Ärsyttävimmät lapsettomien kavereiden piirteet, listatkaa!

Jos ei ole omia lapsia niin voi olla ettei ole koskaan oppinut tekemään mitään kotona. On syöty ulkona jne. Sitten kun tullaan illanviettoon "lapsellisille", istutaan sohvalla ja palvelutetaan kaikki vaikka muut vieraat osallistuisivat ruoanlaittoon.

Lähipiirissä on monta tällaista lapsetonta palveluttajaa.

Jos meille tulee ihmisiä kylään, niin pyydän erikseen, jos toivon vieraan osallistuvan esim. ruoanlaittoon. Jos menen itse kylään oletan, että isäntäväki osaa itse pyytää apua esim. ruoanlaittoon.

Yleensä meidän ystäväpiirissä on totuttu siihen, että isäntäväki "hoitaa hommat". Eli vieraita pyydetään vieraiksi.. Mutta ehkä tää on kulttuuriero. En mä vanhemmillekaan mee enää huushollaamaan, kun en siellä asu. Jos äiti pyytää apua, niin toki autan.

Meillä on lapsia.

Minulla on ystävällinen ja iloinen 4-vuotias, joka mielellään ottaa kontaktia myös aikuisiin ja juttelee luontevasti tuntemattomillekin. En nyt tosiaankaan väitä että kaikkien pitäisi ihastella tätä- opetan koko ajan lapselle, mikä on sopivaa ja mikä ei.



Jotenkin minulle tulee paha mieli lapsen puolesta, kun tututkin lapsettomat suhtautuvat joka kerta lapseen kuin lemmikkiin. Aliarvioivat jne.

on todella kivoja, kuten lapsellisetkin. Miksi mulla olisi kavereita, joista en pidä? En yleensä edes muista kenellä on lapsia ja kenellä ei.



Mua ärsytti vauva- ja taapero-aikana, jos joku lapseton (tai vanhempi ihminen, jolla isot lapset) antoi tarmokkaasti neuvoja, joita oli mahdoton toteuttaa. Siis halusin vain purkaa mieltäni esim. lapsen valvottamisesta, ja ihminen, jolla ei ole mitään kokemusta asiasta katsoo voivansa antaa täsmäneuvoja.



Sitten mulla on yksi ystävä, joka ilmeisesti pohtii kovasti haluaako lapsia ollenkaan, ja hänen on tosi vaikea kestää mitään puhetta lapsista, ja usein myös puhuu vähän halventavaan sävyyn lapsilleen omistautuneista äideistä. Tämä ärsyttää hiukan joskus (pidän hänestä kuitenkin muuten niin paljon, että olen valinnut, että kestän tuon).

Oikeastaan kyselinkin juuri siksi, että osaisin itse välttää näitä "karikoita" - enkä vahingossa ärsyttäisi tai loukkaisi ystäviäni, joista useat ovat saaneet jo nyt lapsia kun itselläni lapset ovat kaukana tulevaisuuden suunnitelmissa.



Onneksi en löytänyt moniakaan omia toimintamallejani/piirteitäni listauksestanne, tai sitten en vaan itsellenikään tunnusta!



Saa laittaa lisääkin, jos tulee mieleen. :)

Ja kuvitelma, että kaikki odottavat heidän hankkivan lapsia ja ihmettelevät mikseivät he niin tee

Ja kuvitelma, että kaikki odottavat heidän hankkivan lapsia ja ihmettelevät mikseivät he niin tee

Kyllä aika monelta lapsettomalta parilta tiedustellaan kiusallisen usein mahdollisia vauvasuunnitelmia. Se ei haittaa niin kauan kun lapsettomuus on vapaaehtoista, mutta sen jälkeen se on aika ikävää.

Ja kuvitelma, että kaikki odottavat heidän hankkivan lapsia ja ihmettelevät mikseivät he niin tee

Kyllä aika monelta lapsettomalta parilta tiedustellaan kiusallisen usein mahdollisia vauvasuunnitelmia. Se ei haittaa niin kauan kun lapsettomuus on vapaaehtoista, mutta sen jälkeen se on aika ikävää.

