Lapsettomuushoidot
Gyneni lupasi laittaa lähetteen. Kauanko kestää, että pääsee tutkimuksiin? Kauanko tutkimukset kestävät? Miten hoiodot lähtevät käyntiin? Paljonko ovat kustannukset?
Kommentit (45)
Kysyvät esitiedot ja ultran voi tehdä. Sitten pääset tekemään tarkempia tutkimuksia (kierron mukaan ajoitetut hormoniverikokeet, ultrat tms) heti seuraavasta kierrosta alkaen.
Sain lähetteen julkiselle. Tuota aikaa odottaessa ehdittiin tehdä yksityisellä kaikki kokeet ja hoitosuunnitelmat.
Julkisen ajalla levitin sitten paperit pöydälle ja kysyin että mitäs tehdään.. Alkukeskustelujen sijasta alkoivat siellä heti etsiä koeputkihoitoaikaa. Silloin päätin siirtyä yksityiseltä julkiseen hoitoon mikä tarkoitti tietysti isoa säästöä. Odotusaika oli sitten muistaakseni kaksi kuukautta. Tuo sattui julkisella hyvään saumaan, siellä oli saatu vähän aiemmin olleita pitkiä jonoja purettua. Todennäköisesti olisin saanut endometrioosin takia aika nopeasti hoitoa julkisellakin, iän puolesta taas eivät laittaneet siellä potilaita kiireellisyysjärjestykseen.
Tuota hoitotakuun puolta vuottahan aletaan laskea vasta tuosta ensikäynnistä, ei siitä lähetteen antamisesta. Kyllä siinä helposti aikaa kuluu, kannattaa miettiä vaihtoehtoja..
Paljon onnea matkaan! Itselläni oli paljon onnea..
Mekin tehtiin samoin, eli yhdisteltiin julkista ja yksityistä. Julkisella aloitettiin tutkimukset, ehdittiin joitain siellä teetättää, mutta sitten tuskastuttiin koko homman hitauteen ja mentiin yksityiselle. Rahaa säästyi vähän kun pläjäytettiin julkisen puolen tutkimustiedot pöydälle, yksityisellä pystyttiin jatkamaan sitten siitä.
Onneksi mentiin yksityiselle. Säästyi aikaa eikä rahaakaan palanut kuin normietelänmatkan verran. Ja tuloksena siis lapsi.
ja hän sanoi, että 43 v on ikäraja julkisilla mutta mainitsi myös noista yksityisistä. On vain kovin suosittu lääkäri eli ajan saan vasta kuukauden päähän. Pohdinkin tässä nyt sitä, että mennäkö suoraan yksityiselle; silloin en lähetettä tarvitse. Toisaalta juuri nyt on taas aika tikuttaa ovulaatiota eli kannattanee tämä kierto yrittää ja odottaa joka tapauksessa sinne, että kuukautisten pitäisi alkaa. Missä parhaat yksityiset klinikat? Meiltä likimain sama matka menemme sitten Helsiinkiin tai Tampereelle. ap
Kannattaa pitää kiirettä yksityiselle menossa, sillä Kela-korvaavuuden ikäraja on 43-vuotta. Eli tulee aika kalliiksi sen jälkeen. Tulee siis sitä ennenkin, mutta vielä kalliimmaksi kun olet 43-v.
Lisäksi tilastollisesti valtava pudotus onnistuneissa hoidoissa kun siirrytään 43lle ikävuodelle, joten en jahkailisi hetkeäkään.
Tuttavani sai pitkään kaivatun lapsen vaihdettuaan julkiselta puolelta Felicitaksen asiakkaaksi.
Itse arvon Felicitaksen ja Fertinovan välillä. Mutta noista kahdesta olen siis paljon hyvää kuullut. Yksityisiä molemmat.
Tuossa iässä tarvitset parasta mahdollista hoitoa, vaikka vähän kalliimpaakin. Onnea matkaan!
eli tutkittiin mun kierto ja se oli ok. Mies sai heti lähetteen gyneltä spermakokeisiin, mutta ei sitten mennyt (myös YTHS:n asiakas). Vuoden päästä raskaus alkoi itsestään.
Onko kellään kokemuksia näistä klinikoista?
Lääkärini sasnoi minulle puhelimessa, että kohdallani on kyse kiinnittymisvaiheen ongelmasta. Ovulaation saan ovistestillä kiinni ja kuukautiskierto on säännöllinen.
