OLen 45-vuotias ja tuntuu, että elämä on ohi.

Minä olen 56v ja ei kyllä yhtään tunnu siltä. Vanheneminen pelottaa?

No hätä, kannattaa ensiksi alkaa urheilemaan, se nostaa mielialaa. Kannattaa olla rohkea ja  tutustua uusiin asioihin niitä maailmassa riittää. Mene vaikka Kansallimuseoon käymään, tee joku elämäntapa muutos, ala vaikka kasvissyöjäksi. Avaa itsesi uusille asioille,  juttele Jehovan Todistajien, ateistien ym kanssa, sen sijaan että vetäisit oven nokan edestä kiinni. Tee itsestäsi mielenkiintoinen ihminen, siten saat elämänhalusi takaisin ja sinusta tulee mielenkiintoinen. :)

Täällä 43-vuotias yksineläjä. Lapset maailmalla. Työ vie mehut, täysiaikaista tehtävä koska on 20 tonnia velkaa. Ei ystäviä, parisuhdetta eikä sukulaisia.

Kirjoja on tullut luettua hyllykaupalla ja asfalttia kulutettua kävellen. Toisia autettua niin työssä kuin vapaalla. Kaiken maailman kurssit ja kerhot koluttua. Itseä etsittyä. Ei vain huvita enää MIKÄÄN.

Elämässä pitää olla tavoitteita. Kuten minttiin kuntoon laitettu '58 Chevy Impala, jolla cruisata kesäisin. Kelomökki Lapissa. Onhan näitä.

Minä olin 28 kun tuli tuo tunne. Oli oma koti, mies, lapset ja työpaikka. Mietin että no tässähän tämä sit olikin. Elämä. Sekosin ehkä siitä ja halusin erota. En sinänsä että elämässäni oli mikään vikana, vaan kun en tuntenut mitään.

Nyt on mennyt 10 vuotta. Lapset on kasvaneet ja olen itekseni. Joskus mietin olisiko pitänyt jäädä, mutta ehkä tämä oli oikein kuitenkin. Mieheni meni uudestaan naimisiin ja on onnellinen. Itse kipuilen samoja juttuja mutta mielummin yksin kuin pilaten toisenkin elämän.

Onko kenelläkään mennyt tuo olo ohi? Ja jos on niin mikä muuttui?