Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Esikoisesta jäi kauhea synnytyspelko. Mutta haluaisin kovasti toisen lapsen =/

Vierailija
15.10.2011 |

Eli esikoisen syntymä oli minulle kovin traumaattinen tapahtuma. Synnytys kesti yli vuorokauden. Ponnistusvaihe venyi, sikiön sydänäänet heikkenivät. Lääkärit arpoivat kuulleni sektiota, mutta tulikin imukuppi. Yhdeksän imukuppivetoa ja vauva saatiin riuhdottua ulos. Kipu oli hirveä. Koin, että minua vähäteltiin ja koko synnytyksen ajan kohdeltiin tylysti.



Minulle tuli rankan synnytyksen seurauksena rektocele, eli peräsuolen laskeuma. Peräsuoli pullottaa emättimeen ja joudun ulostaessa painamaan välilihaa, jotta suoli tyhjentyisi. Jatkuvat pukamat vaivaavat myös, kun ulostemassa ei pääse esteettä ulos. Emättime aukko repesi imukupin seurauksena ja on todella venynyt. Esikoinen on jo 1,5 v. ja haluaisimme vielä toisen lapsen. Synnytys pelottaa kuitenkin aivan järkyttävästi. Kävin gynekologilla, joka sanoi, että vaivani ovat varsin tavallisia, eivätkä estä alatiesynnytystä. Mielestäni vähättelevä suhtautuminen jatkuu siis edelleen. Neuvolassa olen kertonut peloistani ja ahdistuksestani ja siellä vain toteavat, että seuraava synnytys on usein helpompi ja että sektiota tuskin saan. En uskalla tulla raskaaksi sillä pelkään sairaalliisesti ensimmäisen synnytyskokemuksen kauhujen toistuvan. =( Onko muilla saman tyyppisiä kokemuksia? Voinkohan saada sektiota?

Kommentit (15)

Vierailija
1/15 |
15.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

täällä kun nämä lehmät vaan tömpsii synnytys-asaliin ja sanoo että leikatkaa vauva pois, sen jälkeen feta-salaattia ja canniolineja tekemään kotiin kun kies on reissuhommissa ja tissit vuotaa maitoa niin maan perkeleesti, pilluun ei tietenkään tule m itään kun ei synnytä ja seksi on mahtavaa heti.

Vierailija
2/15 |
15.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

siis mitä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/15 |
15.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Luojan kiitos minun ei ole tarvinnut synnyttää Suomessa puoskarien kynsissä.

Vierailija
4/15 |
15.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Entä pelkopolilla? Sitä kautta pääsisit purkamaan edellistä synnytystäsi.



Pelkosektion saa Suomessa vaatimalla, mutta traumaattinen synnytys olisi silti hyvä työstää pois vainoamasta. Muuten pelot ja epäluottamus lääkäreihin vain kasvaa ja pulpahtaa pintaan jossain seuraavassa kohtaamisessa.

Vierailija
5/15 |
15.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tai onko joku saanut pelkosektion? Synnytys on käyty kätilön kanssa läpi, mutta siitä ei ollut mitään apua. Koin että koko keskustelu oli minua vähättelevä ja jo seuraavaan alatiesynnytykseen "preppaava".



En uskalla tulla raskaaksi ennen kuin tiedän voivani saada sektion. :/

Vierailija
6/15 |
15.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Luojan kiitos minun ei ole tarvinnut synnyttää Suomessa puoskarien kynsissä.

vaan siitä, ettei naisen kroppa jostain syystä toimi, kuten kuuluisi synnyttäessä toimia. Ja sitähän ei voi kukaan ennustaa. Joillain voi kohtulihas toimia heikosti, kudokset voivart olla tosi heikkoja tai joillain ehkä menee joku muu pieleen.

Mullakaan ei toimi tavallaan ihan oikein, kun avautumisvaihe normaalisti kestää noin tunnin per 1 sentti, niin mulla tapahtui avautuminen ja synnytys 42 minuutissa. Kätilö vain totesi, että ei sellaista voi mitenkään ennustaa. Ja ymmärrän oikein hyvin, ettei voi. Kiireeksi vaan pukkaa... jos kolmosen teen vielä, muutan asuntoautoon sairaalan parkkikselle pari viikkoa ennen laskettua... Se hyvä puoli pikasynnytyksissä on, että eipä kerkeä asiaa paljon edes ajatella, ja vauvat eivät paljon kerkeä hommaa myöskään tajuta :)

Joten ap, toka synnytys voi mennä erittäin hyvin!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/15 |
15.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

pitää ihan ensin ottaa topakampi asenne,vaatia niitä ihmisiä kuuntelemaan. Otat yhteyttä neuvolaan ja kysyt miten pääset pelkopolille asiasta juttelee ja siellä sit sanot tosi suoraan ihan kaikki sua vaivaavat asiat! Etenkin sen et susta tuntuu ettei kukaan ole kuunnellu ja että sa et halua että vastaava kokemus pääsee koskaan toistumaan. Ne voi kirjata ylös (mikäli alatiesynnytystä uskallat yrittää) ettei saa väkisin pitkittää päätöstä sektioon vaan mieluummin sit heti jos näyttää ettei homma etene. Pidä puoles nyt vaan! ja kun saat äänes kuuluviin voi olla parempi fiilis lähtee kokeilee sitä alatietäkin sitten vielä??

