Jos kotona hoidetuilla ja päivähoidossa hoidetuilla on selkeä ero

Kyselee ap yrittäen nostaa aihetta

Senhän nyt sanoo jo maalaisjärkikin.



Eikä sellaista tutkimusta ole olemassakaan joka tosistaisi toisin. Tietysti joku pitää tutkimuksena sitä että eräs Keltinkangas-Jörvinen on ollut tätä mieltä. Eli vanha mummo jolla ei ole edes omia lapsia.



SIlläkään ei ole mitään merkitystä tulevaisuuden kannalta että onko siellä päiväkodissa ollut päällä Polan O Pyre haalari vai ihan marketin Lassie.



Usko tai älä.

Eiköhän tuossa pointtina ole juuri noiden muiden muuttujien suuri määrä. Mistä tutkijat voisivat päätellä että jokin asia riippuu juuri hoitotavasta, kun lasten kehitykseen ja käytökseen vaikuttaa tsiljoona muutakin asiaa.



Ehkä identtisillä kaksosilla onnistuisi, jos toinen olisi ollut aina hoidossa ja toinen aina kotona, mutta mistäpä näitä niin paljon löytyisi. Tosin eipä heilläkään kaikkia muita asioita voitaisi vakioida.

tehdä se tutkimus esim. häiriökäyttäytymisestä!!! Mistä ne häiriköt j apahoinvoivat lapset ovat ykskas ilmaantuneet?

Jos hoitomuodolla ei ole itsessään merkitystä vaan enemmän kaikella muulla, minkä ihmeen takia täällä ja yhteiskunnassa yleensäkin vouhkataan ihan tajuttomasti tästä asiasta?



Jos olisi joku tutkimustulos niin sitten voitaisiin keskittyä olennaiseen, eli vanhempien voimavarojen lisäämiseen jos lapset hoidetaan kotona, ja päivähoidon laadun parantamiseen niiden lasten osalta jotka siellä ovat.



Naiset (ja miehet), vaistaikkainasettelun aika on ohi!



Ap

ongelmia elämässä, ei ne johdu siitä että on ollut pienenä päiväkodissa hoidossa.

kotiäiti voi olla kutsumuksessaan, jolloin hoidon laatu on hyvää, mutta kotiäiti voi myös katkeroitua ja uupua, jolloin perhe voikin huonommin... päiväkodissa voi olla todella lämpimät hoitajat, ja vanhemmat järjestää kohtuulliset hoitoajat, jolloin lapsella on hoidossa hyvä... tai sit voi olla tympeät hoitotädit ja vanhemmista johtuen 10h hoitopäivät...

lapsen hyvä voi toteutua molemmissa hoitomuodoissa jos niin halutaan.

kinaaminen ja "tutkimukset" siitä, onko kotiäitiys vai päiväkoti parempi, on mielestäni paljolti "poliittista", liittyen siihen, mihin rahavirtoja ja työvoimaa halutaan milloinkin siirtää. Ja ennen kuin ottaa kantaa kumpaankaan suuntaan, kannattaa todella miettiä naisen yht. kunnallista asemaa... eikö olisi parasta että naisella/perheellä olisi täysi (myös moraalinen) vapaus valita itse nämä asiat, ilman että hänet leimataan mihinkään suuntaan.

Siksi näiden asioiden tutkimista yritetään joiltain tahoilta, jopa estää.



Lasten psykologit ainakin ovat tutkimuksissa ilmoittaneet, että lapsen kuuluu saada viettää aikaa vanhempien kanssa ja että, lasten hoidon ammattikasvatuksen malli alkaa olla sisäistetty jo liiankin kanssa.



Lasten mielenterveysongelmat ja häiriökäyttäytyminen on lisääntynyt päiväkodeissa, koska siellä tikittää vailla hoivaa ja kodin turvaa kasvaneiden lasten joukko ja kaikki tämähän johtuu siitä, että työpaineiden kasvaessa vanhemmat eivät enää tahdo jaksaa lapsiaan. Ei vaan haluta nähdä sitä, että lapset tarvitsevat läsnä olevia vanhempia ja pienet lapset nimenomaan äitiään.



