Mitä ns etälasten pitäisi tehdä siellä vanhemman luona

Mutta ei kai heitä voi siitä syyttää. Välimatkan takia pääsevät meille tosi harvoin, joten vaikka miten yritämme, tuntevat varmasti olonsa sellaiseksi, että ovat kylässä. Lähinnä sitten istuvatkin sohvalla katsomassa telkkaria. Pelataan kyllä lauta- tai korttipelejä välillä ja leikkivät pikkusisaruksensa kanssa, mutta ainakaan leikki sisaruksen kanssa ei kiinnosta 5-10 min pidempään.



Mutta sellaista se on. Jollain tasolla vaikea tilanne lapsille, vaikka selvästi tykkäävät käydä meillä ja haluavat aina tulla uudestaan ja meistä on kivaa, kun ovat meillä.

Saada kokemus siitä, että etävanhempi välittää, on läsnä, kiinnostunut. Ei kenenkään koti ole mikään puuhamaa, missä on elämystuottaja. Lapsia ja vanhempia vain.

Saada kokemus siitä, että etävanhempi välittää, on läsnä, kiinnostunut. Ei kenenkään koti ole mikään puuhamaa, missä on elämystuottaja. Lapsia ja vanhempia vain.

pienistä lapsista silti kyse, koen problemaattisena sen, että lapset pelaavat ja katsovat televisiota tuntikausia. Toki he ovat osa isänsä elämää, mutta eivät tuon ikäiset vielä vietä vanhempiensa kanssa aikaa määrättömästi filosofoiden.

Paitsi minä lapsena, mutta siis olin muutenkin muista lapsista sikäli poikkeava, etten osannut oikein ikätoverien kanssa olla. Nämä miehen lapset taas osaavat ja ovat varsin mukavasti valtavirtaan integroituneita.

Mutta sellaista se on. Jollain tasolla vaikea tilanne lapsille, vaikka selvästi tykkäävät käydä meillä ja haluavat aina tulla uudestaan ja meistä on kivaa, kun ovat meillä.

mutta en kyllä aina tiedä, ovatko niin innoissaan meille tulosta. Kun ollaan kysytty, vastaus on pikkasen alistunut "ihan OK".

Kun ollaan sanottu, että saavat ottaa kavereita mukaan, vaikka yökyläänkin, niin se ei onnaa. Kun muilla kavereilla on paljon harrastuksia, mutta näillä ei. Ja ne muiden harrastukset ovat viikonloppuisin.

ikäisille lapsille viikonloppuisin?

mutta eivät tosiaan kata viikonlopun elämää.



Taitavat olla etän haluja tehdä noin?



Oletteko kokeilleet muuta, siis tavallisempaa tai erikoisempaa? Vaihtoehtojahan on pilvinpimein...

Meillä samanikäiset lapset kotona viikonloppuisin kyllä katselevat telkkaa, mutta myös juttelevat ja leikkivät, sekä ovat niiden kavereiden kanssa ja harrastuksissa. Jos on paljon aikaa vain olla niin myös lukevat.



Perheen kanssa syödään ja siivotaan, löhötään ja kuntoillaan. Ei aina ehdoteta tekemistä vaan tehdään ja saavat pitkälti valita osallistuvatko vai eivät. Yleensä osallistuvat. Kivoihin juttuihin ei lahjota herkuilla, mutta tietävät että uinnin jälkeen voidaan ehkä ostaa kahviosta munkit ja laskettelun välissä hampurilaiset. Saavat omaa rauhaa halutessaan, mutta sisaruksia pitää myös kestää.



Telkkaa ja peliaikaa rajoitetaan jos on tarvetta. Kerrotaan että pitää tehdä jotain muutakin. Jos tulee vinkunaa tekemisestä, niin aina voi siivota huoneensa. Tämän toteamuksen jälkeen löytyy aina kummasti muuta puuhaa.



Eli ehkä etälasten tulisi tehdä samoja juttuja siellä etäperheessä kuin kotonakin. Vain olla ja elää perheen touhuissa mukana. Lisäksi niin että lasta kuunnellaan myös ja otetaan hänet huomioon.

