OLen 45-vuotias ja tuntuu, että elämä on ohi.

[quote author="Vierailija" time="01.10.2011 klo 10:04"]

Lapset kouluikäisiä, elämä tylsää. Kaikki on jo tehty (matkusteltu, kierretty ravintolat, lapset...) Mitä nyt? Työ ei anna mitään

[/quote] Kaipaat ilmiselvästi kovaa kikkeliä. :)

No repikää sitten mun tilanteesta huumoria, olen ns. pelannut elämän läpi;

- Olen 38-vuotias mies

- Olen hyvässä työpaikassa, hieno ura takana, mutta työelämä on jo silti niin "nähty", oikein mitään saavutettavaa ei enää ole, tiedän miten työmaailma toimii vähän liiankin hyvin (johtuen asemastani). Viimeiset pari vuotta olenkin vaan lähinnä himmaillut, enemmän aikaa perheen kanssa, enemmän lomia, enemmän muita mielenkiinnon kohteita elämässä.

- Olen onnellisesti naimisissa, lapsia on jo koko liuta tehtynä, kaikki koulussa, lemmikkejäkin on riittävästi

- On rakennettu talo

- Autot on "ok"

- On kesämökki

- Olen käynyt maailman about joka kolkassa, hotelleja ja ravintoloita on kierretty niin paljon että ei enää nappaa

- Olen elänyt luksuselämää enemmän kuin oma mieleni olisi tarvinnut, nyt se ei enää nappaa

- Rahaa voisi itsessään kai aina olla enemmän, mutta sekin on menettänyt merkityksensä, loppupeleissä kaikki maallinen mammona on tosi turhaa, joten en jaksa innostua siitä tai sen keräämisestä, kunhan juoksevat kulut saa maksettua.

- Ollaan koettu sairauksia, läheisten kuolemia, onnettomuuksia, itkua, hampaidenkiristystä, tuskaa, jne elämän varjopuolia

- Tällä hetkellä oikeastaan ainoa motivoiva asia elämässä on lasten koulutus ja harrastukset, sen kun saa vielä kunnolla käyntiin niin sitten ei tulekaan enää mieleen oikein mitään mitä pitäisi tehdä.

Olen sitä mieltä että jos viikatemies tulisi nyt korjaamaan pois, voisin mahdollisella kuolinvuoteella katsella elämääni ja tuumata että hyvin meni kaikki, kaikki mahdollinen tuli tehtyä ja koettua, voin lähteä rauhallisin mielin eteenpäin, mikään ei jää vaivaamaan.

Se vaan että saatan elää vielä 60 vuotta. Mitähän hemmettiä sitä tässä loppuajan tekisi, kun kaikki ns. suuret asiat on jo koettu? Itse asiassa voisin tiivistää elämän niin että se päivä kun menin naimisiin ja ne päivät kun lapset syntyivät olivat ne elämän suuret hetket. Kaikki muu on sitten enemmän tai vähemmän feikkiä.

Minulla on kyllä mielenkiinnonkohteita, harrastuksia, tekemistä ja niin edelleen, siitä ei ole asia kiinni, ja keksin tarvittaessa heti 101 uutta asiaa mitä voi tehdä jos tarvitsee, mutta mites se elämän tarkoitus? Joku vapaaehtoistyö ei ole oikein "loppuelämän tarkoitus", vaikka se varmasti antoisaa onkin.

Olen pelannut elämässäni aika paljon kaikenlaisia tietokonepelejä, ja nyt vaan on tullut vastaan vaihe kuten monissa strategiapeleissä jossa kaikki on valmista. Nyt vaan sitten painelee enteriä ja katsoo mitä seuraava vuoro tuo tullessaan, kaikki pyörii itsestään. Eli en valita, elämäni on ihan ok ja onnellista ja niin edespäin, mutta mitään oikein saavuttamisen arvoista en enää keksi.

Että joo, kyselenpä tässä vaan että mitä vihtua sitä sitten loppuelämällään tekisi.

 Uskomatonta tyhjän vinkumista taas ja oman tylsän navan ympärillä pyörimistä.

Kaikki periaatteessa ok mutta kehdataan vaan valittaa.