Kellään ollut samaa? Kuinka asiaa on hoidettu?
Kiitos vastauksistanne! Niistä on ollut paljon apua!
ap
Hoitaja haluaa soittaa. En vain tiedä, pystynkö puhumaan juuri nyt.
Kiitos!
ap
Graviditaksesta. Saimme hyvää ja asiantuntevaa hoitoa ja mielestäni hoito räätälöitiin minulle sopivaksi.
Älä tuhlaa aikaa julkisella.
Hoitaja haluaa soittaa. En vain tiedä, pystynkö puhumaan juuri nyt. Kiitos! ap
Voin kertoa että he ovat tottuneet vaikka mihin reaktioihin ja et olisi ensimmäinen todellakaan, jos alkaa itkettämään. Laita nyt ihmeessä sun numero, niin pääsette eteenpäin.
Hoitaja haluaa soittaa. En vain tiedä, pystynkö puhumaan juuri nyt. Kiitos! ap
Voin kertoa että he ovat tottuneet vaikka mihin reaktioihin ja et olisi ensimmäinen todellakaan, jos alkaa itkettämään. Laita nyt ihmeessä sun numero, niin pääsette eteenpäin.
Oli kyllä nopeaa toimintaa.
Suositteli ajan varaamista ja sanoi, että ei halua tyrmätä mitään, kannattaa keskustella lääkärin kanssa ja kannattaa ottaa kokeitakin.
ap
miksi olet jättänyt lasten hankinnan niin myöhäiselle iälle?
kaikessa lyhykäisyydessään voin vastata, että elämä ei aina mene niin kuin toivoo. Olen aina sanonut, että ennen kuin täytän 30 v minulla on 3 lasta vaan eipä ollut.
Kaksi pitkää parisuhdetta takana ja onneksi en niihin lasta lähtenyt tekemään; näin koen nykyisestä tilanteesta huolimatta.
ap
ja alkoivat sitten eilen :( Ehdin jo ajatella jotain muuta mutta siis nyt mennään maanantaiaamuna labraan verikokeeseen ja siirrytään taas askel eteenpäin.
Mukavaa Isänpäiväviikonloppua!
ap
päästä viettää ihan oikeasti isänpäivää :)
ja alkoivat sitten eilen :( Ehdin jo ajatella jotain muuta mutta siis nyt mennään maanantaiaamuna labraan verikokeeseen ja siirrytään taas askel eteenpäin.
Mukavaa Isänpäiväviikonloppua!
ap
Se on 0,6 eli ei kovin hyvää lupaa.
Olin jo tuolloin aiemmin yhteydessä Fertinovaan, Felicitakseen, Graviditakseen ja Ava -klinikkoihin.
Sovimme, että ilmoitan heille tuon kokeen tuloksen kun sen saan ja lääkärit antavat sitten näkemyksen tilanteesta.
Mailit on nyt lähteneet ja varmaan huomenna saan vastauksia.
Kun fsh on 19 ja amh 0,6 ja ikä 42, ei yhtälö ole kovinkaan kummoinen. Henkisesti varaudun jo negatiiviseen vastaukseen; 3 viimeisessä kierrossa ei ole ollut ovulaatiota lainkaan.
ap
Todennäköisyys, että tulen raskaaksi on alle 5 % eikä minua voida hoitojen avullakaan auttaa.
Ainoa mahdollisuus raskauteen on luovutettu munasolu. Tuolloin todennäköisyys raskauden onnistumiseen on 50 %.
Eli omaa lasta tuskin koskaan saan. Haluanko lapsen, joka on 50 % mieheni ja 50 % jonkun toisen?
ap
kylmän vastauksen.
Koska FSH arvoni on 19 minua eivät hoidot auta. tarvitsen luovutetun munasolun ja siihen heillä ikärajana 40 v.
Laitoin nyt tiedustelun Fertinovaan, Felicitakseen, Graviditakseen sekä Ava-klinikkaan Tampereelle.
Aiak itkuinen olen kyllä tällä hetkellä! Tuntuu kauhealta!
ap
Julkisella puolella ei välttämättä hoideta yli 40-vuotiaita, riippuen sairaanhoitopiiristä. Jollain voi olla ikäraja 39. Ja kelan korvauksiahan ei saa enää yli 43 vuotiaat, joten kiirettä pitää.