Mulla on niin vaikea lapsi,että olen mieluummin töissä kuin kotona :(

ei varmaan auta jos sanon vaan tsemppiä...?



ootko yrittänyt ihan suoraan sanoa tunteistasi ja miten asiat on.. kyllä 8 vuotias jo ymmärtää.. jospa vaan puhuisitte?

8-vuotias on periaatteessa ihan tavallinen lapsi.

hän käy tokaluokkaa, leikkii leluilla, hänellä on pari harrastusta ja kavereita, hän osaa käyttäytyä matkoilla, kaupungilla ja kylässä, hän on huumorintajuinen ja hauska, paitsi kun...



Olen puhunut hänen kanssaan asiasta. Olen kertonut, että hän luo ikävän ilmapiirin, pahoittaa mieleni, menettää mukavia asioita elämässään. Tänään menin jopa niin pitkälle, että sanoin, että hän pilaa kodin, koska täällä ei ole hyvä olla :( Puhuttelun ja juttelun jälkeen lapsi halaa ja pyytää anteeksi ja lupaa alkaa tottelevaisemmaksi. Kunnes tulee huominen.



ap

Temperamenttisten lasten vanhemmat HUOM!

hän käy tokaluokkaa, leikkii leluilla, hänellä on pari harrastusta ja kavereita, hän osaa käyttäytyä matkoilla, kaupungilla ja kylässä, hän on huumorintajuinen ja hauska, paitsi kun...

Olen puhunut hänen kanssaan asiasta. Olen kertonut, että hän luo ikävän ilmapiirin, pahoittaa mieleni, menettää mukavia asioita elämässään. Tänään menin jopa niin pitkälle, että sanoin, että hän pilaa kodin, koska täällä ei ole hyvä olla :( Puhuttelun ja juttelun jälkeen lapsi halaa ja pyytää anteeksi ja lupaa alkaa tottelevaisemmaksi. Kunnes tulee huominen.

ap

älä kuitenkaan hirveästi syyllistä lasta, on se kuitenkin vielä pieni, että ei aikuisen oikeasti tajua mitä tekee! mikä oli lapsen mielipide? kýsyitkö miksi tekee niin? jos vastaus on en tiedä, niin kannattaa ehkä antaa sille se mielipide... itkeäkin voi lapsen edessä, silloin näkee, että oot tosissasi..

miten mies osallistuu? voitko ottaa itsellesi aikaa? siis viedä lapsen vaikka mummolaan?

Temperamenttisten lasten vanhemmat HUOM!

Lapsen mielipide on se, että hän haluaa, koska hän haluaa, ja minun mielipiteeni on ihan tyhmä, koska minä olen tyhmä. Jälkikäteen hän on oikein höveli pikkukulta, sen puoli tuntia. Lapsi ei tee, koska ei jaksa tehdä, koska työ on aivan kuolettavan raskas, koska joku homma on kesken tai koska käsken väärään aikaan jne.



Olen itkenyt uupuneena lapsen edessä. Mieheni tekee pitkää työpäivää ja kuusipäiväsitä työviikkoa. Hän saa osansa lapsen oikuista unipuuhien aikana. Mies tukee minua täysin ja joskus soittaakin lapselle tilanteen ollessa käynnissä, jotta lapsi ymmärtää, että me olemme yhtä rintamaa.



Tänään ajattelin, että voisimme viedä lapsen mummulaan joksikin lauantaiksi, mutta onko se ratkaisu minun kannaltani? Tuntuu, että olisi luovuttaja ja kehno äiti, joka ei pärjää oman lapsensa kanssa. Puhuin lapsesta äitini kanssa tänään. Hän oli ymmärtäväinen, mutta ei tarjonnut apua. Ehkä mun pitäisi pyytää suoraan. Nöyrtymisen paikka tämä minulle on.



ap

Siinä oli jotain tuttua. Lapseni ei ole muuten saanut ikinä kiukkukohtauksia kodin ulkopuolella eikä oikeastaan kotonakaan - hän vain tahtoo tai ei tahdo. Sinnikäs jäpittäjä.

ap

Temperamenttisten lasten vanhemmat HUOM!

mutta jos pystyt viemään lapsen välillä hoitoon, niin vie. Hoitopäivä silloin tällöin ei aiheuta mitään traumoja kenellekään, ja saat levähtää itse, jotta jaksat taas paremmin. Nimenomaan se väsymys pahentaa vielä sitä, miltä nuo tilanteet sinusta tuntuvat, joten vapaahetket silloin tällöin voivat edes sen verran auttaa.

vaan pikemminkin ajattelevalta ja rakastavalta äidiltä.