Suurimmalla osalla maailman ihmisistä ei ole tätäkään ongelmaa kun pitää miettiä miten selvitä tästäkin päivästä ja mistä saa perheelle ruokaa ja puhdasta vettä ja katon pään päälle. Ei tarvitse istua ja odottaa omaan kuolemaa vaan saa pelätä lasten selviämistä.

Ja sitten joku suomalainen kermaperse kehtaa marista tylsää elämäänsä kun ravintolat ja matkustaminen ei kiinnosta EI HELVETTI!

[quote author="Vierailija" time="21.10.2014 klo 19:02"]

 Uskomatonta tyhjän vinkumista taas ja oman tylsän navan ympärillä pyörimistä.

Kaikki periaatteessa ok mutta kehdataan vaan valittaa.

Suurimmalla osalla maailman ihmisistä ei ole tätäkään ongelmaa kun pitää miettiä miten selvitä tästäkin päivästä ja mistä saa perheelle ruokaa ja puhdasta vettä ja katon pään päälle. Ei tarvitse istua ja odottaa omaan kuolemaa vaan saa pelätä lasten selviämistä.

Ja sitten joku suomalainen kermaperse kehtaa marista tylsää elämäänsä kun ravintolat ja matkustaminen ei kiinnosta EI HELVETTI!

[/quote]

joo, ei saa missään nimessä koskaan haluta parempaa tai valittaa ongelmistaa jos ja kun jollakin muulla tässä maailmassa saattaa olla isompiakin ongelmia. Logiikka ohoi.

Puolivälissähän tuo vasta on.

[quote author="Vierailija" time="21.10.2014 klo 18:23"]

No repikää sitten mun tilanteesta huumoria, olen ns. pelannut elämän läpi;

- Olen 38-vuotias mies

- Olen hyvässä työpaikassa, hieno ura takana, mutta työelämä on jo silti niin "nähty", oikein mitään saavutettavaa ei enää ole, tiedän miten työmaailma toimii vähän liiankin hyvin (johtuen asemastani). Viimeiset pari vuotta olenkin vaan lähinnä himmaillut, enemmän aikaa perheen kanssa, enemmän lomia, enemmän muita mielenkiinnon kohteita elämässä.

- Olen onnellisesti naimisissa, lapsia on jo koko liuta tehtynä, kaikki koulussa, lemmikkejäkin on riittävästi

- On rakennettu talo

- Autot on "ok"

- On kesämökki

- Olen käynyt maailman about joka kolkassa, hotelleja ja ravintoloita on kierretty niin paljon että ei enää nappaa

- Olen elänyt luksuselämää enemmän kuin oma mieleni olisi tarvinnut, nyt se ei enää nappaa

- Rahaa voisi itsessään kai aina olla enemmän, mutta sekin on menettänyt merkityksensä, loppupeleissä kaikki maallinen mammona on tosi turhaa, joten en jaksa innostua siitä tai sen keräämisestä, kunhan juoksevat kulut saa maksettua.

- Ollaan koettu sairauksia, läheisten kuolemia, onnettomuuksia, itkua, hampaidenkiristystä, tuskaa, jne elämän varjopuolia

- Tällä hetkellä oikeastaan ainoa motivoiva asia elämässä on lasten koulutus ja harrastukset, sen kun saa vielä kunnolla käyntiin niin sitten ei tulekaan enää mieleen oikein mitään mitä pitäisi tehdä.

Olen sitä mieltä että jos viikatemies tulisi nyt korjaamaan pois, voisin mahdollisella kuolinvuoteella katsella elämääni ja tuumata että hyvin meni kaikki, kaikki mahdollinen tuli tehtyä ja koettua, voin lähteä rauhallisin mielin eteenpäin, mikään ei jää vaivaamaan.

Se vaan että saatan elää vielä 60 vuotta. Mitähän hemmettiä sitä tässä loppuajan tekisi, kun kaikki ns. suuret asiat on jo koettu? Itse asiassa voisin tiivistää elämän niin että se päivä kun menin naimisiin ja ne päivät kun lapset syntyivät olivat ne elämän suuret hetket. Kaikki muu on sitten enemmän tai vähemmän feikkiä.