Mutta on vapaaehtoisesti lapsettomia, jotka tekevät asiasta ja muiden mahdollisista oletuksista itse suuren numeron.

enkä todellakaan ehtinyt / jaksanut tehdä viikolla yhtään mitään muuta kuin käydä töissä. Usein tein kotona illallakin töitä. Olen satavarma, että suurin osa ihmisistä kuvittelee että mulla on sellainen turhanpäiväinen paperinpyörittäjän virka, missä vaan klemmareita siirrellään pöydällä ja vähän kahvitellaan välissä.

Nyt kun mulla on lapsi, mun on ollut pakko pistää kova kovaa vastaan ja vähentää töitä radikaalisti. Se ei olisi onnistunut ennen lasta minulta. Kaikki ei ole niin mustavalkoista ja kyllä lapsettomillakin voi oikeasti olla rankkaa. Itse koen, että mun elämä on nyt paljon paremmassa balanssissa kuin itkuisana työn orjana ennen lasta.

Se mikä tosiaan välillä ärsyttää, on aikuisen ihmisen vinkuna ja valitus pikkuasioista. Siis että kun töissä on NIIIIN rankkaa, ja työmatkaankin menee tunti sivuunsa, niin ei sitä kyllä sitten enää mitään muuta jaksa... Kun työssäkäyvillä lapsiperheen vanhemmilla on kuitenkin pikkasen rankempaa siihen päälle. Ja nyt valittamassa oli siis ihminen, joka tekee todella kevyttä sisätyötä. TOki ymmärrän, että töissäkin on eroja... NO onneksi kyseinen ihminen on jo äitikin, ja mahtaa välillä funtsia, että tulipas möläytettyä.

Entä jos komentaa/ohjeistaa lastasi vaikka teidän ollessa kyläilemässä meillä?

Entä jos keräilee alahyllyiltä designesineet/CD-levyt yms muut pois teidän tullessa kylään "kaiken varalta", siis ennen kuin lapsesi kerkee edes niistä kiinnostua? Otatteko loukkauksena ja tulkitsetteko niin, että "kaveri ei luota siihen, että meidän lapsemme ei kyllä riko mitään"?

saa minun lapsia muutkin komentaa, jos on aihetta - usein vielä "vieraitten" komentaminen tehoaa paremmin kuin äidin sana (joka kyllä sekin useimmiten) :)

tavaroitten kerääminen alahyllyiltä osoittaa mitä suurinta huomaavaisuutta, mitä en itse edes osaa odottaa vieraillessani muualla - usein keräilen itse kylässä helposti rikkoontuvia esineitä korkeammalle - toivottavasti tämä ei lapsettomia haittaa...

Pisteet siitä, jos viitsit seurata lasta ja kerätä esineitä pois. Mua ihmetytti kun kaveri ei ollenkaan kiinnittäny meillä huomiota 8kk lapseen, joka oli juuri kiinnostunut meijän arvokkaasta maljakosta. Olin toki sen siihen itse unohtanut. Mutta hassulta tuntui omassa kodissa nostella tavaroita syrjään. Tämä siis kärjistettynä. Kun ei kaikkea voi huomata.

Niin minäkin luulin erityisesti nuorena, että lasten kanssa pitää olla ehdoton ja mitään veivaamista ei saa sietää. Joo, eihän se elämä nyt niin mene. Lasten kanssa pitää luoviakin. Ei 1-vuotiasta kiukkupussia kouluteta ehdottomuudella vaan yritetään kiukkukohtauksen (kun on jotain kielletty) tultua jossain vaiheessa kääntää huomio jonnekin muualle, vaikkei asiasta luovutakaan. Lapsettomana kuvittelin, että siinä vaiheessa ei milliäkään periksi, lapsi omaan huoneeseen ja tulkoon sieltä, kun on rauhoittunut...:(

on todella kivoja, kuten lapsellisetkin. Miksi mulla olisi kavereita, joista en pidä? En yleensä edes muista kenellä on lapsia ja kenellä ei.

Mua ärsytti vauva- ja taapero-aikana, jos joku lapseton (tai vanhempi ihminen, jolla isot lapset) antoi tarmokkaasti neuvoja, joita oli mahdoton toteuttaa. Siis halusin vain purkaa mieltäni esim. lapsen valvottamisesta, ja ihminen, jolla ei ole mitään kokemusta asiasta katsoo voivansa antaa täsmäneuvoja.

Neuvominen kyllä ärsyttää, jos ei neuvoja halua. Kuitenkin lapsettomillakin ihmisillä saattaa olla yllättävän paljon kokemusta lapsista.

