Vanhempien yltiöpäinen "osallistuminen" koulunkäyntiin.

Wilman kautta kulkee tieto opettajalta vanhemmille. Itse olen arvostanut ja kannustanut lastani, joka menee syksyllä toiselle luokalle. Lapsi on tehnyt itsenäisesti läksynsä ja pärjännyt koulussa erinomaisesti. Kevään todistuksessa kaikki ruksit löytyivät A kohdasta ja kaikki sanalliset arvioinnit olivat loistavia.

ehkä luin väärin sitten. Ei meilläkään läksyjä lapsen kanssa/ puolesta tehdä mutta osallistutaan kyllä monin tavoin.

Miksi lasta ei voisi auttaa esim. kyselemällä kokeisiin tai huolehtia siitä, että läksyt on tehty ja olla kiinnostunut mitä sinne kouluun kuuluu? Mitä pahaa siinä on?

Minusta on outoa, jos oman lapsen arki ei vanhempia kiinnosta.

t.10

siis tuota kun aika monet äidit (miksei isätkin) nykyään tekee niitä läksyjä lasten kanssa. Että en kyllä ala! Ne ovat HÄNEN läksyjään, omat on tehty jo ;)...ja sieltä varmaan tulee kohta kuraa niskaan, niin sen verran tarkennusta, että peruskolun päästötodistuksessa taisi olla keskiarvo 8,5 että ihan hyvin meni vaikkei vanhemmat osallistuneetkaan.

Kiitos asiallisista vastauksista. On mielenkiintoista kuulla mielipiteitä.

Terv. Viestiketjun aloittanut = AP (?voisko joku vielä kertoa mistä tuo on lyhennys?)

Kyllä mä muistan, että juhlien lisäksi oli yhteinen vanhempainilta ja vanhempaintapaaminen vanhempien ja opettajan kesken. Ihan ykköseltä alkaen. Lisäksi minulta on tarkistettu läksyt ja kuulustelu kokeisiin koko alakouluajan. Yläasteellakin kysyttiin, että läksyt on hoidettu ja kokeisiin luettu. Reissuvihkossa kulki koulun ja kodin välinen viestintä hammaslääkäreistä, kokeista ja poissaoloista. Netistä kukaan ollut vielä unelmoinutkaan.



Kuljin kyllä ykkösestä alkaen koulumatkat itse. Tein itse aamu- ja välipalani sekä leikin pitkin pihoja sen jälkeen, kun läksyt oli hoidettu kuntoon. Välissä käytiin syömässä perheen yhteinen päivällinen ja sitten taas pihalle. Seitsemältä piti olla kotona ja kaverille kylään mennessä piti käydä ilmoittamassa kenen luokse menee.



Me olemme kuljettaneet lastamme kouluun siihen asti, kun hän ilmoitti haluavansa itse kulkea matkat. Asumme suuren kaupungin keskustassa. Koulumatka on kilometrin. Iltapäiväkerhossa oli toisen vuoden syksyyn, kun ilmoitti haluavansa tulla kotiin suoraan koulusta. Meillä ei ole ollut käytössä paperista reissaria vaan koulun ja kodin välinen viestintä on tapahtunut Wilman kautta.



En koe joutuneeni yltiöpäisen osallistumisen kohteeksi omina kouluvuosina. Koen, että minusta välitettiin. En myöskään koen osallistuvani yltiöpäisesti lapseni koulunkäyntiin. Sen verran, kun hän tukea sen kanssa tarvitsee tunteakseen olonsa turvalliseksi sen kanssa.

koulunkäynnistä enemmän, jos vanhemmatkin ovat hengessä mukana. Lapset vaativat eri tavalla tukea, mutta vähintään vanhempien tulisi seurata onko läksyt tehty ja että kokeisiin luetaan. Läksyjä voi käydä yhdessä läpi, tarkistaa lapsen tehtävät, kuulustella kokeisiin ym. vähän tilanteesta riippuen. Kun vanhemmat ovat kiinnostuneita opittavista asioita, lapsikin tajuaa oopimisen olevan tärkeää.



Uskon että vanhempien kannustus (tai sen puute) näkyy lapsen koulumenestyksessä.

läksyissään, ettei niihin edes ehdi avuksi. Vaivattomasti menee koulu ja kantaa hyviä tuloksia todistuksissaan. Viihtyy koulussa ja on paljon kavereita. Todella helppo lapsi siinä mielessä.



