Löytyykö muita perheitä missä isä ei pidä isyyslomaa?
Kommentit (33)
Kaksi lasta ja kummastaan ei pitänyt, on yksityisyrittäjä ja työllistää 20 henkeä.
En voi olla kummastelematta että isyysloma jätetään pitämättä taloudellisista syistä!
Meillä vain toinen töissä ja 3 pientä lasta, emme edes keskustele noiden vapaiden käyttämättä jättämisestä. Isäkuukausikin on ihan loistava keksintö!
olla pitämättä perhevapaita.
t. yrittäjä, yrittäjän vaimo, kaksi lasta
Meillä ainakin isyysloman pitäminen tarkoittaa, että kelalta saa ihan ylimääräistä rahaa. Eli syy isyysloman pitämättömyyten saman tyyppisillä yrittäjillä ei voi olla ainakaan taloudellinen.
Mutta sitten toisaalta siinä mielessä on taloudellinen, että samat työt on tehtävä joka tapauksessa, oli lomalla tai ei. Jos isyysloman vuoksi jotain jää tekemättä, niin siitä tulee tietysti taloudellista tappiota. Jos palkkaa sijaisen, niin kelan isyysrahat ei likimainkaan kata sijaisen palkkamenoja. Ja sijainen on aina riski, usein ne osaa sössiä jotain niin, että tulee kallista vahinkoa.
miehellä oli niin joustava työ lasten ollessa vauvoja ettei nähty syytä pitää varsinaista isyyslomaa. Kun pystyi olemaan kotona paljon täydellä palkallakin ja tekemään kotoa käsin töitä.
Isyysloma tulisi aika kalliiksi, jos sen takia pitäisi hävittää karja. Työkkäristä etsitiin sijaista, mutta ei kukaan suostu tulemaan.
Mitä teette, jos tulee vaikka pitkä sairasloma, ettei oikeasti kykene töihin? Jääkö se karja sitten hoitamatta, kun työkkäristä ei löydy tulijaa?
Rakas mieheni ja lapseni isä on tällä hetkellä töissä Singaporessa.
Vauveli on 9kk. Isä tulee kotiin 2 kk:n lomalle/ylityövapaille joulun aikaan.
Ei ole taloudellista, mutta meille sopii oikein hyvin.
Antakaa ihmisten elää omilla ehdoilla ja malleilla, älkää aina olko niin mustavalkoisia!
muut kuin se lapsesi ja se rakas miehesi.
ekan kohdalla mies piti isyysloman+kesäloman, kakkosen kohdalla viikon, kolmosen kohdalla oli työttömänä pari kk. nyt nelosen kohdalla luulisin että pitää loman, vauva syntyy kesällä ja kesäloma on muuten aina ollut syksymmällä vasta. kerrankin saa lomaa kesällä
Kuka yksinyrittäjä voi olla töistä pois viikkoja? On tehty mahdottomaksi hakea isyysrahaa koska työtä ei saa tehdä isyyslomalla.
Mun mies ei ole koskaan pitänyt isyyslomaa, meillä on 3 lasta. Yrittäjä on. Minkäs teet, jos ei ole ketään joka hommat tekisi sillä välin.
[quote author="Vierailija" time="11.10.2011 klo 15:25"]
Kaksi lasta ja kummastaan ei pitänyt, on yksityisyrittäjä ja työllistää 20 henkeä.
[/quote]
Luulis että joku/jotkut noista kahdestakymmenestä työntekijästä osaisi edes osan pomonsa hommista. Jos ei osaa niin ei ole kummoinenkaan työnanataja kun tekee itsestään korvaamattoman oman elämänsä kustannuksellla.
Ei varmaan pidä lomaakaan koskaan?
Piti yhden viikon ja sen jälkeen tajuttiin, että siutä viikosta tuli niin hirvittävä taloudellinen tappio että seuraavat viikot peruttiin. Jossain kelan esitteessä mainittiin, että maksetaan n. 80% tuloista. Tämä omi täyttä huijausta, korvaus oli joku 40% ja tuo 80% omi jostain keskimääräisestä tulosta.
Toivottavasti ei. Meillä mies piti enemmän vapaita kuin minä.
Mun mies ei olisi mistään hinnasta suostunut olemaan pitämättä isyysvapaitaan. Hän on halunnut tehdä kaiken puoliksi.
Yrittäjälle ei vaan oo mahdollista aina pitää vapaata. Mies on yksityisyrittäjä, joka työllistää 15 ihmistä. Toivottavasti voi olla kotona ainakin pari viikkoa tai tehdä lyhyempää työpäivää. Ja lomatkin on joitain vuosina jäänyt vähiin. Alkuun se suututti, mutta 15vuoden jälkeen oon jo tottunut. Mies on kuitenkin todella ihana isä meidän lapsille ja haastavan työn takia on mielellään kotona silloin kuin vain se on mahdollista. Viime vuosina lomankin on onneksi pyörinyt suhteellisen jouhevasti.
Enemmän minua kiehuttaa se, jos kotihoidon tuki korvamerkitään puoliks vanhempien pidettäväksi. Todella realistista meidän perheessä! Laittaako mies lapun luukulle yritykseensä ja on kotona sen reilun vuoden. Sen jälkeen ei tartte enää yrittää ja 15 muun perheen toinen puolisko menettää työnsä myös. Tällä pienellä paikkakunnalla, missä työllistäjiä ei ole liikaa, ei vaan oo yksinkertaisesti varaa tuollaiseen.
mies yksityisyrittäjä, siinä syy :)