Ehdotan, että otat yhteyttä vaikka perheneuvolan psykologiin. Juttelu fiksun, ulkopuolisen ammattilaisen kanssa voi antaa sinulle ajatuksia ja näköaloja.



Oletko muuten kysynyt opettajalta miten lapsella sujuu koulussa silloin kun on tylsiä rutiineja?



8-vuotias on vielä pieni ja kasvaessa tunteiden käsittelyyn varmaa löytyy lisää keinoja. Kuulostaa hyvältä, että puhut lapsesi kanssa, kyllä siitä varmaan on pitkällä tähtäimellä hyötyä hänelle. Sinua taasen voisi auttaa kun miettisit, mitä hyötyjä lujasta tahdosta, oman mielipiteen pitämisestä ja jääräpäisyydestäkin on lapselle elämässä, siitäkin huolimatta että nyt 8-vuotiaana menee välillä överiksi.



Pyydä vaan äidiltäsi suoraan apua, pieni hengähdys on sinulle tarpeen. Ja hae apua tilanteiden käsittelyyn ammattilaiselta.



Kyllä se päivä vielä paistaa teillekin kasvun ja elämäisen myötä!

Psykologiset ym. testit on toivottavasti jo tehty. Neurologiset sairaudet kannattaa selvittää ja sulkea pois, jos sellaista ei ole. Jos on, pitää kasvatustapojen olla erilaiset kuin tavallisesti. Itselläni on myös jääräpäinen 8-vuotias, ja käytöstapojen oppiminen on todella työlästä. Taustalla on lievä kielenkehityksen häiriö, jota ei huomata muutoin kuin testeillä. Jääräpäisen käyttäytymisen takana voi olla muutakin neurologista vaikeutta. Ja kun siihen lisätään päälle se itsepäinen luonne, niin johan on kasvattamista. Kaiken kieltämisen keskellä on vaikea luoda lapselle tunnetta, että hän on sellaisenaan hyväksytty ja rakastettu. Lapsesta pitää yrittää keksiä jotain kehumisen aihetta, vaikka pientäkin. Ja pitää yrittää uskoa, että tuosta luonteesta on lapselle vielä joskus hyötyäkin. Voimia sinullekin!

Minulla on tällainen lapsi. Surettaa lähteä töihin kun koko aamu meni tapellessa, tuli sanottua yhtä ja toista :(

Ap, hei, en ymmärrä äitiäsi, jos ei tarjoa apua. Pyydä suoraan. Olen isoäiti ja näen jo miniän naamasta, kun on oikein väsynyt lasten kanssa, niin ehdotan, että lapset voivat tulla yökylään ja kaikilla on sitten hyvä mieli.

Lapsikin tarvitsee joskus lomaa äidistä, niin huomaa, että ikävä sitä "pirttihirmua" kuitenekin tulee.

Vierailija kirjoitti:

8-vuotias on periaatteessa ihan tavallinen lapsi. Hänellä on äärettömän vahva oma tahto, eikä se ilmene hyvässä. Kun hän saa jotain päähänsä, hän ei luovuta. Lapsi saattaa esim. kaksi tai kolme tuntia tapella siitä, mitkä kengät hän saa laittaa ulkoleikkeihin. Kun asia on saatu päätökseen ja hänen pitäisi lähteä ulos, aloittaa hän tappelun alusta.

Johdonmukaisuudella ei ole mitään merkitystä tämän lapsen kanssa, ei palkkioilla, ei rangaistuksilla, ei sopimuksilla, ei millään. Häntä on kasvatettu määrätietoisen johdonmukaisesti alusta asti, kuten pari vuotta vanhempaa sisarustaankin, jonka kanssa ei ole ongelmia.

Olen valmis uskomaan, että on olemassa vaikeita lapsia. Luulin joskus, että esikoinen on sitä ja tarvitsee vain tiukkaa otetta - hui hai, eipä päde nuorempaan.

Viikonloput ovat kauheita. Olen lauantait yksin lasten kanssa ja olen aivan uupunut tuon tappelupukarin kanssa. Samaa taistoa on läksyjenteko, aamuisin pukeutuminen, iltaisin nukkumaanmeno, kotiin tulo kutsusta, lelujen kerääminen... Sano kasvatuskonsti, ja me olemme käyttäneet sitä.