Äitien pitenevät työpäivät verottavat aikaa ja voimavaroja lasten hoivaamisesta. Vastuutahan on mysö yritetty siirtää isälle, joka on jonkin itsekeksimämme ideologian mukaan on puoliksi vastuussa lapsistaan. Sitä ei vaan enää haluta tunnustaa, että äidillä ja lapsella on luonnostaan korvaamaton suhde, joka alkaa jo siitä, kun äiti synnyttää lapsensa.



Mieshän ei vaan yksinkertaisesti osaa olla äiti. Hän on biologialtaan ja sukupuoliselta persoonaltaan erilainen. 60- luvulla syntynyt feministinen ideologia ei kuitenkaan hyväksy biologisia eroavaisuuksia miehen ja naisen välillä, vaan väittämänä on, että isä ja äiti ovat samanlaisia ja että erot on vain opittu ja ovat historiallista painolastia, jotka on tähdännyt äitien alistamiseen.

entäs siten "tutkiminen" kun samassa perheessä on osa lapsista ollut päivähoidossa ja osa ei koskaan missään, ei edes kerhoissa eikä esikoulussa.



Jos lapsia on useampia tällaisessa perheessä, voisiko ap mielestäsi jollain lailla tehdä johtopäätöksiä, edes suuntaa antavia?



Esm. meillä on kuusi lasta.



Ensimmäiset kolme lasta olivat päiväkodissa vuoden ajan ollessani yh. Nuorin oli alkaessaan 1v, seuraava 4v ja kolmas 5v.



Tuon vuoden jälkeen nykyinen mieheni seurustellessamme halusi että jäisin kotiin hoitamaan lapsiani koska he sairastelivat usein. Suunnitteilla avioituminen..



Perustimme atk-alan "firman" ja pystyin kotona toimimaan saaden perheelle elantoa. Vanhimman ollessa 6v avioiduin uudelleen, syntyi uusi vauva jolloin olin kotiäitinä ensiluokkalaisen turvana koulutiellä.



Kolme nuorinta (6v, 3v ja vauva) eivät olleet kerhossa vaan ihan kotilapsia, mutta esikoulua kävi ajallaan toinen ja kolmas lapsi, iltapäivät sitten kotona...



Muutimme maaseudulle saadaksemme tilavan asunnon verrattuna Helsingin hintoihin, neljä lasta, nuorin n.1,5v



Neljäs lapseni on ollut kouluikään saakka kotihoidossa, mies vuorotyöläisenä pystyi hoitamaan enimmäkseen. Mummit, vaaritkin välillä. Olin työssä. Esikoulua ei maalla silloin vielä järjestetty.



Neljäs aloitti koulun puhtaasti kotilapsena, ilman eskaria. Samaan aikaan syntyi viides lapsi ja parin vuoden pääästä kuudes.



Kaikki kolme viimeisintä lasta eivät ole koskaan olleet päivähoidossa tai kerhossa, ei edes esikoulussa koska vain kokopäivähoidossa oleville annettiin siihen aikaan päiväkodissa pienimuotoista esiopetusta.



Pk-johtaja tarjosi kyllä että jos maksan kokopäivämaksun ja lapsi on 5h päiväkodissa voi olla eskariohjelmassa...Miksi olisin maksanut kun olin kotona äitiyslomalla.



Seurakunnan kerhossa sai olla ennen kouluna alkua, mutta en sitten sinnekään vienyt.



Mitä eroja?



Koska lapset ovat varttuneet, osa jo aiakuisia, olisi minulla mahdollisuus miettiä, onko eroja oman perheen lapsilla kun osa ollut päiväkodissa ja eskarissa, osa ei missään kodin ulkopuolella, vain OK-talon pihalla, ei kerrostalon lapset kavereina, ei ryhmässä toimimiseen harjaantumista, jne.



Olen itse ollut vuosia päiväkodissa työssä, ja tiedän että useampilapsisessa perheessä lapset saavat luontaisesti "oppia" ja kokea elämän eväät.



