Vanhoillislestadiolaisuudesta irrottautunut perhe, löytyykö?

lukee tätä palstaa

Vertaistuki on tärkeää ja varmasti helpottaa tilannetta. Muuttakaa toki etelämmäs ja ehkä sellaiseen kaupunkiin jossa ette ole kovin hyvin edustettuna niin ei ole naapurustossa heti joku painostamassa takasin riveihin ellette itse halua sitten joskus entiseen.

Olmme irtaantuneet 1982-83. MItä tahdot tietää?



Isäni lähti ensin, äitiä kovisteltiin siitä miksei pitänyt kaidalla tiellä miestään ja minä katselin sitä nöyryytystä sivusta hoitokokouksisssa. Lähdin itse seuraavaksi pois. Äiti ja pienemmät sisarukseni vuoden päästä siitä.



Kaikki sen aikaiset tuttavat ja ystäväperheet lakkasivat tervehtimästä ja tuntemasta, koko elämä oli rakennettava uudelleen.



Itse eheydyin uskossa vähitellen. Hakuduin ensin ihan tavllisen seurakunnan aktiivinuoreksi, sitten isoiseksi. Kävin kirkon nuorisopäivillä jne. Opin että usko voi olla myös ilo eikä vain tuomio. Suraanaksi löysin yhteyden hellunatiseurakunnasta ja ilo moninkertaistui. Tuon jälkeen olen vieraantunut enkä usko enää jumaluuksiin. Koen sen paranemisprosessiksi.



Uskonnollinen lapsuus ja tuomitsevuus esim. seksuaalisuuden suhteen ovat tehneet vakavia jälkiä persoonaani, mutta ymmärrän jo syyt ja seuraukset. Olen elänyt mm. seksuaalisuuden rajusta rietastelusta ja pillun jakamisesta nykyiseen hyvään, liiton sisäiseen uskolliseen parisuhdeseksiin.



Luulisin, että läheisriippuvainen ja vaativa persoonani juontuu paljolti ahdasmielisestä uskonnollisesta lapsuudesta. Diagnoosia minulla ei ole, mutta piirteitä kyllä.

ihan perus ev.lut. touhuihin mukaan. Välttämättä kohtalotoveri ei sinua paljoa voi auttaa? Jos alatte vain pelätä yhdessä enemmän? ja josko olette aivan erilaisia ihmisiä ja erilaisilla arvomaailmoilla? Omaa tietäni vl-yhteisöstä ovat auttaneet eniten ev.lut. kirkon piirissä olevat uskovat. T: Teini-iässä vl-yhteisöstä irtautunut

ennen kuin sain riuhtaistua itseni eroon lafkasta. nyt olen onnellisesti aviossa ei-vl:n kanssa ja meillä on lapsia. Ikinä en voisi kuvitellakaan kasvattavani lapsiani moiseen sairaaseen lahkoon.



Mietin monesti silloisia tuttujani rauhanyhdistyksellä, akateemisesti koulutettua väkeä. Kuinka he pystyvät viemään lapsiaan ry:n pyhäkouluun ja raamattuluokkaan jne. Kuinka he voivat kasvattaa lapset siihen uskoon jossa on niin paljon epäraamatulloisuutta, sairasta sisäistä alistamista ja jopa laittomuutta. Mysteeri.

että kirkon aneemisella toiminnalla olisi mitään annettavaa entiselle vl:lle.

tuttavaperheitä jne. Varmaan jossain vaiheessa alkaa tuntua että helpompaa palata, tehdä parannus jne, mutta loppujen lopuksi. Voitte olla paljon onnellisempia jonkin ajan kuluttua, kun olette päässeet kunnolla irti.



Itse olen lähtenyt liikkeestä sinkkuna, löytänyt sittemmin miehen ja perustanut perheen. Kertaakaan en ole katunut lähtöäni, vaikka silloin aluksi tuntuikin aika kauhealta, ns. vapaaehtoisesti helvettiin meneminen. Mutta kun tajuaa, että se helvetti onkin oikeasti vl-liike, niin se vapauttaa ja antaa mahdollisuuden normaaliin elämään!

Mietin monesti silloisia tuttujani rauhanyhdistyksellä, akateemisesti koulutettua väkeä. Kuinka he pystyvät viemään lapsiaan ry:n pyhäkouluun ja raamattuluokkaan jne. Kuinka he voivat kasvattaa lapset siihen uskoon jossa on niin paljon epäraamatulloisuutta, sairasta sisäistä alistamista ja jopa laittomuutta. Mysteeri.

me kaikki emme suinkaan koe noin. Siinä mysteeriä kerrakseen.

kaikkeni, että perhe voisi muuttaa niiltä VL-perukoilta pois. Uuden alku tulee ikäänkuin jokatapauksessa, eikä ole niin "ry:stä poispysyttelemis keskeistä".



Tyhjältä varmasti tuntuu, kun elämää on tähän saakka ohjailtu ja manipuloitu, paljon jäänyt maailmasta ymmärtämättä ja tietämättä.



Aina surullisia tarinoita ( kaveri tulee VL-perheestä, mutta ei todellakaan itse ole sellainen, mutta ikuiset traumat on saanut elämäänsä syntykodistaan.)

me ollaan ent. vl perhe, muutettiin etelään pohjoisesta. mun suku ei puhu enää meille, perättömiä juoruja meistä on levitelty yms. silti en kadu päätöstämme

me ollaan ent. vl perhe, muutettiin etelään pohjoisesta. mun suku ei puhu enää meille, perättömiä juoruja meistä on levitelty yms. silti en kadu päätöstämme

Itselläni on ollut sinkkuna ja sitten perheellisenä hyvin rankkoja vuosia, samoista syistä, eikä välit lähisukulaisiin korjaantuneet yrityksistämme huolimatta koskaan. Olen kirjoittanut kokemuksistani Omat Polut blogiin:

http://freepathways.wordpress.com/2011/09/23/viiva-nimilistassa/

En silti kadu ratkaisuani, sillä ei kannata olla liikkeessä jonka opit ovat epäraamatullisia ja jossa ihmisiä painostetaan ja kiusataan.

Jokaista joka pohtii irtautumista, haluan rohkaista käymään rehellisesti ja pohjia myöden kaikki kysymykset ennalta mielessä läpi, ja parasta jos perheellinen voi pohtia näitä avoimesti ja suoraan puolison kanssa.

Jos joku keskustella haluaa niin laittaapa viestiä tulemaan. sinkkumies75@gmail.com. Noi ei ole koskaan helppoja asioita ja oikeasti niihin tarvitsee tukea. Mutta pelkoon ei saisi olla syytä vaikka tuo yhteisö saattaa olla jopa todella painostava ja ylenkatsova.

Myötätuntoa sinulle - vaik tuskin pystyn auttamaan kun en kuulu enkä ole koskaan kuulunut teidän herätykseen.Aina kannattaa hakea apua jos siltä tuntuu vaikkapa mielenterveystomistosta tai neuvolan kautta... Voimia selviytymmiseen!