Jos olisi fakta, että on olemassa mahdottomia lapsia, jaksaisin sen tiedon varassa sinnitellä kymmenen vuotta; sitten ehkä helpottaa.

Vierailija kirjoitti:

8-vuotias on periaatteessa ihan tavallinen lapsi. Hänellä on äärettömän vahva oma tahto, eikä se ilmene hyvässä. Kun hän saa jotain päähänsä, hän ei luovuta. Lapsi saattaa esim. kaksi tai kolme tuntia tapella siitä, mitkä kengät hän saa laittaa ulkoleikkeihin. Kun asia on saatu päätökseen ja hänen pitäisi lähteä ulos, aloittaa hän tappelun alusta.

Johdonmukaisuudella ei ole mitään merkitystä tämän lapsen kanssa, ei palkkioilla, ei rangaistuksilla, ei sopimuksilla, ei millään. Häntä on kasvatettu määrätietoisen johdonmukaisesti alusta asti, kuten pari vuotta vanhempaa sisarustaankin, jonka kanssa ei ole ongelmia.

Olen valmis uskomaan, että on olemassa vaikeita lapsia. Luulin joskus, että esikoinen on sitä ja tarvitsee vain tiukkaa otetta - hui hai, eipä päde nuorempaan.

Viikonloput ovat kauheita. Olen lauantait yksin lasten kanssa ja olen aivan uupunut tuon tappelupukarin kanssa. Samaa taistoa on läksyjenteko, aamuisin pukeutuminen, iltaisin nukkumaanmeno, kotiin tulo kutsusta, lelujen kerääminen... Sano kasvatuskonsti, ja me olemme käyttäneet sitä.

Jos olisi fakta, että on olemassa mahdottomia lapsia, jaksaisin sen tiedon varassa sinnitellä kymmenen vuotta; sitten ehkä helpottaa.

On olemassa fakta, että on olemassa diagnoosi 'uhmakkuushäiriö'. Oletteko olleet yhteydessä perheneuvolaan tms?

Osaatko kertoa lapsen elämäntilanteesta ja käytöksestä ikävuosien 4-6 aikana? Tapahtuiko elämänmuutoksia, jotain traumatisoivaa, esim. menetyksiä?

Ei mulla muuta, kuin että hirveää ajatella, miten kauheita aikuisia noista teidän hirviölapsista tulee :(

Oli järkyttävää luettavaa.

Harrastaako joukkueurheilua, purjehdusta tai partiota? Jotain, missä yhdessä toimiminen ja yhteishyvän puolesta toimiminen riippumatta omasta tahdosta palkitaan. Perheessä toimiminen on sitten helpompi selittää tätä kautta.

T. Kilpapurjehtija

Minulla on tuollainen poika, nyt teini-ikäinen. Hän vaan on sellainen, eikä mikään koskaan ole auttanut. Hänellä on ollut erittäin hyvä elämä, huolenpitoa, ymmärrystä ja rakastavia ihmisiä ympärillään.

Hain apua perheneuvolan kautta, ohjauduimme lastenpsykiatriselle, kokeilimme monenlaista terapiaa, lääkitystä ja psykoterapiaa. Tuosta kaikesta koitui vain harmia, lapsi ahdistui ja minäkuvansa muuttui hyvin negatiiviseksi jne.

Lopulta luovutin ja aloin kuunnella lasta. Kysymään häneltä tarkemmin, että mikä häntä niin kovasti suututtaa ja miksi ei tee mitään. (tarkoitan tosiaan mitään, hän on vastustanut aina kaikkea, myös kodin ulkopuolella)

Ei hän osannut sen kummemmin vastata kysymyksiin, mutta jo kuuntelu auttoi vähän. Teimme sopimuksia, hyväksyin ja kerroin myös lapselle hyväksyväni sen, että hän ei halua, häntä suututtaa jne, mutta että tietyt asiat on silti tehtävä. Teimme hyvin selkeät säännöt kaikelle; jos haluat tämön, on tehtävä näin jne. Ja sit niistä asioista on pidettävä kiinni, myös aikuisen.