Kyllä kotonakin joutuu odottamaan vuoroaan vaikkei nyt pitkiä aikoja jonossa kuten päiväkodissa esim. vessajonossa, ruokakärryn edessä, ulosmennessä jne.



Kotona on otettava muut siellä olevat huomioon, esim. isommat ovat auttaneet pienempiä, isän on saatava päivällä nukkua yötä varten jolloin ei voi juosta ja melskata mielin määrin, ja ei sellainen muutenkaan olisi hyvä.



Päivähoidolla on totta kai osansa lapsen kasvuun ja kehitykseen. Lapset ovat päivällä aktiivisen aikansa "muiden" aikuisten kanssa sekä useiden erilaisten lasten "seassa".



Nykyään oman näkemykseni mukaan päivähoito on ensisijaisesti paikka johon vanhemmat voivat jättää lapsensa työajakseen, opiskellakseen jne.



Ryhmissä lapset saavat aikuisjohtoista ohjelmaa, on piiri jossa voi olla eri aiheita, lauletaan ja kuunnellaan satuja sekä mitä aikuinen kertoo. Lapset esittelevät vuorollaan mm. lelupäivän lelunsa tai kertovat viikonlopustaan..ryhmissä askarrellaan, leivotaan jne.



Mutta, se kahdenkeskinen aika lapsen ja aikuisen välillä puuttuu miltei kokonaan. Kuinka ihanaa olisi voida joskus ottaa huomioon "se" yksi lapsi, saada tarkempi kuva hänestä ja olla vuorovaikutuksessa juuri hänen kanssaan.



Kunpa voisi pelata pelejä rauhassa edes kolmen-neljän lapsen kanssa ilman että häiriinnytään jonkun juostessa ohi, huutaessa samassa tilassa jne. Nauttisin itsekin kun voisin keskittyä lapsiin enemmän, nyt tuntuu kuin olisi "massahoitoa" ja valvon päällisin puolin että kaikki "pysyvät hengissä".



Lapsen kanssa pääsee kahden kesken olemaan just väärällä tavalla, eli silloin kun hän on tehnyt jotain sopimatonta ja aikuinen vähän puhuttelee lasta.



Pitäisikin voida antaa lapselle hänen tarvitsemansa huomio ilman pahoja tekosia, vaikka välillä tuntuu että näin ainoastaan lapsi saa enemmän huomiota. Liekö joskus jollain lapsella syy pahaanoloon huomionhalu.

ja huomattiin, että päiväkotilapsilla menee paremmin. Sitten huomasivat, että siinä päiväkodissa oli koko ajan 1 hoitaja 3 lasta kohti ja että ne kotihoidetut olivat epämääräisiä alimman sosiaaliluokan mielenterveyspotilaita.



Ensin pitäisi pystyä minimoimaan taustoista johtuvat erot.

Siksi näiden asioiden tutkimista yritetään joiltain tahoilta, jopa estää.

Lasten psykologit ainakin ovat tutkimuksissa ilmoittaneet, että lapsen kuuluu saada viettää aikaa vanhempien kanssa ja että, lasten hoidon ammattikasvatuksen malli alkaa olla sisäistetty jo liiankin kanssa.

Lasten mielenterveysongelmat ja häiriökäyttäytyminen on lisääntynyt päiväkodeissa, koska siellä tikittää vailla hoivaa ja kodin turvaa kasvaneiden lasten joukko ja kaikki tämähän johtuu siitä, että työpaineiden kasvaessa vanhemmat eivät enää tahdo jaksaa lapsiaan. Ei vaan haluta nähdä sitä, että lapset tarvitsevat läsnä olevia vanhempia ja pienet lapset nimenomaan äitiään.

Äitien pitenevät työpäivät verottavat aikaa ja voimavaroja lasten hoivaamisesta. Vastuutahan on mysö yritetty siirtää isälle, joka on jonkin itsekeksimämme ideologian mukaan on puoliksi vastuussa lapsistaan. Sitä ei vaan enää haluta tunnustaa, että äidillä ja lapsella on luonnostaan korvaamaton suhde, joka alkaa jo siitä, kun äiti synnyttää lapsensa.

