Paljonko tokaluokkalaisillanne on läksyjä?
Kommentit (9)
koskaan ei tule paljoa läksyä ja aina tehtävät ovat minusta liian helppoja.
Pari minuuttia menee päivässä läksyihin korkeintaan. 2-3 päivänä viikossa tulee läksyjä, ei aina sitäkään. Kovin vähän minusta.
Ja toiseen ketjun kysymykseen: ei muista meidän tokaluokkalainen kirjoittaa pisteitä, isoja alkukirjaimia tms. Hyvä jos sanavälit muistaa jättää. Minusta juuri tuollaista kirjoitusläksyä voisi olla enemmän. Ne äidinkielen kotitehtävät ovat älyttömän helppoja.
Voihan sitä tietysti harjoitella kotona ilman läksyjäkin ja niin meillä tehdäänkin, mutta kyllä ne läksyt motivoi lasta eri tavalla kuitenkin.
Käsialaan menee aikaa, jotta saa siistiä, matikka vie aikaa siksi, että tehtävät lasketaan vihkoo ja allekkain. Matikka on muutoin ihan helppoa, joten laskemiseen ei mene aikaa paljoa. Lukuläksyä 2-3 krt/vk
Muistaa kirjoittaa isot kirjaimet ja pisteet.
joka päivä tulee läksyjä.
Joskus vain 1-2 kirjasta,mutta toisinaan jopa 6 kirjasta tulee läksyjä.
Omituisin oli isämeidän rukouksen opetteleminen ulkoa. Se piti myös osata kirjoittaa oikein.
Viikonlopuiksi tulee siis melkein aina myös läksyä.
Kovin kauan ei lapsella yleensä läksyihin mene. Riippuu läksyyistä.
joka päivä tulee läksyjä.
Joskus vain 1-2 kirjasta,mutta toisinaan jopa 6 kirjasta tulee läksyjä.
Omituisin oli isämeidän rukouksen opetteleminen ulkoa. Se piti myös osata kirjoittaa oikein.
Viikonlopuiksi tulee siis melkein aina myös läksyä.Meidän tokaluokkalaisella ei edes ole kuutta kirjaa. Ei niillä ole kuin äidinkielen ja matikan kirjat, joita tuodaan kotiin. Mistään muusta ei ikinä tule läksyä.
perjantaisin ei tule koskaan läksyjä. Viikolla joku lukuläksy, ja yhestä tai kahesta kirjasta pari tehtävää.
koskaan ei tule paljoa läksyä ja aina tehtävät ovat minusta liian helppoja.
isot alkukirjaimet ja pisteet lauseisiin?