Itse hoidin aika paljon teini-ikäisenä, siinä 16-19-vuotiaana, eri perheiden lapsia (joo joo, ei ole sama asia kuin oma lapsi mutta silti). Kyllä mä esim. onnistuin nukuttamaan lapsia, joista vanhemmat olivat varoittaneet etukäteen, että turha edes yrittää, eivät nukahda millään, eivät varsinkaan vieraan hoivissa. Hyvin nukahtivat, ja vanhemmat olivat aivan ihmeissään kun nuori lapseton tytönhuitukka oli siinä onnistunut.

Joskus ihminen saattaa olla niin kiinni jossakin ongelmatilanteessa, että ei ikään kuin näe metsää puilta ja ongelma paisuu aivan hirvittävän suureksi.

Mutta joo, kyllä ongelmista pitäisi saada avautua myös ihan ilman muiden neuvojen vastaanottamispakkoa, koska yleensä pelkkä puhuminenkin auttaa jo kovasti.

Oikeastaan ainoa sellainen asia, joka liittyy nimenomaan tahalliseen lapsettomuuteen, eikä siis vain ihmisten ominaispiirteisiin, on se ajatusmaailma että "elämä loppuu kun saa lapsia ja kaikkien pitäisi kokea sitä ja tätä ennen perheellistymistä". Ja jos et ole kokenut sitä ja tätä, olet jotenkin surullinen tapaus heidän silmissään. Myös se ajatus että "taas menetettiin yksi kaveri mammautumiselle" on varsin loukkaava. Ja myös "keskiluokkaisen elämän halveksiminen". No tämä jälkimmäinen ei tietenkään koske kaikkia. Se kuinka matkustellaan New Yorkiin ja Timbuktuun ja samassa lauseessa alleviivataan, ettei ikinä matkustettaisi minnekään pakettimatkalle Kanarialle tai Thaimaaseen junttien lapsiperheiden seassa. Kuinka rivarinpätkät ja omakotitalot on huihui kauhistus. Jotenkin se ajatusmaailma, että elämä on elämisen arvoista vain jos arjen keskelle saa ängettyä paljon huippukokemuksia. Se arki tuntuu olevan monelle lapsettomalle tutulle pakkopullaa ja lapsiperheiden elämän pyöriminen arjen keskellä näyttäytyy sit kait tylsänä, harmaana, tasapaksuna ja keskiluokkaisena.

Juu,onhan näitä tapauksia vastaan tullut. MUTTA,on myös niitä äitejä ja isukkia,jotka perheenperustamisen jälkeen huomaavat että sitä ja tätä jäi kokematta. Se on lapsia kohtaan NIIN väärin. Yxkin sukulaiseni 2 vuotta vatvo,kuinka ei ollut aikoinaan asunut yksin,suoraan äidin helmoista menty miehelään,eikä nähnyt sitä että hänellä on uskollinen,hyvä mies,terveyttä kaikilla.Hänellä oli opiskeluelämä oli jäänyt elämättä ja matkustelu jäänyt minimiin. Itse tein vapaaehtoistyötä latinalaisessa-amerikassa ja kävin reepureissuilla ja nyt lasten kanssa lähden erittäin mielelläni kanarialle. Nyt sukulaiseni 3 lapsen jälkeen harrastaa salasuhteita yms. muuta ja kaikki on niin jännää. Eli hän elää sitä elämätöntä nuoruuttaan. Eli kyllä keski-luokkainen arki voi olla pakkopullaa sille perheenäidille ja harrastaa niitä kokemustrippejä kuin 18-v teini.

Koira, kuten mikään muukaan elävä olento, ei ole mikään tavara, jonka voi vaan sysätä syrjään. Lemmikin ottaessaan sitoutuu huolehtimaan siitä. Tottahan toki välillä tulee ylitsepääsemättömiä esteitä, mutta ei helkkarissa silloinkaan lemmikistä luovuta kevytkenkäisesti.