Joskus joutuvat ja kokevat sen kiusaamiseksi. Leipoivat muutama viikko sitten omenatorttua isänsä kanssa ja eivät tykänneet koko hommasta. Eivätkä omenatortusta. He tykkäävät eniten valmisruoasta ja valmiista kaupasta ostetuista herkuista, sipseistä, tacoista, jätskistä (vain tietyistä). Siis ei leipominen tai ruoanlaitto ole heidän mieleensä.

Joka toinen kuukausi voisitte tehdä sellaisen ostoskeskusreissun eli lähdette koko perhe jo heti aamupalan jälkeen matkaan, lapset saavat esim. käydä kampaajalla/parturissa ja ostaa tietyllä summalla itselleen jotain mieleistä vaatetta. Jos eivät halua koko porukan mukana roikkua ihan koko aikaa, niin saavat myös itsekseen kierrellä, mutta en antaisi mitään huimaa summaa itsekseen kulutettavaksi vaan pääosa sitä summaa pitäisi isän luvalla kuluttaa johonkin järkevään tai tarpeeseen esim. kengät, muu vaate, laukku tms. Sitten syötte koko porukka jossain muualla kuin Mäkkärissä eli pienetkin vähän harjoittelevat ravintolasyömistä (en tarkoita hienoja ja kalliita paikkoja mutta vähän sellaista ravintolamaisuutta). Loppuillasta lapset ja isä voisivat mennä elokuviin tai sitten vuokraisitte jonkin elokuvan.



Näin lapset eivät olisi kiinniliimattuja televisioon koko viikonloppua. Elokuvan voi vaihtaa vaikkapa vesipuistoon/mikroautorataan tms. Joskus voitte tehdä ihan vaan eväsretken esim. Luukissa on ihania grillauspaikkoja. Älkää niin kyselkö, mitä lapset haluavat tehdä vaan keksikää asioita, jotka teistä olisi sellaisia, mitä te perheenä voisitte yhdessä tehdä eikä pikkunurinoista kannata välittää. Joskus on kivempaa, joskus vähän pakkomeiningin makua, mutta yhdessä tekeminen vahvistaa teitä perheenä ja saa lapset aina yhdeksi päiväksi irti peleistä ja tv:stä.



Voisitte myös ottaa tavaksi esim. iltaisin pelata jotakin lautapeliä. Ehkä lapset eivät siitä innostu, mutta se voisi olla ikään kuin pieni ehto ennen tv:n tuijotusta. Ihan normaalia on, että lapset eivät saa tehdä ihan mitä vaan siellä etäperheessäkään. Aina ei tarvitse tehdä mitään kallista vaan ihan saunailta lautapeleineen voi olla jokin vaihtoehto. Hyvä asia kuitenkin olisi, että se lauantaipäivä olisi mahdollisimman televisioton/pelitön ja että silloin koko perhe puuhaisi yhdessä jotain suurimman osan ajasta.



Ehkä joskus se lauantai voisi olla vähän enemmän eriytynytkin esim. isä vie vain etälapset syömään ja vaikkapa teatteriin. Mutta pääasiassa suosittelen koko perheen juttuja. Jos esiteinit eivät jaksa innostua Korkeasaaresta, eväsretkistä ja uimareissuista, on vikaa vähän siinäkin, että nämä lapset saavat nurista ja valittaa ja heitä kuunnellaan ihan liikaa. Mielipiteitä ja ehdotuksia saa olla, ja voisittekin aloittaa koko homman sillä, että he saavat itsekin ehdottaa puuhaa, mutta sitä puuhaa pitää olla, koska sillä tavalla pääsette perheenä kokemaan ja esiteinitkin solahtavat enemmän teidän perheenne jäseniksi eikä vieraiksi.

Kävivät sitten päivisin koulun jälkeen esim syömässä ja menivät illaksi kotiinsa.



Harrastukset ja kaverit veivät niin paljon aikaa, etteivät he halunneet viettää jokatoista viikonloppua isällään.



Oikeastaan tällä vapaalla tee mitä lystäät toiminnalla he olivat enemmän isänsä luona, mitä sopimusta noudattaessa.

