mistä hermoja? kuritin lasta ulkona

ja käytöksestäsi. Jos saat voimia olla aikuinen ja käyttäytyä lasta arvostavasti, hänenkin käytös muuttuu.



Mistä asioista olet stressaantunut?

Ehtisitkö nukkua enemmän, esim. kaikki ajat kuin lapsi nukkuu?

Nyt vaan mietit tarkkaan, mitä tapahtui. Mistä hermostuit ja mitä ajattelit juuri, ennen kuin annoit itsellesi luvan repiä lasta ja huutaa kuin hinaaja.



Ja mieti, oliko se hyödyksi edes sen tilanteen ratkaisussa. Olisitko voinut toimia toisin ja jos, niin miten.



Olennaista on myös miettiä, mistä stressisi ja väsymyksesi johtuu. Voitko keksiä keinoja helpottaa elämäänne ja saada lepoaikaa?



Itsesyytökset ovat toki hyvä alku, että heräät korjaamaan tilannettanne, ettei tuo toistuisi. Mutta älä jumiinnu haukkumaan itseäsi paskaksi, vaan tee myös korjaavia johtopäätöksiä.



On ihan ok välillä suuttua ja jopa huutaa lapselle. Lapsikin näkee, että negatiivisia tunteita saa ilmaista ja on asioita, joista äitikin suuttuu. MUTTA jatkuva hiileäminen tekee lapsen elämästä kamalan epävarmaa ja on merkki sinun heikosta jaksamisestasi, ja silloin on syytä nopeasti korjata tilannetta.



Ja lasta ei saa kurittaa. Ei vaan saa, se on laissa kiellettyä. Nyt otat opiksesi siitä tilanteesta ja seuraavalla kerralla mieluummin vaikka huudatkin kuin alat retuuttaa omaa, rakasta lastasi.



PS: älä myöskään hauku tai mitätöi lasta, henkinen väkivalta on vähintään yhtä paha asia kuin joku luunappi.

että lapsen käytös voi myös olla heijastusta ja vastareaktio äitiin, joka on väsynyt ja kärttyinen.



Mutta vähänkö kyllä nauratti ajatus, että joku oikeasti uskoo, että kunhan äiti vaan "käyttäytyy lasta arvostavasti", lapsi ei ollenkaan uhmailisi... kylläpä vaan uhmaa ja kiukuttelee, eikä se ole mitenkään huono asia.

Nyt vaan mietit tarkkaan, mitä tapahtui. Mistä hermostuit ja mitä ajattelit juuri, ennen kuin annoit itsellesi luvan repiä lasta ja huutaa kuin hinaaja. Ja mieti, oliko se hyödyksi edes sen tilanteen ratkaisussa. Olisitko voinut toimia toisin ja jos, niin miten. Olennaista on myös miettiä, mistä stressisi ja väsymyksesi johtuu. Voitko keksiä keinoja helpottaa elämäänne ja saada lepoaikaa? Itsesyytökset ovat toki hyvä alku, että heräät korjaamaan tilannettanne, ettei tuo toistuisi. Mutta älä jumiinnu haukkumaan itseäsi paskaksi, vaan tee myös korjaavia johtopäätöksiä. On ihan ok välillä suuttua ja jopa huutaa lapselle. Lapsikin näkee, että negatiivisia tunteita saa ilmaista ja on asioita, joista äitikin suuttuu. MUTTA jatkuva hiileäminen tekee lapsen elämästä kamalan epävarmaa ja on merkki sinun heikosta jaksamisestasi, ja silloin on syytä nopeasti korjata tilannetta. Ja lasta ei saa kurittaa. Ei vaan saa, se on laissa kiellettyä. Nyt otat opiksesi siitä tilanteesta ja seuraavalla kerralla mieluummin vaikka huudatkin kuin alat retuuttaa omaa, rakasta lastasi. PS: älä myöskään hauku tai mitätöi lasta, henkinen väkivalta on vähintään yhtä paha asia kuin joku luunappi.

uskokaa nyt te pullamössösukupolven kasvatit, että vaikka te olisitte millaisia hirviövanhempia tahansa, niin kaikki muut eivät samanlaisia ole. Kyllä suurin osa kykenee elämään lastensa kanssa vahingoittamatta ja tuhoamatta niitä. On vain oman huonon omantunnon turruttamista väittää, että kaikki muut ovat yhtä minäkeskeisiä.