Ja ei, koiraa ja lasta ei voi verrata tosiinsa. Mutta koira on tunteva otus ja ansaitsee edes jonkinlaisen kunnioittavan kohtelun. Toivottavasti piski pääsi edes vähän parempaan kotiin : (

Koirasta luovuin, kun lapsi meni hoitoon ja minä töihin. Ilta oli lyhyt ja halusin käyttää kaiken ajan lapsen kanssa. Lenkitys vei sitä aikaa liikaa. Ei todellakaan ollut vaikea valinta. Se oli oikeasti ihan vain koira. Ihana, pörröinen, tottelevainen ja söpö, mutta tosiaan:koira.

johtui myös minun ongelmallisesta ajattelustani, mutta kyseessä oli valitus, johon suurin osa lapsellisista ihmisistä olisi tajunnut olla neuvomatta mitään. Kun ongelmaan vaikutti niin monet seikat, jotka tekivät suoraviivaisten ohjeiden noudattamisen mahdottomaksi, mutta joita en olisi jaksanut käydä läpi. Ongelmana oli kyllä myös se, että neuvoja oli usein eräs työkaveri, josta en erityisemmin pidä. Varmaan oikea ystävä ei olisi neuvoillaankaan ärsyttänyt tässä.

on todella kivoja, kuten lapsellisetkin. Miksi mulla olisi kavereita, joista en pidä? En yleensä edes muista kenellä on lapsia ja kenellä ei.

Mua ärsytti vauva- ja taapero-aikana, jos joku lapseton (tai vanhempi ihminen, jolla isot lapset) antoi tarmokkaasti neuvoja, joita oli mahdoton toteuttaa. Siis halusin vain purkaa mieltäni esim. lapsen valvottamisesta, ja ihminen, jolla ei ole mitään kokemusta asiasta katsoo voivansa antaa täsmäneuvoja.

Neuvominen kyllä ärsyttää, jos ei neuvoja halua. Kuitenkin lapsettomillakin ihmisillä saattaa olla yllättävän paljon kokemusta lapsista.

Itse hoidin aika paljon teini-ikäisenä, siinä 16-19-vuotiaana, eri perheiden lapsia (joo joo, ei ole sama asia kuin oma lapsi mutta silti). Kyllä mä esim. onnistuin nukuttamaan lapsia, joista vanhemmat olivat varoittaneet etukäteen, että turha edes yrittää, eivät nukahda millään, eivät varsinkaan vieraan hoivissa. Hyvin nukahtivat, ja vanhemmat olivat aivan ihmeissään kun nuori lapseton tytönhuitukka oli siinä onnistunut.

Joskus ihminen saattaa olla niin kiinni jossakin ongelmatilanteessa, että ei ikään kuin näe metsää puilta ja ongelma paisuu aivan hirvittävän suureksi.

Mutta joo, kyllä ongelmista pitäisi saada avautua myös ihan ilman muiden neuvojen vastaanottamispakkoa, koska yleensä pelkkä puhuminenkin auttaa jo kovasti.

Mun rakas ystäväni tietää aina miltä kaikki äitiydessä tuntuu, olematta siis itse äiti.

Synnytys: Mun menkkakivut ovat siis ihan samoja! Todellakin siis joka kuukausi on kuin synnyttäisi!

Illasta toiseen huutavan vauvan hoitaminen: Joo siis hän niin muistaa kun kerran siskon lasta hoisi ja se huusi niin paljon!

Yövalvomiset: Mäkin tiätsä heräsin viimeyönä enkä sit enää nukahtanut kunnolla! Sit kyl onneksi sain unta kuitenkin ja nukuin kymppiin, oon niiiiiiiin väsynyt..

Kasvatusongelmat: Noi on niin vaikeita päätöksiä, mä tiiän! Meidän koiraakin kun kouluttaa, ni aina pitää miettiä miten mikäkin siihen vaikuttaa.

Rakkaus lapseen: Mä siis myös niin rakastan mun miestä, ja en haluis et sille mitään tapahtuis. Ja sit mun siskon lapsi nukahti mun syliin kerran ja se oli söpöö.

Hohhoi. Ihana ihminen, mutta hänellä on tarve tietää aina kaikesta kaikki. Ei siis sinänsä oikeastaan liity lapsettomuuteen, vaan on oma piirteensä hänessä oli niitä lapsia tai ei. Silti ärsyttää, vaikka yritänkin antaa hänelle tilaa, hänen väsymyksilleen ja kokemuksilleen.

Tätä samaa koen omalta ystävältä, jolla on jo lapsi ja mä raskaana.

"Joo mä tiiä, miten kamalaa toi on, ku ei enää saa kenkiä jalkaan" öö, kyllä mä saan.

