Kätilölle kysymys

suomalaista synnytysohjelmaa olisko ollut juurikin tuo tammisaaren osasto ja siinä jakkara oli sängyllä??!!Ja se kätilö täysin samassa asennossa kuin jos äiti olisi ollut selällään.

suomalaista synnytysohjelmaa olisko ollut juurikin tuo tammisaaren osasto ja siinä jakkara oli sängyllä??!!Ja se kätilö täysin samassa asennossa kuin jos äiti olisi ollut selällään.

jep. joten eiköhän anneta kaikkien synnyttää miten kukin haluaa. vaikka sillä jakkaralla. Ei ole keneltäkään mitään pois se

Kysymys kuuluu siis, että johtuiko palstailevien kätilöiden mielestä ponnistusvaiheen helppous epiduraalista vai onko olemassa ihmisiä, jotka eivät koe kipua ponnistettaessa lasta ulos? Itse veikkaan ensimmäistä..

Mutta itselläni takana kaksi synnytystä. Ekassa sain epiduraalin, eikä ponnistusvaihe ollut kivulias. Päättelin minäkin että epiduraali helpotti vielä ponnistaessa.

Kunnes synnytin toisen lapseni, mitään kivunlievitystä en ehtinyt saamaan. Ja ponnistusvaiheessa kivut helpotti, tuntui vain ponnistamisen tarve.

Up

Tosi tylyjä kommentteja kätilöille joiltain mammoilta. Luin tossa myös kehoituksia vaihtaa ammattia. Pitäsköhän noiden ihmisten itse olla tekemättä lapsia, jos ei ymmärrä että synnytys sattuu, eikä siitä aina selviä vammoitta tai traumoitta. Hitto se ei ole kätilöiden vika jos ei oma psyyke kestä!

Kiitos kätilöt, arvokasta työtä teette!

terkuin

yhden tyttären äiti

Tällaisen artikkelin löysin

http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/haku;jsessionid=8D302FDA05FDD6762…

Loppuyhteenveto on mielenkiintoinen: "Aikaisempi käytäntö, jonka mukaan analgesiaa ei annettu enää ponnistusvaiheessa, ei kestä eettistä tarkastelua. Harva synnyttäjä uskoo ponnistuskykynsä paranevan ponnistusvaiheen kivun lisääntyessä. Painontunne, joka puudutuksesta huolimatta yleensä jää tuntumaan, saattaa olla hyödyllinen ponnistamista ohjaamassa."

Kyllä huomaa, että eletään tätä aikaa, kun kätilöt ja laadukas, turvallinen synnytystoiminta on niin itsestäänselvyys, että sitä on mammoilla vara jo alkaa kyseenalaistamaan, ja pätemään miten homma pitäisi hoitaa. Varmastikin karaisisi arvostamaan tätä kätilöiden upeaa ammattitaitoa, kun kokeilisi vääntää parit vekarat ilman puudutuksia jossain perämetsän saumamökissä, niin tehtiin vielä 1900-luvun myöhemmälläkin puoliskolla, omat vanhempanikin ovat kotosalla syntyneet. Täällä meillä pohjois-pohjanmaalla on synnyttäminen jopa Valviran mielestä niin hitokseen turvallista, että voidaan laittaa toimivia ja hyviä synnäreitä kiinni, kun kyllähän nykynainen osaa autossakin synnyttää, matkalla yliopistosairaalaan. Lähisairaalassa kun ei ole tehohoitoyksikköä vauvaa varten, niin katsovat, että parempi silloin lisätä matkasynnytysten määrää, kuin synnyttää erinomaisen osasvien kätilöiden ja lääkärien evustamana siellä tehottomassa lähisairaalassa. Tähänhän voisi ihan paikallisilta äideiltä ja synnyttäjiltä kysyä mielipidettä, mutta mitä suotta, kyllä (varsinkin miespuoliset) päättäjät tietää, mikä on ihmisen parhaaksi! :P

Vierailija kirjoitti:

