Mikä on kaikkein kauhein tunne, minkä ikinä olet kokenut?
Kommentit (88)
alas sairaalassa ja kertoi, että mieheni ei tule selviämään aivoverenvuodosta. Tyhjyys, epätodellisuuden tunne. Muistan vieläkin lääkärin sanat: "hän tulee menehtymään tähän".
raskausviikolla 25+5 ja tiesin, että nyt kauan kaivatut kaksoset syntyvät ihan liian varhain. Tai se, kun toinen näistä oli todella sairaassa kunnossa pariviikkoisena ja lääkäri soitti yöllä kotiin, että edessä on kiireinen iso leikkaus, halutaanko, että annetaan hätäkaste. Itse olin vielä korkeassa kuumeessa ja vatsataudissa kotona, enkä voinut lähteä lapsen luokse. No, näistä kaikista on kuitenkin hengissä selvitty!
Kun lapseni jouduttiin pikaisesti nukuttamaan ensiavussa, että saataisiin kuroutunut suoli painettua paikoilleen (tyrä). Nukutusainetta laitettiin liikaa, ja hengitys pysähtyi. Koneet alkoivat piipata, kaikki hoitohenkilökunta hätääntyi ja minut käskettiin ulos huoneesta. Lapsi onneksi selvisi.
Se hetki, kun poliisit ajoivat pihaani ja näin heidän ilmeistään, että jotain pahaa on tapahtunut. He toivat suruviestin veljeni kuolemasta.
Sitten on vielä se puhelu, kun kuulin lapsenlapseni kuolleen tapaturmassa 2- vuotiaana.
eikä kukaan koskaan tule minua rakastamaan.
Liittyy lähinnä teinivuosien koulukiusaamiseen ja yksinäisyyteen.
Mulla on vasta yksi vauvaikäinen poika, eikä läheltäpititilanteita ole vielä ollut, mutta voisin uskoa, että pelko lapsen menettämisestä on ihan kamalaa. Oli silloinkin kamalaa kun poika tippu hoitopöydältä ja itki vaan.
Musertava suru ja shokki saadessani tiedon parhaan ystäväni äkillisestä ja yllättävästä kuolemasta. Sitä en halua enää IKINÄ kokea.
Jäätävä pelko, jolle ei ole mitään kohdetta.
ja tunteet kytkeytyvät fysiikkaan ja päinvastoin. Pitääkö niitä erotella, ap?