On ihanaa, että kaikkia lapsensaravistajia täällä paapotaan ja hyvitellään, että ei se mitään, lapsi kyllä kestää. Ei ne kaikki kestä, osa menee rikki. Mutta kun äidille ei saa sanoa, että kasva aikuiseksi, tee oikein. *huokaus

olin kävellyt tunnin lenkin, käynyt kaupassa. laitoin ostoskassin 2v:n paikalle ja yleensä 2v kävelee kaupasta kotiin... sitten alkoi vauva itkemään (meillä siis tuplavaunut) ja mulle tuli kylmä koska olin vielä hikinen lenkistä ja piti lähteä kotiin nopeasti. niin tää 2v alkaa jokaikistä kiveä tutkia ja makaa/istuu keskellä kävelytietä. huusin, tukistin ja raahasin osan matkasta kotiin.



ap

Minä olen myös syyllistynyt samaan kuin ap 5 v lapsen kanssa ja omatunto kolkuttaa edelleen vaikka lapsi on tilanteen jo unohtanutkin. Minulla vaan oli tuolloin keinot lopussa. Ja minä sentään olen lastenhoidon ammattilainen ja saanut opiskeluaikana kiitosta kärsivällisyydestäni ja rauhallisuudestani.

Ja hei: kyllä, jokaisella palaa käämit joskus, jopa sinulla. En sanonut, että jokainen riepottelee lastaan, vaan että jokainen hermostuu joskus lapseensa.



Enkä tietääkseni myöskään sanonut, että lapsi kyllä kestää. Sanoin aivan selvästi, että fyysinen ja henkinen väkivalta on väärin.



Mutta mitä ihmeen HYÖTYÄ on vaan haukkua ja heitellä jotain Valitut Palat -tyyppistä sontaa tyyliin "kasva aikuiseksi ja tee oikein"??



Kyllä kuules ihan alan ammattilaisetkin lähtevät selvittämään tilanteita juurta jaksaen ja sitä, millaiset tekijät johtavat hermostumiseen. Ja yrittävät vähentää stressi/väsymystekijöitä, koska levännyt äiti on aina paljon vähemmän altis käämien menettämiselle.



Eli anna itse jotain konkreettista neuvoa - jos et siihen kykene, painu hemmettiin siitä haukkumasta muitten neuvoja.

itsehillinnän ja järjenkäytön kukkanen

olin kävellyt tunnin lenkin, käynyt kaupassa. laitoin ostoskassin 2v:n paikalle ja yleensä 2v kävelee kaupasta kotiin... sitten alkoi vauva itkemään (meillä siis tuplavaunut) ja mulle tuli kylmä koska olin vielä hikinen lenkistä ja piti lähteä kotiin nopeasti. niin tää 2v alkaa jokaikistä kiveä tutkia ja makaa/istuu keskellä kävelytietä. huusin, tukistin ja raahasin osan matkasta kotiin.

ap

Tutulta, sillä erotuksella etten tukistanut, vaan annoin taaperon itkeä meidän taloyhtiön kävelytiellä sen aikaa, että sain vietyä vauvan tuplavaunuissa ovelle ja tavarat

sisään. nut kävellä pikkumäkeä itse vaan olis pitänyt kantaa.