Kyllä huomaa, että eletään tätä aikaa, kun kätilöt ja laadukas, turvallinen synnytystoiminta on niin itsestäänselvyys, että sitä on mammoilla vara jo alkaa kyseenalaistamaan, ja pätemään miten homma pitäisi hoitaa. Varmastikin karaisisi arvostamaan tätä kätilöiden upeaa ammattitaitoa, kun kokeilisi vääntää parit vekarat ilman puudutuksia jossain perämetsän saumamökissä, niin tehtiin vielä 1900-luvun myöhemmälläkin puoliskolla, omat vanhempanikin ovat kotosalla syntyneet. Täällä meillä pohjois-pohjanmaalla on synnyttäminen jopa Valviran mielestä niin hitokseen turvallista, että voidaan laittaa toimivia ja hyviä synnäreitä kiinni, kun kyllähän nykynainen osaa autossakin synnyttää, matkalla yliopistosairaalaan. Lähisairaalassa kun ei ole tehohoitoyksikköä vauvaa varten, niin katsovat, että parempi silloin lisätä matkasynnytysten määrää, kuin synnyttää erinomaisen osasvien kätilöiden ja lääkärien evustamana siellä tehottomassa lähisairaalassa. Tähänhän voisi ihan paikallisilta äideiltä ja synnyttäjiltä kysyä mielipidettä, mutta mitä suotta, kyllä (varsinkin miespuoliset) päättäjät tietää, mikä on ihmisen parhaaksi! :P

Mistä sitten johtuu, että synnytyssairaaloilla on niin kirjavat käytännöt kivunlievityksessä? Miksi jossain Keski-Suomen keskussairaalassa suurinpiirtein kukaan ei saa epiduraalia mutta Helsingin Naistenklinikalla lähes jokainen saa? Miksi joissain sairaaloissa annetaan ponnistuvaiheessa kivunlievitystä ja toisissa ei? Olisi mielenkiintoista kuulla, miksi toimitaan niin erilailla?

Miksi aina vaan puhutaan epiduraalista kivunlievityksenä. Spinaali on hemmetin paljon nopeampi ja tehokkaampi uudelleensynnyttäjällä, ainakin mun mielestä. Itsellä takana neljä synnytystä, ekassa sain epiduraalin joka meni kirjaimellisesti "päin persettä" eli puudutti vain lantion alueen mutta ei auttanut supistuskipuihin lainkaan. Ponnistusvaiheessa ei tuntoa ollut ollenkaan alapäässä eikä mitään käsitystä siitä mihin päin olisi pitänyt ponnistaa. Luojan kiitos olin harjoitellut raskausaikana Anna Wahlgrenin Lapsikirjassa neuvomaa "kynttilänpuhallustekniikkaa", joten sen tiedon varassa löysin ponnistussuunnan vaikka mitään tuntoa ei ollut.

Kolmessa seuraavassa synnytyksessä olen saanut spinaalin kohdunsuun ollessa auki 6-8 cm. Toimi aivan loistavasti! Kaikki supistuskivut poissa ja vauva on syntynyt noin 2-3 tunnin kuluttua puudutuksen antamisesta. Myöskin ponnistusvaiheen kipuihin auttoi mielestäni hyvin, ponnistamisen tarve tuntui vahvana paineena. Tietysti uudelleensynnyttäjänä oli jo muutenkin käsitystä siitä miten ponnistetaan. Neljännessä synnytyksessä puudute pääsi hieman hälvenemään, kun vauva olikin yllättäen avosuisessa tarjonnassa ja joutui siinä hiukan enempi ähertämään että saatiin syntymään. Kakkosen synnytyksessä tikitkin ommeltiin vielä saman puudutuksen voimalla.

Jakkarasynnytyksistä sen verran että nelosen kohdalla kokeilin ja totesin että tää ei ollut mun juttuni. Jotenkin tuntui siltä etten saa vauvaa liikkumaan mihinkään, ts. en oikein osannut ponnistaa siinä asennossa. Ekan synnytin poikkipöydällä jalat telineissä, tokan kyljellään ja viimeisen ponnistuksen puoli-istuvana, kolmannen puoli-istuvassa asennossa ja nelosen samoin sen jälkeen kun olin jakkaraa kokeillut. Ei mitään isoja vammoja, pari tikkiä/synnytys. Ei ole laskeumiakaan tullut.

Ja kätilöille jotka eivät halua hoitaa jakkarasynnytyksiä koska jalat puutuvat: Ikeassa myydään niitä lapsille tarkoitettuja matalia korokejakkaroita vessakäyttöön. Sellaisen kun laittaa takapuolen alle, niin ei jalat puudu mutta pääsee silti tarpeeksi matalalle.