Minulla on kyllä mielenkiinnonkohteita, harrastuksia, tekemistä ja niin edelleen, siitä ei ole asia kiinni, ja keksin tarvittaessa heti 101 uutta asiaa mitä voi tehdä jos tarvitsee, mutta mites se elämän tarkoitus? Joku vapaaehtoistyö ei ole oikein "loppuelämän tarkoitus", vaikka se varmasti antoisaa onkin.

Olen pelannut elämässäni aika paljon kaikenlaisia tietokonepelejä, ja nyt vaan on tullut vastaan vaihe kuten monissa strategiapeleissä jossa kaikki on valmista. Nyt vaan sitten painelee enteriä ja katsoo mitä seuraava vuoro tuo tullessaan, kaikki pyörii itsestään. Eli en valita, elämäni on ihan ok ja onnellista ja niin edespäin, mutta mitään oikein saavuttamisen arvoista en enää keksi.

Että joo, kyselenpä tässä vaan että mitä vihtua sitä sitten loppuelämällään tekisi.

[/quote]

Kuulostaa aika tylsältä suorittamiselta tämä elämäntarinasi tai ainakin se tapa, millä siihen/elämääsi suhtaudut. Itselläni on periaatteessa ihan samat kuviot, vähän olen vanhempi, mutta haluaisin ajatella että kuitenkin olen suhteellisen tyytyväinen kaikkeen, vaikken mikään superoptimisti olekaan. Tiedän, että moni kadehtii puitteitani jne ja että turhasta valitan, jos valittaisin.

 Juu SAA valittaa ja PYRKIÄ parempaan mutta jos vain istuu odottamassa kuolemaa 45v. kun on tylsää niin on kyllä itsekästä paskaa ja turhan marinaa!

Minäkin olen 45-vuotias eikä todellakaan tunnu siltä, että elämä olisi ohi. Elämä tuntuu vuosi vuodelta mukavammalta ja monipuolisemmalta! En ole kauniimpi, rikkaampi, hyväkuntoisempi, jaksavampi, younameit kuin nuorena, mutta mitäs sitten? 

Jos nyt alkaa ajatella, että elämä on ohi ja toinen jalka jo haudassa, niin kuule kyllä edessä on pitkä ja tylsä loppuelämä. 

En väitä, että elämäni olisi ollut tähän asti ongelmatonta ja huoletonta. Elämän tosiasiat on pitänyt hyväksyä ja keskittyä positiiviseen, luottaa huomiseen ja olla märehtimättä menetyksiä. 

No 33, kuvasit hyvin tuntosi. Tavallaan ymmärrettävää, mutta mitä olet elämältä tavoitellut? Onko ura, hyvät tulot, matkat jne tavallaan se suurin juttu mitä kohdallesi voi sattua? Entäs taide, kirjallisuus, musiikki, kiinnostaako? Tai luonto, luonnon seuraaminen? Kaveriporukassa toteutetut reissut, retket, juhlat?

Voisin todeta, että kaikki on koettu myös, lapset isoja, on hankittu talot ja mökit ja kierretty maailmaa. Mutta koko ajan on jotain kivaa odotettavaa, matka ystäväporukalla, teatteri, mökille saunomaan. Ikinä en saa tarpeekseni merituulesta, auringonlaskuista, syysmyrskyistä, laskettelusta rinnettä alas kun aurinko paistaa. Voi vitsi, elämä on mahtavaa aikaa.

Ap on tänä päivänä 48-vuotias. Mitäköhän hän tuumaa elämästä nyt?

Sinä 38v mies (nro 33), aika kiirettä on sinulla pitänyt. Vai oletkohan sittenkin 48v? ;) Tunnen erään kaltaisesi miehen. On pätevä ja etevä monella alalla, monilahjakkuus.

Ehkä niitä joitain uusia elämyksiä vielä maapallolta löytää. Hiihtäen pohjoisnavalle? K2:n valloitus? Leiri sademetsässä?

N49v, elämäänsä erittäin tyytyväinen

[quote author="Vierailija" time="21.10.2014 klo 20:08"]

Voi vitsi, elämä on mahtavaa aikaa.[/quote]

"Elämä on ihmisen parasta aikaa", kiteytti jo Matti Nykänen :D

Mun ongelma on se, etten jaksa tehdä paljon mitään, vaikka haluaisin. Olen hakeutunut osa-aikaseen työhön ja teen vähän vapaaehtoistyötäkin - jonkun aikaa, kunnes en vain enää jaksa, mehut puristettu tyhjiin.