Ja hei: kyllä, jokaisella palaa käämit joskus, jopa sinulla. En sanonut, että jokainen riepottelee lastaan, vaan että jokainen hermostuu joskus lapseensa. Enkä tietääkseni myöskään sanonut, että lapsi kyllä kestää. Sanoin aivan selvästi, että fyysinen ja henkinen väkivalta on väärin. Mutta mitä ihmeen HYÖTYÄ on vaan haukkua ja heitellä jotain Valitut Palat -tyyppistä sontaa tyyliin "kasva aikuiseksi ja tee oikein"?? Kyllä kuules ihan alan ammattilaisetkin lähtevät selvittämään tilanteita juurta jaksaen ja sitä, millaiset tekijät johtavat hermostumiseen. Ja yrittävät vähentää stressi/väsymystekijöitä, koska levännyt äiti on aina paljon vähemmän altis käämien menettämiselle. Eli anna itse jotain konkreettista neuvoa - jos et siihen kykene, painu hemmettiin siitä haukkumasta muitten neuvoja.

joten jospa lopettaisit valehtelemisen. Ai niin, sinun on pakko nähdä kaikki muutkin äidit pahoinpitelijöinä, koska se helpottaa omaa oloasi.

On olemassa aikuisia tervepäisiä vanhempia, jotka eivät hermostu lapsiinsa. Ja ap:kin aika selkeästi kertoi, että lapsessa sinänsä ei ollut aikaa vaan hänessä itsessään, lapsi vain oli näppärä keino purkaa oma paha olo pois reuuttamalla ja räyhäämällä. Ei läheskään jokainen vanhempi toimi noin, vaikka miten väittäisit omaa käytöstäsi kaikkien käytökseksi.

Konkreettinen neuvo on kasvaa aikuiseksi ja lopettaa lapsen syyllistäminen asioista, joihin lapsi ei ole syyllinen. Ei siinä sen enempää tarvita. Mutta kun se ei ole kivaa, kun on hauskempaa jaella luunappeja ja katsoa lapsen silmistä pelkoa ja kauhua. Kuka mistäkin nauttii, mutta tuo ei todellakaan ole minun juttuni!

Ja hei: kyllä, jokaisella palaa käämit joskus, jopa sinulla. En sanonut, että jokainen riepottelee lastaan, vaan että jokainen hermostuu joskus lapseensa. Enkä tietääkseni myöskään sanonut, että lapsi kyllä kestää. Sanoin aivan selvästi, että fyysinen ja henkinen väkivalta on väärin. Mutta mitä ihmeen HYÖTYÄ on vaan haukkua ja heitellä jotain Valitut Palat -tyyppistä sontaa tyyliin "kasva aikuiseksi ja tee oikein"?? Kyllä kuules ihan alan ammattilaisetkin lähtevät selvittämään tilanteita juurta jaksaen ja sitä, millaiset tekijät johtavat hermostumiseen. Ja yrittävät vähentää stressi/väsymystekijöitä, koska levännyt äiti on aina paljon vähemmän altis käämien menettämiselle. Eli anna itse jotain konkreettista neuvoa - jos et siihen kykene, painu hemmettiin siitä haukkumasta muitten neuvoja.

joten jospa lopettaisit valehtelemisen. Ai niin, sinun on pakko nähdä kaikki muutkin äidit pahoinpitelijöinä, koska se helpottaa omaa oloasi. On olemassa aikuisia tervepäisiä vanhempia, jotka eivät hermostu lapsiinsa. Ja ap:kin aika selkeästi kertoi, että lapsessa sinänsä ei ollut aikaa vaan hänessä itsessään, lapsi vain oli näppärä keino purkaa oma paha olo pois reuuttamalla ja räyhäämällä. Ei läheskään jokainen vanhempi toimi noin, vaikka miten väittäisit omaa käytöstäsi kaikkien käytökseksi. Konkreettinen neuvo on kasvaa aikuiseksi ja lopettaa lapsen syyllistäminen asioista, joihin lapsi ei ole syyllinen. Ei siinä sen enempää tarvita. Mutta kun se ei ole kivaa, kun on hauskempaa jaella luunappeja ja katsoa lapsen silmistä pelkoa ja kauhua. Kuka mistäkin nauttii, mutta tuo ei todellakaan ole minun juttuni!

että kaikki PAHOINPITELEVÄT lapsiaan, vaan sanoin, että jokaiselta joskus palaa käämit. Ymmärrätkö suomea ollenkaan? Käämien palaminen voi ilmetä niin monella tavalla, vaikka vaan hampaiden kiristelynä tai kiukkuisina ajatuksina tai korotettuna äänenä - mutta AIVAN jokaiselta joskus menee hermot.