"Joo tossa lopussa sitä jo turvottaaki ihan kauheesti" öö, no ei vielä turvota yhtään.. jne. Raivostuttavaa.. Eli se on vaan luonteenpiirre.

Kyse ei ole siitä ettemmekö olisi samaa mieltä, että autamme äitiä, koska äiti kerran tarvitsee apua pärjätäkseen kotona. Kyse on siitä, että koska sovimme että sisko esim. menee keskiviikkona, niin mä olen jo sopinut kenties muuta. Sitten tiistaina sisko ilmoittaa, että en mä joudakaan, menen perjantaina. Jos lauantaina on käyty edellisen kerran katsomassa ja varmistamassa että ruokaa on jne, niin pakkohan mun on sitten siirrettävä omat menoni ja lasten menot, että mä pääsen varmistamaan, että kaikki on ok.

Ja meillä siis on tilanne, että minä autan enemmän enkä valita etten ehtisi. Kerrohan tuo sitten sinun lapsillesi jo valmiiksi, että varmasti muistavat olla auttamatta sinua kun olet vanha. Kyse ei meilläkään ole mistään 24/7 avusta, vaan 3 krt viikossa, joista minä siis hoidan 2 käyntiä ja sisko yhden, kummallakin ihan sama matka.

Mulla on 3 lasta ja siskolla ei yhtään. Joudumme auttamaan vanhaa äitiämme melko paljon.

Teillä kummallakaan ei ole mitään velvollisuutta auttaa äitiänne, eikä varsinkaan lapsettomalla siskolla sinua enempää vain sen takia että "eihän sillä mitään tärkeää ole kun ei ole lapsia". Raivostuttava ajatusmalli että ilman muuta jälkeläisistä se jolla ei ole omaa perhettä olis jotenkin velvollisempi, ja tietysti yleensä vielä tytär on se jolta apua odotetaan, poikien ei niinkään tarvitse eväänsä liikauttaa.

Mun isoäitiä kävi kattomassa äiti ja sen sisarukset. Kaikilla lapsia. Toiset vaan luonteeltaan semmosia, että helposti sysäsivät vuoronsa viimetipassa muille syyllä X, eli ei mitään tulipaloa yleensä. Sitten se kiltimpi sisarus hoitaa, kun ei raaski jättää äitiä ilman ruokaa. Samalla totuttaa toisen siihen, että ei tartte ottaa vastuuta..

Ja siis olen ehdottomasti kyllä samaa mieltä siitä, että lapsella on velvollisuus auttaa vanhaa äitiään.

Mun rakas ystäväni tietää aina miltä kaikki äitiydessä tuntuu, olematta siis itse äiti.

Synnytys: Mun menkkakivut ovat siis ihan samoja! Todellakin siis joka kuukausi on kuin synnyttäisi!

Illasta toiseen huutavan vauvan hoitaminen: Joo siis hän niin muistaa kun kerran siskon lasta hoisi ja se huusi niin paljon!

Yövalvomiset: Mäkin tiätsä heräsin viimeyönä enkä sit enää nukahtanut kunnolla! Sit kyl onneksi sain unta kuitenkin ja nukuin kymppiin, oon niiiiiiiin väsynyt..

Kasvatusongelmat: Noi on niin vaikeita päätöksiä, mä tiiän! Meidän koiraakin kun kouluttaa, ni aina pitää miettiä miten mikäkin siihen vaikuttaa.

Rakkaus lapseen: Mä siis myös niin rakastan mun miestä, ja en haluis et sille mitään tapahtuis. Ja sit mun siskon lapsi nukahti mun syliin kerran ja se oli söpöö.

Hohhoi. Ihana ihminen, mutta hänellä on tarve tietää aina kaikesta kaikki. Ei siis sinänsä oikeastaan liity lapsettomuuteen, vaan on oma piirteensä hänessä oli niitä lapsia tai ei. Silti ärsyttää, vaikka yritänkin antaa hänelle tilaa, hänen väsymyksilleen ja kokemuksilleen.

Eikö tuu mieleen, että se sun kaveri yrittää olla EMPAATTINEN? Vaikka siis ei ole äiti, yrittää samaistua sun kokemuksiin. Oisko parempi vaan todeta kaikkiin sun juttuihin, että "joo, enpä tajua tota ollenkaan."

voisitko tehdä niin, että et vastaa siskosi mihinkään yhteydenottoihin pariin päivään ennen kuin on hänen käyntivuoronsa? Ja sitten voisit kysyä äidiltäsi kävikö sisko ja jos ei, niin käyt sitten seuraavana päivänä. Mutta ei mitään mahdollisuutta siskolle "peruuttaa" virallisesti käyntiään. Voisikohan tämä vastuuttaa häntä?