Joku puhui Tammisaaresta ja heidän jakkarasynnytyksistään. Tammisaaressa oli synnytyssaleissa (tai ainakin yhdessä niistä) eräänlainen korotettu "lava" joka oli rakennettu varta vasten alustaksi jakkaralla synnyttävälle jotta kätilön ei tarvitse kykkiä kovin matalla.

up

Vierailija kirjoitti:

Miksi aina vaan puhutaan epiduraalista kivunlievityksenä. Spinaali on hemmetin paljon nopeampi ja tehokkaampi uudelleensynnyttäjällä, ainakin mun mielestä. Itsellä takana neljä synnytystä, ekassa sain epiduraalin joka meni kirjaimellisesti "päin persettä" eli puudutti vain lantion alueen mutta ei auttanut supistuskipuihin lainkaan. Ponnistusvaiheessa ei tuntoa ollut ollenkaan alapäässä eikä mitään käsitystä siitä mihin päin olisi pitänyt ponnistaa. Luojan kiitos olin harjoitellut raskausaikana Anna Wahlgrenin Lapsikirjassa neuvomaa "kynttilänpuhallustekniikkaa", joten sen tiedon varassa löysin ponnistussuunnan vaikka mitään tuntoa ei ollut.

Kolmessa seuraavassa synnytyksessä olen saanut spinaalin kohdunsuun ollessa auki 6-8 cm. Toimi aivan loistavasti! Kaikki supistuskivut poissa ja vauva on syntynyt noin 2-3 tunnin kuluttua puudutuksen antamisesta. Myöskin ponnistusvaiheen kipuihin auttoi mielestäni hyvin, ponnistamisen tarve tuntui vahvana paineena. Tietysti uudelleensynnyttäjänä oli jo muutenkin käsitystä siitä miten ponnistetaan. Neljännessä synnytyksessä puudute pääsi hieman hälvenemään, kun vauva olikin yllättäen avosuisessa tarjonnassa ja joutui siinä hiukan enempi ähertämään että saatiin syntymään. Kakkosen synnytyksessä tikitkin ommeltiin vielä saman puudutuksen voimalla.

Jakkarasynnytyksistä sen verran että nelosen kohdalla kokeilin ja totesin että tää ei ollut mun juttuni. Jotenkin tuntui siltä etten saa vauvaa liikkumaan mihinkään, ts. en oikein osannut ponnistaa siinä asennossa. Ekan synnytin poikkipöydällä jalat telineissä, tokan kyljellään ja viimeisen ponnistuksen puoli-istuvana, kolmannen puoli-istuvassa asennossa ja nelosen samoin sen jälkeen kun olin jakkaraa kokeillut. Ei mitään isoja vammoja, pari tikkiä/synnytys. Ei ole laskeumiakaan tullut.

Ja kätilöille jotka eivät halua hoitaa jakkarasynnytyksiä koska jalat puutuvat: Ikeassa myydään niitä lapsille tarkoitettuja matalia korokejakkaroita vessakäyttöön. Sellaisen kun laittaa takapuolen alle, niin ei jalat puudu mutta pääsee silti tarpeeksi matalalle.

Joku puhui Tammisaaresta ja heidän jakkarasynnytyksistään. Tammisaaressa oli synnytyssaleissa (tai ainakin yhdessä niistä) eräänlainen korotettu "lava" joka oli rakennettu varta vasten alustaksi jakkaralla synnyttävälle jotta kätilön ei tarvitse kykkiä kovin matalla.

Minulla taasen epiduraali oli aivan huippu ekassa synnytyksessä. Tokassa sain spinaalin, mutta se laitettiin ilmeisesti jotenkin huonosti, sillä kivut eivät kadonneet.

Vierailija kirjoitti:

kuka on kehittänyt synnytysjakkaroista niin epäergonomisia, että kätilt kärsivät? Syytettäisiinkö mieluummin insinöörejä tai vastaavia??? Suostuisiko yksikään opettaja/myyjä/sihteeri/muu työskentelemään huonossa asennossa? Ehei. Ei kukaan palstalainen olisi valmis uhraamaan terevyttään työnsä takia, miksi vain kätilöiden pitäisi? Kätilötkin ovat vain ihmisiä, eivät koneita.