Mutta sitten tämä kakkonen. Käy erityisopettajalla tukiopetuksessa, läksyt on yhtä tuskailua kotona. Niistä ei tule mitään, jos ei olla vieressä. Oppimisvaikeuksia ihmettelee niin me kuin opekin ja ollut selvittelyssä, mistä voisi olla kyse. Koulukavereista ei oikein tule kavereita, kun on heikommin oppivien ryhmässä, jossa hän ainoa tyttö. Ja koulun jälkeen on tukiopetuksessa. Inhoaa koulua ja kouluun menemistä poikaryhmään. Sosiaaliset taidot vielä melko heikot, ei osaa huolehtia tavaroistaan tai ihmissuhteistaan. Ei missään nimessä tulisi mieleenikään hylätä lasta tässä tilanteessa oman onnensa nojaan.



Toivotaan, että ap pääsee helpolla, että hänen lapsensa olisivat eivät yllättäisi tällä tavoin häntä kuin meillä kävi kakkosen kanssa.

mutta muistutan että ne on tehty ajoissa, ennen klo 16 ja kysyn haluaako että tarkastan matikan laskut. joskus haluaa, joskus ei. kyselen usein millaisia asioita koulussa on ollut, millaisia läksyjä on tullut, yms. mutta osittain kyllä siksi että olen itsekin opettaja.



olen huomannut että lapselle on tärkeää saada jutella ja huomata että olen kiinnostunut. läksyt on alusta asti tehnyt itse ja harvoin tarvitsee apua, mutta jatkossa tietysti kun tulee uusia aineita yms. niin autan tarvittaessa.



uskon että eniten hössöttävät ne äidit joiden lapsilla on jokin erityisongelma tai jotka pelkäävät että lapsi pärjää huonosti koulussa. itse luotan omaan lapseeni ja hänen pärjäämiseensä eikä ole tullut tarvetta olla yhteydessä kouluun päin. toki käyn vanhempainilloissa ja -varteissa. ja niissä kevätjuhlissa. tuki on kyllä tärkeä, ja se että on kiinnostunut. ei silti läksyjä tarvitse uudestaan tehdä!!!

Tässä olen monenmoista tunnetilaa käynyt läpi kun näitä viestejä luin ja ajatus alkaa selkiämään alun tuohtumiselta :)

Jotenkin vain tuntui että jo on hommat muuttuneet sitten omien kouluvuosien... tai meidän perheeseen kun vertaa ainakin. Oliko sitten tunneköyhyyttä vai mitä, mutta välinpitämättömyyttä ainakin jossain määrin :( ..itse voisin tässä ainakin petrata. Meillä ei sentään ryypätty ja hakattu menne tullen ja palatessa eikä tullut selkään, vaikka joskus tuli kutonen kokeesta.

MUTTA se on tosiaan lapsesta kiinni... katsotaan sitten millainen "tapaus" tuo oma on ja kuinka paljon "osallistumista" vaatii. Toivottavasti hoitaa hommat kotiin oma-aloitteisesti.

Ja totta on, että maailma oli paljon "turvallisempi" 30 vuotta sitten. Huoletta sai kylillä yksikseen heilua. NIIN ja taitaa se olla "kilpailukin" kovempaa nykyään??



Mutta helvetti jäätyy jos olen jossain vanhempainyhdistyksessä leipomassa... johan siihen terveysviranomaiset puuttuu ;)

..heh heh. Katotaan vaan, niin musta tulee kuitenkin iohan kauhee "kotiläksy-natsi"... että överiksi menee :D

Ketjua lukematta kommentoisin. Itse ainakin sain 80-luvulla melko paljon apua vanhemmilta koulunkäyntiin. Mulla oli varmasti jotain lieviä oppimisvaikeuksia, vallankin ala-asteen alku oli hankalaa. Tarvitsin paljon apua läksyissä ja esimerkiksi lukemaan opettelemiseen. Ja ihan vaan henkistä tukea varmasti enemmän kun harmitti vietävästi kun en ollut niin hyvä kuin kaikki muut luokan tytöt. Olen kiitollinen tuolloin vanhemmiltani, erityisesti äidiltäni (mutta myös isältäni, hän opetti erityisesti matematiikkaa minulle ja keskusteli asioista) saamastani tuesta sillä olen myöhemmin opiskellut yliopistotutkinnon ja menestynyt opinnoissani mainiosti. Uskon, että kunnon tuki alkuun oli ainakin osaksi mahdollistamassa myös tätä, että opinnot sujuivat. Esimerkiksi isäni, joka on saanut hyvin vähän koulutusta aikoinaan kärsii edelleen lukemisen ja kirjoittamisen puutteista, jotka olisivat varmasti kunnollisella perusopetuksella korjaantuneet. Muistaakseni meillä oli myös reissuvihkot ja vanhempainillat. Vanhemmat eivät kyllä kuljettaneet kouluun vaan kyydityksillä kuljettiin ja bussia odottelin usein pitkiäkin aikoja koulun jälkeen koulun pihalla.