Miksi siskosi edes ilmoittaa sinulle, miksei äidillenne (joo tajuan tavallaan miksi, mutta tuosta huomaa, että tilanne on mennyt oudoksi eli sinä olet se vastuunkantaja ja siskosi yrittää lintsata)?

Mulla on 3 lasta ja siskolla ei yhtään. Joudumme auttamaan vanhaa äitiämme melko paljon. Siskolla kiinteä työaika 8-16, ei koskaan ylitöitä, eikä tulipalokiirettäkään töissä. Minulla päivätyö, mutta tosi paljon iltapalavereja. Kuitenkin meistä sisko on se joka valittaa, että voi voi kun pitää käydä kaupassa kerran viikossa ja pyykkiäkin on tosi paljon, kun pesee äidin pyykkiä ehkä koneellisen joka toinen viikko. Yritämme sopia etukäteen kumpi käy milloinkin. Sisko kerran viikossa, joten minä sitten pari kertaa... Ja sisko saattaa tietenkin peruuttaa menonsa vielä edellisenä päivänä. Jolloin minä sitten mietin miten järjestän 5 ihmisen aikataulut uusiksi, jotta minä pääsen täyttämään äidin tyhjän jääkaapin. Ja syynä melko varmaan se, että kaverit kysyy baariin...

jotka taivastelevat, kun lapsi ei ole 1-vuotiaana kuiva tai että on vanhemmista kiinni, miten lapsi nukkuu. Mulla on lähipiirissä tällainen äiti, joka tosiaan pitää vanhempien syynä ja huonona kasvatuksena ihan mitä tahansa, mitä lapsi tekee "väärin" tai ei ole se "ihanne-helppo" lapsi. Jakelee neuvojaan kyllä hyvin auliisti. Ja sekin on vanhempien vika, jos lapsi ei kasva nollakäyrällä... :D Ei oikein tajua, että jokainen lapsi on oma yksilönsä, kasvaa oman tahtinsa mukaan ja synnynnäinen temperamentti vaikuttaa kovasti erilaisiin asioihin. Ei tajua sitä, ettei kaikki haluakaan lapsensa olevan täysin keskiverto joka asiassa, eikä kaikkien tarkoitus ole opettaa lapsiaan olemaan ennen kaikkea kuuliainen ja pitämään niistä asioista, joista vanhemmat heidän haluavat pitävän. Hän laskee ansiokseen, jos lapsi tykkää vaikkapa samanlaisesta musiikista kuin hän, koska on silloin kasvattanut lapsensa hyvin.

Tämä ketjuhan on saanut kunnon listan aikaiseksi kaikista ärsytyksen aiheista ja olen hieman hämmästynyt miten useita ihmisten luonteenpiirteitä olette maininneet ärsytyksen aiheena.



Eihän esimerkiksi se, että jonkun sisko ei hoida

vanhaa äitiään yhtä paljon kun kirjoittaja itse liity mitenkään lapsettomuuteen, vaan omahyväiseen ja laiskahkoon luonteeseen/elämäntapaan. Oikeastaan kommentit paljastivat vaan kirjoittajan oman asenteen hoitojärjestelyjä kohtaan; että lapsettomuus tai lapsien olemassa olo jotenkin vaikuttaisivat siihen kumpi on velvollisempi hoitamaan enemmän (ts. lapsettoman siskosi). Luuletko että tämä siskosi hoitaisi äitiänne yhtään sen enempää, vaikka hänellä olisi kaksikin lasta?!



Ja toisena huomiona sinulle, joka kirjoitit että lapsettomat palveluttavat sinua? Niin kyllä se on ihan kulttuurista ja ihmisen luonteesta kiinni eikä lapsien määrästä. vai oliko sinunkin kirjoituksesi taustalla se, että lapsettoman pitäisi jotenkin auttaa koska hänellä ei ole lapsia? Uskotko sinä, että tämä kaverisi tulisi auttamaan keittiössä, jos hänellä olisi lapsia? Meille ainakin sekä lapselliset että lapsettomat saavat tulla vieraiksi!