Tietty tämä on sairaus siinä missä joku muukin, mutta todella turhauttavaa elämää. Vai pitäisikö sanoa "elämää". Kumppaniakaan ei ole ja varsinkin illat ovat kodin yksinäisyydessä loputtoman pitkiä. :(  

Olen 46-vuotias nainen ja tunnen olevani aivan loppu!!! Lapsia en saanut kovasta yrityksestä huolimatta! Lyhyen ajan sisällä meni terveys ja työpaikka... Onneksi on ihana mies, joka on jaksanut kannustaa... Välillä tosin tuntuu siltä, että olisi parempi hänellekin löytää toinen nainen, jonka kanssa voisi perustaa perheen ja nauttia elämästä! Minä en sitä pysty hänelle antamaan... Itkettää, kun mietin, millaista elämäni ennen oli... Olin kaunis ja ns. jokaisen miehen unelmanainen... Matkustelin ja nautin elämästä täysillä...Olin hyvässä työpaikassa ja taloudellinen tilanne oli hyvä... Nyt olen vain sairas ja väsynyt ihminen, jolla ei ole mitään annettavaa kenellekään, vähiten itselleni!

No, yksi samanikäinen kollega kuoli juuri viikon sisällä saatuaan syöpädiagnoosin...eli mulle esimerkiksi antaa sisältöä elämään pelkästään se, että nautin joka hetkestä, jonka olen elossa. Tämän lisäksi elämässä on toki muutakin ihanaa, joka antaa sisältöä.

Olen samaa ikäluokkaa kuin ap ja tuntuu, että elämä on vielä edessä. Olen vasta nyt tajunnut, että naisen pitää olla myös itsekäs ja tehdä asioita, jotka tuo itselle iloa. Olen tähän asti elänyt ajatellen puolison, lasten ja kaikkien muiden tarpeita.Myös liikunta ja kaikenlainen itsensä hoitaminen tuo hyvää oloa. 

Vanhenemiseen sopeutuminen on raskasta. Etenkin jos ei ole elämänkuviot ihan niin hyvin kuin voisi. Puuttuu työpaikka, elämänkumppani, lapset tai ystävät. Mutta kyllä sitä vanhakin kissa vielä elämästä iloa löytää. On muutakin hauskaa mitä voi tehdä kuin metsästää miehiä ja hoitaa lapsia. Itse olen ruvennut bongaamaan lintuja mm. Hankin varusteita vähitellen ja perehdyn aiheeseen. Eilen näin pitkästä aikaa kauppareissulla varpusia. E ole niitä nähnyt pitkään aikaan ja olen luullut niiden tysstin vähentyneen.

Samoja fiilareita täälläkin, tosin olen vähän yli 30 vuotias. Tällainen tunne on ollut jo 6 vuotta tai enemmän...kuolemaa odotellessa.

[quote author="Vierailija" time="01.10.2011 klo 10:37"]

elämän merkityksen ennen kuin sairastutte vaikeaan tautiin tai kohtaatte suuren menetyksen.

[/quote]

elämän merkitys on elää se lävitse ja kuolla, ei sen kummempaa

[quote author="Vierailija" time="01.10.2011 klo 10:09"]Välillä se vaan puuduttaa. Eipä tuossa auta muu kuin miettiä missä mättää ja miten sitä voi muuttaa. Pura siis elämäsi pala palalta paperille, laita ylös hyvät ja huonot puolet. Kyllä se olon koheneminen lähtee omasta sisimmästä eikä ulkoisesta muutoksesta - siis ei ekana mies vaihtoon, jos arki kyllästyttää.
[/quote]
Voikin minullakin puuduttaisi elämä mutta ei. Ikävää paskaa on niin paljon että olen monesti toivonut että en olisi koskaan syntynytkään. Yksi lapsista muuttanut koko perheen elämän helvetiksi. Mennyt jo viisi pitkää vuotta niinkin tarpioisi aina vain syvemmällä suossa.

Kuka on tämä ap ja miten joku voi tunnistaa hänet aloitus tekstistä? Ilmeisesti joku kauan palstalla ollut vaki kirjoittaja?