Se sitten on siis eri asia, miten se ilmenee.

Ja ap:llä tietenkin on ongelma, jos hän alkaa tukistella lasta käämien palaessa. Mutta haukkuminen ei siinä auta, vaan tilanne pitää purkaa osiinsa ja opetella tunnistamaan ne tunnetilat, ja tapahtumat, joissa käämit menevät ja hän antaa itselleen luvan kurittaa lastaan.

Mikä ihmeen "konkreettinen neuvo" muka on kasvaa aikuiseksi! Ei todellakaan ole. Kasva itse aikuiseksi.

Sitä paitsi, missä ihmeessä minä olen omasta kasvatuksestani puhunut? En ole koskaan lapsiani kurittanut, mutta en myöskään ole komentamassa ap:ta adoptioon vain siksi, että hänellä kerran on mennyt överiksi. Jos hän nyt ottaa opikseen ja muuttaa asennettaan, olosuhteitaan ja kasvatustapojaan, peli on pelastaettavissa.

3

ihan hirveästi sitten auttaakin nämä minäminä-ihmiset, jotka jaksavat aina kehua tekevänsä aina kaiken oikein. Kun kysytään konkreettisia neuvoja, niitä voi antaa, yksi käytännöllinen on miettiä, miksi hermo palaa jossain tilanteessa ja toisessa ei. Itsensätutkiskelu on lopulta käytännöllisintä, samaten ihan arkiset jutut eli yritys saada nukkua enemmän, itsensä kehuminen hyvin menneestä ongelmatilanteesta jne.

Niin, taapero ei halunnut kävellä vaan heittäytyi tielle ja vaati kantamaan.... Käytyäni sisällä otin hänet kainaloon ja kannoin itkevän lapsen ei niin mukavassa asennossa kotiin. Hermot meni mullakin ja huusin hänelle siinä samalla..... Ei kovin kivaa hänelle eikä minulle.

Harmittaa tuollainen, mutta kun ei siinä tilanteessa keksi mitään parempaakaan tapaa toimia.

Meillä tuo uhmailu johtuu yleensä nälästä tai vasymyksestä, ja nyt tais olla hiukan molempia....eli eihän se ole lapsen vika jos pifetään nälässä liian pitkään.

Koita lopettaa fyysinen väkivalta, koska siitä ei ole kuitenkaan mitään hyötyä, haittaa vain. Tosiaan hermot menee itselläkin välillä, ja pari kertaa olen antanut luunapin hänelle. Inhoan sitä, etten osaa olla rauhallinen, koska lapsi tosiaankin alkaa kiukutella tai itkeä vielä enemmän jos äiti on vihainen.

Minusta välillä jokainen saa suuttua ja vaikka huutaa, kunhan se ei ole jokapäiväistä eikä siihen liity fyysistä väkivaltaa. Raahaaminenkin on minusta väkivaltaa, ja tuo minun tämänpäiväinen kainalossakantaminen, koska se oli niin kiukkupäissä tehtyä!

