Saako teillä vieraat lapset soitella omien lastenne nokkahuiluja, huuliharppuja ym?
Olen omille lapsilleni sanonut, että ne ovat henkilökohtaisia eli toisten huiluja ei saa soitella. Toki oman perheen lapset saavat soitella samaa, mutta tuntuu että järjestään jokainen vieras alkaa niitä soitella eli muiden vanhemmat eivät ilmeisestikään kiinnitä asiaan mitään huomiota. Miten teillä?
Kommentit (15)
vain silloin, kun meillä ei ole vieraita lapsia. En halua pienten lasteni saavan huuliherpestä, kariesbakteeria tai muutakaan ällöä. Ehtiihän sitä teininä...
Vanhin lapsistani osaa kyllä olla koskematta toisten soittimiin. Muutenkin tuntuu, että lähinnä tiettyjen perheiden lapsilla on esim herpestäkin enemmän ja siksipä jos suutelee teininä poika/tyttöystävänsä kanssa, niin saattaa hyvinkin olla niin, että myös toinen on perheestä, jossa ei ole jo lapsena alettu nuolemaan jokaista kaveria!
Tauteja vähemmän. Jopa syöpiäkin vähemmän, jos ei saa syylätartuntaa noin esim.
ajattelemaan tätäkin asiaa tarkasti. Lapseni eivät saa soittaa toisten jäljiltä olevia soittimia. Mieluummin omaan yleissivistystä sen verran, että osaan toimia täsäkin asiassa fiksusti, vaikka en mikään tautihysteerikko olekaan, kuin että olsin tietämätön ja hällä väliä asenteella.
YÖK!
jos ei halunnut soitella koulun nokkahuilulla
tosi tarkkoina, ettei kukaan käytä toisen nokkahuilua. Koululta sai huilun lainaan ja se liotettiin desifiointiaineessa ja pestiin hyvin palautuksen yhteydessä. Ei varmastikaan ihan syyttä tehty näin?
Kuka nyt jonkun herpeksen haluaa. Meillä on sitä suvussa ja tiedän mikä kamala riesa se voi olla.
Yleensä nostankin nuo väpuhallettavat pois lastenhuoneista.
Pidän myös tarkkaa huolta, että kaikki juovat omista mukeistansa jne.
ja lapsi pitää siitä itse huolen (niin olen neuvonut). Edes saman perheen jäsenet eivät saa soittaa toistensa pilleillä/huiluilla.
että tääkin asia on niin vaarallinen...
minään ongelmana. Tähän asti ovat saaneet kaikki vieraat soitella lastemme soittimilla. Meillä ei sairastella juuri koskaan.
ja kyllähän noita soittimia soittelee niin omat kuin vieraat. Tuon ikäisillä räkä siirtyy niin tehokkaasti käsistä leluihin ja toisiin lapsiin muutekin etten näe tarpeelliseksi olla hysteerinen noiden soitintenkaan kanssa. Muovisia soittimia ja leluja toki pestään kuumassa vedessä pesuaineella aika ajoin, esim. mahatautiepidemioiden yhteydessä jos meillä leikkimässä olleet lapset ovat sairastuneet pian käyntinsä jälkeen. Itse olemme taudeilta pääsääntöisesti välttyneet.