Allekirjoitan yllä olevan. Mutta olen ollut huomaavinani jossain, että istuma-asennossa tapahtuvaa synnytystä varten olisi kehitetty oma jakkaransa, joka on myös kätilölle ergonominen. Muistaako joku tämän?

Itse olen testannut tuota synnytystuolia v.2011 Kätilöopistolla. Mielestäni oli ihan hyvä keksintö. Toisen lapsen synnytin kyljelläni ja sekin oli tosi hyvä asento mielestäni.

Meille tehtiin perhevalmennuksessa hyvin selväksi, että "meille luonnollisesti on ykkösasia se lapsi, äiti on sitten heti seuraava". Tuntuu todellaoudolta:D äiti on robotti, joka repeää jos repeää, jonka luut murtuvat jos murtuvat jne. Omassa hoitotyössäni en tuollaisia jakoja voisi ikinä tehdä. Mutta onhan meillä paljon äitejä, jotka jättävät muut lapset tekemättä, koska ensimmäinen synnytys on ollut niin järkyttävä. Ehkä minäkin jätän jatkossa 100kg potilaan jumppaamatta, ettei selkä väsy... Ei jessus... Ei paljon potilas merkkaa, mukula ulos, äidistä viis.

47, juuri niin! Miksi helvetissä jonkun pitää saada hammaslääkärissä puudute, lääkärillä on muutakin hommaa kuin puudutella! Jos ei psyyke kestä niin kannattaa revityttää hampaat pois, se kipu on ihan luonnollista, saatana!

Pitää varmaan sitten joskus, jos/kun olen raskaana mennä ulkomaille synnyttämään. Suomessa kun ei voi laskea sen varaan, että potilasta, eli synnyttäjää kuunneltaisiin kivunlievitysasioissa.

Vierailija kirjoitti:

Joku kätilö taisi tässä ketjussa sanoa, että epiduraali ei vaikuta käytännössä ollenkaan ponnistusvaiheen kipuihin.

Itse sain käynnistetyssä synnytyksessä (n. viisi senttiä auki) epiduraalin, ja siitä reilu kahden tunnin päästä aloin ponnistelemaan. Voin sanoa, että supistuskipuihin verrattuna ponnistaminen ei tuntunu painetta lukuun ottamatta miltään, ja kuitenkin ponnistamisen tarve säilyi.

Kysymys kuuluu siis, että johtuiko palstailevien kätilöiden mielestä ponnistusvaiheen helppous epiduraalista vai onko olemassa ihmisiä, jotka eivät koe kipua ponnistettaessa lasta ulos? Itse veikkaan ensimmäistä..

Oho, kylläpäs näissäkin käytäntö vaihtelee. Itse synnytin kolmannen lapsen juuri kuukausi sitten. Synnytys oli käynnistetty (yliaikaisuus ja käynnistyksenä käytettiin ensin ballongia ja myöhemmin oksi-tippaa) ja olin suunnilleen viisi senttiä auki kun suorastaan rukoilin epiduraalia. Supparit olivat ihan järkyttävät ja ne tulivat lähes taukoamatta. Ei annettu koska kätilön mukaan synnytys voisi pysähtyä. Kauratyynyä tyrkättiin ja ne olivat ihan turhia, ei niistä ollut apua.

No ei siinä mitään, vartin kuluttua sai ruveta ponnistamaan eli joka tapauksessa en olisi epiduraalia ehtinyt saada. Kohdunkaulanpuudutteen sentään sain mutta tiedä sitten, oliko siitäkään varsinaisesti apua. Minulla on kaikki muut paitsi tämä viimeinen ollut luomusynnytyksiä, koska mitään ei ole mukamas ehditty antaa (kummallisesti nyt silti kerittiin tuo puudute antamaan vaikka ponnistaminen tarve oli valtava).

Kaikin puolin tämä viimeisin synnytys oli muutenkin kamalin. Kätilö vähätteli koko ajan pelkoani siitä, että jään taas ilman kivunlievitystä ("no kyllähän sinä tämänkin pystyt synnyttämään ilman kun kerran edellisetkin". Joo pystyn, koska on pakko mutta mitä järkeä kärsiä turhaan jos on muitakin vaihtoehtoja).  Ilokaasua en osannut hengittää oikein eikä kätilö neuvonnut siinä mitenkään vaikka pyysin.