miten olisitte toimineet seuraavassa tilanteessa. Olin lähdössä pois puistosta (2 km kotiin) 2- ja 5-vuotiaiden lasten sekä liinavauvan kanssa. 2 v oli rattaissa ja 5 v kävellen. Yhtäkkiä vanhin päättikin jäädä puistoon istumaan keskelle tietä, koska ei halunnutkaan lähteä kotiin. Hetken häntä houkuttelin ja lopulta jatkoin matkaa pienten kanssa. Katsoin välillä taaksepäin ja huutelin vanhinta tulemaan, ei tapahtunut mitään. Kävelin useamman sata metriä ja tämä vaan istuu puistoon vievällä tiellä. Palasin sitten takaisin ja sanoin napakasti, että nyt lähdetään. 2 v. oli jo siinä vaiheessa väsynyt ja valmis päiväunille. Entä mitä tekee 5 v., nauraen kirmaa suoraan piikkipuskien keskelle konttaamaan. Silloin nappasin vaan haalarista kiinni ja kiskoin tämän sieltä pois maata pitkin raahaten ja valitettavasti kiskoin häntä perässäni vielä sittenkin kun olin saanut pois puskasta (tästä pyysinkin anteeksi jälkeenpäin). Kotiin mentiin 2 v rattaissa ja 5 v toisessa kainalossa ikävässä asennossa kun omin jaloin ei suostunut kävelemään. Lopulta sain hänet kävelemäänkin, mutta pakko myöntää, että kiskoin häntä vielä silloinkin liian kovasti kädestä ja kuljin liian nopeaa kävelyvauhtia. Minulla vaan yksinkertaisesti paloi kiinni siihen temppuiluun ja jos en olisi pitänyt kädestä kiinni niin 5 v olisi karannut suorinta tietä autotielle tai muuten hölmöillyt (kokemusta on). Kyseessä on siis kovapäinen ja vilkas lapsi, jota on kyllä kasvatettu, mutta kaikkea ei voi kasvatuksellakaan estää tappamatta lapsen minuutta ja murentamalla itsetuntoa (kuten omalla kohdallani vanhempani aikanaan tekivät ja esikoinen on temperamentiltaan kuin kaksoisolentoni).

Niin, mietin tässä itsekin tapoja joilla voisi saada tilanne estettyä etukäteen? Tai ainakin se oma hermostuminen ja varsinkin fyysinen väkivalta. Lapsellle vois antaa kauppareissulla jotain syötävää, kunhan se ei vie lounasruokahalua. Jos kotiin ei huvita kävellä, niin ehkä voisin ensi kerralla lahjoa että kotona odottaa lempilastenohjelmat, jotka klaitetaan pyörimään...? Tai sitten yksinkertaisesti annan istua rattaissa ihan ovelle asti, niin koko ongelmaa ei tulis.

Mulla auttaa monesti se, että asetun lapsen asemaan, eli ymmärrän kun hänellä onnnälkä tai väsy, niin se ei ole hänen vikansa, eikä minun pidä hermostua. Ja toki vauvakin aiheuttaa mustasukkaisuutta, jolloin esikoinen tarvitsee erityisesti minun rakkautta ja kärsivällisyyttä....

Koita ap. ajatella tilannetta lapsen kannalta, eli ei hän tietoisesti yritä uhmata sinua, vaan oireilee milloin mistäkin syystä. Pitkää pinnaa meille molemmille! En nyt ole ehkä hyvä antamaan neuvoja, kun itsellä on myös hermot kireellä harva se päivä.

Koita ap. ajatella tilannetta lapsen kannalta, eli ei hän tietoisesti yritä uhmata sinua, vaan oireilee milloin mistäkin syystä. Pitkää pinnaa meille molemmille! En nyt ole ehkä hyvä antamaan neuvoja, kun itsellä on myös hermot kireellä harva se päivä.

[/quote]

Uhmaikään kai kuuluu juuri se, että lapsi aivan tarkoituksella uhmaa juuri rakkaimpia ihmisiään, sehän siinä kai on se ydin. Eli halutaan alkaa irroittautua niistä huolehtivista vanhemmista, mutta ei tietty rahkeet riitä. Tietysti lapsi voi kiukuta esim. nälkää ja väsymystäkin, mutta mulle itselle uhmassa oli rankinta tajuta se, että lapsi aivan tarkoituksella käyttäytyi minua kohtaan kuin olisi vihannut syvästikin. Mutta se kuuluu siihen kehitykseen ja tieto siitä ei lisännyt tuskaa tällä kertaa :)

