Lue keskustelun säännöt.
Miten pääsette erosta yli?
15.10.2011 |
Meidän nelivuotinen suhde vetelee ihan viimeisiään, voisi melkein sanoa, että ollaan jo erottu. Viimeinen vuosi on ollut yhtä ylä- ja alamäkeä, mikä tietysti helpottaa irti päästämistä, mutta vaikeaa tämä on silti! Mies ei ole kusipää, pettäjä, alkoholisti, narsisti tai mitään muutakaan, minkä vuoksi voisin alkaa vihata häntä. Täytyisi vain hyväksyä, että meitä ei ole luotu yhteen ja jossain on joku mulle paremmin sopiva. Kommunikointi, toisen huomioiminen ja ykköseksi asettaminen sekä yhteisen ajan etsiminen on ollut mahdotonta, mutta kaipaus toisen viereen on (lähinnä mulla) tosi kova.
En haluaisi olla miehen kanssa tekemisissä ollenkaan, sillä kerran aikaisemmin erottuamme palasimme heti yhteen, kun aloimme nähdä taas toisiamme. (Ero kesti noin puoli vuotta.) En halua tehdä uudestaan sitä virhettä, että aloittaisin kaiken alusta ja surisin eroa aina vain uudestaan ja uudestaan. Mies haluaisi kuitenkin pysyä ystävänäni. Onko parempi yrittää pysyä mahdollisimman kaukana vai totutella sydäntä raastavaan yhdessä oloon? Meillä on paljon yhteisiä ystäviä, mutta en voi kuvitella miestä vain ystävänäni, haluaisin kaiken tai en mitään. Selviytymisvinkkejä, siskot:)
Kommentit (10)
jos tosiaan eroatte, niin kyllä se on paljon helpompaa kun ei pidä mitään yhteyttä vaikka puoleen vuoteen tai vuoteen. Voittehan te olla ystäviä sen jälkeen kun molemmat on päässeet toisistaan yli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
rakkauden/kiintymyksen olevan silkkaa riippuvuutta. Eikä todellista rakkautta.
Ja kun tämän ymmärtää, ymmärtää että irtipäästäminen taistelee samassa sarjassa kun narkkarin selviytyminen kuiville.
rakkauden/kiintymyksen olevan silkkaa riippuvuutta. Eikä todellista rakkautta. Ja kun tämän ymmärtää, ymmärtää että irtipäästäminen taistelee samassa sarjassa kun narkkarin selviytyminen kuiville.
tän ymmärtämisen yrittäminen antoi mulle paljon!
ap
en tiedä miten selviän. Pitää luopua kauniista kodista, mutta ei meitä ole yhteen tarkoitettu ja onko sellaista edes olemassa minulle. =( Olen parhaat päiväni jo nähnyt. Pidän itsestäni huolta mutta stressi ym. tuonut kiloja lisää ja vartalo kamala. En kelpaa kellekään hyvälle tässä iässä ja lapsellisena tulevana yh:na. Harmittaa että tehnyt väärän valinnan joskus.
Miten tunnistaa oikean rakkauden? Miten siihen voi pyrkiä?
Minä tein aloitteen eroon ja olin työstänyt sitä jo pidemmän aikaa, sillä halusin olla varma päätöksestäni ennen kuin sanon sen ääneen. Tiesin, että asia tulee olemaan sekä exälleni että muulle lähipiirilleni kova paikka. Olihan ex joka naisen unelma. Ihan hyvännäköinen, tienasi hyvin, osallistui kotitöihin, antoi mun mennä, hyvä isä, ei juonut jne. Mulla vaan oli siinä parisuhteessa paha olla. Siltikin irrottaminen tutusta oli kovin vaikeaa ja mietin, miten useamman pienen lapsen yhna ikinä löytäisin ketään.
Nautin loppujen lopuksi sinkkuudestani täysin. Sutinoin ja flirttailin, minkä kerkesin. Kroppa ei ole todellakaan timmi, mutta moni kiinnitti huomionsa minun hymyyni ja luonnolliseen olemukseeni. Sitten, yllättäin, etsimättä löysin ihanan miehen. Hän hyväksyy minut sellaisena kuin olen. Olen rakastunut, mutta etenen päivä kerrallaan, kaikessa rauhassa. Nautin tästä, vaikka välillä mietinkin, josko taas epäonnistun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla mies ei ole jokanaisen unelma. Moni tuttava ihmettelee miksi olemme yhdessä. Mies ei välitä itsestään tai kunnostaan. Ei käy parturissa ja on pajon töissä>työnarkomaani. Haukkuu minua riidoissa. Mutta on hyvä isä ja silloin kun on hyvällä päällä niin on mukava ja hakee ja tuo minulle asioita mm. kaupasta. Tai siivoaa jos pyydän. Voisinko minä saada edes parempaa? Olen itse järjestänyt itseni tähän ja rakentanut omat pilvilinnani ja mm. kauniin kodin meille. Paljon tänne hankittu minun rahoillani. Jos on huono aika suhteessa niin yritän piristää itseäni sisustamalla. Riidoissa romahdan täysin jos mies haukkuu. Enkä pysty antamaan anteeksi vaikka pyytää. Pahin on myös se etten tunne mitään vetovoimaa enää. En halua seksiä tai läheisyyttä. Molempia kaipaan mutta mieheni epäsiisteys karkoittaa halut. Luen täältä ketjuja missä välillä sanotaan että ei kannata erota ja välillä että kannattaa. Vanhempanikin välillä kehottavat eroamaan ja välillä että lasten takia kannattaa yrittää. =( Sydämeni on vain palasina ja unelmani.
