Erotarinoita

Tiesin, että meille tulee ero. En voinut muuttaa rakastani, joten muutin itseäni. Aloin elämään onnellisena ja hän eli rinnallani omallaan, mutta ei minun hyväksymälläni tavalla. Ei tarvinnut riidellä.



Viimeisen kerran, kun tapasimme hänen sukulaisiaan sädehdin ja hymyilin. Sekä sukulaiset, että hän ihmettelivät sitä, että miten muuttunut olin. Jotenkin erilainen. Miksi hymyilin? Kerroin olevani onnellinen, joten miksi en hymyilisi?



Olin hetkessä läsnä. Keräsin hyviä muistoja. Halusin jättää hänelle muiston itsestäni onnellisena. Sukulaisille myös.



Hän kutsui minut jättämään eroanomusta. Lupasin tulla, jos hän välttämättä tahtoo, vaikka hän esittikin kutsunsa huutaen. Silloin itkin, kun kirjoitin nimeäni eropapereihin. Toivotin kaikkea hyvää loppuelämäksi ja kävelin pois.



Näin hänet vielä kerran ja silloin hymyilin ja kehuin hänen ulkonäköään. Häntäkin hymyilytti. Kehut upposivat. Hän soitti minulle vielä kerran, mutta sanoin, että yhteinen aikamme on ohi. Myönsin, että olin löytänyt toisen. Kehuin exääni ja sanoin, että nyt vain on aika olla tuon toisen miehen kanssa. En halunnut jäädä roikkumaan häneen.



Ex oli syyttänyt minua takertumisesta, mutta olin vain yrittäessäni pelastaa häntä. Nyt minun piti pelastaa itseni, vaikka sydäntä raastoikin edelleen, niin hymyssä suin eteenpäin.