Ja hei: kyllä, jokaisella palaa käämit joskus, jopa sinulla. En sanonut, että jokainen riepottelee lastaan, vaan että jokainen hermostuu joskus lapseensa. Enkä tietääkseni myöskään sanonut, että lapsi kyllä kestää. Sanoin aivan selvästi, että fyysinen ja henkinen väkivalta on väärin. Mutta mitä ihmeen HYÖTYÄ on vaan haukkua ja heitellä jotain Valitut Palat -tyyppistä sontaa tyyliin "kasva aikuiseksi ja tee oikein"?? Kyllä kuules ihan alan ammattilaisetkin lähtevät selvittämään tilanteita juurta jaksaen ja sitä, millaiset tekijät johtavat hermostumiseen. Ja yrittävät vähentää stressi/väsymystekijöitä, koska levännyt äiti on aina paljon vähemmän altis käämien menettämiselle. Eli anna itse jotain konkreettista neuvoa - jos et siihen kykene, painu hemmettiin siitä haukkumasta muitten neuvoja.

joten jospa lopettaisit valehtelemisen. Ai niin, sinun on pakko nähdä kaikki muutkin äidit pahoinpitelijöinä, koska se helpottaa omaa oloasi. On olemassa aikuisia tervepäisiä vanhempia, jotka eivät hermostu lapsiinsa. Ja ap:kin aika selkeästi kertoi, että lapsessa sinänsä ei ollut aikaa vaan hänessä itsessään, lapsi vain oli näppärä keino purkaa oma paha olo pois reuuttamalla ja räyhäämällä. Ei läheskään jokainen vanhempi toimi noin, vaikka miten väittäisit omaa käytöstäsi kaikkien käytökseksi. Konkreettinen neuvo on kasvaa aikuiseksi ja lopettaa lapsen syyllistäminen asioista, joihin lapsi ei ole syyllinen. Ei siinä sen enempää tarvita. Mutta kun se ei ole kivaa, kun on hauskempaa jaella luunappeja ja katsoa lapsen silmistä pelkoa ja kauhua. Kuka mistäkin nauttii, mutta tuo ei todellakaan ole minun juttuni!

että kaikki PAHOINPITELEVÄT lapsiaan, vaan sanoin, että jokaiselta joskus palaa käämit. Ymmärrätkö suomea ollenkaan? Käämien palaminen voi ilmetä niin monella tavalla, vaikka vaan hampaiden kiristelynä tai kiukkuisina ajatuksina tai korotettuna äänenä - mutta AIVAN jokaiselta joskus menee hermot. Se sitten on siis eri asia, miten se ilmenee. Ja ap:llä tietenkin on ongelma, jos hän alkaa tukistella lasta käämien palaessa. Mutta haukkuminen ei siinä auta, vaan tilanne pitää purkaa osiinsa ja opetella tunnistamaan ne tunnetilat, ja tapahtumat, joissa käämit menevät ja hän antaa itselleen luvan kurittaa lastaan. Mikä ihmeen "konkreettinen neuvo" muka on kasvaa aikuiseksi! Ei todellakaan ole. Kasva itse aikuiseksi. Sitä paitsi, missä ihmeessä minä olen omasta kasvatuksestani puhunut? En ole koskaan lapsiani kurittanut, mutta en myöskään ole komentamassa ap:ta adoptioon vain siksi, että hänellä kerran on mennyt överiksi. Jos hän nyt ottaa opikseen ja muuttaa asennettaan, olosuhteitaan ja kasvatustapojaan, peli on pelastaettavissa. 3

Usko nyt, aivan jokaiselta ei pala käämit omien lasten kanssa. Niin se vaan menee, osa meistä äideistä ei ole hankkinut lapsia nyrkkeilysäkeikseen. Ymmärrätkö suomea?

Kasva aikuiseksi on neuvona hyvä, sillä aikuisuuteen sisältyy vastuu omista teoista. Sitähän ap:lla ei ole. Eikä sinulla, joka huolettomasti väität kaikkia äitejä kaltaisiksesi.

