Olen juuri plussannut enkä löydä onnentunteita :(

Itse sain pitkän yrittämisen jälkeen hoitojen avulla positiivisen raskaustestituloksen. Vaikka niistä maagisesta kahdesta viivasta olin vuosia haaveillut niin yllättäen en kokenutkaan asiaa onnellisena. Toivoin jopa keskenmenoa oksennusten, väsymyksen ja mielen myllerryksen keskellä. Mutta kun alkupahoinvointi oli ohi niin pian asia tuntui ihanalta.

Toista raskautta yritettiin 3 vuotta ja tosiaan positiinen raskaustesti taas aiheutti saman reaktion.



Nyt 4 vuotta kolmatta raskautta yrittäneenä menkat myöhässä kolmatta päivää ja yllättäen en halua testata, kun en haluakaan olla raskaana. (Varma raskauden merkki mulla!)



Luulen, että hormoonit aiheuttavat tuon. Kunhan ne tasaantuvat niin huomaat, että nämä tunteetkin muuttuvat. Toisaalta voi mennä pitkäänkin, samanlainen tunne voi olla silloin, kun saa lapsen. Minulla siinä vaiheessa oli vain pelkkää yhtä onnea!

Ehkä tämä on vain sitten jotain hormonimyllerrystä, ja toivottavasti pian ohimenevää. Tuntuu ihan hirveältä, etten osaakaan iloita raskaudesta. Haluaisin sitä niin paljon, hehkua onnea kuten muutkin plussanneet. Mutta se on kadoksissa. Tuntuu tosi kurjalta, itkettää... ei se, että olen raskaana, vaan se että olen itkuinen enkä silmät sädehtivä ja onnellinen. Ap

kuuluu toisilla raskauteen! Hormonit. Ja ehkä pitkän yrityksen jälkeen myös alitajunta suojelee mieltä, ettei liikaa innostuisi, jos jotain menisikin pieleen.



Oikein paljon onnea ja uskon, että viimeistään kun tunnet vauvan liikkeet, olet ihan myyty!

sitä odotellessa, nyt vain masentuneet fiilikset. En ymmärrä miksi, mistä tämä tulee...ap

Sama täällä. Mulla alkoi onnentunteet tulla vasta toisella kolmanneksella, joka oli muutenkin paras aika koko raskaudessa. Alkuraskaudessa itkeskelin ja kaduin koko hommaa, vaikka meilläkin lapsi oli saatu vuosien jälkeen alulle keivohedelmöityksellä. Tunsin hirveän huonoa omaatuntoa siitä, etten koko ajan hehkunut onnesta. Mutta, nyt jälkikäteen tajuan että hormonithan ne sai pään ihan sekaisin. Anna itsellesi nyt lupa olla alakuloinen, älä piiskaa itseasi sen vuoksi. Kyllä se raskaus siitä vielä iloiseksi asiaksi muuttuu. Mulla kokreettisesti tuli ilontunteita sitten, kun raskaus alkoi näkyä päälle päin. Ehkä sitä tavallaan oli itsekin epätietoisena, kun vatsa ei vielä näkynyt, mutta olin mukamas raskaana. Sekavat tunteet kaikinpuolin.



Tsemppiä ja onnea :)



P.S. Älä sitten ihmettele, jos synnytksen jälkeen mieli on mustaakin mustempi. Mulla tuli tajuton baby blues sairaalassa, mutta se kaikkosi muutamassa päivässä.

Luopuminen entisestä alkaa siis heti. Miehellä on oikeasti aikaa totutella ajatukseen lapsesta se 9 kk, mutta äiti ei voi enää käyttää alkoholia, ei jaksa valvoa pitkään, miettii syömisiään ja painonnousua, turvottaa ja koskee vatsaan. Asiaan liittyy paljon pelkojakin - jopa heti aluksi pelko tulevasta synnytyksestä.



Haluat aivan varmasti sen lapsen, kun olette lasta toivoneetkin. Raskausajassa on paljon ihaniakin hetkiä, mutta itse kääntäisin kellon mielellään siihen hetkeen, kun sen lapsen saa syliin. Eivät kaikki nauti raskaudesta, eikä onnentunne siitä raskaudesta ole pakollinen. Se on se pakollinen paha, joka "lusitaan", että saa sen biologisen lapsen.



Meillä on kaksi lasta ja ensimmäistä yritimme vuoden ja toista 1,5 vuotta. Vaikka molemmat lapset ovat olleet hartaasti toivottuja, niin plussatessa on iskenyt paniikki, epäusko, masennus yms. Varsinkin toisella kerralla, kun tiesi, mitä on edessä, eikä raskaudessa ollut enää mitään uutta. Väsymys myös aiheuttaa masennusta...ei jaksa, kuten ennen. Jos ei syö hyvin, on huono olo ja pyörryttää.



Pidä siis itsestäsi huolta, lepäile ja syö säännöllisesti ja terveellisesti. Kyllä se ilokin sieltä tulee...lapsen syntymä on aivan mahtava asia!

Ei noin huono ihminen kuin sinä ansaitse elävänä syntynyttä lasta.

Äidiksi tulo on pitkä prosessi, ja valtavan iso juttu. Siksi raskausaika kestää niin kauan, että äiti ehtisi tottua ajatukseen ja aloittaa kasvunsa äidiksi.



Se, että positiivinen raskaustesti herkistää äidin onnenkyyneliin, on ihan elokuvakamaa - yhtä paljon kuin se, että mies ilahtuisi valtavasti kuullessaan raskaudesta. Hyvin usien alkuraskautta leimaa molempien mielessä suuri hämmennys, järkytys, epäluulo siitä että onko tässä nyt mitään hyvää, ja paniikki siitä että nyt ei ole enää paluuta entiseen.



Sinun mielesi muuttuu raskauden myötä, kun vauvasta tulee konkreettinen potkujen ja ultran kautta. Silloin hän ei ole enää ajatus vauvasta, vaan sinun oma, rakas lapsesi, joka tarvitsee sinua ja rakastaa sinua enemmän kuin kukaan muu. Moni äiti on herännyt tähän vasta siinä vaiheessa, kun on saanut vauvan syliin (tai muutama päivä sen jälkeen) mutta aina se tunne tulee kuitenkin.



Anna kaikkien tunteiden tulla ja tutki niitä rehellisesti. Ne ovat tärkeitä, niiden tehtävä on lisätä itsetuntemustasi ja herkistää sinua sitä hetkeä varten, kun lapsi on syntynyt ja huolehdit hänen kaikista tarpeistaan. Luota siihen että onnen tunteita tulee, kun et yritä kontrolloida tilannetta liikaa.



Kirjastosta löytyy paljon hyviä kirjoja, kuten Härkosen Heikosti positiivinen, Rakas (raskas) raskaus, Raskausajan kriisit jne. Niistä voi olla sulle apua.

Nyt rv 32 ja hieman alkaa tuntua että, "ihan kiva". Raskaus oli yllätys ja tuloillaan neljäs. Onneksi on odotusaika olemassa;)