nuoruuden suhteessa pahasti vielä 1,5 vuotta ensimmäisen eron jälkeen. Otin miehen takaisin, oltiin pari päivää yhdessä, taas erottiin, palattiin yhteen. 1,5 vuoden kuluttua sain älynväläyksen ihan yht'äkkiä että mikään mitä minä teen tai tulen tekemään, ei riitä. Vaikka olisin maailman rikkain, kaunein ja mukavin ihminen, mies käyttäytyisi edelleen samalla tavalla (petti, ei tehnyt kotitöitä, ei maksanut laskujaan, minä maksoin nekin). Siihen asti olin ajatellut että kun vaan yritän tarpeeksi, mies lopettaa puuhastelunsa muiden naisten parissa ja muutenkin muuttuu kunnolliseksi. Siitä se lähti. Rakastin edelleen, mutta olin luovuttanut miehen suhteen. Löysin uuden miehen joka sitten osoittautui juuri siksi mitä mieheltä kaipasinkin. On hyvä ja luotettava, rehellinen. Alkuun rakastin molempia yhtä aikaa, mutta vähitellen kaikki tunteet exääni kohtaan loppuivat kokonaan.
juuri tuota roikkumista en halua.. en halua olla vuoden päästä tismalleen samassa tilanteessa ja ajatella koko ajan, että kyllä tää tästä vielä paremmaks muuttuu. kun ei muutu niin ei muutu, tiedän sen ihan tarpeeksi varmasti.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
nuoruuden suhteessa pahasti vielä 1,5 vuotta ensimmäisen eron jälkeen. Otin miehen takaisin, oltiin pari päivää yhdessä, taas erottiin, palattiin yhteen. 1,5 vuoden kuluttua sain älynväläyksen ihan yht'äkkiä että mikään mitä minä teen tai tulen tekemään, ei riitä. Vaikka olisin maailman rikkain, kaunein ja mukavin ihminen, mies käyttäytyisi edelleen samalla tavalla (petti, ei tehnyt kotitöitä, ei maksanut laskujaan, minä maksoin nekin). Siihen asti olin ajatellut että kun vaan yritän tarpeeksi, mies lopettaa puuhastelunsa muiden naisten parissa ja muutenkin muuttuu kunnolliseksi. Siitä se lähti. Rakastin edelleen, mutta olin luovuttanut miehen suhteen. Löysin uuden miehen joka sitten osoittautui juuri siksi mitä mieheltä kaipasinkin. On hyvä ja luotettava, rehellinen. Alkuun rakastin molempia yhtä aikaa, mutta vähitellen kaikki tunteet exääni kohtaan loppuivat kokonaan.
juuri tuota roikkumista en halua.. en halua olla vuoden päästä tismalleen samassa tilanteessa ja ajatella koko ajan, että kyllä tää tästä vielä paremmaks muuttuu. kun ei muutu niin ei muutu, tiedän sen ihan tarpeeksi varmasti.
ap
Mikä teidän suhteessa mättää?
nuoruuden suhteessa pahasti vielä 1,5 vuotta ensimmäisen eron jälkeen. Otin miehen takaisin, oltiin pari päivää yhdessä, taas erottiin, palattiin yhteen.
1,5 vuoden kuluttua sain älynväläyksen ihan yht'äkkiä että mikään mitä minä teen tai tulen tekemään, ei riitä. Vaikka olisin maailman rikkain, kaunein ja mukavin ihminen, mies käyttäytyisi edelleen samalla tavalla (petti, ei tehnyt kotitöitä, ei maksanut laskujaan, minä maksoin nekin). Siihen asti olin ajatellut että kun vaan yritän tarpeeksi, mies lopettaa puuhastelunsa muiden naisten parissa ja muutenkin muuttuu kunnolliseksi.
Siitä se lähti. Rakastin edelleen, mutta olin luovuttanut miehen suhteen. Löysin uuden miehen joka sitten osoittautui juuri siksi mitä mieheltä kaipasinkin. On hyvä ja luotettava, rehellinen. Alkuun rakastin molempia yhtä aikaa, mutta vähitellen kaikki tunteet exääni kohtaan loppuivat kokonaan.
vaikee sanoa mikä sopii kenellekin. Itse erosin joitakin vuosia sitten, alkuaikoja en oikein edes muista, oli niin rankkaa. Tuntui että mitä enemmän olimme tekemisissä, sitä pahemmalta tuntui. Tuon jälkeen seurustelin jonkun aikaa toisen kanssa, hänenkään kanssaan en ole tekemisissä, koska sekin ero tuntui pahalta. Itse olen siis sitä mieltä, että kertalaakista vaan irti koko ihmisestä, selviää vähemmin vammoin...