Hirvitys: aikuinen nainen kutsuu isäänsä isiksi!
Siinä kaikki. Siis siitä tulee hirveä insesti-olo. Ei voi olla kamalampaa. Onko se isä tai iskä niin vaikea sanoa? Niillä ei ole vastaavaa kaikua, ainakaan minun korvissani.
Kommentit (47)
Tarkoitus ei ollut kirjoittaa matemaattista tehtävää, vaan antaa esimerkin siitä, että varsinkin miehet voivat saada lapsia suuren osan elämästään ja sotia on maailma täynnä. Ymmärrän toki, että ap tarkoitti jotain Suomen sotaa, mutta se olisi voinut olla joku muukin.
Minua kiinnostaa tuo päättelyketjusi. Miksi juuri 34 ja 44? Miksi en voisi olla vaikka 56? Ja vaikka vastaukseni ap:lle oli turhan kipakka (pahoittelen ap) niin oikeasti minua kiinnostaa pohjattomasti ihmisten logiikka tietyissä asioissa. Yritän karistaa sisäistä besserwisseriäni ja muistuttaa itseäni, että en todellakaan ole aina oikeassa.
että emme voi tietää, kauanko isäsi oli sodassa. Voihan olla, että hän ehti vain "käväistä" ennen loppua. Lisäksi emme voi tietää minkä ikäisenä hän sinne joutui. Emme myöskään voi tietää kuinka vanha hän oli sinut saadessaan. Eli miksi syytätä ihmisiä PÄÄSSÄLASKUN osaamattomuudesta. Kerro sinä, kuinka vanha minä olen. Isäni täyttää tänä vuonna tasavuosia, ei ole kokenyt sotaa. mieheni täyttää myös mutta on 20 v nuorempi isääni. Mieheni vanhemmat eivät ole kokeneet sotaa. Mieheni on 6 vuotta vanhempi kuin minä. Vanhin lapsemme on 12. Miten päättelet ikäni? Et voi tietää kuinka vanhana olen lapseni saanut. Voit yrittää laskea sotien avulla, mutta et tiedä mistä sodasta puhun. Ja lisäksi kaikki perheen jäsenet eivät ole Suomesta kotoisin. Kerro vastaus kun tiedät. p.s. En ole aiemmin vastannut ketjuun ja tiedän tämän olevan OT. Ai niin, mullakin on isi. Tosin vaikeaa voi olla edelleen ymmärtää, miten ikä ja murre vaikuttaa ihmisen puheesee.
Syy, miksi otin ikäni ja isäni esille löytyy tästä viestistä:
Vierailija - 8.10.2011 18:25 (32/45)
JOs AP,een isi on ollut sodassa
on AP todennäköisesti vähintään 60 vuotias joten hänelle isi on Herra.
Eli koska asia joitakin kuohuttaa, kerrottakoon, että isäni on syntynyt 1914, ja sotinut ihan toisessa maailmansodassa alusta loppuun, ja jo ennen sitä suorittanut asepalvelusta, eli viettänyt Puolustusvoimissa aika monta vuotta elämästään. Sen lisäksi hän oli hyvin iäkäs minun syntyessäni, olen suuren sisarussarjan nuorin. Koska täällä on laskutaitoisia ihmisiä, he voivat laskea, minkä ikäinen isäni oli minun syntyessäni. Saa rauhan hänkin, joka epäili minua 60-vuotiaaksi. :) Ja jos hän on nukkunut biologiankin tunneilla matematiikkatuntien lisäksi, kerrottakoon, että mies pystyy siittämään lapsia vielä hyvinkin korkeassa iässä.
Mulla ei tule mieleen isä-sanan mistään muunnoksista insestiä. Ap:llä tässä se sairas ajatusmaailma on :D Minulle isi on aina isi - maailman paras sellainen.
Mä puhun isästä tai iskästä jos puhun isästäni muiden kanssa. Jos taas puhun isälleni suoraan, sanon isi. Se vain on mun isi.
joka on samaa mieltä alkuperäisen kanssa? En nyt tuota insestikorttia vetäisi esiin, mutta minusta aikuinen ihminen ei voi kutsua isäänsä isiksi ilman, että siitä tulee jotenkin tunne, että henkilö hakee jotain hyväksyntää lapsellisella tavalla vanhemmiltaan, ts. taantuu lapsen tasolle saadakseen jotain haluamaansa. Vrt. lapsiin, jotka alkavat puhua lapsellisella vauvan äänellä, kun haluavat jotain, tai vauvan syntyessä perheeseen.
Lisäksi rinnastaisin nuo lapsenomaisella äänellä puhuvat niihin, jotka inhimillistävät lemmikkieläimensä ja kohtelevat niitä paremmin kuin joitain ihmisiä.