Minun oli pakko ponnistaa puoli-istuvassa asennossa eikä kätilö kertonut edes syytä, kielsi vain vaihtamasta asentoa vaikka sanoin, että se on epämukava asento (kokemuksesta tiesin, itse olisin halunnut olla kylkiasennossa). Myöhemmin selvisi, että jossain vaiheessa vauvan sydänäänet olivat romahtaneet koska napanuora oli kaulan ympärillä ilmeisesti melko tiukalla (joo, kuulin kyllä sen laitteen piippaavan mutta taaskaan en saanut vastauksia vaikka kysyin että miksi laite hälyttää).

Ja kaiken kruunasi kasa opiskelijoita. Aluksi siinä oli vain kätilö ja yksi opiskelija mutta kun ponnistusvaihe alkoi, huoneeseen pölähti neljä muutakin ihmistä. Yksi istui tietokoneella ja viisi seisoi jalkopäässäni.

Onneksi tämä oli kolmas synnytykseni eli synnytys oli sinällään tuttua touhua, muuten olisi varmaan jäänyt traumat tuon kätilön takia. Aikaisemmissa synnytyksissä minulla oli tosi mukavat kätilöt, heistä jäi oikein positiivinen kuva.

up

Outo asenne kätilöillä. Kyllä kai ammattilainen haluaa miettiä mahdollisimman hyviä työtapoja asiakkaan kannalta. Todellakaan ei voi tehdä työtään huonosti ja perustella ettei jaksa tai pysty. Pitää löytää keino. Esim Tammisaaressa kuulosti mietityn asiaa. Tai vaikka mainittu jakkara kätilölle

Itse synnytin ekan selällään. Toisen jakkaralla 2001. Luulin, että se on Suomessa tavallista. Itse kävelin varpaillaan. En pystynyt menemään sänkyyn tudkalta ja kätilö toi jakkaran. Ei repeämiä. Mutta 4,5 kg lapsi tuli rytinällä.

En osaa kuvitella, että olisi tullut selällään

Vierailija kirjoitti:

Meille tehtiin perhevalmennuksessa hyvin selväksi, että "meille luonnollisesti on ykkösasia se lapsi, äiti on sitten heti seuraava". Tuntuu todellaoudolta:D äiti on robotti, joka repeää jos repeää, jonka luut murtuvat jos murtuvat jne. Omassa hoitotyössäni en tuollaisia jakoja voisi ikinä tehdä. Mutta onhan meillä paljon äitejä, jotka jättävät muut lapset tekemättä, koska ensimmäinen synnytys on ollut niin järkyttävä. Ehkä minäkin jätän jatkossa 100kg potilaan jumppaamatta, ettei selkä väsy... Ei jessus... Ei paljon potilas merkkaa, mukula ulos, äidistä viis.

Tilannehan on aniharvoin niin mustavalkoinen että pitäisi miettiä kumpi jää henkiin. Mutta mietipä äitinä nyt oikeasti jos vaakakupissa on sinun häntäluusi murtuminen vs. syntyvän lapsesi henki, eikö jälkimmäinen pidä priorisoida ?

Olen ollut haastavissa synnytyksissä, joissa tapahtumassa pääpaino on ollut äidin elämysmatkalla, ei lapsen turvallisuudella. Kun syntyvässä oleva lapsi voi huonosti ja vanhemmilla suurin huoli on excelillä tehdyllä ltoivomuslistalla rastittamatta jääneet asiat.

Noh ammattilaiset, ottakaa myös huomioon, ettei sillä äidillä/tukihenkilöllä ole pieninkään käsitystä siitä kuinka vauva siellä voi. Monitorit näkyvät teille samoin kuin niiden tulkitsemiseen tarvittava koulutus on teillä. Jostain syystä synnyttäjää ei yleensä haluta muutenkaan informoida (huolestuttaa?) sydänäänien laskua tms koskevilla havainnoilla ennen kuin yht. äkkiä onkin hätäsektio käsillä ja pakko kertoa synnyttäjällekin.

Eikö siis ole aivan ymmärrettävää, että niin kauan kuin äiti olettaa vauvalla kaiken olevan ok, hän keskittyy niihin asioihin, joista tietää ja ymmärtää, kuten omiin kipuihinsa ja toiveisiinsa?