Mieshän ei vaan yksinkertaisesti osaa olla äiti. Hän on biologialtaan ja sukupuoliselta persoonaltaan erilainen. 60- luvulla syntynyt feministinen ideologia ei kuitenkaan hyväksy biologisia eroavaisuuksia miehen ja naisen välillä, vaan väittämänä on, että isä ja äiti ovat samanlaisia ja että erot on vain opittu ja ovat historiallista painolastia, jotka on tähdännyt äitien alistamiseen.

Vai olisikohan aika iso ero esim. seuraavilla päivähoitotapauksilla:



a) lapsi laitettu päiväkotiin 11 kk iässä - päiväkodissa ongelmia henkilökunnan vaihtuuvuuden kanssa, sijaisia vaikea saada, lapsia maksimimäärä, lapsella pitkät hoitopäivät 5 pv/ vko



b) lapsi mennyt päiväkotiin 3 vuoden iässä (tai vanhempana) - päiväkodissa tarpeeksi ja motivoitunutta henkilökuntaa, lapsen hoitopäivät kohtuullisen pituisia



Tuollaiset yleistävät kirjoitukset, kuten välittömästi yllä, eivät tuo asiaan mitään lisävalaistusta. Eikä edes aivan pienten lasten kotihoito ole kaikissa tapaussa (valitettavasti) aina paras vaihtoehto, äitejä ja elämäntilanteitakin kun on todellakin laidasta laitaan.

Tarkoitin aloituksessa juuri riittävän suurta ja nimenomaan satunnaisotantaa, ettei yksittäiset tapaukset tai tietyllä tavalla valitut perheet vaikuttaisi lopputulokseen.



Pohdin vain, miksi tämä ei onnistuisi? Resurssikysymys tietysti, ja miten määritellään ongelmat, jonka mukaan luokitellaan lapset, mistä voidaan saada tilastolukuja joita verrata.



Koulussa menestyminen ja sosiaaliset taidot, sekä mielenterveyden ongelmat tai niiden puuttuminen voisi olla tutkittavaa materiaalia, mutta korostan siis että otoksen on oltava riittävän suuri.

Tarkoitin aloituksessa juuri riittävän suurta ja nimenomaan satunnaisotantaa, ettei yksittäiset tapaukset tai tietyllä tavalla valitut perheet vaikuttaisi lopputulokseen.

Pohdin vain, miksi tämä ei onnistuisi? Resurssikysymys tietysti, ja miten määritellään ongelmat, jonka mukaan luokitellaan lapset, mistä voidaan saada tilastolukuja joita verrata.

Koulussa menestyminen ja sosiaaliset taidot, sekä mielenterveyden ongelmat tai niiden puuttuminen voisi olla tutkittavaa materiaalia, mutta korostan siis että otoksen on oltava riittävän suuri.

Ap.

ihan hyviä lapsia ovat. jos olisivat olleet kotihoidossa, olisivatko ne sitten erinomaisia vai huonompia?

mitä sellaisia miettimään, onglemia voi olla kotona ja puutarhassa.

eikö tää uhrautuvien kotiäitien kruununkiillotus lopu koskaan?

ihan hyviä lapsia ovat. jos olisivat olleet kotihoidossa, olisivatko ne sitten erinomaisia vai huonompia?

mitä sellaisia miettimään, onglemia voi olla kotona ja puutarhassa.

eikö tää uhrautuvien kotiäitien kruununkiillotus lopu koskaan?

Minä en ota kantaa mihinkään suuntaan, ja perääkuulutan puolueetonta tutkimusta asiasta, koska aihe on mielestäni tutkimisen arvoinen.

Luitko aloituksen sillä silmällä, että puolustaisin kotiäitiyttä vai tarkoitatko jonkun muun kommenttia?

Ap.

Tarkoitin aloituksessa juuri riittävän suurta ja nimenomaan satunnaisotantaa, ettei yksittäiset tapaukset tai tietyllä tavalla valitut perheet vaikuttaisi lopputulokseen. Pohdin vain, miksi tämä ei onnistuisi? Resurssikysymys tietysti, ja miten määritellään ongelmat, jonka mukaan luokitellaan lapset, mistä voidaan saada tilastolukuja joita verrata. Koulussa menestyminen ja sosiaaliset taidot, sekä mielenterveyden ongelmat tai niiden puuttuminen voisi olla tutkittavaa materiaalia, mutta korostan siis että otoksen on oltava riittävän suuri.

