, mitä lapset ovat joutuneet kokemaan. Se on sitten toinen tarina. Suhteellisuudentajua hyvät äitipuolet!! Ja kuvitelkaa, kuinka paljon enemmän vaatisi se, jos lapset asuisivat teillä jatkuvasti. Ja huoltajuuden menettänyt äiti arvostelisi sinua parhaansa mukaan.
Lapsen äidillä ja isällä on kasvatuksesta aivan eri näkemykset. Äidin mielestä lapsi päättää asiat ja kaikki tapahtuu lapsen ehdoilla, lasta kuullen.
Isän mielestä aikuiset asettavat tietyt rajat ja säännöt, joiden sisällä mennään. Toki lasta kuullaan ja mielipide otetaan huomioon mutta aikuiset tekevät päätökset.
Voitte vain arvata, mitä tapahtuu jos ja kun kasvatamme meidän näkemyksen mukaan. Lapselle on äiti tehnyt asioita erittäin selväksi.
Minua joka tapauksessa hävettää kun tulee vieraita eikä lapsi tervehdi. Se on noloa! Tai kun mennään johonkin eikä lapsi osaa kätellä, sanoa nimeään. Tekisi mieli vajota maan alle.
Matkoilla tarkoitin todella ulkomaille suuntautuvia matkoja enkä tarkoittanut sitä, että 5 min ennen sanotaan, että nyt mennään.
ap
Alue: Aihe vapaa
vähän kyllä siltä etten minäkään sanoisi sinulle hei