Nää pienimmät on kyllä vielä niin pieniä, että vielä ei ostoskeskusreissu ole oikein kiva. Molemmat vaipoissa, toinen imetyksellä, tarvitsevat päiväunensa.



Ollaan me kyllä käyty porukalla tuolla lailla joskus, myös ravintolassa (chicos, amarillo tms) ja ne ovat ihan ok päiviä. Huomaa vain, että äkkiä tuollainen päivä vie 200€! Kun lasket lasten ostokset, ruoat, leffaliput ja muut.



Shoppailu on kyllä aina meillä ollut vaikeaa. Viimeksi lapset sai valita juhlavaatteet (oli pakko) ja kengät. He eivät ole uskaltaneet (?) käyttää vaatteita sen koommin, vaikka pojankin lenkkarit olivat 70€.



Yleensä me emme ihan tolkuttomasti kyselekään, mutta kukaan meistä ei jaksa sitä jatkuvaa itkua ja potkimista, jos he eivät saa olla tietokoneella. He siis lyövät toisiaan ja siksi itkevät.

luona ihan samoihin hommiin, kuin mitä muukin perhe tekee. Eli siellä tehdään viikonloppusiisvous ja poika auttelee isäopuoltaan ulkohommissa jne. Käyvät tuttujen luona kylässä, joskus shoppailemassa jne. Ei kai kenellekään tarvitse keksiä koko viikonlopuksi tekemistä ja muutakin pitää nuoren elämässä olla kuin telkkari ja pleikka.

Laittakaa ne lapset kuriin. Kyllä ne alkaa tekemistä keksimään, jos alatte rajoittamaan ruutuaikaa. Ja tietenkin potkiminen ja muut itkua aiheuttava laitetaan myös kuriin.

Nää pienimmät on kyllä vielä niin pieniä, että vielä ei ostoskeskusreissu ole oikein kiva. Molemmat vaipoissa, toinen imetyksellä, tarvitsevat päiväunensa.

Ollaan me kyllä käyty porukalla tuolla lailla joskus, myös ravintolassa (chicos, amarillo tms) ja ne ovat ihan ok päiviä. Huomaa vain, että äkkiä tuollainen päivä vie 200€! Kun lasket lasten ostokset, ruoat, leffaliput ja muut.

Shoppailu on kyllä aina meillä ollut vaikeaa. Viimeksi lapset sai valita juhlavaatteet (oli pakko) ja kengät. He eivät ole uskaltaneet (?) käyttää vaatteita sen koommin, vaikka pojankin lenkkarit olivat 70€.

Yleensä me emme ihan tolkuttomasti kyselekään, mutta kukaan meistä ei jaksa sitä jatkuvaa itkua ja potkimista, jos he eivät saa olla tietokoneella. He siis lyövät toisiaan ja siksi itkevät.

Miten olisi normaalit säännöt, että toisia ei lyödä? Jos lyövät, niin rangaistus (mielellään etukäteen yhdessä sovittu). Ajan myötä kun alkuun on kalisteltu riittävästi, niin varmasti meno rauhoittuu ja lyöminen ja itkeminen vähenevät.

Aikuisena olo on sitä että lapsille pitää laittaa rajat, vaikka lapsi kapinoikin. Ei lapset saa päättää normaalisti noin vapaasti mitä haluavat ja mitä eivät kun kyseessä syöminen, pelaaminen ja perheen yhteisiin touhuihin osallistuminen.

Eli kuten aikaisemmin joku kirjoitti, niin osallistutatte lapset kitinästä ja kiukuttelusta huolimatta. Lapset siis mukaan siihen ruoanlaittoon, tykkäsivät tai eivät, ja muuhun arkipuuhailuun. Noita retkiä voi tehdä myös kuten ihan yksinkertaisia eväsretkiä ja ihan vaikka kävelylenkkejä yhdessä tai muuta ei niin kallista.

Mutta se aina alkaa uudestaan. Se alkaa leikkinä ja jatkuu tosissaan, kun toinen suuttuu. Narinaa ollaan kuunneltu monta vuotta ja vasta nyt lapset ovat saaneet jotakuinkin vapaat oikeudet telkkaan ja nettiin. Sitä ennen kukaan ei meillä viihtynyt, aamusta iltaan meni kiukutteluna ja huutona.



