Puolen kilometrin päässä asuvat isovanhemmat eivät kiinnostuneita lapsenlapsistaan...

Välimatkaa meillä on talojen välillä 2 kilometriä ja lapsia näkevät muutaman tunnin ajan kerran kuussa. Minustakin se on outoa.

Jos hän tietää siihen jonkin perimmäisen syyn... Ovatko aina olleet noin etäisiä? Entä jos vain joskus soitat ja kutsut iltateelle/kahville?



Mitä jos isovanhemmat kokevat, että heitä ei oteta huomioon ja heillä ei käydä lainkaan? Että heidät on kokonaan unohdettu.

Olen kovin miettinyt mistä johtuu mutta mihinkään lopputulokseen en ole päässyt.

Lapset puhuvat usein isovanhemmistaan ja selvästi heitä kummastuttaa miksi mummi ja pappa eivät käy tai kutsu heille.

Jos heidän luokse menee käväisemään ilman kutsua, kestää vierainvaraisuus max puolituntia ja sitten tulee esille että vieraiden aika lähteä.

Itse en jaksa enään yrittää, olkoot itsekseen.

Ihan oikeasti, ihmiset elää omaa elämäänsä. Kaikki ei ole hullaantuneita naperoihin, varsinkin jos niitä on suurperheellinen.



Oma anoppini on ihana ja elää ihan omaa elämäänsä. Ei ole käynyt edes mielessä, että hänen velvollisuutensa olisi hoitaa meidän lapsia. Hän on menevä nainen ja hänellä on oma elämä. On ollut ihan tarpeeksi rankkaa mieheni ollessa lapsi. Minusta on ihanaa, että hän nyt uskaltaa nauttia elämästä. Mummi on lapsille tosi tärkeä, vaikka mummi ei ole heitä hoitanut.



Omat vanhempani eivät ole lapsiamme hoitaneet. Isälläni oli krooninen sairaus ja äitini oli omaishoitajana ennen kuin isä kuoli. Isän kuoleman jälkeen ei tullut mieleenkään, että äidin pitäisi jatkaa hoitotyötä ja isän hoidon jälkeen hoitaa meidän lapsia. Tähänkin mummiin lapsilla on todella hyvät välit, vaikka emme ole mummin hoitoapua tarvinneet.



Lapsia tehdää sen verran, että niistä selviää itse. Lapsia ei tehdä sillä periaatteella, että vauvat on ihkuja ja kaipa ne isovanhemmat hoitaa niitä kun elämä käy liian raskaaksi.

Asumme mieheni vanhemmista kävelyetäisyyden päässä, he ovat molemmat hyväkuntoisia ja kaikki muut lapsenlapset ovat jo niin isoja, että he eivät kovin paljoa apua kaipaa. Meillä ei koskaan ole ollut mitään riitaa, joten en todellakaan ymmärrä mistä on kyse. En tosiaankaan kaipaa appivanhempia, jotka tämän tästä roikkuisivat ovellamme, mutta tuntuu todella kummalliselta tämä jo vuosia jatkunut "hiljaisuus". Silloin tällöin he kutsuvat meitä joihinkin suvun tapahtumiin, kaikki muut kontakti on poissa. Olin itse esim. koko lasten kesäloman ajan 2 1/2 kk kotona (meillä on suurperhe). En kertaakaan saanut apua, kuulumisiamme ei kyselty, täysi hiljaisuus. Kaiken lisäksi mieheni oli käytännössä koko kesän töissä (apua tai edes pientä hengähdystaukoa olisi joskus tarvittu) ja appivanhempani tietoisia siitä. Onko kenelläkään muulla tällaista tilannetta? Välillä tekisi mieleni katkaista kokonaan välit. Mieheni ei suostu puhumaan aiheesta vanhemmilleen. Eli hiljaisuus täälläkin päässä. Jotenkin tuntuisi, että lapsenlapsista olisi myös iloa isovanhemmilleen, en puhu pelkästään omasta avuntarpeestani. Todella kummallista...

En ole koskaan ajatellut, että isovanhemmat hoitaa lapset. En ole koskaan pyytänyt heiltä lasten "perushoitoa". Meidän elämä ei ole noin pääpiirteisesti liian raskasta ja on ollut oma valintamme hankkia monta lasta. Tuntuu vain kummalliselta, että isovanhemmat eivät ole ollenkaan kiinnostuneita. Se oli pointtini! Lapsenlapsista varmastikin saa myös ikääntyneet ihmiset iloa elämään.

Ap

pyydättekö esim lasten syntymäpäiville? vaikkapa syömään teille ilman velvoitetta hoitaa lapsia? Tuli vaan mieleen, että jos juurikin siksi ovat niin vähän yhteyksissä, ettei sitten tarvisisi autella.

Mun appivanhemista huomasin ainakin sen, että kun heidän tytär halusi lasten saavan nauttia isovanhempien seurasta, se yleensä tarkoitti sitä että he meni kylään, mutta odotti sitten että mummuhan se hoitaa nyt lapset, ruokailut jne. Eli kyse ei ollutkaan puhtaasti vaan vierailuista niin, että lapset olisi kuitenkin vanhempien hoidolla ja vastuulla, vaan juuri tuosta odotuksesta, että nyt ne hoitaa ja auttaa.



eipä se vaan toiminut, kun isovanhempien odotukset oli erilaiset.