Omiakin lapsiani ilman muuta tuen kykyjeni mukaan vaikka liiallista paapomista haluaisinkin välttää.

AP tarkoittaa AlkuPeräinen kirjoittaja.



t. ei ap :)

en kuljeta lapsia kouluun, mutta läksyt tarkistan ja kyselen ja opetan myös sellaista mitä ei kirjassa ole. Tästä on ollut paljon hyötyä lapsille. Miksi pitäisi mennä yli aina siitä missä aina on matalin?

Yhteiskunta on vaativa ja vain hyvät pärjäävät. Miksi pitäisi ehdoin tahdoin antaa lapsen joutua sinne huonosti pärjäävien joukkoon jo alussa, jos vanhemmat omalla auttamisellaan voivat sen estää.

Tänä päivänä vaaditan enemmän osallistumista. Mihin en yh:na yksinkertaisesti kykene. Sen takia lapseni ovat ns alisuorittajia eli pärjäävät jonkun verran huonommin kuin mihin heillä olisi opettajien mukaan mahdollisuus. Luotan kuitenkin lapsiini; vielä he noille näyttävät...

vaadita, että läksyt on tehtävä. Ei rankaista mistään, kuten 80-luvulla.

Ei silloin olisi tullut mieleenkään jättää läksyjä tekemättä ja myöhässäkään ei kouluun uskaltanut mennä.



Ainakaan lapsieni koulussa läksyjen tekemättä jättämisestä ei seuraa mitään ja jos tulee myöhässä kouluun ei sanota mitään tai kiitellään, että kiva kun tulit.



Nykyään lapsen koulussa osaaminen ja pärjääminen jätetään paljolti vanhempien vastuulle.



Osallistun lasten läksyjen tekoon, koska ne jättäisi ne muuten tekemättä. Aina pitää ainakin muistuttaa.

Toinen lapsista ei osaa huolehtia kirjoja ynm. kotiin ja läksyt jää merkkaamatta. Olen yrittänyt tästä opettajalle puhua, mutta ilmeisesti pitäisi itse mennä koululle hakemaan lasta ja samalla kysyä ne läksyt ja katsoa, että kaikki kirjat on mukana. Lapselle olen asiasta tuhat kertaa sanonut ja koulun jälkeen on joutunut kirjoja koululta hakemaan.



Omat vanhempani oli duunareita, eikä ne osanneet missään auttaa ja ei edes muistutettu läksyjen teosta. Silti ei olisi tullut mieleenkään jättää niitä tekemättä.



Tosin ehkä pojat huolettomampia kuin tytöt.

lasta monella tavalla. Alkuopetuksessa ne kannattelevat lapsen oppijan identiteetin muodostumista positiiviseen suuntaan.



Myöhemmällä iällä erilaisten kokonaisuuksien avaaminen keskustelemalla ja lisätietoa tarjoamalla, luovat syvempää motivaatiota aihepiirien haltuunottoon.



Esimerkiksi nuoremman lapsemme opettaja ei jaksa sitoa vaikkapa historiaa laajempaan yhteyteen. Tällöin opittavat asiat saattavat jäädä irrallisiksi, ja jopa turhan tuntuisiksi. Me olemmekin täällä kotona sitten katsoneet dokumentteja ja jutelleet muutenkin esim. viikinkien merkityksestä varhaisessa globalisaatiossa yms.



Kummatkin lapset ovat tykänneet keskusteluista ja koulunkäynnistä on tullut vuosien varrella mielekästä.



Jopa niin, että lukiolaisemme lukee rinnalla omasta halustaan yliopistossa biologiaa :)



Kyllä kannattaa osallistua!

Joka päivä kun tulen kotiin, vanhemmat kysyy heti mitä oli koulussa ja katsoo tarkkaan läksyt ja kokeet. Jauhavat aina yliopisto ajoista ja hyvistä arvosanoista, vaikka ei ole kovin kummoiset palkat. Itseä taas ei voi vähempääkään kiinnostaa koulu ja toivoisin, että koulujärjestelmä romahtaisi.