Nyt rajat on jotakuinkin ne, että aamulla pitää herätä, ruoka syödään yhdessä ruoka-aikoina ja illalla mennään sänkyyn klo 21-21.30.



Muilla palstoilla (eronneita ja uusperheellisiä tukevilta) olen saanut palautetta, että kuulemma yhdessä syöminen pöydän ääressä on jonkinlaista teennäistä ydinperhepaskaa, hienostelua, josta soisi lasten eroon pääsevän. Lisäksi cool vanhempi antaa lasten selata netissä vaikka koko yön, ostaa vain sipsejä, limua ja poppareita niin sitten rakastaa ja huolehtii, että kakarat viihtyy. Kuulemma kävelylle pakottaminen on ilkeää jos lapset ei halua ja muutenkin lasten pitäisi antaa olla mahd vähän ns. UO:n vaikutuspiirin alla, koska isän uusi seksikumppani ei ole ihminen, ketä halutaan seuraksi.



No joo, kävelylläkin käydään, mutta on se välillä vaan melko rasittavaa, eikä kukaan nauti.



Olen joskus ajatellut, että ehkä se oliskin kiva, jos lapset saisivat tulla koska vain. Harmi, etteivät oikein pääse itsenäisesti käymään. Etäisyys on liian pitkä kävellä tai fillaroida, bussikorttia lapsilla ei ole. Ja vaikka autolla matkan taittaa vartissa, bussit kiertävät niin, että meille tuloon menisi tunti heidän kotoaan.

viikonloppuja vierailla jos hankalaa? Miksei voi kysyä lapsilta itseltään? En ymmärrä. Parempi varmaan kaikille osapuolille että pysyvät äitinsä luona. Nykyinen järjestelyhän ei ole kenellekkään hyvä - pakkopullaa. Kai lastenkin tulee ymmärtää ettei tuolla käytöksellä heitä kylään haluta. Nostakaa kissa pöydälle!

Että kuulkaa lapset kun musta tuntuu, ettette te oikein edes halua tulla meille - mitä pitäisi tehdä? Eivät lapset silloin sano mitään muuta kuin "ai jaa" - "joo joo" - "ai mitennii" ja "emmätiedä". Jos hän kysyy, että millaista teidän on tulla tänne, onko jotain, mitä me voitais tehdä, vastaus on, että "ihan ok tulla ja ihan se ja sama".

Ei isänkään luona tarvi tehdä pelkästään mitä haluaa. Panisitte kakaroille rajat ja osallistumaan kotitöihin, jos ei äitikään niitä älyä opettaa.

Toisella kymmenellä olevat nuoret ovat jo täysin kotityökykyisiä: imuroimaan, kokkaamaan, leipomaan vaan. Osallistumaan yhteiseen elämään lähes täysivaltaisina jäseninä.

Vanhempien kuuluu kestää juputusta, kenelle ne kersat muuten juputtavat.

että pidetään toistaiseksi taukoa tapaamisissa...

Että kuulkaa lapset kun musta tuntuu, ettette te oikein edes halua tulla meille - mitä pitäisi tehdä? Eivät lapset silloin sano mitään muuta kuin "ai jaa" - "joo joo" - "ai mitennii" ja "emmätiedä". Jos hän kysyy, että millaista teidän on tulla tänne, onko jotain, mitä me voitais tehdä, vastaus on, että "ihan ok tulla ja ihan se ja sama".

että pidetään toistaiseksi taukoa tapaamisissa...

Että kuulkaa lapset kun musta tuntuu, ettette te oikein edes halua tulla meille - mitä pitäisi tehdä? Eivät lapset silloin sano mitään muuta kuin "ai jaa" - "joo joo" - "ai mitennii" ja "emmätiedä". Jos hän kysyy, että millaista teidän on tulla tänne, onko jotain, mitä me voitais tehdä, vastaus on, että "ihan ok tulla ja ihan se ja sama".

Ei lasten tartte tuota(kaan) päästä päättämään.