Vanhempien velvollisuus ne lapset on hoitaa. Ja jos tuntuu, että on hankalaa ja pitäis saaha omaa aikaa, niin silloin tilataan lapsenvahdit (esim. hoivanet tai mll). Anna isovanhempies elää omaa elämää ja älä yritä käyttää heitä hyväks. Minusta tämä asia pitäis olla ihan itsestään selvyys kaikille.

Jokainen pärjätköön omillaan tai olkoon pärjäämättä.



Esim. hoitajana usein kadehdin muualta tulleiden yhteyttä, miten sitä omaista oikeesti sairaalassakin hoitetaan ja autetaan.



Tää on ihan kyllä kansallinen häpeä!

terveisin AP

tai lasten neljä kummia ole kukaan missään tekemissä lastemme kanssa. Haluavat elää omaa elämäänsä.

Lapsenlapsista varmastikin saa myös ikääntyneet ihmiset iloa elämään.

Ap

lapset

huutaa

sotkee

vaatii

kiusaa

on itsekkäitä

jos niille jotain antaa tai jättää antamatta, niin äitin mielestä väärin meni

Iän myötä ihmiset väsyvät, eivätkä jaksa hälinää. Moni vanhempi ihminen haluaa torkkua päiväunet ja nauttii hiljaisuudesta kun kiirevuodet on ohi. Nauttii siitä kun tavarat pysyvät vihdoin paikallaan.

Itse asiassa suurin osa vanhuksista nauttii rauhasta, mutta ei uskalla sitä sanoa. Onneksi oma äitini sanookin suoraan, että meitä on ihana nähdä, mutta kuinka ihanaa on kun lähdemme ja hän saa nauttia omasta rauhasta.

En ole koskaan ajatellut, että isovanhemmat hoitaa lapset. En ole koskaan pyytänyt heiltä lasten "perushoitoa". Meidän elämä ei ole noin pääpiirteisesti liian raskasta ja on ollut oma valintamme hankkia monta lasta. Tuntuu vain kummalliselta, että isovanhemmat eivät ole ollenkaan kiinnostuneita. Se oli pointtini! Lapsenlapsista varmastikin saa myös ikääntyneet ihmiset iloa elämään.

Ap

tuntien, nämä ovat liian kohteliaita tuppautuakseen. pitää aina kutsua ja kehoittaa. Kiinnostuneita kyllä ovat ja puhuvat lapsistani kaikille, eivät vaan halua vanhoina höpsöinä tuppautua meidän tielle. Hulluja!



Tuli vain mieleen mikset itse ota aktiivisempaa roolia, kutsut aina lasten synttäreille tai muuten vain kylään, kahville ja näin. korostat, että lapset haluavat nähdä isovanhempiaan. ehkä ne siitä rohkaistuvat itsekkin aktiivisemmiksi

av.miniän kotiin ja hoitamaan av.miniän kakaroita?



Palstaa luettuani ja poikalasten äitinä olen itsekin miettinyt, että taidan elää ihan omaa elämääni sen jälkeen kun pojat muuttaa kotoa pois. Näkyy nuo miniät olevan sellaisia joka-asian valittajia, ettei viitsi omaa elämäänsä niiden takia pilata.



Jospa sijoittais vaikka Espanjaan loma-asuntoon, eikä ehkä tuleviin lapsenlapsiin.



Pojat kyllä pärjäävät ilman minua kun kasvavat aikuisiksi.

ja muut lapsenlapset heidän tyttärestä???

Useinhan appivanhemmat vierastavat ja jopa "pelkäävät" poikansa huusholliin menemistä koska siellä määrää "vieras" nainen kun taas tyttären koti ja perhe tuntuu turvallisemmalle.

Anoppisi on saattanut itse tulla oman anoppinsa mitätöimäksi joten hän haluaa olla puuttumatta teidän perhe-elämään??

Miksi ihmeessä et antanut lasten olla hoidossa esim. kesäkuuta ja ollut kotona vain kuukautta, jos suurperheen äitinä on noin kamalaa?



Varmaan iäkkäät isovanhemmat olettivat, että koska olet pitkällä lomalla, niin olisit autellut heitä. Vaan ei, valitat sitä, että sinulla on liian pitkä loma, liikaa lapsia ja mies, joka käy töissä. Voi voi, sanon minä.

Asuttiin vierekkäisissä taloissa. Oli hehkutusta kuinha sitten hän auttaa ja hoitaa kun muutettiin viereen asumaan. Kuukauden oli menossa mukana. SItten loppui. Ei käynyt lainkaan. Millon mitäkin syytä tai ei aina edes mitään.

Lapset ihmetteli ja niin minäkin. Ei vain kai jaksanutkaan kiinnostaa, muuta kuin teoriassa. Sitten myöhemmin muutimme kauemmas ja välit katkesivat täysin.

KUN ET KERRAN EHKÄISYSTÄ OSAA HUOLEHTIA.

jo kuukauden päästä vetivät etäisyyttä teihin. Olisi hauskaa tietää isovanhempien versio, miksi yhtäkkiä kuukauden päästä lopettivat yhteydenpidon. Millaisia vaatimuksia teillä oli ja miten tulitte silmille yms.

Asuttiin vierekkäisissä taloissa. Oli hehkutusta kuinha sitten hän auttaa ja hoitaa kun muutettiin viereen asumaan. Kuukauden oli menossa mukana. SItten loppui. Ei käynyt lainkaan. Millon mitäkin syytä tai ei aina edes mitään.

Lapset ihmetteli ja niin minäkin. Ei vain kai jaksanutkaan kiinnostaa, muuta kuin teoriassa. Sitten myöhemmin muutimme kauemmas ja välit katkesivat täysin.