Ap.

Koska kuvaamasi tutkimus olisi tehtävä esimerkiksi päiväkotihenkilökunnan taholta kyselynä, kuten myös kotiäitien taholta kyselynä, niin ymmärrät varmaan vastausten subjektiivisuuden? Vai ajattelitko että testataan vasta koulu-iässä? Silloin ei voitaisi mitenkään huomioida sitä että milloin kukakin on mennyt tarhaan, sillä eri ryhmiä olisi liikaa.

Tämä on sama kuin imetysetu tutkimukset. Ei ole tarpeeksi suurta otosta, jossa olisi VAIN täyimetettyjä 6 ikään saakka ja VAIN pulloruokittuja 6kk ikään saakka. Suurin osa lapsista sijoittuu johonkintuonne väliin, jolloin mitää eroja ei lasten välille saada ellei otosta rajata tarpeeksi pieneksi. Ja juuri noilla rajatuilla otoksilla nykyään tutkijat perustelevat mielipiteitään.

Nimenomaan riittävän suuri otos käsittääkseni takaisi, että erot näkyisivät, jos niitä on. Ehkä sen voisi rajata niin, että ryhmät olisivat ennen eskaria täysin kotihoidetut ja ne, jotka olisivat olleet päivähoidossa vaikka yhtä vuotta pidemmän ajan. Siis noin esimerkiksi, en osaa näin lennossa heittää hyviä rajauksia. Yleensä vastaukseksi tulee aina, että kyllä meidän Ville on sosiaalinen, vaikka onkin ollut kotona tai meidän Pekka on niin rauhallinen, vaikka meni alle 1-vuotiaan päiväkotiin, mutta juuri riittävän suuri otos takaisi, että se tilastollinen ero löytyy. Yksittäistapauksia suuntaan jos toiseen on aina. Ja koska niitä on, ei päivähoitoa tai kotihoitoa voi tuloksen perusteella julistaa rikolliseksi toiminnaksi, mutta olisipa tutkittu tieteellisesti.

on se, että lapsen tulee olla kotona äidin kanssa 3-vuotiaaksi ja mielellään kouluikäiseksi saakka.

t. arvo ylppö

Nimenomaan riittävän suuri otos käsittääkseni takaisi, että erot näkyisivät, jos niitä on. Ehkä sen voisi rajata niin, että ryhmät olisivat ennen eskaria täysin kotihoidetut ja ne, jotka olisivat olleet päivähoidossa vaikka yhtä vuotta pidemmän ajan. Siis noin esimerkiksi, en osaa näin lennossa heittää hyviä rajauksia. Yleensä vastaukseksi tulee aina, että kyllä meidän Ville on sosiaalinen, vaikka onkin ollut kotona tai meidän Pekka on niin rauhallinen, vaikka meni alle 1-vuotiaan päiväkotiin, mutta juuri riittävän suuri otos takaisi, että se tilastollinen ero löytyy. Yksittäistapauksia suuntaan jos toiseen on aina. Ja koska niitä on, ei päivähoitoa tai kotihoitoa voi tuloksen perusteella julistaa rikolliseksi toiminnaksi, mutta olisipa tutkittu tieteellisesti.

Tiedän kyllä että osittaishoidettuja on paljon, mutta ryhmät rajattaisiin niin, että kokonaan kotihoidetut ja vaikka 1-5 -vuotiaana päiväkodissa olleet (ei esim pph:lla hoidetut). Näitä kahta, tarpeeksi suurta ryhmää verrattaisiin tilastollisesti esim. alakoulu- tai yläkouluiässä, tai miksei vaikka myöhemminkin toisen asteen koulutuksessa. Elämässä pärjääminenhän näkyy monesti vasta aikuisemmalla iällä. Teveystiedot ja koulutiedot pitäisi saada näiltä ryhmiltä kaivettua.

Ap.