Vierailija
8/15 |
15.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

asioista kannattaisi ottaa paljon selvää ennen synnytystä, jotta tälläisiltä tilanteilta voitaisiin välttyä.esim Epiduraalia lisää imukuppusynnytyksiä, makuuasento hankaloittaa synnytystä ym.



mutta itse asiaan.. nyt on vahinko jo tapahtunut ja ymmärrän, että olet kauhuissasi. ymmärräthän, että sektiossa on omat riskinsä myös?



Minusta sinun kannattaisi ottaa yhteyttä aktiivinen synnytys ry:hyn, hankkia synnytyspaperisi sairaalasta, käydä synnytystäsi läpi ja sitten miettiä miten seuraavan synnytät. ota myös selvää sektio riskeistä verrattuna normialatie synnytykseen.



luultavasti sinulla on ollut nuori tai kokematon kätilö, koska kätilö olisi voinut tehdä ennen imukuppiin joutumista paljonkin hyväksesi. Esim asennoilla vauvan asentoa olis voinut auttaa.

normaaliin synnytykseen kuuluu myös vaihe, jossa supistukset loppuu ennen varsinaista ponnistusvaihetta, se on normaalia mutta usein kokematon kätilö ottaa siinä vaiheessa oksitosiinit esille.



mutta sellaista..

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/15 |
15.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nää on arvovalintoja, mitä tehdä. Kukaan ei sulle voi sellaista neuvoa. Jos pidät isompaa perhettä tärkeänä, niin sitten teet varmaan jotain sen eteen - haet ammattiapua pelkoihisi ja hankkiudut raskaaksi.



Jos lisää lapsia ei ole tulossa, hakeudut korjausleikkaukseen ja vaivasi poistuvat. Eikö kuitenkin asioiden hoitaminen kuntoon ole parempi kuin ongelmissa makoilu?



T: esikoisen imukuppisynnytyksessä peräsuolen, rakon, emättimen, kohdun ja suoliston laskeumat saanut, sen jälkeen 2 lasta alakautta synnyttänyt ja korjausleikkauksen läpikäynyt. Kaikki hyvin nyt.

Vierailija
10/15 |
15.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko kellään vastaavaa kokemusta?

Tai onko joku saanut pelkosektion? Synnytys on käyty kätilön kanssa läpi, mutta siitä ei ollut mitään apua. Koin että koko keskustelu oli minua vähättelevä ja jo seuraavaan alatiesynnytykseen "preppaava".

En uskalla tulla raskaaksi ennen kuin tiedän voivani saada sektion. :/

Hänellä 1. päätyi lopulta sektioon. Sairaalana Kätilöopisto Helsingissä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/15 |
15.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

T: esikoisen imukuppisynnytyksessä peräsuolen, rakon, emättimen, kohdun ja suoliston laskeumat saanut, sen jälkeen 2 lasta alakautta synnyttänyt ja korjausleikkauksen läpikäynyt. Kaikki hyvin nyt.

Siis esikoisen synnytyksestä siihen, että sait leikkauksen ja eritteet tulevat ulos silloin, kun haluat ja vain silloin?

Osittain saman kokenut

Vierailija
12/15 |
15.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mikäli päädyt uuteen raskauteen, suosittelen, että otat selvää onko teillä päin doulatoimintaa. Doula on arvokas tuki raskautesi aikana ja voi toimia äänitorvenasi synnytyksessä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/15 |
15.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi olla, että joillain paikkakunnilla sitä pitää vaan vaatia vähän äänekkäämmin. Kuulostaa todella ikävältä tuo kokemuksesi vähättely, kuten joku jo sanoikin, uudestaan vaan neuvolaan ja pelkopolille, je keerot pontevasti samat asiat kuin viestissäsi mainitset. Synnytyspelkonei saa olla este lapsen hankkimiselle, eikä ketään pakoteta synnyttämään alakautta nykypäivän Suomessa (näin ainakinnminulle sanottiin jorvissa)

Vierailija
14/15 |
15.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sektion saa, kun sitä vaatii.

Kukaan ei sinua voi pakottaa synnyttämään alateitse.

Itsekin olen päättänyt valita sektion kahden alatiesynnytyksen jälkeen. Ensimmäinen synnytys meni hyvin, toinen ei. Toisen synnytykseni jälkeen päätinkin, etten enää lapsia tee, koska Suomessa ei haluamalla sektiota saa. Asiaa tutkittuani ilmeni, että saakin, kunhan vaatii.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/15 |
15.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Keksitty, tosin sydäntä särkevä tarina

Niin, synnytyshän on samanlainen tapahtuma kuin Hollywoodissa. Lapsivedet menee ja kiiruhdetaan sairaalaan, jossa muutaman ponnistuksen jälkeen syntyy (jo valmiiksi kylvetetty) lapsi. Äidillä ei edes meikit valu tai hiukset mene sekaisin.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän kaksi yksi