Tain voinhan minä väittää, että koska minä olen naimisissa niin kaikki muutkin kunnon äidit ovat naimisissa. Ja jos eivät ole, niin ovat huonoja naisia. Yhtä pätevä kuin sinun todisteluketjusi.

Miksi niin monella äidillä on itsemurhahakuisia lapsia, joiden elämän korkein päämäärä on päästä autojen alle?



Eli sinun olisi pitänyt muistuttaa sitä 5v:ta muutamaan kertaan, koska ollaan lähdössä ja vastuuttaa hänelle kotimatkan ajaksi jotain, jos ei muuta niin se, että perillä syödään jauhelihapihvejä. Lapset täytyy tehdä tarpeellisiksi, niin he pysyvät paremmin laumassa. Paitsi että jos tähän mennessä olet päätynyt moiseen niin sinulla on pitkä tie sieltä pois, koska menet temperamenttierojen taakse piiloon.

minua vähän ärsyttää, kun vanhemmille aina sanotaan että "kaikilta palaa käämit joskus". Ehkä palaakin, mutta mitä sitten tapahtuu onkin toinen juttu. Minä en koskaan raahaa lasta. enkä huuda pää punaisena. Mitä se auttaa? Mietipäs ap seuraavalla kerralla..



Usein jos asiat alkavat mennä huonosti, istun alas ja rauhoitan itseni. Vaikka olisi kiire johonkin tms. Yleensä pystyn rauhoittuneena sitten toimimaan ja lopputulos on paljon parempi jos vaan annan mennä ja sohia.



Lapset eivät yleensä halua lähteä puistosta kotiin. Kiukuttelevat ja ovat hankalia, heittäytyvät maahan tms. Ennen kuin olen aivan raivona rauhoitan itseni. Annan siis lapsen kiljua ja takoa maata sen aikaa kun istun alas ja hengitän. Yleensä päädyn ottamaan lapsen syliin ja kantamaan pois. Lähes aina muutaman minuutin jälkeen lapsi jossain määrin rauhoittuu ja sitten hänelle voi jotain sanoa: vaikka pystytkö kävemään, jos lasken sinut alas?/ kukas osaisi kävellä takaperin? /kuka eka kotona? tms. joka saa lapsen itse liikkumaan.



Muutaman kerran olen kantanut lapsen kotiin asti. mutta en raahaa kädestä (sattuu) enkä huuda naama punaisena (ei kiukutteleva lapsi kuuntele kuitenkaan).



Hermoja saat siis siitä, että laitat asiat mittasuhteisiin. Aikuinen kyllä kestää 2-vuotiaan lapsen kiukuttelun! ja jos meinaa keittää, niin otat itsellesi aikaa rauhoittumiseen.

että on ihmisiä, joilla ei koskaan mene hermo missään tilanteessa. Aivan samoin on ihmisiä, jotka hermostuvat joka päivä. Kumpikaan ei ole lapselle hyvä vaihtoehto. Yhdellä tuntemallani viilipytty äidillä on vakavasta masennuksesta kärsivä aikuinen lapsi, joka vieläkin manaa lapsuuden kotinsa ilmapiiriä, jossa kukaan ei koskaan näyttänyt tunteitaan vaan kaikki viha ja raivo hyssyteltiin maton alle. Toisaalta ainainen huuto ja retuutus jättää myöskin jälkensä ja voi tuhota ihmisen itsetunnon jo lapsena.



Ap:n kannattaisi minusta nyt lähestyä ongelmaa itsensä kautta eli helpottaa omaa elämäänsä sen verran kuin voi. Tee jotain kivaa vaihteeksi äläkä pidä sitä lasta maailman keskipisteenä. Jos se ei tottele, ei siihen maailma kaadu. Eikä vielä kouluikäisetkään aina tottele, joten olisi se kummallista jos 2-vuotias aina toimisi kuin ihmisen mieli.