Tällaisten öiden jälkeen tunnen RAIVOA ja pettymystä miestä kohtaan!

Vauva 11kk hirveässä räkätaudissa, kova kuume ja niin tukossa ettei meinannut saada yöllä hengitetty. Hyöri ja pyöri, itkeskeli läpi yön.

Mies kävi nukkumaan 21.30 ja hänellä herätys 6.30 töihin. Minä nukuttelin vauvaa sylissä klo 22 ja sen jälkeen vielä laittelin sipuleita yms yöjuttuja kuntoon. Vauva ei osannut nukkua omassaan yhtään, lopulta meidän välissämme kahden tyynyn päälle tuettuna. SIinä keikkui ja itkeskeli, vähän väliä piti imeä nenää puhtaaksi yms. Minä hoitelin vauvaa aivan koko yön, mutta kun esim juotin häntä kovasti niin vaippa oli märkä klo 2 ja pyysin miestä auttamaan siinä (koska vauva roikkui rinnassa ja itki jos päästin irti). Mies oli äkäinen, ei olisi millään jaksanut. Kun pyysin hakemaan lääkettä, aloitti siitä unisena vartin valituksen. Yritti vaan pitkittää ja jatkaa omia nukkumisia, kysyi peitteen alta että "ootkos nyt varma.. onkohan se nyt hyvä lääke.." täysin välinpitämättömänä. Pakotin miehen hakemaan lääkkeen ja kirosi mennessään että kohtahan pitääkin jo herätä töihin saatana.

Minä valvoin vauvan kanssa läpi yön, nyt tiedän ettei nuku päivällä kuin 10 min pätkiä ja mulla pitkä päivä hänen kanssaan täysin nukahtamisen partaalla olevana.. kädet tärisee ja sydän hakkaa, kun edeltävänäkin yönä valvotti jo niin paljon. Surettaa olla niin jumalattoman yksin kun mies vaan päättää että väsyttää, ei häntä huvita! Vetoaa töihinsä. Mutta eipä juuri innokkaampi ole vaikka olisi viikonloppu. Päivisin/iltaisin osallistuu kyllä, mutta yöllä ei jaksa.. Miten voi ihminen olla välittämättä, kun oma vauva haukkoo henkeä ja itkee vaikeaa oloaan?! :(