Millaisia teidän kaksvuotiaat on ??
Leikkiikö 2 -vuotias lapsi kotona yksikseen leluilla tai katseleeko piirrettyjä välillä ?
Meillä on vaikka mitä leluja, ja välillä yritän laittaa lastenohjelmatkin päälle, mutta niin se vain on, että lapsi ei leiki yksin, eikä katsele ohjelmiakaan. Joskus saattaa käväistä toisessa huoneessa yksin, ja tulee sitten heti takaisin. Minun kanssani leikkii, ja jos en ehdi leikkiä, niin norkoilee sitten siinä lähistöllä ja tekee pahojaan. Millos se itsenäinen touhuaminen ja leikkiminen alkaa ? Ja kyllä, tarhan jälkeen sylitellään ja leikitään yhdessä, mutta kun olis sitä muutakin tekemistä välillä.
Kommentit (8)
2v poika leikkii yksin kyllä, pitää sellasen kuuloetäisyyden kylläkin. mutta keskittyy leikkeihin. eikä ne lelut ole niitä parhaita, välillä kaivaa kaapista kattiloita ja sen sellasia, millä sitten leikkii. myös katselee ohjelmia. ei vaadi äitiä juuri mihinkään ellei ole satuttanu itseään
ja yksi ainoa piirretty kelpaa, sitä voisi tuijottaa tunnista toiseen. silloin kun katsoo piirrettyä yleensä teen kotityöt tai ruoan. Tempperamenttinen luonne, mutta kuitenkin niin kiltti. :) Mutta on jo lähemmäs 3v.
nyt pikkukakkosta.
satunnaisesti katsoo välillä ihan pitkään joatin alstenohjelmaa, toisinaan taas ei.
Joskus leikkii yksinään. Usein omat lelut vaan purkaa laatikosta pois. Muumitalolla leikkii joskus pitempään.
Jotain keittiötarvikkeita tykkää purkaa pois laatikoista ja kaapeista ja niiden kanssa touhuaa joskus pitkään.
Piirtää tai värittää väristyskirjaa jopa 10 min. välillä.
Kaikki tekemiset pitää olla itsestä lähtöisiä, siis jos ehdotan että piirrätkö, niin ei piirrä.
siis en voisi kuvitella ,että tuo vekara ei tarvitsis äitiä. hän tarvitsee äitiä ihan joka sekunti, ja sellaista se on ollut koko tämän kaksi vuotta. yleensä en istu edes koneella, mutta nytpä ajattelin touhuta jotain omaa, ja hän huutaa vieressä raivokohtaustaan.
AP
noin 2-vuotiaat ovat touhukkaita. Otapa huomioon, että jos lapsi tarhassa niin hän on koko päivän poissa kotoa ja isä ja äidin luota. Silloin on kovastikin tarve olla vanhempien lähellä, näin meillä. Meillä arkena tehdään kotitöitä, jos keritään ja jos ei niin ei se niin vakavaa ole. Lapsi menee edelle ja monesti haluaa touhuta yhdessä tarhan jälkeen.
Ilmeisesti apn lapsi kaipaa vielä enemmän seuraa kuin jotkut muut. Oletko kokeillut ap että aloitat leikin ja menet sitten tekemään omiasi? Tai järkkäät vaikka keittiöön lapselle jotain mukavaa puuhaa? Itse olen kokenut kaksivuotiaat vielä keskimäärin aika tarvitsevina - helpottaa aina jos isompia sisaruksia joiden seurana touhuilla. Yhdessä leikkiminen ei vielä onnistu vaan rinnakkaisleikit ovat enemmänkin se juttu.