Neurologin mukaan on kyse aivojen palkitsemisjärjestelmän heikosta toiminnasta, lapsi ei opi normaalisti kokemuksesta, vaan aivoja täytyy kouluttaa. Tällaiset lapset ovat myös alttiita addiktoitumaan esim. pelaamiseen ja nautintoaineisiin, koska niistä saatavalla adrenaliiniryöpyllä on heihin suurempi vaikutus. Tästä johtuen kosketus on erittäin tärkeää tällaiselle lapselle; kun hän tekee oikein, halaus on paras palkinto, koska se aktivoi oksitosiinin tuotannon ja näin aktivoi palkkiojärjestelmää, eli kouluttaa aivoja.

Ei lapsi sille oikeasti itse mitään voi, että on tuollainen. Päinvastoin se ahdistaa häntä itseäänkin. Syyllistäminen on oikeasti pahinta, mitä voi tehdä. Tutustu sellaiseen asiaan, kuin arjen struktuuri. Pyri ottamaan elämään rutiineja, säännöllisyyttä, riittävä yöuni ja monipuolinen terveellinen ravinto. Kuulostaa typerältä, mutta usko pois, se kannattaa.

Minä olen käynyt läpi melkoisen helvetin lapseni kanssa, itkenyt, huutanut, turhautunut.. ollu aivan lopussa. Mutta ajan kanssa, rutiineilla, säännöillä ja johdonmukaisuudella pääsimme eteenpäin. Nyt hän on teini-iässä ja sen myötä säyseämpi, edelleen tekeminen on työn ja tuskan takana, mutta hän hyväksyy sen, että hänellä on tällainen erityisongelma ja asiat on tehtävä siitä huolimatta. Itsetunnon ja -luottamuksen vahvistaminen on ollut tärkeää. Osaltaan asioita on helpottanut myös se, että murrosiän alkaessa myös aivot ottavat kypsymispyrähdyksen ja sen huomaa kykynä tarkastella omaa käytöstä aivan eri tavalla.

Voisin kirjoittaa aiheesta aivan loputtomiin.. mutta jos pitäisi tiivistää kaikki yhteen virkkeeseen, niin sanoisin: Älä hyväksy lapsellesi mitään diagnoosia, ole johdonmukainen ja ota käyttöön arkea rytmittävät rutiinit. Ja lisäisin vielä, että saa olla vähän natsi ja ottaa vallan pois lapselta. Se tuo lapselle turvaa, koska hän ei osaa vielö itse säädellö tunnereaktioidensa rajuutta.

Aina, jos lapseen ei todella tehoa mikään konsti, niin on kyllä todella tärkeää selvittää MIKSI.

Meillä taustalta paljastui lopulta erittäin laaja-alaiset neurologiset ja motoriset vaikeudet. Niitä ei huomattu, koska lapsi oli älykäs ja puhui hyvin, ja osasi taitavasti vältellä niitä asioita joita ei osannut tai jotka olivat hirvittävän vaikeita.

Ihan mielenkiinnosta kysyn, kieltäytyikö lapsi nauhakengistä ja olisi tahtonut laittaa jotkin muut...?

Mitäpä, jos jonakin rauhallisena hetkenä istuisit pöydän ääreen ja kirjoittaisit ihan vanhanaikaisesti kynällä paperille, mitkä kaikki asiat saavat lapsesi kiihtymään nollasta sataan alta aikayksikön. Tutkaile listaasi ja mieti, löytyykö siitä jonkinlaista punaista lankaa eli ovatko tilanteet kovinkin samankaltaisia. Ja mieti sitten, onko niissä sellaisia tilanteita, joissa sinä voisit hiukan höllätä, ihan oman mielenterveytesi ja jaksamisesi takia.

Onko nyt niin kamalaa, jos lapsi laittaa jalkaansa "väärät kengät" ulos lähtiessään? Tai pukee sinun mielestäsi väärän värisen pusakan. Noita pukeutumiseen liittyviä tilanteita voisi varmaan helpottaa niinkin yksinkertaisesti, että esillä ei olisi viisiä kenkiä tai seitsemää pusakkaa, vaan vain tarpeelliset (kahdesta olisi jo helpompi valita). Samalla tavalla kannattaa karsia muitakin tilanteita. Lapsella on selvästi liikaa ärsykkeitä ja hermo pettää, kun ei osaa päättää, mitä haluaa. Ja siihen soppaan kun sekoitetaan vielä äitikin, jolla ilmeisesti on myös vahva oma tahto. Kohta huudetaan päät punaisina. Rauhoittukaa, hyvät ihmiset!