Anoppisi kolme ärsyttävinta tapaa.

- siitä on aika lailla vaivaa lomakkeita täytellessä, että hän saa eläkettä 8 eri paikasta, myös ulkomailta. Kelalle pitää haalia iso nivaska papereita vähintään kerran vuodessa.



- kyllähän se lievästi ärsyttää, kun vastaa noin 5. kertaa peräkkäin kysymykseen "Mitäs aiotte tehdä vielä tänään, paitsi siivota".



- naurettavaa kyllä, kaikkein ärsyttävintä on se, että hän kuvittelee olevansa vielä täydessä toimintakunnossa, vaikka on kävelemätön vuodepotilas. Kun esimerkiksi kysymme, mitä hän tarvitsisi kaupasta, hän kieltäytyy ehdottomasti perustellen, että tokihan hän itsekin pystyy kipaisemaan ostoksilla. Jos mainitsemme jotakin pyörätuolista ja autokyydistä, hän pitää meitä mielenvikaisina. "Enhän minä nyt täysin muistamaton ole", hän lausahtaa usein, vaikkei tunnista aviomiestään valokuvasta vaan kyselee meiltä, kukas tämä mies on.



Oikeasti hän on suloinen, asuu onnellisten saarella, jossa kaikki on hyvin.

1. Stressaa asioista ihan liikaa. Jokainen vastoinkäyminen saa käymään ylikierroksilla ja asioita vatvotaan päiväkausia.



2. Puuttuu ihan kaikkeen ja jokaisen asioihin.



3. Tuntuu pitävän tytärtään poikaansa tärkeämpänä. Toki heillä on lapsia ja meillä ei, mutta aina välillä alkaa ahdistaa, kun meiltä vain pyydetään apua (fyysistä) ja toisille sitä vain annetaan (niin fyysistä kuin taloudellistakin). Esim. ostetaan tyttären omaan käyttöön uusi auto uuden perheauton rinnalle, vaikka poikansa ajaa liki 20 vuotta vanhalla autolla, joka on jatkuvasti hajalla jostain. Vanhemmat ovat varakkaita eli varaa kyllä olisi tukea poikaansakin. Itseni vuoksi en sitä toivo, mutta tuntuu epäreilulta miestäni kohtaan tuollainen.



Toimii hyvää tarkoittaen, joten en kehtaa suuttua hänelle.

1. tyttären lapset on tärkeämpiä kun pojan lapset 2. tyttären lapsia hoidetaan ja hyysätään, pojan perheen luona käy ehkä 2 krt vuodessa nopeasti kylässä

Kolmas on sitten se, että ei kuuntele yhtään mua vaan puhuu päälle ja vaihtaa aihetta sekunnissa toiseen.

tyttären lapset on tärkeämpiä kuin pojan? Kai se vaan menee niin sitten yleensä, mutta mun lapsille todella surullinen kohtalo, kun ovat heidän ainoat isovanhempansa, koska minä olen orpo.

Meillä on täysin päinvastoin! Siis oma äitini kyseessä. Veljeni lapsi on se numero yksi ja oma lapseni tulee kakkosena. Kaikessa. Esimerkiksi joululahjoja kun äitini mietti, keksi hän ensin mitä ostaa veljeni lapselle, sen jälkeen kysyi minulta mitä minun lapseni tarvitsisi joululahjaksi "jotain saman hintaista kuin veljeni lapselle". Eli lahjan hintastandardi tuli veljeni lapsen lahjan mukaan. Tämä on vain yksi esimerkki, mutta kuvaa tilannetta hyvin.

Eli aina ei tule tyttären lapset ykkösenä. Eikä tarvitsekaan! Kumpa voisimme olla kaikki äideillemme ja anopeillemme tasa-arvoisia, mutta se on jo utopiaa :)